Pro gradu -tutkielma
Rotuerottelun perintö. Etelä-Afrikan ja Rhodesian valkoisten vähemmistövaltojen vaikutukset ihmisten käsityksiin ja tulevaisuuskuviin ensimmäisten vapaiden vaalien alla.
KOIVUPORRAS,KIRSI
Humanistinen tiedekunta / Historiatieteen ja filosofian laitos / Historia
Kieli: fin
Laajuus: 178 s. + liitteitä 4 s.
Kokoteksti: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03746.pdf
Tiivistelmä:
Pro gradu -työssäni tutkin Etelä-Afrikan apartheidin ja Rhodesian erottelujärjestelmien perintöä, toisin sanoen valkoisten vähemmistövallan vaikutuksia maiden ihmisiin. Tutkimuskysymys jakaantuu käytännössä kahteen linjaan: järjestelmien rakentumiseen ja ihmisten käsitykseen yhteiskunnista ja toisistaan sekä ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin ja niiden jälkeiseen todellisuuteen.
Molemmissa maissa määritelty rotu oli ihmistä määrittävin tekijä, sillä se osoitti kunkin paikan rotujen välisessä sosiaalisessa hierarkiassa. Etelä-Afrikassa ja Rhodesiassa suuri musta enemmistö sijoittui hierarkian alimmalle portaalle, kun taas statustikkaiden yläpää oli varattu valkoiselle vähemmistölle. Väliin sijoittuivat värilliset ja intialaiset, jotka seisoivat mustien yläpuolella, mutta joutuivat katsomaan ylöspäin kohti valkoisia. Erottelujärjestelmien tarkoituksena oli turvata valkoisen vähemmistön etu, hyvinvointi ja valta-asema suhteessa maan enemmistöön.
Työ rakentuu seuraavien kysymysten varaan: Miten Etelä-Afrikan apartheid ja Rhodesian erottelujärjestelmä ovat rakentuneet ja millaisia vaikutuksia niillä on ollut ihmisten käsityksiin itsestään, toisistaan ja yhteiskunnasta? Millaisia odotuksia tai pelkoja ihmisillä oli valkoisten vähemmistöhallintojen murtuessa ja maiden ensimmäisten vapaiden vaalien alla? Mitä ihmiset odottivat, mitä toisaalta luvattiin, ja miten vaalien jälkeinen todellisuus on vastannut näihin toiveisiin?
Ajallisesti tutkielma ulottuu 1800-luvulta nykypäivään saakka. Työn päälähdeaineisto on monenkirjava, sillä se koostuu haastatteluista, omaelämänkerroista ja muistelmista, lehdistä, aikalaiskirjallisuudesta sekä kaunokirjallisuudesta. Tutkimuskysymyksen laajuuden vuoksi on ollut perusteltua, mutta myös hedelmällistä käyttää erityyppistä aineistoa. Tutkimusta varten tein seitsemän teemahaastattelua oleskellessani Etelä-Afrikassa syksyllä 2007.
Mustien sivistäminen oli avainsana varhaisella erottelukaudella, kun taas 1800-luvun toisella puoliskolla rasismin teoriat ja eugeniikka muuttivat sivistyksen kehitykseksi. Alettiin nähdä, että mustien olisi parempi "kehittyä" omien traditioidensa ja kulttuurinsa mukaisesti sen sijaan, että he hakisivat paikkaa valkoisten yhteiskunnasta. Mustat nähtiin myös rodullisesti heikompia ja lapsenomaisina. Toisaalta erottelun rakentamisessa oli kyse myös kilpailusta, joka koski maata ja työvoimaa. Mustien työvoimaa pyrittiin hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti, mutta samalla haluttiin suojata valkoisten asemaa ja erillisyyttä.
Etelä-Afrikan apartheid, jonka katsotaan alkaneen vuodesta 1948, erottuu Rhodesian erottelujärjestelmästä siinä, että sillä luotiin erillisen kehityksen idean mukainen, vertikaalinen erottelujärjestelmä, joka luokitteli rodut tiukasti omiksi ryhmikseen. Apartheid halusi erottaa rodut täydellisesti toisistaan. Tätä varten luotiin eri etnisille ryhmille omat kotimaat, ja väestöä pakkosiirrettiin roturyhmille osoitetuille alueille.
Sekä Etelä-Afrikan että Rhodesian valkoiset olivat vähemmistövaltojen päättyessä suurimmaksi osaksi urbaaneja. He elivät kaupungeissa pääosin turvattua ja keskiluokkaista elämää, suojattuna siltä, mitä mustien tai värillisten alueilla tapahtui.
