Ajopuuteoria - mitkä ne vaihtoehdot olivat?

[Emma-Liisa]

Antibolshevismi jylläsi. Se oli natsi-Saksan ja suomalaisten yhteinen ideologia.

Antibolsevismi oli Churchillinkin ideologia, joten se ei sinänsä selitä vielä mitään.

[Klaus Lindgren]

Varsinkin tätä keskustelua seurattuani minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että Suomi ei tosiaankaan joutunut tahtomattaan jatkosotaan, vaan sotaan lähtöä oli valmisteltu jo pitkin kevättä. Tätä on turha kauhistella, etenkään jos ajattelee sen hetkistä tilannetta Suomessa ja muualla; Suomi oli joutunut luovuttamaan ison ja tärkeän osan maastaan bolsevikkien halitsemalle Venäjälle, ja halu saada menetetyt alueet takaisin oli kova. Toiseksi Saksa oli vastikään valloittanut suurimman osan Eurooppaa, ja edessä oli saman voittoisan Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon, jonka taas uskottiin romahtavan nopeasti. Keväällä 1941 näytti siis siltä, että nyt olisi oivallinen ja ainoa mahdollisuus saada menetetyt alueet takaisin ja vielä enemmänkin, joten tilaisuuteen oli tartuttava, ja siihen tartuttiinkin. Kun sitten Saksan hyökkäys ei edennytkään ihan suunnitelmien mukaan, alkoivat suomalaisetkin ottaa ainakin diplomatian tasolla etäisyyttä liittolaiseensa ja käytännön sodankäynissä taas rajoittaa päämääriään; tällöin tullaan siihen Suomen ja Saksan liittosuhteen puoleen, että Suomi ei missään nimessä ollut järin hyvä tai lojaali liittolainen Saksalle. Leningradin piiritykseen otettiin osaa korkeintaan puolinaisesti, Muurmannin rataa ei katkaistu ja julkisuudessakin kiistettiin koko liittolaisuus. Samassa veneessä kuitenkin oltiin, kunnes lopuksi Suomi hyppäsi pois koko veneestä (Rytin ensin huijattua saksalaisia).

[Seppo Jyrkinen]

Varsinkin tätä keskustelua seurattuani minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että Suomi ei tosiaankaan joutunut tahtomattaan jatkosotaan, vaan sotaan lähtöä oli valmisteltu jo pitkin kevättä.

Sodan varalta oli varustauduttu koko välirauhan ajan, mutta sodan syttyminen oli suomalaisille epävarma seikka aivan loppuvaiheeseen asti. Jokipii kutsuu Saksan politiikkaa kaksiraiteiseksi: se toisaalta kiisti sodan olevan syttymässä, mutta samanaikaisesti voimisti toimiaan Suomessa sodan vaatimusten mukaisesti.

Epätietoisuus Saksan todellisista aikeista piti suomalaiset nöyrinä, sillä suomalaiset pelkäsivät Saksan myyvän Suomen Neuvostoliitolle uudestaan syksyn 1939 tapaan. Tämä pelko jatkui aina sodan syttymiseen asti. Pääesikunnassa pohdiskeltiin tilannetta huhtikuun lopulla: "Toisaalta taasen on liikkeellä voimakkaita huhuja, että saksalaiset ovat tarjonneet Venäjälle vapaan vallan Suomessa vastapalvelukseksi siitä, ettei Venäjä olisi tietävinäänkään Saksan pyrkimyksistä Turkissa ja Lähi-Idässä."

Viimeisin "rauhanviesti" Saksasta saatiin Auswärtiges Amtista touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin se suositteli Suomelle viljan kysymistä Neuvostoliitosta tai Ruotsista. Tällä viestillään Saksa antoi suomalaisten ymmärtää rauhantilan säilyvän vaikka sotaan oli aikaa enää muutama viikko ja päätökset jo tehty.

Se, mitä Suomi tahtoi, oli koko lailla merkityksetöntä.

[Heikki Jansson]

“Viimeisin "rauhanviesti" Saksasta saatiin Auswärtiges Amtista touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin se suositteli Suomelle viljan kysymistä Neuvostoliitosta tai Ruotsista. Tällä viestillään Saksa antoi suomalaisten ymmärtää rauhantilan säilyvän vaikka sotaan oli aikaa enää muutama viikko ja päätökset jo tehty.

