Ajopuuteoria - mitkä ne vaihtoehdot olivat?

[Heikki Jansson]

On syytä aina muistaa, että Suomi joutui oman valintansa johdosta talvisotaan

Päinnvastoin on syytä muistaa, että Suomi ei valintaa tehnyt eikä voinutkaan tehdä, vaan päätöksen sodasta teki yksin Stalin.

Tällä katkaistulla sitaatilla Emma-Liisa saa aikaan toivomansa vaikutuksen. Tämä antaa tässä ymmärtää – muunnellen totuutta – että en tiedä asiasta höläsen pöläystä, sen kun vain väittäisin jotain siinä määrin typerää, kuin mitä tämä antaa ymmärtää minun väittäneeni. Jatkoin viestissäni lausumalla, minkä Emma-Liisa on huolellisesti katkaissut pois sitaatista, että

... että Suomi joutui oman valintansa johdosta talvisotaan ("keskeyttämette neuvottelut" kuului hallituksen ohje neuvottelijoille Moskovassa), joka ei ennakoidusti voinut päättyä muuhun kuin häviöön. Eihän Cajander tai Erkkokaan olleet sentään niin hulluja että he ehdoin tahdoin lähtisivät ennakkoon arvioidun häviösodan osapuoliksi vaan he olivat sodan alkaessa ”kuin puulla päähän lyötynä”.

On tietysti totta, että päätöksen käytännön sotatoimien käynnistämisestä tehtiin Kremlissä. Arveltavasti päätös tehtiin NKP.n poliittisen toimikunnan kokouksessa, niinkuin useimmat merkittävät poliittiset päätökset siihen aikaan Neuvostoliitossa tehtiin. Sitä oliko päätöspöytäkirja kaikkien tämän (oletetun) kokouksen osaanottajien allekirjoittama, vai vain esittelijän ja jonkin jäsenen allekirjoittama, ei minulla ole mitään tietoa. Mutta toisaalta, se ei ole niin nöpönnuukaa – voidaan mainiosti sanoa, että se oli pääpirun itsensä tekemä päätös ilman, että ollaan kauheasti hakoteillä tai että se häiritsisi asiaa.

Mutta se, kuka teki päätöksen sodasta – se päätös, joka ei koskenut varsinaisten sotatoimien aloittamista (ja jota käskyä puolestaan seurasivat sitten hyökkäyskäskyt, joita puolestaan seurasivat hyökkäyskäskyjen toimeenpanokäskyt – Ilmo Kekkonen osaa paremmin kuin minä tehdä selkoa tuosta sotilasterminologiasta) - on aivan toinen kysymys.

Tämän päätöksen teki käytännössa se osapuolista, joka katsoi, että sen ei kannattanut neuvotella enempää, eli siis suomalaiset neuvottelijat, jotka katkaisivat neuvottelut pyydettyään sitä ennen varotoimenpiteenä ohjeita Helsingistä. Päätös sodasta tehtiin siis Suomessa ja perustelu oli, ettei Neuvostoliitto suinkaan hyökkää, se vain ”bluffaa”. Erkko - vilkaisemattakaan karttaan - ei ottanut sodan lopputulokseen mitään kantaa, hän luuli elävänsä menneisyydessä, jolloin Suomi kykeni komentelemaan Neuvostoliittoa. Hän sanoi viimeisenä ohjeenaan Paasikivelle ”unohda että Neuvostoliitto on suurvalta” kun hänen olisi pitänyt sanoa ”muista, että Neuvostoliitto on suurvalta”. Neuvostoliitto ei ollut suinkaan hankinut Suomea etupiiriinsä natsi-Saksalta ilmaiseksi, etupiirujaosta oli maksattu - Suomesta(kin) - kalliisti.

Tästä Helsingissä tehdystä päätöksestä tehtiin sitten johtopäätökset Kremlissä. Tätä Kremlissä tehtyä päätöstä jota Emma-Liisa nimittää huolimattomasti ”päätökseksi sodasta” uskoen, niin kuin usein tehdään, että ”päätös sodasta” merkisee samaa kuin ”kuka aloitti sodan” tai ”kuka oli syypää sotaan”. Sotatoimien käynnistäminen ei kuitenkaan ole identtinen ”sodan aloittamisen” kanssa niin kuin eivät liioin Sarajevon laukaukset käynnistäneet I maailmansotaa, vaikka ne mainittiinkin koulukirjoissa I maailmansodan syynä. Syypää sotaan oli Emma-Liisan mielestä Stalin, mutta minun mielestäni syypää siihen oli se tai ne henkilöt, jotka olivat vastuussa Leningradin turvallisuudesta. Suomen silloinen poliittinen johto ei ottanut Leningradin turvallisuudesta mitään vastuuta, he ignoreerasivat sen. Kun olemassaoleva olotila ei voinut tietenkään tyydyttää Neuvostoliittoa, joka joutui tekemään omat johtopäätökset siitä (ja jolla oli sitäkin silmälläpitäen tehty MR-sopimus), jolloin suomalaiset joutuivat siitä kärsimään eli saivat niskoilleen katastrofin.

Katastrofi aiheutui näin Suomen poliittisen johdon lyhytnäköisyydestä ja erityisesti ulkoministerimme Eljas Erkon poliittisesta kömpelyydestä. Tämän, jonka olisi tullut käyttäytyä diplomaattisesti muistaen, että Suomi oli pikkuvaltio mutta Neuvostoliitto suurvalta, käyttäytyi jälleen kuten Jartsevia kohtaan aiemmin, eli kuin ”päätoimittaja halpaa senttaria kohtaan joka yrittää myydä tälle juttunsa”.

