Suomi ja Ruotsi

[Vetehinen]

Jyväskylään perustettiin oppikoulu.

Ei vaan Jyväkylään 1858 perustettua Suomen ensimmäistä suomenkielistä koulua kutsuttiin lyseoksi. Ennen sitä Jyväskylässä toimi jo ruotsinkielinen ala-alkeiskoulu, josta jatkettiin ylä-alkeiskouluun.

[Vetehinen]

Suomen kielen oikeuksia ei sittemmin enää haluttu laajentaa 1890-luvulla ja 1900-luvulla.

Kirjoitat passiivissa, mutta tarkoittanet Suomen suurruhtinaskunnan ruotsinkielistä hallintoa?

Klingen mukaan venäläiset sen sijaan halusivat laajentaa suomenkielisten oikeuksia ja tekivätkin sen:

Vuonna 1902 kielimanifestia täydennettiin Suomen kielen asemaa vahvistavalla asetuksella. Vasta silloin Suomen kieli pääsi täysiarvoiseen asemaan hallinnossa ja tuomioistuimissa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3% ... sortokausi

Venäjän hallinnon toimi laajentaa suomen asemaa oli aika erikoista tilanteessa, jossa Venäjällä oli myös jo pitkään ollut kansallismielisiä pyrkimyksiä jotka olivat johtaneet ns sortokausiin.

[jsn]

Älkää nyt sentään unohtako eräitä merkittäviä faktoja.

1902 kieliasetus oli pyrkimys tasapainottaa toista kielisäädöstä, vuoden 1900 kielimanifestia. Bobrikovin tarkoituksena oli toteuttaa venäjä asteittain virastojen virkakieleksi sekä tehdä venäjästä pakollinen oppiaine kouluihin. 1902 kieliasetus ei käytännössä laajentanut kielen oikeuksia mitenkään, vahvisti vain senhetkisen asiantilan, eikä ollut venäläisiltä mikään lisämyönnytys. Kieliasetuksen tarkoitus oli saada suomenkielisten kannatusta. Tapahtumat saivat toisen käänteen, ja hankkeista luovuttiin hetkeksi.

Seynin kenraalikuvernöörikaudella säädettiin mm. yhdenvertaisuuslaki, jolla Venäjän kansalaiset saivat samat oikeudet kuin Suomen kansalaiset. Tämän nimenomaisena tarkoituksena oli taata venäläisille samat oikeudet suuriruhtinaskunnan virkoihin. Ennen muuta miehittää senaatti venäläisillä tai venäjäntaitoisilla suomalaisilla. 1914 venäjästä tehtiin käytännössä ainoa kieli senaatissa. Samoin 1916 määrättiin venäjän kielen aseman lisävahvistamista, kuten mm. avokätiset apurahat virkamiesten kieliopintoihin Venäjällä. Tsaarivalta käytti Suomessa vuoron perään keppiä ja porkkanaa. Tällaisena 1902 kieliasetuskin pitäisi mielestäni nähdä. Sen tarkoitus oli antaa tukea myöntyvyyssuuntalaisille. Jälleen historia päätti toisin.

Tämän nojalla on mahdoton ajatus sanoa, että Venäjän valta merkitsi yksinomaan hyvää suomen kielelle, vaikka toki sen asema parani huomattavasti. Oletuksena oli, että suomalaiset olisivat asteittain alkaneet käyttää venäjän kieltä julkisessa toiminnassaan.

[Klaus Lindgren]

Ensinnäkin on todettava, että Jyväskylään 1858 perustettu koulu oli todellakin oppikoulua vastaava koulu, ei siis kansakoulu. Kansanopetusta oli suomeksi annettu jo 1760-luvulta lähtien joissain yksityisissä, lähinnä kartanonherrojen alustalaisilleen perustamissa kouluissa ja lisäksi kaupungeissa oli myös köyhien lasten kouluja. Muuten kansanopetus oli kokonaan rippikoulujen varassa, kansakoululaitoshan perustettiin varsinaisesti vasta vuonna 1866 ja oppivelvollisuus astui voimaan vasta 1921. Oppikouluja vastaavat ala-alkeiskoulut ja yläalkeiskoulut ovat siis kokonaan eri asia, ne vastaavat myöhempiä lyseoita ja oppikouluja.

