Sivu 1/1

Merkittävä kalmistolöytö Mikkelin Tuukkalasta

Lähetetty: 07.09.09 12:37
Kirjoittaja Tapio Onnela
Museovirasto teki merkittävän kalmistolöydön Mikkelin Tuukkalasta
Kuva
Kuvassa keskellä hauta, josta on löydetty myös esineitä. Sen yläpuolella näkyy värjäytymiä, joiden kohdalla sijaitsee myös hautoja. Kuva: Museovirasto

Museoviraston kaivauksissa Mikkelin Tuukkalassa on löydetty useita
nuorempaan rautakauteen ja varhaiskeskiaikaan (1000-1200 jKr.) ajoittuvia
ruumishautoja aiemmin tutkituksi oletetulta alueelta. Ainakin osassa
haudoista on esineitä. Luulöytöjen lisäksi kaivauksilta on saatu talteen mm.
pieniä hopeasolkien kappaleita, hopeaheloja, pronssisia vyönsolkia,
tulusrautoja ja veitsi.

Tuukkalan poikkeuksellisen rikas ja merkittävä kalmisto löytyi vuonna 1886
sotilaiden tasoittaessa Tuukkalan kasarmin itäpuolista harjoituskenttää.
Arkeologisia tutkimuksia kalmistossa on toteutettu vuosina 1886, 1934 ja
1935. Edellisen kerran Tuukkalasta on tullut esille hautoja vuonna 1938
kalmistosta kertovan muistomerkin perustuksia kaivettaessa. Kaiken kaikkiaan
Tukkalasta on löydetty yli 80 hautaa.

Nyt käynnissä olevat arkeologiset kaivaustutkimukset liittyvät kaukolämpöverkon rakentamiseen. Tutkimuskustannuksista vastaa Etelä-Savon Energia. Kaivaukset jatkuvat syyskuun puoliväliin.
Kuva
Kaivausjohtaja Esa Mikkola kaivaa haudasta esille rautaveistä. Kuva: Museovirasto

Lisätietoja antaa kaivausjohtaja Esa Mikkola, puh. 040 540 2442