Se, mitä Suomi tahtoi, oli koko lailla merkityksetöntä.”

Se, että Saksasta olisi saatu viimeisin “rauhanviesti” Saksasta touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin Strasbourgin sotilasneuvottelut käytiin (alkaen 28.5), ei vaikuttanut Suomen päätöksiin, jotka oli jo tehty.

Ainoa seikka, joka aiheutti vielä tuolloin epävarmuutta Suomessa oli se, pelasivatko saksalaiset kaksinaamaisesti. Siksi suomalaiset nostivat sotilasneuvotteluissa esiin kysymyksen siitä, olisivatko sotatoimet Suomea vastaan casus belli natsi-Saksalle, kuten Heinrichs esitti saksalaisille neuvottelijoille. Ministeri Schnurre oli jo 20.5 vakuuttanut presidentti Rytille natsi-Saksan pitävän Suomen takaamista itsenäisenä valtiona tärkeänä (ks. Jokipiin usein mainuttu teos, s. 315 ss). Tieto siitä, mitä sotilasneuvotteluissa oli sanottu oli Mannerheimilla ja Waldenilla jo 28.5. ja Rytillä sekä muilla sotakabinetin jäenillä 29.5., jolloin Suomen vastaus voitiin muotoilla. Natsi-Saksan harhautus tehosi lähinnä Ruotsiin.

Täysin peruteeton on yllä esitetty väite, että Suomen tahto ”oli koko lailla merkityksetön”. Saksan ylin sotilasjohto ei olisi sellaisessa tapauksessa käynyt Saltzburgin, Helsingin ja Kielin neuvotteluja Suomen ylimmän sotilasjohdon kanssa. Suomalaiset asettivat 16 divisioonaa, lähes puoli miljoonaa aseistettua miestä, käyttöön yhteisissä sotatoimissa. Tästä huolimatta Saksan joukot osoittautuivat riittämättömiksi Führerin tarkoitukseen.

Suomi oli siis eräs olennainen toimija Operaatio Barbarossan toimeenpanossa. Suomen tehtävänä oli sotatoimista huolehtiminen Suomen osalla rintamalohkoa. Hyökkäykseen Suomi lähti tietoisesti ja Suomen poliittinen johto oli vastuullinen toimija, ei mikään tahdoton Saksan ja Neuvostoliiton riiidan välikappale tai viaton uhri (tai ajopuukaan sen puoleen), niin kuin yllä annetaan ymmärtää.

[Emma-Liisa]

Se, mitä Suomi tahtoi, oli koko lailla merkityksetöntä.”

Täysin peruteeton on yllä esitetty väite, että Suomen tahto ”oli koko lailla merkityksetön”.

Se ei ole perusteeton olennaisessa mielessä: Suomi ei voinut ratkasta, hyökkääkö Saksa vai ei.

Suomen tehtävänä oli sotatoimista huolehtiminen Suomen osalla rintamalohkoa.

Mihinkäs Lappi ja ne 200 000 saksalaista unohtui? Suomen osalle jäi olennaisesti lyhyempi rintama kuin talvisodassa.

Hyökkäykseen Suomi lähti tietoisesti ja Suomen poliittinen johto oli vastuullinen toimija, ei mikään tahdoton Saksan ja Neuvostoliiton riiidan välikappale tai viaton uhri[/i] (tai ajopuukaan sen puoleen), niin kuin yllä annetaan ymmärtää.

Totta kai Suomen johto toimi tietoisesti, eiväthän he tyhmiä olleet. Mutta kun valittavana oli lähteä sotaan omasta tahdosta tai joutua sotaan vastoin tahtoa, niin ratkaisu oli selvä. Puhumattakaan että oli historiallinen tilaisuus.

Sitä paitsi, kuten Ohto Mannisen kirjasta Miten Suomi valloitetaan käy ilmi, NL:n pommitusten 25.6. tarkoitus ei suinkaan ollut varoittaa Suomea pysymään irti sodasta, vaan ne kuuluivat ennalta tehtyyn suunnitelmaan, jonka mukaan Suomessa olevat lentokoneet oli tuhottava, jotta edistettäisiin tulevia hyökkäysoperaatioita. NL toimi noina sodan ensi päivinä vielä perinteisen oppinsa mukaan, että sotaa käytäisiin vihollisen alueella.

Näin ollen, syyllisyys-kysymyksen voi jatkosodan osalta haudata.

