Sivu 1/1

Kalifornia pyysi anteeksi kiinalaisten kohtelua

Lähetetty: 12.08.09 17:02
Kirjoittaja Tapio Onnela
Valtiolliset anteeksipyynnöt historiallisista vääryyksistä ovat edelleen ajankohtaisia. Viimeksi pyysi anteeksi Kalifornian osavaltio kiinalaisilta kiinalaisiin kohdistuneita syrjintälakeja ja muita rasistisia toimia 1800- ja 1900-luvuilla. Lakiehdotus hyväksyttiin Kaliforniassa heinäkuussa. Aikaisemmin Yhdysvalloissa on pyydetty anteeksi afrikkalais-amerikkalaisten orjuutta

Kiinalaiset muuttivat muiden siirtolaisten tavoin sankoin joukoin Yhdysvaltoihin 1800-luvulla. Kaliforniassa kiinalaiset osallistuivat 1850-luvulla Kalifornian kultarynnäkköön ja myöhemmin kiinalaisten panos esimerkiksi Yhdysvaltojen rautatieyhteyksien rakentamisessa oli ratkaiseva. Huolimatta kiinalaisten merkittävästä panoksesta Kalifornian kehitykselle heihin kohdoistettiin kuitenkin lukuisa diskriminoivia toimia kuten vaikkapa vuoden 1852 laki, joka määräsi kiinalaisille kullankaivajille erityisen veron ”foreign miners taxin” jota valkoisten kullankaivajien ei tarvinnut maksaa.

Vuonna 1882 säädettiin kiinalaisiin kohdistetun Chinese Exclusion Actin. Kiinalaisilla ei ollut äänioikeutta, heitä ei hyväksytty julkisiin virkoihin, eivätkä he kelvanneet todistajiksi oikeudessa tai saaneet omistaa omaisuutta. Laki kumottiin vasta 1943 ja vielä 1950-luvun alussa kiinalaisiin kohdistuvia rajoituksia oli osavaltion perustuslaissa

Lisätietoja:
Legislature Approves Resolution Apologizing For Discrimination Against Chinese In California