Joten se Emma-Liisan katkaistusta sitaatista.

[Heikki Jansson]

Mutta kun tästä ei ole kyse. Vaan on kyse siitä, että ihmisten ja ryhmien ja aikaakauden arvot vaikuttavat näiden päätöksiin, ja siksi historiassa on syytä ymmärtää mitä ne olivat.

Kysymys on siitä, voidaanko vastata minulle nimim. Emma-Liisan esittämään neljään kysymykseen, vai ovatko ne esittämilläni tavoin epämielekkäitä. Jokainen tämän esittämä kysymys koskee sitä, olivatko toisaalta eräät natsi-Saksan toimet ja toisaalta eräät toiset natsi-Saksaan kohdistetut toimet ”oikeita” vai ”vääriä”.

Olen tutustuttuani Emma-Liisan minulle esittämiin kysymyksiin todennut, että ne perustuvat siihen virheelliseksi katsottavaan edellytykseen, jonka mukaan kansainvälisen valtapolitiikan kysymyksiin voitaisiin ottaa moraalisesti kantaa ja todennut ettei kysymyksiin voi ottaa kantaa (koska kysymykset perustuvat virheelliseen edellytykseen, minkä vuoksi ne eivät oli mielekkäitä vaan ovat ns. ”Hyvää päivää, kirvesvartta”-kysymyksiä). Kantani tueksi olen vedonnut teoriaan siitä, että normatiivisen moraalin lauseilta puuttuu tyystin totuusarvoa, ne pelkistyvät vain pelkiksi mielipiteiksi, joista tosin voi olla samaa mieltä tai eri mieltä. Tosia ne eivät ole eivätkä epätosia. Muun väittäminen on kuin väittäisi performatiiveja (kuten normia Sinun pitää sulkea ovi!) tosiksi tai epätosiksi. Niiltä puuttuu totuusarvo.

Olen hiukan pettynyt siitä vähäisestä avusta, jonka sain Emma-Liisalta moraalipulmieni kanssa. Esitin tälle 12 kysymystä mutten saanut vastausta yhteenkään. Sen sijaan tämä vastasi esittämällä esimerkin, jossa eräs kuningas oli valtapolitiikan vaatimusten mukaisesti noudattanut itsekkäästi oman maansa etuja Hastingsin taistelussa, koska tällä oli kiire kotimaahansa.

Olin odottanut jännittyneenä vastausta pulmaani pohjois-Amerikan intiaanien maiden ryöstämisestä (ottamalla näiltä näiden omistamat metsästysmaat ja jakaen ne uudisraivaajille) sekä näiden tappamisesta miltei sukupuuttoon. Esimerkkikysymykseni on oikein hyvä mitä tulee moraalin soveltamisesta valtapolitiikkaan.

Erään moraalin mukaan on ilmiselvää, että se tapa, jolla Yhdysvalloissa kohdeltiin intiaaneja, oli vailla vertaansa anteeksiantamatonta ja täysin tuomittavaa. Se oli ilmiselvä kansanmurha millä tahansa mittapuulla mitattuna, joukkotuhontaa, jonka peruste oli pahin mahdollinen, oman taloudellisen edun tavoittelu. Kuitenkin se tehtiin (sitä perusteltiin sillä, että intiaanit eivät olleet, kuten valkoihoiset, ihmisiä, vaan alhaisia koiria tai piruja – the red devils – joten oltiin oikealla asialle kun tapettiin ne pois sivistyneiden ihmisten jaloista) ja pyydettiin näille ”jaloille” teoille peräti Jumalan siunausta. Intiaanit olivat nimittäin kehityksen tiellä. Siksi heidät tapettiin, siis valtapoliittisista syistä, ei suinkaan Emma-Liisan esittämin tavoin, ”moraalin” vaatimuksesta.

Moraalia käytettiin, kuten havaitaan, ei sen valtapolitiikan syynä vaan sen valtapolitiikan verukkeena, jonka nojalla valtapolitiikka toteutettiin. Monet varmaankin vilpittömästi katsoivat, että he toimivat jalosti ”puolustaessaan” (tietysti ”puolustaessaan”) ”isänmaataan” (tietysti ”isänmaataan”) noiden punaisten koirien hyökkäykseltä. Se seikka, että samainen maa oli itse asiassa intiaanien ”isien maa” eikä valkoihoisten isien maa (joka oli alunperin Englanti) ja että intiaanit olivat isiensä maan puolustajia, ei hyökkääjiä, kuten valkoihoiset, ei surettanut yhdysvaltalaisia joukkotuhoajia. He olivat tosin aivan varmasti vilpittömästi siinä uskossa että he toimivat "oikein"

Edelleen on esittämäni esimerkki sikälikin hyvä, ettei intiaanisotiin enää juuri kukaan suhtaudu emotionaalisesti (paitsi ehkä nimim. Trilisser) vaan myönnetään, että näin tapahtui. Sama koskee muitakin esimerkkejäni. Siirtomaapolitiikalla pyrittiin hankkimaan itselle etua moraalisesti kyseenalaisella tavalla, Ranska pyrki hankkimaan etuja itselleen Napoleonsodilla jne. Ja kuinka joku voisi edes yrittääkään soveltaa moraalia siihen neandertali-ihmisten tappamiseen sukupuuttoon, jonka homo sapiensit tekivät saapuessaan Eurooppaan, ties milloin se tapahtuikaan.