[Heikki Jansson]

Sitä paitsi, kuten Ohto Mannisen kirjasta Miten Suomi valloitetaan käy ilmi, NL:n pommitusten 25.6. tarkoitus ei suinkaan ollut varoittaa Suomea pysymään irti sodasta, vaan ne kuuluivat ennalta tehtyyn suunnitelmaan, jonka mukaan Suomessa olevat lentokoneet oli tuhottava, jotta edistettäisiin tulevia hyökkäysoperaatioita.

Yleensä arvioidaan, että syy edeltää vaikutustaan. Tätä voidaan pitää sellaisena yleisenä sääntönä, josta ei ole käytännössä ainoatakaan poikkeusta. Emma-Liisa kuitenkin arvelee toisin tämän esittäessä, että jos Neuvostoliiton ilmahyökkäys Suomeen olisi toteutettu Ohto Mannisen esittelemien suunnitelmien mukaisesti, niin Suomella olisi ollut Emma-Liisan arvelema päätevä syy hyökkäykseen Neuvostoliittoon siten kuin hyökkäys toteutettiin henäkuussa 1940.

Suomessa ei ollut kuitenkaan mitään tietoa Ohto Mannisen vuonna 2008 julkaisemassa kirjassa esiteltyjen suunnitelmien olemassaolosta saati sitten että Suomen ja natsi-Saksan hyökkäyssuunnitelmat olisivat perustuneet näihin. Tällainen ilmahyökkäys oli tuolloin tuntematon. Kesäkuussa 1941 (25.6.41) toteutettu ilmahyökkäys oli veruke (tekosyy) Suomen silloiselle poliittiselle johdolle, jonka nojalla Suomi saatiin siististi ohjattua sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Päinvastoin, kuten kenraali Waldemar Erfurth huomautti 16.6.1941 Mannerheimille: ”Suomalaisten pääoperaatio viisasta aloittaa sisäpoliittisista syistä 2–3 päivää Polarfuchsin jälkeen. Se antaa suomalaisille ja ulkopuolisillekin vaikutelman, että tapahtuminen kulku on vienyt heidät mukanaan.”

Ajopuuteoria syntyi ”läntiselle yleisölle suunnattuna apologiana, jonka tarkoituksena oli osoittaa Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon syyttömyys jatkosotaan”, totesi prof. Seppo Hentilä luentosarjassaan keväällä 2009,

Samaa mieltä prof. Hentilän kanssa ovat ainakin Charles Lundin, Anthony F. Upton, Hans Peter Krosby ja prof. Mauno Jokipii. Näistä ei kukaan tietenkään saattanut tietää mitään siitä, mitä Ohto Mannisen tutkimuksissa (joita nimmim. Emma-Liisa ”siteeraa” väärin) ilmenisi paljon myöhemmin niistä suunnitelmista, joita Neuvostoliitossa oli tehty. Natsi-Saksan ja Suomen yhteinen hyökkäys (yhdessä muiden akselivaltioiden kanssa) Neuvostoliittoon ei aiheutunut Neuvostoliiton ilmahyökkäyksestä Suomeen 25.6. mutta suomalaiset kyllä, ennakoiden että natsi-Saksan muun muassa Suomen avustamat sotatoimet aiheuttaisivat Neuvostoliiton vastatoimia Suomessa – miksiköhän he niin arvelivat? – pyysivät saksalaisia pommittamaan lentokenttiä Virossa ja Baltian maissa koska arveltiin, että näin saataisiin vastatoimien vaikutus minimoitua.

Käytännössä sotatoimet eivät tietystikään johtuneet Emma-Liisan nyt vuonna 2009 esittelemistä suunnitelmista – syy edeltää, kuten totesin, vaikutustaan. Ilmapommitukset antoivat Suomen poliittiselle johdolle sen kaipaaman tekosyyn jolla Suomen sotatoimien aloitus saatiin perusteltua. Eduskuntaa harhaanjohdettiin, kuten myös totesin, mutta silloin ei suinkaan hyökkäyksen laatua tai laajuutta vähätelty, päinvastoin, näitä liioteltiin. On merkillistä, kuinka nimim. Emma-Liisa toisaalta myöntää harhaanjohtamisen, toisaalta väittää sitä tarpeettomaksi.

