Avustukset maailmanperintökohteille on jaettu
Lähetetty: 29.05.09 11:21
Museovirasto on jakanut Suomen maailmanperintökohteille avustuksia entistämis-, tutkimus- ja valistustoimintaan kaikkiaan 489 200 euroa. Harkinnanvaraiset avustukset kohdistuvat enimmäkseen rakennusten kunnostamiseen ja mm. paloturvallisuuden parantamiseen. Hakemuksia saapui aiempia vuosia enemmän, 55 kappaletta ja avustusta myönnettiin 47 kohteelle, yhteensä 62 hankkeeseen. Vuoden 2009 ensimmäisen lisätalousarvion elvytysrahaa suunnattiin myös maailmanperintökohteille.
Pitkään valmisteltu hanke Petäjäveden kirkon paloturvallisuuden parantamiseksi on toteutusvaiheessa. Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan palo- ja henkilöturvallisuutta parantavat toimenpiteet keskittyvät tänä vuonna Patruunan pytingin sprinklausjärjestelmän rakentamiseen.
Sammallahdenmäellä myönnettiin avustusta pronssikautisten hautaröykkiöiden alueen opasteisiin ja esitteen uusimiseen sekä maiseman kunnostamiseen.
Vanhassa Raumassa myönnettiin avustusta kaikkiaan 38 yksityistalolle. Raumalla pidettiin edelleen tärkeänä turvata piharakennusten säilyminen. Tyypillisiä avustettavia olivat myös vesikatteiden ja julkisivujen kunnostamiset. Suomenlinnassa neljä yksityistaloa sai avustuksia.
Lisätietoja avustuksista antavat arkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, puh. (09) 4050 9442, sirkkaliisa.jetsonen@nba.fi ja intendentti Margaretha Ehrström, p. (09) 4050 9418, margaretha.ehrstrom@nba.fi.
Lisätietoja maailmanperintökohteista Suomessa: http://www.nba.fi/fi/maailmanperintokohteet
Vuonna 2009 myönnetyt avustukset maailmanperintökohteille
Petäjäveden vanha kirkko, Petäjäveden seurakunta: sprinklausjärjestelmän rakentamiseen 150 000 euroa ja vanhaa kirkkoa ympäröivän aidan korjaamiseen 10 000 euroa.
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, UPM-Kymmene Oyj: Patruunan pytingin sprinklausjärjestelmän rakentamiseen 90 000 euroa.
Verlan voimalaitos, KSS Energia Oy: Voimalaitoskanavan reunakaiteen toteuttamiseen 4 000 euroa.
Sammallahdenmäki, Rauman kaupunki: saavutettavuuden parantamiseen (mm. opaste- ja ohjetaulujen hankkimiseen sekä esitteen uusimiseen) ja maiseman kunnostukseen yhteensä 25 000 euroa.
Suomenlinna yhteensä 11 380 euroa (myöntö joulukuussa 2008)
Suomenlinna B 53: julkisivujen maalaamiseen pellavaöljymaalilla 6 500 euroa.
As Oy Susisaari B 59: vesikatteen uusimiseen kolmiorimahuopakatteena 1 500 euroa.
Suomenlinna C 18, Nedonoskoffin talo: ulko-ovien kunnostamiseen 1 580 euroa.
Suomenlinna C 18, Nedonoskoffin talo: sokkelin kunnostamiseen ja pihan muokkaamiseen pintavesien poisjohtamiseksi 1 800 euroa.
Vanha Rauma yhteensä 210 200 euroa
Rauman kaupunki: Vanhan Rauman korjauskohteisiin tarvittavan hirsimateriaalin, hirsipankin täydentämiseen 2 000 euroa.
Agus, AsOy Rauman Kauppakatu 7: asuin- ja liikerakennusten julkisivujen ja peltikattojen maalaamiseen 14 000 euroa.
Apul: Päärakennuksen julkisivujen maalaamiseen 4 000 euroa.
Anttla: Asuinrakennuksen julkisivujen ja peltikaton maalaamiseen 1 200 euroa.
Auleen: Asuinrakennuksen julkisivujen maalaamiseen 2 700 euroa.
Esi-Puandi: Asuinrakennuksen peltikaton maalaamiseen 1 000 euroa.
Eteläkatu 10: Asuinrakennuksen julkisivujen ja peltikaton maalaamiseen 2 250 euroa.