Moraalinormi on sen esittäjän tunnetilan aiheuttama suhtautuminen (positiivisesti tai negatiivisesti) johonkin tapahtumaan mille sen esittäjä vaatii muiden hyväksyntää. Se voi myös olla, kuten olen esittänyt, suostutteleva (propagoiva) jolloin esittäjä vaatii jotain ympäristöltään, vaikkapa lausumalla että ”eläimilläkin on oikeuksia” mikä selittyy luontevasti lauseiksi ”tunnen eläinten kanssa merkittävästi enemmän empatiaa kuin muut yhteisössä. Vaadin, että muut yhteisössä kunnioittavat tätä empatiaani, jita tunnen. Eläimille on luotava paremmat olot. Minun – itsekäs - etuni edellyttää tätä. Kuten havaitaan on esittäjä tässä verhonnut lauseensa muka moraalinormiksi ”eläimillä on oikeuksia” mutta kysymys on itse asiassa faktisesti verhotusta poliittisesta vaatimuksesta, joka esitetään, ei suinkaan eläinten vuoksi, vaan jotta sen esittäjällä olisi parempi olla – minkä toki tälle suon jos vain oma etuni ei tästä kärsi. Aivan samanlaiseen ajatteluun perustuu rikoslain Jumalan pilkan kieltävä normi, jolla ei suojata Jumalaa pilkalta - tämä ei mitään suojaa tarvitse - vaan eräitä uskonnollisen vakaumuksen omaavia, muiden ihmisten Jumalaan kohdistamalta pilkalta, jonka nämä mieltävät pilkkaavan heidän vakaumustaan.

Moraalin normit eivät siis kuulu kansainväliseen valtapolitiikkaan – ne ovat kansainvälisen valtapolitiikan keino, ei sen tavoite, mitä Emma-Liisan esittämät muutkin esimerkit osoittavat. Tämä pätee yhtä hyvin suomalaisten reaktioon Kuusisen hallitusta vastaan – Suomessa oltiin tunnetasolla hyvin voimakkaasti sitä vastaan, mitä Suomi osasi käyttää hyödykseen sodassa, joten se oli positiivista Suomen valtapolitiikan kannalta ja kielteistä Neuvostoliiton valtapolitiikan kannalta. Kennedyn ja Hruštšovin asenne ydinaseneuvotteluissa on saattanut olla suositumpi kuin sotilaiden tekniset laskelmat, en tiedä, mutten näe kummankaan poliittista suosiota minään moraalikysymyksenä, pikemminkin valtapolitiikan kysymyksenä.

Esitän edelleen että oikea vastaus Emma-Liisan esittämiin kysymyksiin on jo esittämäni ”Hyvää päivää, kirvesvartta” jo yksinomaan siitä syystä, ettei tämä esitä, kenen kannalta olisi hyökkäys natsi-Saksaan / natsi-Saksan hyökkäys, ollut hyvä.

[Emma-Liisa]

On tietysti totta, että päätöksen käytännön sotatoimien käynnistämisestä tehtiin Kremlissä. Arveltavasti päätös tehtiin NKP.n poliittisen toimikunnan kokouksessa, niinkuin useimmat merkittävät poliittiset päätökset siihen aikaan Neuvostoliitossa tehtiin. Sitä oliko päätöspöytäkirja kaikkien tämän (oletetun) kokouksen osaanottajien allekirjoittama, vai vain esittelijän ja jonkin jäsenen allekirjoittama, ei minulla ole mitään tietoa. Mutta toisaalta, se ei ole niin nöpönnuukaa – voidaan mainiosti sanoa, että se oli pääpirun itsensä tekemä päätös ilman, että ollaan kauheasti hakoteillä tai että se häiritsisi asiaa.

Mutta se, kuka teki päätöksen sodasta – se päätös, joka ei koskenut varsinaisten sotatoimien aloittamista (ja jota käskyä puolestaan seurasivat sitten hyökkäyskäskyt, joita puolestaan seurasivat hyökkäyskäskyjen toimeenpanokäskyt – Ilmo Kekkonen osaa paremmin kuin minä tehdä selkoa tuosta sotilasterminologiasta) - on aivan toinen kysymys.

Tämän päätöksen teki käytännössa se osapuolista, joka katsoi, että sen ei kannattanut neuvotella enempää, eli siis suomalaiset neuvottelijat, jotka katkaisivat neuvottelut pyydettyään sitä ennen varotoimenpiteenä ohjeita Helsingistä. Päätös sodasta tehtiin siis Suomessa ja perustelu oli, ettei Neuvostoliitto suinkaan hyökkää, se vain ”bluffaa”. Erkko - vilkaisemattakaan karttaan - ei ottanut sodan lopputulokseen mitään kantaa, hän luuli elävänsä menneisyydessä, jolloin Suomi kykeni komentelemaan Neuvostoliittoa. Hän sanoi viimeisenä ohjeenaan Paasikivelle ”unohda että Neuvostoliitto on suurvalta” kun hänen olisi pitänyt sanoa ”muista, että Neuvostoliitto on suurvalta”. Neuvostoliitto ei ollut suinkaan hankinut Suomea etupiiriinsä natsi-Saksalta ilmaiseksi, etupiirujaosta oli maksattu - Suomesta(kin) - kalliisti.