Prof. Seppo Hentilä lopettaa luentosarjansa toteamukseen että mainitsemieni ”ulkomaalaisten tutkijoiden interventio [suomalaiseen historiantutkimukseen aiheutui siitä, että] tuollaista tarkoitushakuisuutta ja historian vääristelyä ei voi sietää.”. Emma-Liisa ja tämän henkiset aateveljet ovat yrittäneet vääristellä ja harhaanjohtaa suomalaisia pian 70 vuotta. Eikö harhaanjohtaminen ja puhtaaksi pulmuseksi tekeytyminen milloinkaan lopu?

”NL toimi noina sodan ensi päivinä vielä perinteisen oppinsa mukaan, että sotaa käytäisiin vihollisen alueella”

Lopuksi tahtoisin muistuttaa nimim. Emma-Liisaa siitä sodankäynnin kultaisesta säännöstä, jonka mukaan sota on käytävä, mikäli mahdollista, vihollisen alueella, jolloin sen tuhot eivät kohtaa oman maan väestöä. Tätä sääntöä on noudatettu kaikkialla kautta aikojen.

Natsi-Saksa noudatti sitä Englantia ja Ranskaa vastaan käymässääm sodassa se kun hyökkäsi peräti Ranskan alueelle. Natsi-Saksa noudatti sitä myös Neuvostoliiton suhteen hyökäten Neuvostoliiton alueelle. Suomi noudatti sitä myös hyökkäämällä Neuvostoliiton alueelle. Kartagolaiset noudattivat sitä hyökkäämällä Alppien yli Roomaan. Spartalaiset noudattivat sitä hyökätessään Ateenaan. Aleksanteri Suuri noudatti sitä johtaessaan makedonialaisia hyökkäyksessään Persiaan (ja jatkaessaan aloittamaansa maailmanvalloitusta). Jne., loputtomiin.

Mitään erityisen neuvostoliittolaista ei tuossa triviaalissa säännössä siis ole, päinvastoin kuin Emma-Liisa väittää. Enintään voidaan sanoa, että Venäjällä on varsin usein turvauduttu vastakkaiseen säääntöön eli poltetun maan taktiikkaan. Siinäkään ei ole mitään erityisesti neuvostoliittolaista – ellei oteta huomioon, että sekä Napoleonin Ranska että Hitlerin natsi-Saksa kukistuivat tuohon Venäjän ja Neuvostoliiton menestyksellisesti soveltamaan taktiikkaan. Missä Neuvostoliitto olisi turvautunut sodankäynnin siirtämiseen vihollisen alueelle, ei sen sijaan ole tiedossani – paitsi talvisodassa, jossa Neuvostoliitto peräti aloitti sotatoimet "siirtämällä" sotatoimet Suomen alueelle. Miten Neuvostoliitto tai Suomi olisi voinut aloittaa sotatoimet marraskuun 30. päivänä -39 tai vast. henäkuun 10. päivänä -41 hyökkäämättä ("siirtämättä sotaa") toisen alueelle , jää ainakin minulle arvoitukseksi.

[Emma-Liisa]

Emma-Liisa kuitenkin arvelee toisin tämän esittäessä, että jos Neuvostoliiton ilmahyökkäys Suomeen olisi toteutettu Ohto Mannisen esittelemien suunnitelmien mukaisesti, niin Suomella olisi ollut Emma-Liisan arvelema päätevä syy hyökkäykseen Neuvostoliittoon siten kuin hyökkäys toteutettiin henäkuussa 1940.

Mitään tuollaista en ole arvellut.

Kesäkuussa 1941 (25.6.41) toteutettu ilmahyökkäys oli veruke (tekosyy) Suomen silloiselle poliittiselle johdolle, jonka nojalla Suomi saatiin siististi ohjattua sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Aivan, mutta tämä on sivuseikka, sillä punalaivastolle oli jo annettu määräys ryhtyä sotatoimiin Suomea vastaan.

Se, mistä tässä on kyse, on NL:n motiiveista pommittaa Suomea 25.6. On väitetty, että kyseessä olisi ollut seuraus Saksan pommituslennosat 22.6. ja varoitus Suomelle olla liittymättä sotaan Saksan rinnalle ja että Suomi (jos se ei olisi sotaa halunnut) olisi vielä silloin voinut sodan välttää kyselemällä NL:n aikomuksia ja vakuuttamalla puolueettomuutta.

