Suomi ja Ruotsi

[jsn]

Aina kannattaa hieman kärjistää, sanoma menee varmemmin perille.

Tottakai jokainen kansallinen hallintotraditio voidaan kyseenalaistaa. Preussilaista kuria ei suinkaan ollut tarkoitus esitellä minään ihanteena, päinvastoin. En halua tehdä valintaa venäläisen ja preussilaisen hengen paremmuudesta. Ne nimittäin todellakin ovat lähtöisin samasta sylttytehtaasta. On kiinnostavaa, miten mm. Saksan lähettiläälle Wipert von Blücherille toitotettiin suomalaisten toimesta, miten suomalaiset olivat "Pohjolan preussilaisia". Muistelmiensa perusteella hän ei tuntunut nielevän näitä argumentteja ilman puremista.

Tosiasiassa Suomi lienee nykyisin ehkä Euroopan vähiten byrokraattisia maita. Viranomaiset ovat jo kauan sitten joutuneet laskeutumaan norsunluutorneistaan. Hallintoalamaiset ovat jo jonkin aikaa olleet asiakkaita. Ehkä kunnallishallinnossa saattaa silti vielä olla jäljellä joitakin byrokratismin saarekkeita.

[Vetehinen]

Selvästi väittelyn pyrkimyksenä on rakentaa jonkinlaisia rintamalinjoja ruotsalaisuutta vastaan, josta meidän pitäisi päästä eroon. Näinköhän?

Josta-sanan viittauksen voi ymmärtää kahdella tavalla. Viittauksena rintamalinjoihin tai ruotsalaisuuten. Jommasta kummasta olisi mielestäsi päästävä eroon?

Oletan että tarkoitat rintamalinjoja. On selvää, että suomenruotsalainen hallinto esti ja viivytti suomalaisten kansalaisoikeuksien ja ihmisoikeuksien saamista vuosikymmeniä.

Mielestäni sitä ei pidä peitellä eikä syyttää muita - esimerkiksi venäläisiä - siitä mitä Suomen suurruhtinaskunnan hallinto on tehnyt sortaakseen suomalaisia 1800-luvulla. Puhutaan niin kuin asiat ovat, eikä tehdä historiaa sellaiseksi jollaista toivomme sen olleen. Juuri on selvitty suomettumisen ajan itsepetoksesta.

[Vetehinen]

Ja ennen kaikkea on karkea yksinkertaistus niputtaa tuon ajan kielitaistelun osapuolet "suomalaisiin" ja "ruotsalaisiin", vaikka Yrjö Koskinen ja Agathon Meurmanin näin tekivätkin – heidän tietoinen päämääränsä oli luoda rintamajakoja itsensä ja muiden välille, siis silkka politiikan teko. Tosiasiassa svekomaanit ja liberaalit kiistelivät keskenään enemmän kuin fennomaanien kanssa ja vanhoillinen konservatiivieliitti paheksui näitä kaikkia kolmea.

Suomalaiset halusivat itselleen kansalaisoikeudet mm suomen virkakieleksi, oikeuslaitokseen tuomarit jotka osaavat suomea ja suomenkielisiä kouluja. Näitä kaikkia Suomen suurruhtinaskunnan ruotsinkielinen hallinto vastusti ja viivytti.

On selvää, että ihmis- ja kansalaisoikeuksien vaatiminen luon vaatijoiden ja oikeuksien vastustajien välille rintamalinjan.

Sitä ei pidä pelätä.

Ruotsinkielisten joukossa oli joitakin vapaamielisiä suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien kannattajia tai myötäilijöitä, mutta he olivat oppositiossa eivätkä edustaneet Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalaista hallintoa. Hallintoa on arvioitava hallinnon teoista eikä opposition sanoista.

[Vetehinen]

Hallintokulttuuri periytyy laeissa, toimintatavoissa ja opituissa ja opetetuissa asenteissa sukupolvesta toiseen.

Väitän että 1800-luvun ruotsinkielisen hallinnon kulttuuri väheksyä ja halveksia suomenkielistä väestöä ja sen oikeuksia näkyy nykypäivän valtion ja kuntien hallinnossa.

Mielenkiintoinen ajatus, täytyy sanoa että en ihmettelisi jos hypoteesissasi olisi perää.

Eräs tapa koittaa hypoteesin paikkansa pitävyyttä olisi varmastikin vertailla suomalaista ja ruotsalaista lakimieskuntaa. Lakimieskuntaa sen vuoksi että molempien maiden lainsäädäntö sekä koulutusjärjestelmä on erittäin samankaltainen.