Tästä Helsingissä tehdystä päätöksestä tehtiin sitten johtopäätökset Kremlissä. Tätä Kremlissä tehtyä päätöstä jota Emma-Liisa nimittää huolimattomasti ”päätökseksi sodasta” uskoen, niin kuin usein tehdään, että ”päätös sodasta” merkisee samaa kuin ”kuka aloitti sodan” tai ”kuka oli syypää sotaan”. Sotatoimien käynnistäminen ei kuitenkaan ole identtinen ”sodan aloittamisen” kanssa niin kuin eivät liioin Sarajevon laukaukset käynnistäneet I maailmansotaa, vaikka ne mainittiinkin koulukirjoissa I maailmansodan syynä. Syypää sotaan oli Emma-Liisan mielestä Stalin, mutta minun mielestäni syypää siihen oli se tai ne henkilöt, jotka olivat vastuussa Leningradin turvallisuudesta. Suomen silloinen poliittinen johto ei ottanut Leningradin turvallisuudesta mitään vastuuta, he ignoreerasivat sen. Kun olemassaoleva olotila ei voinut tietenkään tyydyttää Neuvostoliittoa, joka joutui tekemään omat johtopäätökset siitä (ja jolla oli sitäkin silmälläpitäen tehty MR-sopimus), jolloin suomalaiset joutuivat siitä kärsimään eli saivat niskoilleen katastrofin.

Katastrofi aiheutui näin Suomen poliittisen johdon lyhytnäköisyydestä ja erityisesti ulkoministerimme Eljas Erkon poliittisesta kömpelyydestä. Tämän, jonka olisi tullut käyttäytyä diplomaattisesti muistaen, että Suomi oli pikkuvaltio mutta Neuvostoliitto suurvalta, käyttäytyi jälleen kuten Jartsevia kohtaan aiemmin, eli kuin ”päätoimittaja halpaa senttaria kohtaan joka yrittää myydä tälle juttunsa”.
[/i]

Tällä logiikalla "päätöksen" toisesta maailmansodasta teki Puola, joka "lyhytnäköisesti" torjui Saksan vaatimukset.

Samalla "logiikalla" Barbarossan "aiheutti" oikeastaan NL, tarkemmin sanottuna Molotov, joka ei (toki Stalinin ohjeita seuraten) neuvotellut "järkevästi" Berliinissä 1941.

[Emma-Liisa]

Clausewitz puhui järkevästä sodasta, ei mistään talvisodan kaltaisesta: Suomella oli sotaonni puolellaan mutta ei tietysti siitäkään huolimatta kyennyt Neuvostoliiton musertavalle ylivoimalle mitään, mikä tiedettiin hyvin etukäteen. Siksi talvisota ei hyödyttänyt Suomea millään tavoin, päinvastoin se oli katastrofi.

Mutta näinpä eivät silloiset sotilaat ajatelleet.

Wolf H. Halsti totesi Suomen puolustamisessa, että sodan lopputulos ei ole ennakkoon selvä (koska se ei ole koskaan ennakolta selvä, kuten jnähty ennemmin ja myöhemmin, esim. antiikin Kreikan ja Persian kamppalussa ja Vietamin sodassa) ja että joka tapauksessa NL ei pysty Suomea nopeasti valloittamaan vaan joutuu käymään pitkän ja raskaan sodan, jonka aikana voi tapahtua mitä vain. Pahimmassakin tapauksessa Halsti katsoi, että taistelusta on tulevaisuuden sukupolville hyötyä ("Kunniakas kaatuminen kantaa itsessään tulevan ylösnousemuksen siemenen"), kun taas myöntyminen taistelutta johtaa tuhoon.
Halsti toteaa että vapaudentahto kuuluu vaistojen piiriin: "Jos se on kuollut, ei sitä voi keinotekoisesti herättää henkiin." Halsti oli kuitenkin "vakuttynut siitä, että vapaudentahto ja sen perustana oleva vaisto elävät kansamme jokaisessa yksilössä hyvinkin voimakksina. Uskon sen vuoksi, että se täysin rauhallisena pystyy katsoamaan myös kunniakasta kaatumista silmästä silmään. 'Jokaisen sotapäällikön, joka aikoo voittaa taistelun, täytyy totuttautua kunniakkaan kaatumisen ajatukseen.' Tämä kuuluisa totuus pitää paikkansa myös kansojen kohdalla."

Muistelmiensa 2. osassa Aika vaatii veronsa Halsti käsittelee NL:n konkreettisia vaatimuskia, jotka hän upseeritovereineen yksimielisesti torjui, vaikka (toisin kuin poliitikot) uskoi, että seurauksena on sota.
- Aki Kurenmaa: "Onko todennäköistä tai edes luultavaa, että vaatimukset jäävät tähän? Ne on muotoiltu täsmälleen niin, että ne tekevät meidät puolustuskyvyttömiksi, eikä se ole ilman taka-ajatusta. Tämä on sitä Hitlerin Tshekkoslovakiassa noudattamaa makkaran paloittelutekniikkaa."
- "Arvelimme yhdessä, että olisi pitänyt suostua jos a) pääasema riittävine etumaastoineen olisi jätetty ehjäksi, siis pantu vaatimus jonnekin Vammelsuun-Kivennavan-Lipolan vaiheile ja b) olisi tyydytty Suomenlahden ulkosaariin - Suursaari mukaan luettuna - ja ennen kaikkea oltu vaatimatta Hankoa ympistöineen." Suomi olisi voinut sitoutua Suomenlahden suun sulkemiseen omien aluevesiensä osaltta.
- "Lokakuun puolivälissä tiesimme jo, että Neuvostolitto tuolloin ei suinkaan ollut sekaantumatta niiden valtioiden sisäisiin asioihin, joista se oli saanut otteen vetoamalla omaan turvallisuuden tarpeeseensa. Baltian maihin oli tukikohtien miehitysjoukkojen mukana virrannut noiden maiden agitaattoreiksi ja sisäisiksi valtaajiksi koulutettuja emigrantteja..."
- "sellainen alueluovutus, joka pyyhkisi pääasemamme ja samalla Karjalan kannaksen tarjoamat puolustukselliset edut olemattomiin, taittaisi joukkojen uskolta ja tahdolta selkärangan. - - Ja puolustustahdon luhistuttua olisi työn loppuun saattaminen venäläsille yhtä helppoa kuin" Hitlerille Tsekkoslovakian murskaaminen (sanottu pitemmin)
- "kun kansa oli alistunut ilman sitä mielenosoitusta oikeuksiensa puolesta, jota aseellinen puolustautuminen aina on. kukaan ei olisi kiinnostunut Suomen ka suomalaisisten kohtalosta silloin, kun suursota päättyisi ja maailmaa käytäisiin järjestämään uudelleen."
- Lopuksi Halsti lainaa Suomen puolustautumisesta vapaudentahtoa koskevan passuksen

Meidän ei tarvitse olla näistä asioista samaa mieltä, mutta jos ylipäänsä aikoo ymmärtää silloisia ihmisiä, täytyy ymmärtää heidän ajatus- ja arvomaailmaansa.