Manninen kuitenkin osoittaa, että kyse oli NL:n alkuperäisestä suunnitelmasta sodan sattuessa, Näin ollen Suomen teot tai tekemättä jättämiset sodan alussa eivät siihen olennaisesti vaikuttaneet.

Sodan alkaessa Suomen alueella oli NL:laisia että saksalaisia joukkoja. Näin ollen Suomi olisi joka tapauksessa joutunut mukaan sotaan. Kyse oli vain siitä, tehdäänkö se tietoisesti vai ajaudutaanko siihen.

”NL toimi noina sodan ensi päivinä vielä perinteisen oppinsa mukaan, että sotaa käytäisiin vihollisen alueella”

Lopuksi tahtoisin muistuttaa nimim. Emma-Liisaa siitä sodankäynnin kultaisesta säännöstä, jonka mukaan sota on käytävä, mikäli mahdollista, vihollisen alueella, jolloin sen tuhot eivät kohtaa oman maan väestöä. Tätä sääntöä on noudatettu kaikkialla kautta aikojen.
- -
Mitään erityisen neuvostoliittolaista ei tuossa triviaalissa säännössä siis ole, päinvastoin kuin Emma-Liisa väittää.

Onpas. Hyökkääjä haluaa tietenkin käydä sotaa vihollisen alueella, mutta puolustaja normaalisti joutuu käymään sotaa omalla alueellaan (kuten Suomi joutui 1939-41). Erikoista NL:n strategialle nimenomaan oli, että se ei ollut ollenkaan valmistautunut puolustautumiseen vaan lähdettiin siitä, että myös hyökkäyksen sattuessa ei tarvita edes väliaikaista puolustautumista vaan voidaan ryhtyä heti hyökkäykseen ja viedä sotatoimet vihollisen alueelle. Ja tämä 1941 jolloin Natsi-Saksa oli Euroopan valtias!

Olennainen pointti on, että jälkimaailma joka tuntee sodankulun (perääntymisen Moskovan porteille jne), ei pysty ymmärtämään sitä perustavaa tosiasiaa, ettei Stalin 1939 odottanut sellaista sotaa kuin sitten tapahtui. Eikä odottanut vielä ensi päivinä 22.6. jälkeen.

[Heikki Jansson]

ja että Suomi (jos se ei olisi sotaa halunnut) olisi vielä silloin voinut sodan välttää kyselemällä NL:n aikomuksia ja vakuuttamalla puolueettomuutta.

Nähdäkseni hyvä lähde Suomen poliittisen johdon motiiveille löytyy pres. Risto Rytin radiopuheesta 28.6.41, josta jäljempänä otteita (vahvennukset tietysti tässä):

Kansalaiset! Rauhaa rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt kaikki voimansa äärimmilleen rakentaakseen maansa jälleen kukoistukseen edellisen sodan jäljiltä, on taas joutunut raa'an hyök­käyksen kohteeksi. Jälleen kerran on sama vihollinen, joka runsaan puolen vuosituhannen kuluessa lyhyin väliajoin on yhteensä n. 100 vuotta hävittäen, murskaten ja murhaten käynyt sotia pientä kansaamme vastaan, tunkeutunut alueellemme surmaten lentoaseellaan rauhallisia kansalaisia, pääasiallisesti vanhuksia, naisia ja lapsia, ja tuhoten rauhallisten kansalaisten omaisuutta.

Jo heti Saksan ja Neuvostoliiton sodan puhjettua tapahtui Neuvostoliiton taholta lukuisia rajaloukkauksia, joitten johdosta me esitimme tarmokkaita vastalauseita, mutta ilman mitään tulosta. Eilisestä alkaen Neuvostoliiton sotavoimat sopimuksista mitään välittämättä ja ilman meidän antamaamme aihetta ovat hallituksensa määräyksestä suorittaneet säännöllisiä, laajoja sotatoimia maamme kaikissa osissa ja tapojensa mukaisesti pääasiallisesti koh­distaneet ne täysin avoimia paikkakuntia ja rauhallista siviiliväestöä vastaan.