Yhdenvertaisuuslain soveltamisessa on Suomessa ja Ruotsissa eroja. Ruotsissa yhdenvertaisuutta valvoo Diskrimineringsombudsman ja Suomessa Vähemmistövaltuutettu. Nimitykset jo kertovat, ketkä ovat yhdenvertaisia.

Ruotsissa koulutuksessa tapahtuva syrjintä on laissa kielletty ja DO:lle voi kannella syrjintätapauksista.

Suomessa koulutus on poistettu nimeltä mainiten yhdenvertaisuuslain soveltamisalasta. Suomen valtionhallinnon mielestä on tärkeää, ettei yhdenvertaisuutta sovelleta koulutuksessa. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä käsittääkseen keitä valtion on tarkoitus suosia ja keiden oikeuksia polkea. Systeemi on suoraan jatkoa Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalaisen hallinnon tavoille.

Yhdenvertaisuuteen liittyen on muitakin eroja.

Kun Ruotsissa viranomainen kertoo, että yhdenvertaisuus koskee jokaista, niin Suomessa lain soveltaja Vähemmistövaltuutettu kertoo, että yhdenvertaisuus koskee vähemmistöjä ja ulkomaalaisia eikä suomalaisia.

Irvokasta että yhdenvertaisuuslain noudattamista valvova viranomainen syrjii itse yhtä etnistä ryhmää.

Väitän että Suomen hallinto - valtio ja kunnat - ovat läpeensä rasistisia. Vähemmistövaltuutettu on vain jäävuoren huippu.

[Klaus Lindgren]

Suomalaiset halusivat itselleen kansalaisoikeudet mm suomen virkakieleksi, oikeuslaitokseen tuomarit jotka osaavat suomea ja suomenkielisiä kouluja. Näitä kaikkia Suomen suurruhtinaskunnan ruotsinkielinen hallinto vastusti ja viivytti.

On selvää, että ihmis- ja kansalaisoikeuksien vaatiminen luon vaatijoiden ja oikeuksien vastustajien välille rintamalinjan.

Sitä ei pidä pelätä.

Ruotsinkielisten joukossa oli joitakin vapaamielisiä suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien kannattajia tai myötäilijöitä, mutta he olivat oppositiossa eivätkä edustaneet Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalaista hallintoa. Hallintoa on arvioitava hallinnon teoista eikä opposition sanoista.

Itse asiassa Suomen ruotsinkielinen säätyläistö jakautui kielikysymyksessä kahtia, tarkemmin katsoen useampaankin osaan. Osa, kuten Snellman, halusi suomesta maan ainoata sivistyskieltä, osa, kuten Topelius, halusi säilyttää ruotsin kielen suomen rinnalla, osa taas, kuten von Kothen, ei halunnut suomen aseman nostamista ruotsin kanssa tasavertaiseksi. Hallintokoneisto harasi vuoden 1883 lähestyessä kovasti vastaan, kuten hallintokoneistojen tapana on harata kaikkea uudistamista vastaan.

Rintamalinja ei kielitaistelussa mennyt "suomalaisten" ja "ruotsalaisten" välillä, vaan suomenkielen puolustajien ja ruotsinkielen puolustajien välillä. Edellisten joukossa oli runsaasti ruotsinkielistä herrasväkeä, itse asiassa fenomaanisen liikkeen kaikki 1800-luvun johtohahmot olivat taustaltaan "ruotsalaisia", siis ruotsinkielisiä (tai no, Julis Krohn oli taustaltaan saksankielinen). Lisäksi rintamalinja oli lähinnä vain 1870-luvulla selkeän yksinkertainen, muulloin erilaisia välittäviä kantoja oli runsaasti, vaikkapa Elias Lönnrotin näkemys, jonka mukaan kenenkään ei tarvitsisi vaihtaa äidinkieltään toiseen, ei myöskään ruotsinkielisen herrasväen.

On myös hyvä huomata, että tuo rintamalinja on aika vanha, yli sadan vuoden takainen ja päässyt aika hyvin nurmettumaan. Miksi vaahdota vääryyksistä, jotka on korjattu jo isoisien aikaan?