Paavo Haavikko ei Kansakunnan linjassa puhu näin ylevästi, vain ilmaisee vain käytännölliset perustotuudet, joka usein unohdetaan:
- "Sota on niin ikävä asia että se ei tunnu edes keinona hyvältä. Mutta se oli keino sillä tavalla, että maa ei saata pyrkiä rauhaan millä hinnalla tahansa, rauha ei ole ainoa tavoite, vaan samalla tähdätään maan itsenäisyyden säilyttämiseen, sen alueen pysyttämiseen tämän kansan miehittämänä, ja siltä pohjalta tahdotaan palata puolueettomuuden korkeaan asemaan. Suomi ei pyrkinyt ostamaan rauhaa sillä että sen itsenäisyys tulisi uhan alaiseksi. Se pryki kaikissa oloissa, kaikin keinoin maan itsenäisen aseman turvaamiseen, ankarassa ajassa."
- "voidakseen olla puolueeton valtion täytyy olla olemassa"

[IHorsti]

Veikko Palvon huomioon:
Carl von Clausewitz oli preussilainen kenraali ja maailmankuulu sotateoreetikko, jonka kirja, ”Vom Kriege” (on myös suomeksi) julkaistiin tämän kuoleman jälkeen vuonna 1832. Clausewitz ei tietystikään voinut kirjoittaa II maailmansodasta, jonka alkaessakin hän oli ollut haudassa jo toistasataa vuotta. Sitä paitsi hän kirjoitti yleisesti sodankäynnin teoriasta, jolloin hän piti silmällä sellaista sodankäyntiä, joka oli järkevää.

Olemme kaikki varmaan samaa mieltä siitä, ettei mikään sotiminen ole sinällään milloinkaan järkevää, mutta jos kirjoittaa teoreettisesti sodankäynnistä, täytyy lähtökohdaksi ottaa ainakin, että käyty sota pysyy järkevyyden puitteissa. Se oli Clausewitzin tavoiteJa siinä hän onnistui niin että kirjaa vieläkin luetaan.

[Ciccio]

Veikko Palvon huomioon:
Carl von Clausewitz oli preussilainen kenraali ja maailmankuulu sotateoreetikko, jonka kirja, ”Vom Kriege” (on myös suomeksi) julkaistiin tämän kuoleman jälkeen vuonna 1832. Clausewitz ei tietystikään voinut kirjoittaa II maailmansodasta, jonka alkaessakin hän oli ollut haudassa jo toistasataa vuotta. Sitä paitsi hän kirjoitti yleisesti sodankäynnin teoriasta, jolloin hän piti silmällä sellaista sodankäyntiä, joka oli järkevää.

-----------------------------------------------------------------------------------------
Kenraali Airon kerrotaan lueskelleen Sun Tzu`n The Art of War-kirjaa ranskaksi painettuna.
Sunzi´kin kirjoitti "järkevistä" sodankäynnin teorioista, mm. nopeus ja yllätys, jo
1-2000 vuotta sitten.
Sun Tzu´n ja Clausewitzin teoriat ovat ajattomia mietelmiä sodankäynnistä, soveltuivat WW1 & 2:ssa yhtä hyvin kuin tänäkin päivänä.
---
Sota on verta vuodattamalla harjoitettua politiikkaa ja politiikka on sotaa ilman verta. Sopisi Sun Tzu´n mietelmäksi, mutta kirjoittaja taisi olla Mao Zedong ?
Clausewitzin "kansan sotaa" voinee soveltaa sissi- / terroristisodankäyntiinkin ?
NL:n partisaanisodankäynti.
Clausewitz kirjoitti sotateoriansa linjataktiikan aikakaudella, sotilaita ei ilmeisesti muuten saatu pidettyä koossa "taistelutahtoisina" ?
--------------
Sun Tzu´n mukaan sotataidon huippu on vihollisen lyöminen ilman taistelua ja Clausewitz korostaa ratkaisutaistelun merkitystä. Stalin kokeili molempia teorioita Suomea vastaan 1944, lieneekö Stalin lukenut näitä sodankäynnin klassikkoja ?

Veikko Palvo

[Jussi Jalonen]

Tällä logiikalla "päätöksen" toisesta maailmansodasta teki Puola, joka "lyhytnäköisesti" torjui Saksan vaatimukset.

Niinhän se tekikin. Luit tietysti sen taannoisen Sergei Kovalevin julkilausuman?

Vastaavasti päätöstä Abessinian sodasta ei tehnyt suinkaan Mussolini, vaan Stresan konferenssi. Päätöstä Tyynenmeren sodasta ei tehnyt Japanin sodanjohto, vaan sen sijaan presidentti Roosevelt julistaessaan Japanin öljysaartoon. Edelleen, aivan saman logiikan mukaisesti, päätöstä jatkosodasta ei tietystikään tehnyt Suomi, vaan Neuvostoliitto ja Saksa, koska jatkosota oli näiden suurvaltain välisen kriisin sivutuote. Lopputulos on täten, että talvisota oli Suomen tekemän päätöksen seurausta, mutta jatkosota taas ei. Mahtavaa!