Näin on alkanut toinen puolustustaistelumme vain vajaat 19 kuukautta edellisen hyökkäyksen tapahtumisesta. Neuvostoliiton uusi hyökkäys Suomeen on ikäänkuin päätepiste sille politiikalle, jota Neuvostoliitto on Moskovan rauhanteosta lähtien Suomen suhteen harjoittanut ja jonka tarkoituksena on ollut maamme itsenäisyyden tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen.
…
Me sovimme hiljaisessa mielessämme ja lausuimme sen lukemattomat kerrat julki, että meidän oli valloitettava Karjalan nimeen liittyvät menetyksemme takaisin kotoisella uudistus- ja raivaustyöllä uusien rajojemme sisäpuolella. Kylmästi harkiten tultiin tähän tulokseen. Kostoajatus ei' ole esiintynyt eikä toimintaamme johtanut. Suomen taholta pyrittiin unohtamaan kärsityt vääryydet ja nöyryytykset, vaikka Neuvostoliiton vastoin kaikkia kansainvälisen oikeuden ja moraalin vaatimuksia aloittaman hyökkäyssodan haavat kirvelivätkin koko kansan sydämissä. Lähdimme siitä, että koska kerran elämme tässä maankolkassa sukupolvesta sukupolveen välittömässä Venäjän naapuruudessa, niin suhteet siihen oli saatava järjestetyiksi. Me tahdoimme jälleen, tapahtuneesta huolimatta, ryhtyä rakentamaan pysyväistä rauhaa Neuvostoliiton kanssa.

...
Mahdollisuutemme selviytyä tästä toisesta puolustustaistelustamme menestyksellisesti ovat tällä kertaa vallan toisenlaiset kuin viimein, jolloin yksin seisoimme idän suuren jättiläisen puristuksessa. Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä taistelua meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan. Sen lisäksi eräät muut kansat ovat aloittaneet sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan, niin että on muodostunut yhtenäinen rintama Jäämereltä Mustalle merelle saakka.

Voisi kommentoida, ettei Suomen silloisella poliittisella johdolla ollut asentteittensa vuoksi pienintäkään mahdollisuutta harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa. Tämä ilmenee jo pelkästän vertaamalla sodanjälkeisissä oloissa pidettyihin muiden poliittisten johtajien puheisiin. Ne menestyivät. Ei Risto Rytin puhe muutoin kuin nyanssien osalta eroa täällä esitetystä käsityksestä, jonka mukaan Neuvostoliitto oli "se suuri Saatana".

[skrjabin]

Kenties jossain määrin aihetta valottaa myös se, miten koordinointi ja tiedonkulku tapahtui Barbarossan osalta muiden Saksan liittolaisten kanssa ja toisaalta Saksan virkakoneistossa. Oletettavaa on, että asiat pidettiin mahdollisimman pienen piirin tiedossa, ja esimerkiksi Auswärtiges Amt (tai vähintään alempi virkamiehistö) saattoi kyllä ihan vakavissaankin puhua rauhan mahdollisuuksista tietämättä sotilaallisista kuvioista tuon taivaallista. Näin olettaisin, vaikken kyllä tiedä mikä tuolloin OKW:n ja AA:n suhde mahtoi ollakaan. Mutta tapaus Italia on jossain määrin myös mielenkiintoinen; ilmeistä on että sen panosta ei katsottu kovinkaan oleelliseksi ja jopa korkein johto oli melkoisen pimennossa tapahtumien kehityksestä aivan viime hetkille asti. Aiheesta artikkeli:

http://users.ju.edu/jclarke/wizzh.html

[Ciccio]

Olennainen pointti on, että jälkimaailma joka tuntee sodankulun (perääntymisen Moskovan porteille jne), ei pysty ymmärtämään sitä perustavaa tosiasiaa, ettei Stalin 1939 odottanut sellaista sotaa kuin sitten tapahtui. Eikä odottanut vielä ensi päivinä 22.6. jälkeen.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Stalin julisti jo 1939 Suomen kansanhallituksen haluavan nostaa punalipun Suomen presidentinlinnan harjalle ja haluavan solmia NL:n kanssa rauhan- ja ystävyydensopimuksen.
SN-Seura jatkoi samaa julistamista Suomessa Talvisodan jälkeen 1940 / 1941 vaihteeseen saakka. ( sodan 1939 - 1944 jälkeen SN-Seura julisti Suomen politiikan ennen sotaa olleen vääränlaisen ja johtaneen sotaan, SNS:n historianäkemys sai laajemminkin julkisuutta Suomessa uuteen yya-poliittiseen linjaan sopivana )
-----
Molotov julisti radiopuheessaan 22/7 1941 Neuvostoliiton tunnollisesti noudattaneen
Stalinin ja Hitlerin välistä sopimusta ja NL:n täyttäneen kaikki Ribbentrop-sopimuksen ehdot, vaikka Saksa yrittääkin takautuvasti väittää Neuvostoliiton rikkoneen sopimuksen.
Sopimuksenrikkojaksi Molotov julistaa Saksan ja lopettaa puheensa:
Asiamme on oikea ! Vihollinen on kukistettava ! Voitto on meidän !
----------------------
Hangon sotilastukikohdasta tulitetaan heti suomalaisia ja pommikoneet hyökkäävät suomalaisia laivoja vastaan.
Hieman myöhemmin neuvostoilmavoimat pommittavat Suomen kohteita 400 koneella
yhdessä päivässä.
Hrustsov sanoi Stalinin luhistuneen datsalleen 22/7-41, oliko näin ?
Ensimmäisenä radiossa puhui Molotov ja Stalin odotti esiintyäkseen jälleen julkisuudessa voitokkaana ja erehtymättömänä johtajana Puna- Armeijan siirryttyä hyökkääjäksi ?

