Pro gradu: Ranskan rooli ja asema läntisessä liittoutumassa

[Anu Alapartanen]

Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200806271595

Nimeke: Ranskan rooli ja asema läntisessä liittoutumassa neljännen ja viidennen tasavallan vaihtumakohdassa 1956-1958

Tekijä: Ikonen, Susan

Muu tekijä: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos, Yleinen historia

Päiväys: 2008-04-15

Taso: Pro gradu

Tiivistelmä: Tutkielma käsittelee Ranskan asemaa Yhdysvaltain liittolaisena Natossa vuosina 1956–1958. Ranskan konkreettista asemaa ja sille kuviteltua roolia tarkastellaan kolmen eri kylmän sodan osapuolen, Ranskan, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kannalta: millaisena eri osapuolet näkivät kysymyksen, ja muuttuivatko näkemykset neljännen ja viidennen tasavallan vaihtuessa vuonna 1958? Tutkimus perustuu julkaistuihin ranskalaisiin ja amerikkalaisiin ulkopoliittisiin asiakirjoihin. Neuvostoliiton osalta on arkistolähteiden saatavuusongelmien vuoksi turvauduttu NKP:n pää-äänenkannattaja Pravdan uutisointiin Ranskan Nato-suhteista.

Lähdemateriaalin luonteen ja käytön sekä tutkimuksen kronologisen rakenteen vuoksi tutkielma kuuluu metodologisesti kansainvälisten suhteiden historian tutkimukseen. Erotuksena yhteiskuntatieteellisestä, teoretisoimaan pyrkivästä tutkimuksesta tutkielma on historiantutkimukselle ominaiseen kvalitatiiviseen metodiin ja alkuperäislähteisiin nojautuva työ, joka pyrkii luomaan yhtenäisen narratiivin tutkimusajankohtana esitetyistä näkemyksistä.

Tutkimuskirjallisuuden avulla luodaan kuva Ranskan tiestä Naton jäseneksi, minkä jälkeen seurataan kronologisesti keskusteluja Ranskan asemasta läntisessä liittoutumassa neljännen tasavallan viimeisinä vuosina ja Charles de Gaullen palattua valtaan. Keväästä 1956 asti on nähtävissä Ranskan halu säilyttää toimintavapautensa läntisen liittoutuman sisällä sekä toisaalta laajentaa keskusteluyhteyttä liittolaisten kesken. Päätös Ranskan omasta ydinaseesta tehtiin jo neljännen tasavallan aikana, mutta tuolloin sen katsottiin tulevan osaksi Naton yhteistä puolustusta. Tämä muuttui de Gaullen myötä. USA koki, että Ranska kuvitteli olevansa yhä suurvalta ja ettei se siirtomaidensa vuoksi voinut osallistua toivotusti Naton yhteiseen puolustukseen. Neuvostoliitto näki Ranskan konkreettisen aseman liitossa täysin USA:sta riippuvaisena, mutta toivotun roolin se esitti pitkälti ”gaullistisesti”. Kenraalin ja neuvostopropagandan käyttämät ilmaisut olivat lähellä toisiaan, mutta Neuvostoliitto ei voinut tukea de Gaullea vaarantamatta Ranskan kommunistipuolueen asemaa.

Suurta sisällöllistä murrosta ei tapahtunut neljännen ja viidennen tasavallan näkemyksissä Ranskan roolista ja asemasta läntisessä liittoutumassa. De Gaullen esittämiä kysymyksiä oli esitetty koko neljännen tasavallan olemassaolon ajan. Sen sijaan kenraalin myötä kysymysten painoarvo ja retoriikka muuttuivat. USA:ssa pidettiin jo varhaisessa vaiheessa mahdollisena, että Ranska tulisi de Gaullen myötä yrittämään roolinsa muuttamista. Murros tapahtui ilmaisun muodossa, ei sisällössä.