Mikäli nyt jätämme erään kommentaattorin, jonka nimeä en saa mainita, semanttisen hiuksenhalkomisen siitä, mitä "päätös sodasta" itse asiassa tarkoittaa hetkeksi huomiotta, on talvisodan päävastuullisuudesta totta kai olemassa paljon erilaisia tulkintoja. Mainstream-käsitys on tietysti se, että päätöksen teki ja päävastuun kantaa Stalin. Tämän rinnalla näyttäisi olevan olemassa ainakin kolme niinsanoakseni revisionistista tulkintaa, jotka voisi listata vaikka näin:

1) Päävastuun talvisodan syttymisestä kantaa Adolf Hitler. Perustelu on se, että Molotov-Ribbentrop-sopimus syntyi natsi-Saksan aktiivisen diplomatian seurauksena. Suomi ja muut lisäpöytäkirjassa luetellut maat saivat kärsiä sopimuksen seuraukset. Tässä tulkinnassa on itse asiassa jopa ihan järkeä.

2) Päävastuun talvisodan syttymisestä kantaa Iso-Britannia. Perustelu on se, että Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähettiläs Thomas Maitland Snow yllytti Suomea torjumaan Neuvostoliiton vaatimukset lokakuussa 1939, kohdellen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen seurauksena Neuvostoliittoa jo de facto vihollisvaltiona. Tämä tulkinta oli sittemmin suosittu natsi-Saksan sodan aikana Suomeen suuntaamassa propagandassa, ja Neuvostoliitossakin sillä oli myöhemmin kannattajansa. Omasta puolestani tulkinnan voi jättää omaan arvoonsa, vaikka se tietysti kertoo jotain Ison-Britannian epäkoherentista diplomatiasta mainittuna aikana.

3) Päävastuun kantaa Suomen poliittinen johto. Kumma kyllä tätä näkemystä ovat kannattaneet lähinnä vain eräät kotimaiset flagellantit. Mahdollista on, että se tyydyttää joitakin asianosaisten erikoisia historiallis-masokistisia mielihaluja. Kansallisen syyllisyydentunnon korostaminen on eräs kansallisen omahyväisyyden muoto, ja tämänlainen itseruoskinta on pohjimmiltaan sekin nationalistista huomionkipeyttä. Toisaalta taustalla voi olla luokkakantainen herraviha, mikä luo hedelmällistä pohjaa oman kotimaisen poliittisen johdon syyttämiselle silloinkin, kun johdon ainoa rikos on ollut naivius. Miten vain, tässä tulkinnassa on tosiaan lähinnä vain psykologista mielenkiintoa.

Suorastaan hämmästelen, ettei kukaan ole keksinyt laittaa talvisotaa Ruotsin syyksi. Herran tähden, mitä ne länsinaapurit ajattelivat vetäytyessään siitä Ahvenanmaan puolustussuunnitelmasta? Sehän oli päätös näyttää vihreää valoa Neuvostoliitolle, ja siten ainakin välillisesti päätös sodasta!

N. B., kuten Emma-Liisan edellisestä viestistä voi havaita, niin tällä kertaa häntä ei ainakaan voi moittia "sitaatin katkaisemisesta". Toisaalta allekirjoittaneella on nyt lupauksestaan huolimatta suuria vaikeuksia jättää viestissä olevan sitaatin sisältämä kommentti huomiotta. Yksittäisten henkilöiden viestit voi suodattaa, mutta muiden siteeraamia pätkiä ei,

No jaa, pitää lähteä kirjoittamaan väitöskirjaa (... ja soittamaan saksofonia, koska Porin jazzpirskeet ovat meneillään). Eiköhän tämä ongelma sillä välin ratkaise itsensä.


Cheers,

J. J.

[tsadilainen]

Edelleen on esittämäni esimerkki sikälikin hyvä, ettei intiaanisotiin enää juuri kukaan suhtaudu emotionaalisesti (paitsi ehkä nimim. Trilisser) vaan myönnetään, että näin tapahtui.

Se on huono sikäli, että intiaanisodat olivat Yhdysvaltojen sisä- eikä ulkopolitiikkaa.
Valtakunnan rajoista Yhdysvallat ei sopinut intiaanien vaan toisten valtioiden kanssa: Iso-Britannian, Ranskan, Espanjan, Meksikon ja Venäjän. Itsemääräämisoikeutta Pohjois-Amerikan intiaaneille ei tunnustanut kukaan, he eivät olleet kansainvälisessä valtapolitiikassa kuin pelinappuloina, kun esim. Floridaa hallitseva Espanja pönkitti vaateitaan viitaten joidenkin heimojen väitettyyn alamaisuuteen.

[Heikki Jansson]

Se on huono sikäli, että intiaanisodat olivat Yhdysvaltojen sisä- eikä ulkopolitiikkaa.

En oikein voi olla kanssasi täysin samaa mieltä. Se on minusta esimerkkinä hyvä, koska tapahtumat tapahtuivat tänään arvioiden jo niin kauan sitten, että ne eivät herätä enää sanottavasti tunteita, mutta ei niin vanha, etteivätkö ihmiset tuntisi asiaa. Se, oliko kysymys Yhdysvaltojen ulko- vai sisäpolitiikasta on minusta vailla merkitystä.