Veikko Palvo

[lentava kirvesmies]

Väitän Suomessa ennen sotia olleen henkilöitä, jotka tahtoivat Neuvostoliiton hävitystä, myös sodan keinoin. Neuvostoliittohan on vain savijalkainen jättiläinen, joka kaatuu pienestäkin iskusta, sanottiin. Eli uskoa voiton mahdollisuuteen varmastikin oli.
Voidaan myös ajatella muita syitä (vaikkapa heimoaate, haave SuurSuomesta) jotka olisivat saaneet kyseiset henkilöt haluamaan sotaa.

Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan, niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen.

Siis väitän (myös) suomen toimien olleen osasyynä sodan syttymiseen.

Tällä "logiikalla" saadaan loistavaa satoa. Alkaen tästä: "NL:ssa oli henkilöitä, jotka halusivat tehdä Suomessa vallankumouksen, joten he vaikuttivat sodan syttymiseen."
Ja päätyen tähän: "Juutalaiset halusivat tuhota Hitlerin/natsit/Saksan, joten he vaikuttivat toisen maailmansodan syttymiseen."

Ehkä kannattaisi todistaa ensin tämä: "Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan,"

Onneksi tämä ei riitä (länsimaisessa) oikeudenkäynnissä: "niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen."

Ihan yleisesti, ihmiset eivät yleensä ole tyhmiä, että "toteuttaisivat tahtoaan" silloin, kun toteutumismahdollisuudet ovat olemattomat, mutta seuraukset itselle katastrofaaliset.

Niinpä. Ihmiset eivät yleensä ole tyhmiä. Jälkeenpäin tarkasteltuna vain joskus päätökset saattavat vaikuttaa tyhmiltä. Päätökset jotka ovat ehkä syntyneet virheellisten tietojen johdosta.
Muistuttaisin vielä, että sodan "katastrofaaliset" seuraukset, eivät olleet tiedossa sotaan ryhdyttäessä.

[Emma-Liisa]

ettei Suomen silloisella poliittisella johdolla ollut asentteittensa vuoksi pienintäkään mahdollisuutta harjoittaa puolueettomuuspolitiikkaa.

Nyt menee syy ja seuraus sekaisin. Suomen puolueettomuus loppui 30.11.1939. Välirauhan alku oli liukumista NL:n etupiiriin, loppuosa Saksan etupiiriin. Valinta oli talvisodan jälkeen helppo tehdä.

Stalin itse sanoi syksyn 1939 neuvottelujen aikana, että "suurvallat eivät tule sitä (= Suomen puolueettomuutta) sallimaan".

Tämä ilmenee jo pelkästän vertaamalla sodanjälkeisissä oloissa pidettyihin muiden poliittisten johtajien puheisiin. Ne menestyivät.

Ne menestyivät, koska Suomen valtio oli olemassa. Jos itsenäisyys olisi menetetty, ei olisi puolueettomuuspolitiikkakaan ollut mahdollista.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että Paasikivi päiväkirjassaan tuskaili NL:n aikomuksia - eli hänkään ei ollut asiasta varma. Ja syystä, kuten Beljakovin ja Ustonovin hankkeet 70-luvulla osoittivat. Suomella oli kuitenkin onnea, sillä NL:lla oli riittävästi puuhaa muualla.