[jsn]

Kärjistää toki saa, mutta rajansa kaikella. Vetehinen selvästi on esittänyt venäläisvallan suomalaismyönteiseksi ja ruotsalaisvallan suomalaisvastaiseksi. Väite ei kestä lähempää tarkastelua, kuten em. kommentista käy ilmi. Jo käsitteiden "suomalaiset" ja "ruotsalaiset" käyttö on problemaattista, koska fennomaanit tosiaan olivat ruotsinkielisiä. Todellisuudessa kaksikielisyys on Suomessa ollut pitkään vallalla. Niinpä mm. 1942 ilmestyneessä Seuratavat-teoksessa (kirj. nimimerkki Huomioitsija. WSOY 1941) on erikseen sijansa hakusanalle "äiti":

"Yleensä olisi vältettävä vierasperäistä sanaa "mamma" ja käytettävä sen sijaan kaunista, suomalaista "äiti"-sanaa. Varsinkaan vieraampien henkilöiden kanssa keskusteltaessa ei pidä sanoa äitiään mammaksi."

Vastaava todetaan myös isä-sanasta. Varsinkin viimeinen lause on paljon puhuva.

[Vetehinen]

Hallintokoneisto harasi vuoden 1883 lähestyessä kovasti vastaan, kuten hallintokoneistojen tapana on harata kaikkea uudistamista vastaan.

Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalainen hallinto esti ja viivytteli suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja suomalaiset hakivat apua Venäjän tsaarilta ja saivatkin sitä jonkin verran.

Suomalaisten oikeuksien vastustaja oli Suomen suurruhtinaskunnan hallinto, joka sorti enemmistöä ja suosi vähemmistöä, johon hallintovirkamiehet itse kuuluivat.

Faktisesti Suomen suurruhtinaskunnan hallinto oli kielivähemmistön diktatuuri.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, oppositiossa oli ruotsinkielisiä jotka tukivat suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien toteuttamista erilaisin vivahtein, mutta tuo seikka ei muuta miksikään Suomen suurruhtinaskunnan harjoittamaa suomalaisten oikeuksien polkemista.

Opposition mielipiteillä ei pidä määritellä Suomen hallinnon tekoja, eikä yksi jutta tänään määritä vanhasten tekoja.

Mielestäni 1800-luvun suomalaisten ihmisoikeus ja kansalaisoikeustaistelu on ansio ja ylpeyden aihe, eikä mikään häpeilyn ja peittelyn.

fenomaanisen liikkeen kaikki 1800-luvun johtohahmot olivat taustaltaan "ruotsalaisia", siis ruotsinkielisiä

Jotta 1800-luvulla sai viran, oli vaihdettava jopa sukunimi ruotsalaiseksi, joten suomalaisuuden hävittäminen hallinnon toimesta oli melko totaalista. Ns sivistyneistö oli ruotsalaisten monopoli, johon suomalaisella ei suomenkielisenä ollut asiaa.

Aktiiviset yksityiset suomalaiset kansalaiset maksoivat kouluja, pitivät kokouksia koulu- ja kieliolojen parantamiseksi ja tekivät matkoja Pietariin saadakseen apua kansalais- ja ihmisoikeuksiensa parantamiseen. Heitä ei juuri noteerata, mutta noteerataan ne muutamat ruotsiksi kirjoittaneet, joiden kieltä valtaosa suomalaisista ei edes ymmärtänyt.

On myös hyvä huomata, että tuo rintamalinja on aika vanha, yli sadan vuoden takainen ja päässyt aika hyvin nurmettumaan. Miksi vaahdota vääryyksistä, jotka on korjattu jo isoisien aikaan?

Miksi selittää Suomen historiaa toiseksi kuin se on?

Mistään nurmettumisesta ei voi olla kyse, jos historian tapahtumat ovat niin kipeitä, ettei niistä voi puhua ja kirjoittaa.

Ratsutilallinen Z. Suutarla lausui keskustelussa, jossa ruotsalaiset syyttivät suomalaisia eripuraisuuden synnyttäjiksi: "Moni puhuu kuolettavasta eripuraisuuden kyykäärmeestä, mutta näyttää sillä tarkoittavan, että suomea puhuvat kansat vaietkoon, kärsiköön ja vartokoon ja olkoon tyytyväinen, kun joskus sattuu leivänmurunen koiranpennullekin putoamaan. Mutta sillä' tavalla ei mieliä enää tyynnytetä. Kansan suuri enemmistö estetään saamasta sivistystä, sitä solvataan ja halveksitaan virastoissa, tuomioistuimissa a yleisesti johtuu tämä ehkä osaksi vanhasta tottumuksesta, mutta enimmäkseen syystä, että suomea puhuvat ovat muka raakoja ja sivistymättömiä."

