Taas yhden toiseen maailmansotaan liittyvän muistopäiväpostin kirjoittaminen voi tuntua hiukan hassulta, mutta joka tapauksessa: tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta Kanadan liittymisestä toiseen maailmansotaan. Torontossa asuva, alunperin Prinssi Edwardin saarelta kotoisin oleva tuttavani, väestöhistorian tutkijana toimiva Randy McDonald on kirjoittanut aiheesta pienehkön katsauksen verkkopäiväkirjaansa, ja ajattelin mainita asiasta täälläkin.
Kanadan rooli toisessa maailmansodassa liittoutuneiden puolella on tavallaan mielenkiintoinen ja merkittäväkin kuriositeetti. Buurisotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan Kanada oli osallistunut paljolti imperiumin vanavedessä, vailla sen kummempia mahdollisuuksia kieltäytyä kunniasta, mutta molemmat sodat olivat samalla muovanneet ratkaisevasti erityistä kanadalaista kansallistuntoa. Vuoden 1931 Westminsterin säädöksen myötä Kanada oli useimpien muiden dominioiden tavoin ottanut ratkaisevan askeleen kohti itsehallintoa ja siten itsenäisyyttä. Sodan syttyessä 1939 pääministeri William Lyon Mackenzie King - kuvattu ohessa vasemmalla - piti erityisen tärkeänä, että Kanadan tuli julistaa sota Saksalle oma-aloitteisesti ja itsenäisesti, riippumatta Isosta-Britanniasta. Sodanjulistus annettiin 7. syyskuuta, heti kun kesälaitumilleen vetäytyneet parlamentin jäsenet olivat selviytyneet takaisin Ottawaan.Kanadan oma-aloitteisuudella oli emämaalle suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi luulla. Kuten linkitetystä katsauksesta voi havaita, vuosina 1940-1941, Ranskan kukistumisen jälkeen ja ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon, Kanada oli tosiasiassa sotilaalliselta voimaltaan toiseksi vahvin liittoutuneiden riveissä ollut valtio. McDonaldin siteeraama Brent Popplewellin lehtiartikkeli esittää otaksuman, että jopa Churchillin kuuluisa radiopuhe siitä, miten "merentakainen imperiumimme Britannian merivoimain suojelemana tulee jatkamaan taistelua, kunnes Jumalan määräämänä aikana uusi maailma saapuu pelastamaan vanhaa maailmaa", saattoi itse asiassa olla viittaus Kanadalta odotettuun panokseen, eikä niinkään vetoomus Yhdysvaltoja kohtaan.
Sodan alkuvaiheessa Kanadan merkitys Isolle-Britannialle tiivistyi silti paljolti siihen, että maa yleensä edes oli mukana liittoutuneiden yhteisrintamassa. Ensimmäisessä maailmansodassa koetut raskaat tappiot muistanut Mackenzie King oli luvannut kansakunnalleen "rajoitetun riskin sodan" ("war of limited liability"), ja piti sanansa. Vuoteen 1942 asti Kanada otti sotaan osaa lähinnä merivoimiensa kautta, ja vaikka maa soi täyden materiaalisen tukensa Isolle-Britannialle, ei kanadalaisten tarvinnut kiristää vyötään samalla tavalla kuin emämaan. Vielä vuonna 1941 ei kanadalaisella kuluttajalla ollut mitään vaikeuksia ostaa esimerkiksi uutta autoa tai jääkaappia, ja yksityinen kulutus itse asiassa kasvoi tasaisesti koko sodan ajan, samalla kun inflaatio pysyi jotakuinkin nollatasolla.
