nylander kirjoitti:Emma-Liisa kirjoitti:Uudessa Suomen kuvalehdessä (38/2009) on Peter Englundin haastattelu, jossa tämä arvostelee Ruotsin pyrkimystä esiintyä moraalisena suurvaltana ja erikoisesti Göran Perssonia ja Henrik Arnstadia.
Olen aina pitänyt Englundia tolkun miehenä, mutta tämänkertainen kannanotto yllätti yksisilmäisyydellään. Olisikohan taustalla proselyytin kiivaus tehdä pesäero omaan menneisyyteen. Näin se käy: nuoruuden trotskilaisuudesta tiedustelupalvelun kautta akateemikoksi. Suomessakaan ei vastaava urakehitys ole tuntematonta.
Ihmisen motiivien arvailu ei ole mikään argumentti. Vaikka itse kukin siihen ajoittain syyllistyy :)
Haastattelusta päätellen Englundiin on vaikuttanut tutustuminen
todelliseen historiaan, esim. siihen että Ruotsin armeija aikoinaan ryösti (= eli maasta) siinä missä muutkin.
nylander kirjoitti: No, Arnstad nyt on paras mahdollinen vihollinen ja sylkykuppi kenelle tahansa; menihän tämä onneton sohaisemaan kaikkein pyhintä: kuvaa puhtain asein erillissotaansa käyneestä Suomesta.
Tämä saattoi koskea Torstenssonia (vai mikä hänen nimensä olikaan), mutta ei esim. Meinanderin ja Jokisipilän tapaisia historioitsijoita.
Syy oli aivan toinen: Arnstadille oli olemassa vain musta ja valkea, ei lainkaan harmaata. Pahaksi onneksi hän operoi varsin vajavaisen informaation varassa, koska ei osaa suomea.
Haastattelussa Englund sanoo näin: "'Minusta se on historiaa käsitellyt historiaton kirja. Kirjoittaja on ikään kuin oivaltanut Suomen olleen mukana toisessa maailmansodassa", Englund huokaa.
Hänestä Arnstad irrotti Suomen tekemät valinnat yhteyksistään. Kirjoittaja ei ole pohtinut, miksi ja kuinka Suomi päätyi ratkaisuunsa.
'Hän tyytyi vain nostattamaan vihaa siitä, että Suomi päätyi natsi-Saksan puolelle', kuuluu Englundin tuomio."
nylander kirjoitti: Kritikki Perssonia kohtaan sen sijaan jonkin verran yllättää. Eikö nimittäin juuri hän käynyt Suomessa itkeskelemässä yhdessä suomalaisen virkaveljensä kanssa menneisyyden torjuntavoittojen muistolle?
Eihän kritiikki jonkun
joitakin näkemyksiä vastaan ole kritiikkiä henkilöä vastaan.
Englundin haastattelusta: "Historioitsijan mielestä pyrkimys nousta moraalin suurvallaksi saa joskus absurdeja, mielettömiä ilmenemismuotoja. Hän tarjoaa esimerkin Ruotsin pääministerin Göran Perssonin puheesta toisen maailmansodan päättymisen muistotilaisuudessa 2005.
'Miehellä oli otsaa puhua maista, jotka 'olivat mukana sodassa'. Ikään kuin esimerkiksi Suomi ja Puola olisivat itse valinneet jputuvansa hyökkäyksen kohteeksi', Englund toteaa hämmästellen.
'Pääministeri korosti, että Ruotsi pysyttäytyi sodan ulkopuolella. Ruotsin välttyminen sodalta johtui kuitenkin sattumasta, hyvästä onnesta. Ja osittain siitä, että Ruotsi mukautui Saksan sotapolitiikkaan', tutkija huomauttaa ja tiivistää: 'Perssonin puhe oli tyhmä.'"
Englundin kiintoisin mielipide on kuitenkin mielestäni tämä: "Kun Englundilta kysyy, edistikö Suomen siirtyminen osaksi Venäjää Suomen kansallisen identiteetin muotoutumista, hän kiertää kysymyksen diplomaattisesti:
'Oli kai väistämätöntä, että Suomi olisi itsenäistynyt jossakin vaiheessa. Oli hyvä Suomen ja Ruotsin välisille suhteille, että Suomen irtautuminen tapahtui Venäjästä eikä Ruotsista.
'Nyt ei Suomen ja Ruotsin välille jäänyt traumoja. Ja sisällissotahan olisi ollut katastrofi.'"
Toisin kuin Klinge ja samoin kuin Häikiö, Englund katsoo siis, että autonomian aikana luodut instituutiot eivät olleet välttämättömiä kansallisuusaatteen synnylle Suomessa. Mutta kun Häikiön mielestä Suomen irtautuminen Ruotsista olisi sujunut rauhallisesti, koska näin tapahtui Norjan kohdalla, Englund ounastelee, että se olisi johtanut sotaan.