Kuinka paljon tuosta on vielä nykyäänkin totta?

[Vetehinen]

Kärjistää toki saa, mutta rajansa kaikella. Vetehinen selvästi on esittänyt venäläisvallan suomalaismyönteiseksi ja ruotsalaisvallan suomalaisvastaiseksi. Väite ei kestä lähempää tarkastelua, kuten em. kommentista käy ilmi.

En halua esittää asiaa kategorisesti noin yksinkertaisena. Suomalaisten oikeuksia rajoitti ja esti Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalainen hallinto joka ei kuunnellut suomalaisten toiveita kansalais- ja ihmisoikeuksien saamisesta, kääntyivät suomalaiset Venäjän tsaarin puoleen, mutta myöhemmin venäläinen kansallisuusaate voimistui ja tilanne muuttui.

Suomen suurruhtinaskunnan historia auttaa valaisemaan sitä, miksi Suomesta on tullut sellainen maa kuin se nyt on. Suomen hallinto ammentaa tuosta historiallisesta perinteestä ja siksi sitä on tutkittava, vaikka tieto pelottaa ja lisää tuskaa.

[jsn]

Suomen suurruhtinaskunnan historia auttaa valaisemaan sitä, miksi Suomesta on tullut sellainen maa kuin se nyt on. Suomen hallinto ammentaa tuosta historiallisesta perinteestä ja siksi sitä on tutkittava, vaikka tieto pelottaa ja lisää tuskaa.

Täsmälleen samaa mieltä. Oikea tutkimus on sellaista, jossa tutkimustuloksia ei ole päätetty etukäteen.

kääntyivät suomalaiset Venäjän tsaarin puoleen, mutta myöhemmin venäläinen kansallisuusaate voimistui ja tilanne muuttui.

Tämä tosiaan pitäisi muistaa aina suuriruhtinaskunnan historiasta kirjoittaessa. Se ei ollut yksin synkeän sorron aikaa, vaan valoa oli sittenkin varjoja enemmän. Se, miksi näin on, on se, että historia päätti toisin ja autonomian aika päättyi onneksi juuri oikeaan aikaan. Tuuli oli kääntynyt ja käymässä suomalaisten ylitse.

[Klaus Lindgren]

Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalainen hallinto esti ja viivytteli suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja suomalaiset hakivat apua Venäjän tsaarilta ja saivatkin sitä jonkin verran.

Suomalaisten oikeuksien vastustaja oli Suomen suurruhtinaskunnan hallinto, joka sorti enemmistöä ja suosi vähemmistöä, johon hallintovirkamiehet itse kuuluivat.
Faktisesti Suomen suurruhtinaskunnan hallinto oli kielivähemmistön diktatuuri.

Totta sen verran, että fennomaanit saivat apua Venäjän hallinnolta ja jopa keisareilta, ja kuten jo kertaalleen todettu, hallinto tosiaankin harasi vastaan. Venäläisten motiivit vaihtelivat ajan mittaan, mutta viimeistään 1880-luvulta lähtien heidän strategiansa oli selvä: päämääränä oli venäläistäminen, ajan mittaan. Koska venäläiset korkeat virkamiehet eivät uskoneet suomen kielen saavuttavan yhtä vahvoja asemia kuin ruotsilla oli ollut, kannatti suosia suomea ruotsin kustannuksella, jotta suomikin voitaisiin sitten vuorostaan syrjäyttää venäjän tieltä.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, oppositiossa oli ruotsinkielisiä jotka tukivat suomalaisten kansalais- ja ihmisoikeuksien toteuttamista erilaisin vivahtein, mutta tuo seikka ei muuta miksikään Suomen suurruhtinaskunnan harjoittamaa suomalaisten oikeuksien polkemista.

Opposition mielipiteillä ei pidä määritellä Suomen hallinnon tekoja, eikä yksi jutta tänään määritä vanhasten tekoja.