Erottelujärjestelmät mursivat mustien perinteiset sosiaaliset rakenteet ja tempaisivat heidät mukaan teolliseen yhteiskuntaan, jossa mustien paikka oli hierarkiassa alimpana. Mustien välille muodostui myös selkeä sosiaalinen ero riippuen siitä, olivatko he urbaaneja vai maaseudulta. Musta länsimaistunut keskiluokka asui molemmissa maissa kaupungeissa. Järjestelmät mursivat myös maiden perinteisen päällikkyyden, sillä valkoiset hallinnot käyttivät itselleen sopivia heimopäälliköitä paikallishallinnossa. Päälliköt eivät näin olleet enää perinteisesti vastuussa alamaisilleen vaan valkoisille.
Mustat ja monet värilliset kokivat erittäin vahvaa epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden kokemusta, joka liittyi puutteelliseen koulutukseen, eriarvoiseen kohteluun työmarkkinoilla, työttömyyteen, köyhyyteen, maan puutteeseen ja heikkoon terveydenhuoltoon. Mustista oli tehty toisen luokan kansalaisia, joiden kulttuuria ja perinteitä katsottiin alaspäin. Enemmistövaalien alla mustien ja värillisten toiveet kohdistuivatkin juuri niihin tekijöihin, jotka oli koettu valkoisen vallan aikana epäoikeudenmukaisiksi tai puutteellisiksi. Yleisesti ajateltiin, että osat tulevat vaihtumaan, ja että mustilla on mahdollisuus kaikkeen siihen, mihin valkoisilla oli aiemmin ollut. Toiveet ja odotukset olivat korkealla.
Toisaalta merkittävä osa värillisistä ja intialaisista kääntyi Etelä-Afrikassa apartheid-ajan valtapuolueen Kansallispuolueen äänestäjiksi, sillä heille musta enemmistövalta ei luvannut parannusta. Valkoiset pelkäsivät molemmissa maissa oman elämäntapansa ja saavutetun hyvinvoinnin menettämistä. Etelä-Afrikan ja Rhodesian valkoiset reagoivat vallanvaihtoon eri tavoin. Etelä-Afrikassa siirtyminen enemmistövaltaan oli tiedostettu ja hyväksytty, kun taas Rhodesiassa valkoiset toivoivat viimeiseen saakka, ettei todellista muutosta tulisi.
Vallanvaihdon jälkeen maat olivat erilaisessa tilanteessa, sillä Rhodesiassa oli käyty 15 vuotta sisällissotaa, joka oli paitsi surmannut ja vammauttanut tuhansia ihmisiä, jättänyt mieliin henkisen haavan. Maan maaseutu oli raunioina ja mittavan jälleenrakennusurakan edessä. Robert Mugaben, joka tarjosi aluksi sovinnon ja yhteistyön kättä, vaalivoittoa ei kuitenkaan hyväksytty. Vaalitulos oli valkoisille pahin mahdollinen ja muille vaalit hävinneille karvas pettymys. Levottomuudet alkoivat maassa pian uudelleen, mihin Mugaben hallinto vastasi väkivaltaisuuksilla. Hallinnon ongelma oli myös nopeasti roihahtanut korruptio ja tehottomuus. 2000-luvulla aloitetut valkoisten maatilojen pakkohaltuunotot ovat lopulta romahduttaneen maan maatalouden. Maan kokonaistalous on konkurssin partaalla ja ihmiset elävät vaihdantataloudessa.
Etelä-Afrikassa puolestaan vaalivoittaja ANC onnistui vaalien jälkeisillä uudistuksilla legitimoimaan asemansa, vaikkei aivan asettamiinsa tavoitteisiin yltänytkään. Ihmiset opettelevat kuitenkin edelleen rinnakkaineloa, sillä apartheid on jättänyt maahan syvät henkiset jäljet. Nyt kun kaikki on periaatteessa mahdollista, ihmisiltä puuttuu kuitenkin valmiuksia itsenäiseen toimintaan ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Vallanvaihdon jälkeen myös mustien sosiaaliset erot ovat kasvaneet, sillä apartheidajan keskiluokka on vaurastunut entisestään, kun taas köyhien mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun ovat pienet. Apartheidajan perintönä voi nähdä myös sen, että kynnys väkivallan käyttöön on madaltunut.
Tutkielman viimeisessä luvussa olen myös vetänyt yhteen syitä, jotka ovat johtaneet Etelä-Afrikan ja Zimbabwen erilaisiin tulevaisuuksiin. Nämä syyt kiertyvät ajallisen kontekstin, menneisyyden käsittelyn, johtajuuden, hallitusten poliittisen suuntautumisen, talouden ja vaalit voittaneiden puolueiden hallintavalmiuden ympärille.
Asiasanat:
rotuerottelu, apartheid, vähemmistövalta, rasismi