Falkk: Piharakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona ja piippujen kunnostamiseen 6 600 euroa.
Frankk: Ulkorakennuksen vesikatteen uusimiseen kolmiorimahuopakatteena 2 600 euroa.
Hannu: Liikerakennuksen julkisivujen maalaamiseen 3 200 euroa.
Hauenguano: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 7 800 euroa.
Heikklä: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 15 300 euroa.
Huilu: Asuinrakennuksen julkisivujen maalaamiseen 1 550 euroa.
Iso-Haukk: Piharakennuksen peltikaton kunnostamiseen ja maalaamiseen 2 000 euroa.
Iso-Kirwelä: Asuinrakennuksen julkisivujen maalaamiseen 1 400 euroa.
Iso-Korplaine: Asuinrakennuksen peltikaton maalaamiseen 1 800 euroa.
Kauppakatu 27: Asuinrakennuksen katonlappeen pinnoittamiseen 800 euroa.
Kesklä: Asuinrakennuksen julkisivujen maalaamiseen 2 900 euroa.
Kirsti, Rauman kaupunki/Tekninen virasto: Museorakennuksen vesikatteen pinnoittamiseen 5 500 euroa, museoulkorakennuksen päädyn kunnostamiseen 5 500 euroa, julkisivun konservointisuunnitelman laatimiseen 3 700 euroa.
Knapp, Rauman kaupunki/Tekninen virasto: Museorakennuksen vesikatteen pinnoittamiseen 4 300 euroa.
Kulmla: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 11 000 euroa.
Krann, As.Oy Pappilankulma: Piha-, ulko- ja asuinrakennusten peltikattojen kunnostamiseen ja maalaamiseen sekä julkisivujen maalaamiseen 8900 euroa.
Lakar: Asuinrakennuksen julkisivujen maalaamiseen 4 000 euroa.
Lella: Ulkorakennuksen kunnostamiseen 3 550 euroa.
Liffander: Asuin- ja liikerakennuksen julkisivujen maalaamiseen 2 200 euroa.
Maunu: Pää- ja piharakennuksen julkisivujen maalaamiseen 450 euroa.
Mikola: Asuinrakennuksen kengittämiseen ja alapohjan rakenteiden korjaamiseen 6 000 euroa.
Miko-Sepp: Asuinrakennuksen peltikaton maalaamiseen 500 euroa.
Naulankatu 2: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 5 200 euroa.
Mäkelä: Asuinrakennuksen peltikaton maalaamiseen 2 500 euroa.
Pyyrman: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 7 500 euroa.
Rasi: Asuinrakennuksen piippujen korjaamiseen, peltikaton uusimiseen sekä julkisivujen maalaamiseen yhteensä 8 950 euroa ja palvaamorakennuksen peltikaton uusimiseen 6 450 euroa.
Ruikk, Kiint.Oy Wähä-Hannu: Liikerakennuksen julkisivujen maalaamiseen 2 000 euroa.
Sahar: Kellarinhalssin katon kunnostamiseen 800 euroa.
Salwi: Asuinrakennuksen vesikatteen uusimiseen käsinsaumattuna peltikattona 9 800 euroa.
Sepplä: Ulkorakennusten huopakattojen uusimiseen 1 000 euroa.
Sukkla, Kiint. Oy Sukkla: Asuin- ja liikerakennuksen ikkunoiden kunnostamiseen (ei uusittaviin ikkunoihin) 3 000 euroa, asuin- ja liikerakennuksen julkisivujen kunnostamiseen ja maalaamiseen 8 000 euroa, asuin- ja liikerakennuksen alapohjan korjaamiseen 2 300 euroa.
Tuamla: Asuinrakennuksen ikkunoiden kunnostamiseen ja julkisivujen maalaamiseen 7 200 euroa.
Tyytylä: Asuinrakennuksen julkisivujen ja peltikaton maalaamiseen 7 500 euroa.
Wiljala: Piharakennuksen julkisivujen maalaamiseen ja ikkunoiden kunnostamiseen 3 900 euroa.
Wähä-Päewäne, As.Oy Wähä-Päewäne: puisen ulkorakennuksen kunnostamiseen 2 300 euroa ja kivisen ulkorakennuksen kunnostamiseen 1 100 euroa.