”Oppositiosta” voidaan mainita vaikkapa J. V. Snellman, joka tosin ei kyllä vuoden 1855 jälkeen ollut suinkaan oppositiossa, vaan oli ensin professori, kenraalikuvernöörin neuvonantaja ja sitten senaattori. Samanlaista ”oppositiota” edustaa myös senaattori Yrjö-Koskinen, puhumattakaan sitten kaikista 1900-luvun alun fennomaanisenaattoreista. Sekä alkuaan suomen- että ruotsinkieliset fennomaanivirkamiehet valtasivat virkapaikkoja tasaiseen tahtiin 1800-luvun loppupuolella, ja vuonna 1902 kielistä tosiaankin tuli tasa-arvoisia. Ruotsin kielen puolustajat eivät enää 1880-luvulta lähtien puolustaneet niinkään ruotsin kielen ylivaltaa, van olivat huolissaan oman kielensä säilymisestä Suomessa, edes vähemmistökielenä.

Jotta 1800-luvulla sai viran, oli vaihdettava jopa sukunimi ruotsalaiseksi, joten suomalaisuuden hävittäminen hallinnon toimesta oli melko totaalista. Ns sivistyneistö oli ruotsalaisten monopoli, johon suomalaisella ei suomenkielisenä ollut asiaa.

Aktiiviset yksityiset suomalaiset kansalaiset maksoivat kouluja, pitivät kokouksia koulu- ja kieliolojen parantamiseksi ja tekivät matkoja Pietariin saadakseen apua kansalais- ja ihmisoikeuksiensa parantamiseen. Heitä ei juuri noteerata, mutta noteerataan ne muutamat ruotsiksi kirjoittaneet, joiden kieltä valtaosa suomalaisista ei edes ymmärtänyt.

Noustakseen ylempiin luokkiin piti tosiaankin vaihtaa kielensä ruotsiksi 1800-luvun alkupuolella. Samaisen vuosisadan loppupuolella, jostain 1870-luvun kieppeiltä lähtien, tämä ei enää ollut tarpeen. Suomenkielinen säätyläistö lisääntyi kohisten vuosisadan jälkipuoliskolla, ja 1800-luvun jälkipuoliskolla fennomaaninen liike tosiaankin sai hyvin laajan kannatuksen myös talonpoikaiston keskuudessa. Johtohahmot olivat edelleen enemmän tai vähemmän ruotsinkielistä säätyläistöä. Sivumennen sanoen, suurin osa Suomen ruotsinkielistä säätyläistöä kyllä ymmärsi suomea ja osasi sitä puhuakin, jos kohta ei aina hirveän hyvin. Suomeksi kirjoittaminen sujui sitten sitäkin vaihtelevammin, etenkin 1800-luvun alkupuoliskolla. Kenestäköhän noteeraamatta jääneestä suomalaisesta Vetehinen mahtaa puhua?

Mistään nurmettumisesta ei voi olla kyse, jos historian tapahtumat ovat niin kipeitä, ettei niistä voi puhua ja kirjoittaa.

Kirjallisuutta 1800-luvusta on vaikka kuinka, ja enimmäkseen vielä hyvin fennomaaniseen henkeen kirjoitettua. Itsekin tutkin juuri 1800-luvun kielioloja, joten en ymmärrä ollenkaan väitettä, ettei näistä voisi puhua ja kirjoittaa.

[Vetehinen]

Tämä tosiaan pitäisi muistaa aina suuriruhtinaskunnan historiasta kirjoittaessa. Se ei ollut yksin synkeän sorron aikaa, vaan valoa oli sittenkin varjoja enemmän. Se, miksi näin on, on se, että historia päätti toisin ja autonomian aika päättyi onneksi juuri oikeaan aikaan. Tuuli oli kääntynyt ja käymässä suomalaisten ylitse.

Suurruhtinaskunnan suomalaisten kansallisuusaate oli osa eurooppalaista kansallisuusaatteiden kirjoa. Suomen erityispiirre oli, että Suomen suurruhtinaskunnan hallinto vastusti suomalaisten kansallisuusaatteeseen kuuluvien ihmis- ja kansalaisoikeuksien toteutumista. Ruotsissa hallinto oli kansallisuusaatteen tukija ja suosija. Hallintojen erot näkyvät edelleen.

Suurruhtinaskunnan ajoilta on Suomen nykyiseen hallintoon perinnöksi pesiytynyt suomalaisten ihmis- ja kansalaisoikeuksien vastustaminen, joka ilmenee mm etnisen syrjimättömyyden lain soveltamisessa ja koulutuksessa, joka oli 1800-luvun suomalaisen kansallisuusaatteen keskeinen teema.

Suomalaisten kansalaisten taitoa oli aktiivisina toimijoina hyödyntää Venäjän tsaarin suopeutta.