Koska esimerkin tarkoituksena on havainnollistaa, saattavat sellaiset seikat, kuin että kysymyksessä oli vaikkapa maan ulkopolitiikka, vaikuttaa häiritsevästi. Minua ne seikat eivät häiritse, eikä liioin itse tapahtumat: se mitä esimerkki osoittaa mielestäni erittäin selvästi on, että moraalikysymyksiä on arvosteltu eri tavoin eri aikakausina ja eri osissa maailmaa. Sinusta en tietystikään voi tietää, arvioit tietysti asiaa omalta kannaltasi, ja tiedät itse parhaiten mitä mieltä olet.

[IHorsti]

Kenraali Airon kerrotaan lueskelleen Sun Tzu`n The Art of War-kirjaa ranskaksi painettuna. Sunzi´kin kirjoitti "järkevistä" sodankäynnin teorioista, mm. nopeus ja yllätys, jo 1-2000 vuotta sitten.

Niinpä. Kenraali Aksel Airon televisiohaastattelu, jossa ilmenee hänen kiinnostuksensa sodankäynnin taiteeseen löytyy muuten täältä: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=&a=6838 Samassa haastattelussa ilmenee että Airo oli myös hankkinut marsalkka C-G Mannerheimille kappaleen kirjasta. C-G Mannerheim ei ollut kuitenkaan kommentoinut kirjaa millään tavoin. Airo arveli että teos olisi lähemmäs 2000 vuotta ikäinen.

ile

[Emma-Liisa]

Veikko Palvon huomioon:
Carl von Clausewitz oli preussilainen kenraali ja maailmankuulu sotateoreetikko, jonka kirja, ”Vom Kriege” (on myös suomeksi) julkaistiin tämän kuoleman jälkeen vuonna 1832. Clausewitz ei tietystikään voinut kirjoittaa II maailmansodasta, jonka alkaessakin hän oli ollut haudassa jo toistasataa vuotta. Sitä paitsi hän kirjoitti yleisesti sodankäynnin teoriasta, jolloin hän piti silmällä sellaista sodankäyntiä, joka oli järkevää.

Olemme kaikki varmaan samaa mieltä siitä, ettei mikään sotiminen ole sinällään milloinkaan järkevää, mutta jos kirjoittaa teoreettisesti sodankäynnistä, täytyy lähtökohdaksi ottaa ainakin, että käyty sota pysyy järkevyyden puitteissa. Se oli Clausewitzin tavoiteJa siinä hän onnistui niin että kirjaa vieläkin luetaan.

Tilanne oli yleensäkin muuttunut 1800-luvulta sikäli, että kummassakaan maailmansodassa oli sotaa ei käyty "järkevästi". Jos sellaista edes yritti, tappio oli varma (jos siis ei ollut suojassa meren takana kuten USA).

Rodric Braitwarten kirjassa Moskova 1941 on varsin kiintoisa huomautus s. 388: Braithwaite muistuttaa mieliin, miten ranskalainen historioitsija Marc Bloc analysoi Ranskan romahduksen syitä: maan "vallanpitäjiltä puuttui sekä yksilöinä että luokkana sellaista sankarillisuutta, joka on välttämätöntä maan joutuessa vaaraan". Seurasi "yleinen arkuuden puuska", jonka takia päätettiin ettei yli 25 000 asukkaan kaupunkeja puolustettaisi, toivoen että Saksa ei niitä sitten pommittaisi.

Muutettavat muuttaen: järki on hyvä ohjenuora, kun ollaan tekemisissä järkevien ja inhimillisten henkilöiden kanssa. Mutta Hitlerin ja Stalinin kanssa se ei riitä, sillä he eivät tyytyneet rajoitettuihin päämääriin kuten vaikka Bismarck.

Stalinin kanssa toki voitiin sopia järkevästi, molempien edut kohtullisesti huomioiden - mutta vasta, kun hänelle oli osoitettu, että muunlaisen ratkaisun hinta on liian kallis.

[Ciccio]

Braitwarten kirjassa Moskova 1941 on varsin kiintoisa huomautus s. 388: Braithwaite muistuttaa mieliin, miten ranskalainen historioitsija Marc Bloc analysoi Ranskan romahduksen syitä: maan "vallanpitäjiltä puuttui sekä yksilöinä että luokkana sellaista sankarillisuutta, joka on välttämätöntä maan joutuessa vaaraan". Seurasi "yleinen arkuuden puuska", jonka takia päätettiin ettei yli 25 000 asukkaan kaupunkeja puolustettaisi, toivoen että Saksa ei niitä sitten pommittaisi.