Asevelvollisuutta ei myöskään säädetty, ja armeijaan värvätyistä vapaaehtoisista lähes puolet ei koskaan poistunut kotimaasta. Osittain tähän vaikuttivat sisäpoliittiset syyt; ennen kaikkea Mackenzie King pelkäsi, että asevelvollisuus saattaisi herättää vastustusta ranskankielisen Québecin provinssin taholta. Sittemmin pääministeriksi noussut Pierre Trudeau osallistui sodan aikana aktiivisesti asevelvollisuuden vastaiseen kampanjaan Québecin provinssissa, ja sai myös kyseenalaista kuuluisuutta ajaessaan moottoripyörällä Montrealin halki preussilaiseen univormuun ja piikkikypärään sonnustautuneena. Tempaus oli paradoksaalinen osoitus siitä, miten kanadanranskalaisten sisäpoliittiset edut saattoivat olla tärkeämpiä jopa silloinkin, kun sotaa käytiin paitsi Ison-Britannian ja imperiumin, myös Ranskan puolesta.
"Rajoitetun riskin" puitteissakin Kanada teki osansa, varsinkin sotateollisuuden saralla. Kolmessa vuorossa pyörineet Ontarion ajoneuvotehtaiden liukuhihnat sylkivät ulos enemmän panssarivaunuja kuin Italia ja Japani yhteensä pystyivät tuottamaan. Kuorma-autojen osalta Kanadan tuotanto oli suurempi kuin kaikkien akselivaltain yhteensä, ja jäi toiseksi ainoastaan Yhdysvalloille. Ensimmäinen operaatio, jossa kanadalaisilla joukoilla oli merkittävä rooli, oli ylläolevassa kuvassa ikuistettu, elokuussa 1942 käyty Dieppen taistelu, eräänlainen kenraaliharjoitus Normandian maihinnousua varten. Kuudestatuhannesta taisteluun osallistuneesta kanadalaisesta tuhat ei koskaan palannut kotiinsa. Vuoden 1944 varsinaisessa hyökkäyksessä Ranskaan kanadalaiset kunnostautuivat ratkaisevassa Falaisen läpimurrossa, ja myöhemmin etenkin Alankomaiden vapauttamisessa.
Kanadan sotilaallinen potentiaali osoittautui vuosina 1939-1945 massiiviseksi. Syyskuussa 1939 vakinaisella armeijalla oli palveluksessaan 4261 upseeria ja rivimiestä. Maaliskuussa 1945 Kanadan armeijassa palveli 495 804 miestä ja naista, mikä merkitsi yli satakertaista lisäystä sodan alkuaikain muonavahvuuteen. Kaiken kaikkiaan 730 159 kanadalaista palveli kotimaansa armeijassa sodan aikana, ilmavoimat listasi 249 662 värvättyä ja laivasto puolestaan 106 552 vapaaehtoista. Euroopassa taistelleet kanadalaiset joukot jatkoivat sodan jälkeen palvelustaan Ison-Britannian miehitysvyöhykkeellä Saksassa.
Kanadan osallistumisella sotaan oli tietysti myös vähemmän ylevä kääntöpuolensa. Japanin hyökättyä Pearl Harboriin vuonna 1941 Kanada noudatti Yhdysvaltain esimerkkiä ja internoi japanilaisen väestönosansa. Yli kahdenkymmenentuhannen hengen eristäminen oli Kanadan historian laajin väestönsiirto, jonka taustalla oli paljolti vain Brittiläisen Kolumbian paikallisten poliitikkojen rasismi sekä halu käyttää sotatilaa verukkeena provinssinsa "puhdistamiseksi" ei-toivotusta rodullisesta elementistä. Kanadan asenne juutalaisia pakolaisia kohtaan oli ollut kielteinen jo ennen sodan syttymistä, ja säilyi sellaisena myös sodan aikana.
Vanhana Marvel-sarjakuvien diggarina alkuperäinen aikomukseni oli liittää tämän jutun loppuun kuva Wolverinesta taistelemassa kanadalaisten laskuvarjojääkärien mukana Normandiassa, mutta luultavasti se olisi mennyt useammilta yli ymmärryksen. Joten tyydyn vain liittämään tähän linkin sodanaikaiseen kanadalaiseen uutisfilmiin. Ranskaksi tekstitettynä, totta kai.
Cheers,
J. J.