Väitän että suurruhtinaskunnan hallinnon perintö vaikutti osaltaan vuoden 1918 sisällissodan syntyyn. Jos hallinto olisi tehnyt ajoissa tarpeelliset uudistukset, olisi vuoden 1918 sisällissota voitu välttää ja voitu itsenäistyä yksissä tuumin.

[Vetehinen]

Koska venäläiset korkeat virkamiehet eivät uskoneet suomen kielen saavuttavan yhtä vahvoja asemia kuin ruotsilla oli ollut, kannatti suosia suomea ruotsin kustannuksella, jotta suomikin voitaisiin sitten vuorostaan syrjäyttää venäjän tieltä.

Minusta tuo on myytti. En usko, että venäläisillä olisi ollut kymmenien vuosien mittainen suunnitelma ensin nostaa suomen kielen asemaa, jotta voisivat sen myöhemmin helposti syrjäyttää.

Myytin rivien välistä voi helposti lukea kielisorron valkomaalausyrityksen, että vastustamalla suomenkielisten kansalaisoikeuksia ruotsinkielinen hallinto olisi ikään kuin toiminut suomalaisten oman edun mukaisesti ja estänyt suomalaisten venäläistämisen.

Venäläistäminenhän koski ruotsinkielistä hallintoa, eikä suomalaisia, joille olisi ollut melko sama, onko hallinnon ainoa kieli ruotsi vai sen sukulaiskieli venäjä, koska kumpikin on vieras kieli. Oikea ratkaisu suomalaisten kannalta on, että hallinto toimii suomeksi.

”Oppositiosta” voidaan mainita vaikkapa J. V. Snellman, joka tosin ei kyllä vuoden 1855 jälkeen ollut suinkaan oppositiossa, vaan oli ensin professori, kenraalikuvernöörin neuvonantaja ja sitten senaattori.

Minulle oppositio merkitsee oppositiota hallinnon harjoittamaan politiikkaan. Jutta Urpilainen on nykyajan "senaattori", mutta hän on silti oppositiossa suhteessa harjoitettuun hallintoon, kuten Snellmankin lienee ollut. Ruotsinkielisen hallinnon toimet eivät muutu paremmiksi ruotsinkielisen harvalukuisen opposition mielipidekirjoituksilla ja puheilla.

Ruotsin kielen puolustajat eivät enää 1880-luvulta lähtien puolustaneet niinkään ruotsin kielen ylivaltaa, van olivat huolissaan oman kielensä säilymisestä Suomessa, edes vähemmistökielenä.

Huoli tuskin oli kovin kova ruotsin kielen säilymisestä sinällään, vaan ruotsin kielen säilymisestä hallinnon kielenä, joka on väline etuoikeuksiin, valtaan ja rahaan, jota itse uskon heidän puolustaneen.

Kenestäköhän noteeraamatta jääneestä suomalaisesta Vetehinen mahtaa puhua?

Tarkoitan niitä tuntemattomiksi jääneitä suomalaisia talonpoikia ja porvareita, jotka toimivat konkreettisesti ihmis- ja kansalaisoikeuksiensa puolesta, kun ruhtinaskunnan hallintoa opponoivat kirjoittelivat ruotsinkielisiä puheita ja lehtikirjoituksia. Ruotsinkieliset puheet ja kirjoitukset ja niiden laatijat muistetaan "virallisessa" historiankirjoituksessa, mutta itse aktiiviset toimijat suomalaisissa yhteisöissä ovat jääneet unohduksiin. Nostaisin heitä mielellään esille, sillä he saivat muutoksen alkuun ja aikaiseksi konkreettisella tasolla.

Itsekin tutkin juuri 1800-luvun kielioloja, joten en ymmärrä ollenkaan väitettä, ettei näistä voisi puhua ja kirjoittaa.

Tulkitsin kirjoituksesi On myös hyvä huomata, että tuo rintamalinja on aika vanha, yli sadan vuoden takainen ja päässyt aika hyvin nurmettumaan. Miksi vaahdota vääryyksistä, jotka on korjattu jo isoisien aikaan? kehotukseksi peitellä historian kipukohtia.

[Klaus Lindgren]

Koska venäläiset korkeat virkamiehet eivät uskoneet suomen kielen saavuttavan yhtä vahvoja asemia kuin ruotsilla oli ollut, kannatti suosia suomea ruotsin kustannuksella, jotta suomikin voitaisiin sitten vuorostaan syrjäyttää venäjän tieltä.