[Emma-Liisa]

Niinpä. Ihmiset eivät yleensä ole tyhmiä. Jälkeenpäin tarkasteltuna vain joskus päätökset saattavat vaikuttaa tyhmiltä. Päätökset jotka ovat ehkä syntyneet virheellisten tietojen johdosta.

Tiedot eivät kai olleet virheellisiä, ne olivat niin tarkkoja kuin niissä oloissa voi ylipäänsä olla. Mutta sodan lopputulosta ei koskaan voi täysin varmasti ennustaa.

Suomi lähti siitä, että Saksa voittaa NL:n. Voittaako se koko sodan, oli toinen juttu. USA:han ei ollut sotaan vielä liittynyt ja vaikea sen olisi ollut ilman Pearl Harboria ja Hitlerin sodanjulistusta liittyäkin.

Ilmeisesti Mannerhein kuitenkin lähti siitä, että sodan jälkeenkin NL/Venäjä on Suomen naapuri ja siksi rohkeimmatkin rajavaihtoehdot eivät saaneet loukata sen vitaaleja etuja, jotta rauhasta tulisi pysyvä. Näin ainakin Ohto Manninen otaksuu Suur-Suomen ääriviivoissa: "Sotilaalliselta kannalta rajavaihtoehtojen pohtiminen lähti siis siitä, että Suomen itärajalle saataisiin suoja-alue, niin että Neuvostoliitto ei voisi valmistella yllätyshyökkäystä aivan Suomen pääpuolustusaseman tuntumasssa, ja toisaalta siitä, että Neuvostoliiton ja Suomen välillle ei saanut jäädä kiista-alueita joita Neuvostoliitto voisi vaatia taloudellisesti välttämättöminä."

Jos jostain kristallipallosta olisi nähty sotilaallinen tilanne edes 1943-4, niin ainakaan Itä-Karjalaan ei olisi menty.

Muistuttaisin vielä, että sodan "katastrofaaliset" seuraukset, eivät olleet tiedossa sotaan ryhdyttäessä.

Eivät, paitsi tietysti se että alueita ei voitaisi vallata ilman menetyksiä.

Mutta kun sotaan oli kerran menty, niin siitä ei päästy irti, ennen kuin Saksa oli kyllin heikko. Jos ei siis haluttu demobilisoida ja saaman aikaan käydä Saksan kanssa ihan erilaista sotaa kuin 1944-5.

[Seppo Jyrkinen]

Oletettavaa on, että asiat pidettiin mahdollisimman pienen piirin tiedossa...

Virkakoneistojen alin porras kulkee myöhässä kaikissa maissa ja Saksan ulkoministeriön alimmat portaat olivat tietämättömiä yläportaan suunnitelmista. Tässä tapauksessa oli kuitenkin kyse Hitlerin harkitusta kaksijakoisesta politiikasta, joka kulki Ribbentropin kautta.

Ribbentrop ohjeisti 4.5.41 Saksan suurlähettilään selittämään suomalaisille, että Saksa ei uskonut sodan syttymiseen. Samalla hän lähetti Suomeen Weissauerin vahvistamaan asian, että sota ei alkaisi ainakaan ennen kevättä 1942.

Kansainvälisen politiikan ohjenuora on omien etujen ajaminen kylmän laskelmoidusti; rehellisyys ja avoimuus eivät kuulu siihen. Saksan Suomen politiikka oli kyynistä, puhtaasti sen omia etuja ajavaa ja suomalaisten pitäminen epätietoisuudessa palveli parhaiten sen intressejä.

Saksa tarjosi Suomelle poliittista turvaa ja oli ainoa kanava saada ruokaa. Ja pitämällä suomalaiset nälänhädän pelossa ja väärässä luulossa sodan syttymisen suhteen, se sai suomalaiset hyväksymään askel askeleelta läheisemmän sotilaallisen sitoutumisen. (Hitlerin adjutantti, majuri Engel, oli kirjoittanut jo talvella: "Poliittisesti täytyisi olla varovainen. Kansa on herkkätuntoista, eikä sitä voi holhota, kuten täytyy menetellä slovakien kanssa.")

[Seppo Jyrkinen]

Nähdäkseni hyvä lähde Suomen poliittisen johdon motiiveille löytyy pres. Risto Rytin radiopuheesta 28.6.41

Sotapropakanda on harvemmin synonyymi sanalle totuus.