-------------------------------------------------------------------------------------------------
Luin historian kouluopetuksen muutoksesta. Oppikirjapuhdistuksen 1945 jälkeen seuraava oppikirjasuositus on ollut 1963. Historian opettamisen koulukirjoista on pidetty NL- Suomi -seminaarikin: Neuvostolaiset eivät ole hyväksyneet välirauha-käsitettä, koska oli Moskovan 1940 rauhansopimus.Ribbentrop- sopimuksessa *ei*
ollut salaista lisäpöytäkirjaa.
( mm. 1978 neuvostoliittolaiset Jyväskylän oppimateriaaliseminaarissa )
( SN-Seuran 1972 mietinnön pohjalta seminaareja järj. Moskovassa ja Helsingissä 1973, Leningradissa 1974, H:ki 1975
Pysyvän työryhmän pysyviä jäseniä olivat Suomesta Kouluhallitus ja Neuvostoliittoinstituutti ja Neuvostoliitosta SNTL:n Opetusministeriö ja
SNTL:n Pedagogisten tieteiden akatemia.)
---------
Talvi- ja Jatkosotaa tuli oppikirjoissa ja opetuksessa käsitellä täysin erillisinä.
Välirauhan 1940 aika tuli sivuuttaa.
Pres. Kekkonen ' upotti ajopuun '1974 ja Jatkosotaa pres. UKK piti johdonmukaisena seurauksena 1930-luvun Suur-Suomi -suunnitelmista ja epäonnistuneesta idänpolitiikasta. UKK "unohti" mainita oman toimintansa ja kannanottonsa.
UKK:n historiantulkinnat vaikuttivat oppikirjojen sisältöön,
mutta
mm. historiantutkijat Ohto Manninen ja Mauno Jokipii kiistelivät jokipuista ja koskiveneistä.
Viimeinen sana taisi jäädä Jokipiille, Jatkosodan synty ilmestyi 1987 ?
------------------
( Välirauhan aika oli poliittista veretöntä taistelua Talvisodan oltua veristä poliittista taistelua. Mao Zedongin sanonta poliittisesta taistelusta. )
Missäköhän määrin tämä ajan henkeen ja ulkopoliittiseen linjaan soveltuvan historian
opettaminen on luonut historiakäsityksiä ?
Kuinka hyviä oppilaita on oltu.
Neuvostoliitto toimi 1939 - 1944 sodassa kenraali Douhet´n 1920-luvulla esittämän ilmasotaopin mukaisesti. ( kuten muutkin suurvallat )
Asutuskeskusten ilmapommituksilla uskottiin kansan vastarintatahto saatavan murretuksi.
Talvisodan julistamiseksi mm. Helsinkiä pommitettiin 30/11 1939 lentolehtisin, joissa luvattiin leipää ja rypälepommein, jotka suomalaiset ristivät "Molotovin
leipäkoreiksi." Helmikuussa 1944 H:kiä pommitettiin "rauhaan pakottamiseksi."
Suomalaisten päättäjien ja kansalaisten moraali ei murtunut.


Veikko Palvo

[lentava kirvesmies]

Paluu kysymyksen ytimeen, eli ajopuu vai ei.

Väitän Suomessa ennen sotia olleen henkilöitä, jotka tahtoivat Neuvostoliiton hävitystä, myös sodan keinoin. Neuvostoliittohan on vain savijalkainen jättiläinen, joka kaatuu pienestäkin iskusta, sanottiin. Eli uskoa voiton mahdollisuuteen varmastikin oli.
Voidaan myös ajatella muita syitä (vaikkapa heimoaate, haave SuurSuomesta) jotka olisivat saaneet kyseiset henkilöt haluamaan sotaa.

Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan, niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen.

Siis väitän (myös) suomen toimien olleen osasyynä sodan syttymiseen.

[Emma-Liisa]

Väitän Suomessa ennen sotia olleen henkilöitä, jotka tahtoivat Neuvostoliiton hävitystä, myös sodan keinoin. Neuvostoliittohan on vain savijalkainen jättiläinen, joka kaatuu pienestäkin iskusta, sanottiin. Eli uskoa voiton mahdollisuuteen varmastikin oli.
Voidaan myös ajatella muita syitä (vaikkapa heimoaate, haave SuurSuomesta) jotka olisivat saaneet kyseiset henkilöt haluamaan sotaa.

Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan, niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen.

Siis väitän (myös) suomen toimien olleen osasyynä sodan syttymiseen.

Tällä "logiikalla" saadaan loistavaa satoa. Alkaen tästä: "NL:ssa oli henkilöitä, jotka halusivat tehdä Suomessa vallankumouksen, joten he vaikuttivat sodan syttymiseen."
Ja päätyen tähän: "Juutalaiset halusivat tuhota Hitlerin/natsit/Saksan, joten he vaikuttivat toisen maailmansodan syttymiseen."

Ehkä kannattaisi todistaa ensin tämä: "Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan,"

Onneksi tämä ei riitä (länsimaisessa) oikeudenkäynnissä: "niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen."

Ihan yleisesti, ihmiset eivät yleensä ole tyhmiä, että "toteuttaisivat tahtoaan" silloin, kun toteutumismahdollisuudet ovat olemattomat, mutta seuraukset itselle katastrofaaliset.

[IHorsti]

Väitän Suomessa ennen sotia olleen henkilöitä, jotka tahtoivat Neuvostoliiton hävitystä, myös sodan keinoin. Neuvostoliittohan on vain savijalkainen jättiläinen, joka kaatuu pienestäkin iskusta, sanottiin. Eli uskoa voiton mahdollisuuteen varmastikin oli.

Voidaan myös ajatella muita syitä (vaikkapa heimoaate, haave SuurSuomesta) jotka olisivat saaneet kyseiset henkilöt haluamaan sotaa.

Mikäli kyseisillä henkilöillä on myös ollut mahdollisuus toteuttaa tahtoaan, niin voidaan heidän olettaa niin myös tehneen.

Olen samaa miltä lentävän kirvesmiehen kanssa. On tavallaan mieletöntä lähteä siitä, että joku valtio, Suomi mukaanluettuna, lähtisi hyökkäyssotaan, koska sen “oli pakko koska natsit pakottivat sen siihen.” Samalla tiedetään, että Suomessa oli äärioikeisto voimissaan, muun muassa kansanedustajia pantiin vankilaan heidän mielipiteittens vuoksi ja eduskuntaa oli harhaanjohdettava ettei kansa saisi tilaisuutta ilmaista mielipidettään. Antibolshevismi jylläsi. Se oli natsi-Saksan ja suomalaisten yhteinen ideologia.

Kyllä siinä oli oli Suomellakin pelissä mukana sormi, väittäisin, että peräti n. 4 750 000 (huomioonottaen, että suomalaisilla on, niinkuin muillakin ihmisillä on, keskimäärin kymmenen sormea miestä kohti).

ile