Minusta tuo on myytti. En usko, että venäläisillä olisi ollut kymmenien vuosien mittainen suunnitelma ensin nostaa suomen kielen asemaa, jotta voisivat sen myöhemmin helposti syrjäyttää.

Myytin rivien välistä voi helposti lukea kielisorron valkomaalausyrityksen, että vastustamalla suomenkielisten kansalaisoikeuksia ruotsinkielinen hallinto olisi ikään kuin toiminut suomalaisten oman edun mukaisesti ja estänyt suomalaisten venäläistämisen.

Venäläistäminenhän koski ruotsinkielistä hallintoa, eikä suomalaisia, joille olisi ollut melko sama, onko hallinnon ainoa kieli ruotsi vai sen sukulaiskieli venäjä, koska kumpikin on vieras kieli. Oikea ratkaisu suomalaisten kannalta on, että hallinto toimii suomeksi.

Myytistä ei tosiaankaan ole kyse, vaan kenraalikuvernööri Heyden sanoi sen jossain yhteydessä ääneenkin, ellen väärin muista. Samaa strategiaa sovellettiin Baltian provinsseissa ja siellä edettiin paljon Suomea nopeammin. Suomessa ei tosiaankaan päästy järin pitkälle. Väite siitä, että "ruotsinkielinen hallinto" olisi toiminut suomenkielisten omaksi parhaaksi, ei ole minun väitteeni. Hallinnolla ei ylipäätään ollut yhtenäistä kantaa, vaan esimerkiksi fennomaaninen kuvernööri ja kenraali Alexander Järnefelt suomenkielisti tarmokkaasti niitä lääninhallintoja, joissa hän oli kuvernöörinä. Ruotsinkielisten liberaalien kanta oli sen sijaan juuri se, että suomenkielen tulee kehittyä ja vahvistaa asemiaan hitaasti, jotta venäläistämisuhka vältettäisiin. Konservatiivit olivat toki toista mieltä.

Huoli tuskin oli kovin kova ruotsin kielen säilymisestä sinällään, vaan ruotsin kielen säilymisestä hallinnon kielenä, joka on väline etuoikeuksiin, valtaan ja rahaan, jota itse uskon heidän puolustaneen.

Huoli oli nimen omaan ruotsinkielisen maalaiskansan ja ruotsinkielisen kirjallisuuden säilymisestä. Toki suomen kielen nouseminen ruotsin rinnalle merkitsi hankaluutta virkamiehille ja ajatus suomesta maan ainoana hallintokielenä pelotti monia.

Kenestäköhän noteeraamatta jääneestä suomalaisesta Vetehinen mahtaa puhua?

Tarkoitan niitä tuntemattomiksi jääneitä suomalaisia talonpoikia ja porvareita, jotka toimivat konkreettisesti ihmis- ja kansalaisoikeuksiensa puolesta, kun ruhtinaskunnan hallintoa opponoivat kirjoittelivat ruotsinkielisiä puheita ja lehtikirjoituksia. Ruotsinkieliset puheet ja kirjoitukset ja niiden laatijat muistetaan "virallisessa" historiankirjoituksessa, mutta itse aktiiviset toimijat suomalaisissa yhteisöissä ovat jääneet unohduksiin. Nostaisin heitä mielellään esille, sillä he saivat muutoksen alkuun ja aikaiseksi konkreettisella tasolla.

Talonpoikaisia vetoomuksia senaatille ja keisarillekin oli tosiaan muutama, ja heistäkin löytyy tietoa historiankirjoista. Heidän vaikutuksensa jäi kuitenkin vähäiseksi, sen sijaan fennnomaanisen liikkeen aikaansaannokset ovat sitäkin huomattavammat.

[Vetehinen]

Koska venäläiset korkeat virkamiehet eivät uskoneet suomen kielen saavuttavan yhtä vahvoja asemia kuin ruotsilla oli ollut, kannatti suosia suomea ruotsin kustannuksella, jotta suomikin voitaisiin sitten vuorostaan syrjäyttää venäjän tieltä.

Minusta tuo on myytti. En usko, että venäläisillä olisi ollut kymmenien vuosien mittainen suunnitelma ensin nostaa suomen kielen asemaa, jotta voisivat sen myöhemmin helposti syrjäyttää.

Myytin rivien välistä voi helposti lukea kielisorron valkomaalausyrityksen, että vastustamalla suomenkielisten kansalaisoikeuksia ruotsinkielinen hallinto olisi ikään kuin toiminut suomalaisten oman edun mukaisesti ja estänyt suomalaisten venäläistämisen.

