Sanasta "gladiaattori" nouseva mielikuva ei ole kasvissyöjä. Länsi-Turkissa sijaitsevassa Efesoksessa itävaltalainen tutkijaryhmä tutki maailman ainoalla tunnetulla gladiaattorien hautausmaalla 60 vainajan luurankoja, joista tehdyt luuanalyysit osoittivat kuoleman areenoiden viihdyttäjien pääasialliseksi ravinnonlähteeksi kasvisruoan.

Aikalaiskuvauksissa gladiaattoreihin on välillä viitattu käsitteellä
hordearii, joka voidaan kääntää ohramiehiksi. Määritelmä onkin ollut osuva, sillä taistelijoiden ruokavalion tukipilareihin lukeutuivat mm. ohra ja herneenpalot. Gladiaattorit söivätkin huomattavasti enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa kuin tavallinen efesoslainen.
Viljaisan kasvisruokavalion noudattamiseen ei ollut kuitenkaan syynä köyhyys, vaan suuret hiilihydraattimäärät auttoivat jaksamaan paremmin areenan taisteluissa. Ruokavalio kasvatti myös ihonalaista rasvakerrosta, joka suojeli gladiaattorien verisuonia ja hermoja viiltohaavoilta. Rasvakerroksesta oli hyötyä taistelun visuaalisenkin näyttävyyden takia, koska pintahaavat eivät heikentäneet kykyä taistella, mutta miellyttivät näyttävyytensä takia yleisöä.

Ruokavalion huono puoli oli kalsiumin puute, mikä heikensi luustoa. Gladiaattorit olivat kuitenkin ravintotietoisia korvaten kalsiumin puutteen juomalla hiiltyneestä puusta tai luutuhkasta tehtyä juomaa. Ravintolisä oli tehokas, koska heidän luidensa kalsiumtaso oli ylenmääräinen verrattuna muuhun väestöön.
Lähteet
History Today News:
http://historytodaymagazine.blogspot.co ... rians.html
Archaeology:
http://www.archaeology.org/0811/abstrac ... iator.html
Kuvat ovat Wikimedia Commonsista.