Sivu 1/1

Majakat, luotsiasemat, kummelit ja pookit - meriväylien rake

Lähetetty: 26.05.09 11:26
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museovirasto esittelee uudessa julkaisussaan 142 maamme merkittävimpiin kuuluvaa merenkulun rakennusperintökohdetta. Tiedot perustuvat Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Pohjanlahdella vuosina 1996-2000 tehtyihin rakennushistoriallisiin inventointeihin. Jokaisesta kohteesta kerrotaan lyhyesti sen historia, rakennusaika, kuinka sitä käytettiin ja miten kohde on säilynyt. Lähes kaikista on myös kuva. Julkaisussa kerrotaan myös merimerkkien historiasta ja niiden inventoinnista.

Merimerkit muovaavat saariston ja rannikon kulttuurimaisemaa, samalla ne muodostavat tärkeän liikennehistoriallisen kokonaisuuden. Meriväyliemme vanhimpia merimerkkejä ovat olleet kivistä kootut kummelit sekä riukukaasat. Pookeja, eli valottomia tunnusmajakoita on pystytetty 1600-luvulta alkaen. Suomen vanhin säilynyt merimerkki on komea Lyökin pooki vuodelta 1757. Ensimmäiset johtoloistot ilmestyivät väylille 1883. Majakkayhdyskuntien kulta-aikaa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku, jolloin rannikoillamme oli yli 20 vartioitua majakkaa. Monet vanhat luotsien ja loistonhoitajien asunnot ovat edelleen paikallaan, samoin kuin majakkayhdyskunnat.

Meriväylien rakennusperintö -julkaisu on luettavissa verkossa osoitteessa:
http://www.nba.fi/tiedostot/7dadd35f.pdf


Julkaisua painetaan tilausten perusteella

Julkaisusta otetaan digipainos tilausten perusteella. Tilaukset tulee lähettää osoitteella: hannele.cadiroglu@nba.fi 9.6.2009 mennessä. Tilauksessa tulee näkyä toimitusosoite. Julkaisut toimitetaan tilaajille viikoilla 25-26. Julkaisun hinta on 15 € ja siihen lisätään toimituskulut. Yksityishenkilöille julkaisu toimitetaan postiennakolla.

Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21
Harri Nyman
MERIVÄYLIEN RAKENNUSPERINTÖ

Toimittaja Marja-Leena Ikkala
2009, 76 s., ISSN 1236-6447, ISBN:978-951-616-201-3 (nid.), URN:ISBN:978-951-616-200-6 (pdf)

Lisätietoja julkaisusta antaa Harri Nyman, puh. (09) 4050 9243, harri.nyman@nba.fi