Venäläistäminenhän koski ruotsinkielistä hallintoa, eikä suomalaisia, joille olisi ollut melko sama, onko hallinnon ainoa kieli ruotsi vai sen sukulaiskieli venäjä, koska kumpikin on vieras kieli. Oikea ratkaisu suomalaisten kannalta on, että hallinto toimii suomeksi.

Myytistä ei tosiaankaan ole kyse, vaan kenraalikuvernööri Heyden sanoi sen jossain yhteydessä ääneenkin, ellen väärin muista.

Heyden oli kenraalikuvernöörinä 17 vuotta vuosina 1881-1898. Wiki-artikkelin mukaan Heyden suosi Suomalaista puoluetta toisin kuin edeltäjänsä Nikolai Adlerberg. Jos Adlerberg suosi ruotsalaista hallintoa, ei se mitenkään sovi myyttiin.

Wiki-artikkelin mukaan:

Heiden piti kielipolitiikkaa venäläistämisen tärkeimpänä välineenä. Ruotsin kieli sitoi Suomea henkisesti länteen, joten sen käyttöä oli pyrittävä vähentämään. Tähän tavoitteeseen hän pyrki tukemalla suomen kielen käyttöä valtionhallinnossa, yliopistossa ja armeijassa. Hän ei pitänyt suomen kieltä samanlaisena uhkana kuin ruotsin kieltä, sillä hänen näkemyksensä mukaan suomi oli kehittymätön kieli, ja jäisi joka tapauksessa vähitellen suuren kulttuurikieli venäjän jalkoihin. Fennomaanit eivät tienneet näistä Heidenin näkemyksistä, joten he ottivat kiitollisina vastaan kenraalikuvernööriltä tulevan arvokkaan tuen asialleen.

Tunnutaan tietävän, että Heyden oli slavofiili, mutta myyttisesti fennomaanit olisivat olleet täysin tietämättömiä 17 vuoden ajan, että Heiden suosi suomalaisia vain syrjäyttääkseen suomen kielen sen jälkeen, kun suomesta olisi tullut hallinnon kieli.

Epäilemättä myytti venäläisten suomen suosimisesta siksi, että voisivat sen myöhemmin syrjäyttää on suomenruotsalaista kielipolitiikkaa, jonka tarkoitus on osoittaa, että ruotsalainen hallinto olisi itse asiassa ollut suomalaisille hyväksi.

Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja hallintokulttuuri olivat maan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaistamispolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Svekomania

Todellisuudessa kyse on ollut eri aikakausina voimistuneitten kolmen kansallisuusaatteen - suomalaisen, suomenruotsalaisen ja venäläisen yhteentörmäyksestä.

[Vetehinen]

Huoli tuskin oli kovin kova ruotsin kielen säilymisestä sinällään, vaan ruotsin kielen säilymisestä hallinnon kielenä, joka on väline etuoikeuksiin, valtaan ja rahaan, jota itse uskon heidän puolustaneen.

Huoli oli nimen omaan ruotsinkielisen maalaiskansan ja ruotsinkielisen kirjallisuuden säilymisestä. Toki suomen kielen nouseminen ruotsin rinnalle merkitsi hankaluutta virkamiehille ja ajatus suomesta maan ainoana hallintokielenä pelotti monia.

"Huoli" ruotsinkielisen maalaiskansan ja ruotsinkielisen kirjallisuuden säilymisestä kuulostaa propagandistiselta tilanteessa, jossa ruotsi on ainoa hallinnon kieli ja suomalaiset haluavat tuomiokirjat suomeksi ja suomenkielisiä kouluja lapsilleen.

Svekomanian perustaja Axel Freudenthal keksi suomenruotsalaisen kansan ja loi sille identiteetin.

Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille. Svekomanian vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaiset rotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa.

Svekomaanien sivistystason nostaminen oli samaa mitä suomalaiset olivat vaatineet jo paljon pidempään itselleen ruotsalaisen hallinnon estellessä parhaansa mukaan. Svekomaanit tuomitsivat suomalaiset kansaksi, joka ei pysty luomaan omaa kulttuuria, mutta eivät tunnusta, että ruotsalainen hallinto esti sen muodostumisen. Se syntyi kuitenkin vastustuksesta huolimatta vähitellen ja vaivihkaa, joka on aika merkittävä saavutus.