Fennomaanien johtajat olivat 1800-luvun loppuun asti enimmäkseen ruotsinkielisiä säätyläisiä, jotka halusivat itsekin ryhtyä suomenkielisiksi, tai ainakin halusivat lastensa suomenkielistyvän. Heidän sukujuurensa vaihtelivat kovasti, mutta eivät eroa heidän vastustajiensa sukujuurista: ne juuret olivat enimmäkseen suomalaisessa rahvaassa, mutta eivät suinkaan pelkästään eivätkä aina. Snellmanit ovat laaja pohjalainen kaupias- ja pappissuku, samoin Forsmanit (Yrjö-Koskinen, Koskimies), kun taas Svinhufvudin aatelissuku on ruotsalaista juurta. Krohnit (Suonio) olivat vastikään tulleet Pietarin kautta Saksasta ja Ingmanit (Ivalo) olivat kyllä Suomesta, vaan alkuaan ruotsinkieliseltä Uudeltamaalta.

Fennomaanien vastustajia ei voi niputtaa "ruotsalaisiksi", vaan heitä oli osapuilleen kolmeen junaan: ensinnäkin vanhakantaiset konservatiivit, kuten esim. Casimir von Kothen, vastustivat kaikkea vanhan säätyjäön murentamista ja sitä mukaa sekä fennomaaneja että svekomaaneja. Varsinaiset svekomaanit taas keskittivät huomionsa Suomen ruotsinkielisen rahvaan aseman parantamiseen ja korostivat voimakkaasti "suurta isänmaata", Suomea, "pienen isänmaan", ruotsinkielisen rannikon rinnalla tai pikemminkin yläpuolella. Liberaalit taas periaatteessa kannattivat kielten tasa-arvoa, mutta asiassa piti edetä hitaasti, jotta venäjän kieli ei syrjäyttäisi sekä ruotsia että suomea – näin muuten ajatteli myös M. A. Castrén. Liberaaleista tunnetuin Ruotsiin-haikailija oli Emil von Qvanten, joka Krimin sodan aikaan toivoi Ruotsin liittyvän sotaan länsivaltojen puolella ja "vapauttavan" Suomen. Hänen ideanaan oli kuitenkin valtioliitto, jossa Suomi olisi ollut oma kuningaskuntansa, vain kuningas olisi olut yhteinen Ruotsin ja Norjan kanssa. Edelleen von Qvantenin kaavailuissa suomi ja ruotsi olisivat olleet tasavertaisessa asemassa tämän kuningaskunnan kielinä. Muut liberaalit eivät von Qvantenin ideoille syttyneet, ja Krimin sodan jälkeen panskandinavismi ryytyi muutenkin pois. Joten puheet siitä, että Suomen ruotsalaiset olisivat halunneet takaisin Ruotsiin, voidaan unohtaa perättöminä. Suomen suomenkielisen väestön ruotsalaistuttamispyrkimyksiä ei niitäkään ollut.

[Vetehinen]

Älkää nyt sentään unohtako eräitä merkittäviä faktoja.

1902 kieliasetus oli pyrkimys tasapainottaa toista kielisäädöstä, vuoden 1900 kielimanifestia. Bobrikovin tarkoituksena oli toteuttaa venäjä asteittain virastojen virkakieleksi sekä tehdä venäjästä pakollinen oppiaine kouluihin. 1902 kieliasetus ei käytännössä laajentanut kielen oikeuksia mitenkään, vahvisti vain senhetkisen asiantilan, eikä ollut venäläisiltä mikään lisämyönnytys. Kieliasetuksen tarkoitus oli saada suomenkielisten kannatusta. Tapahtumat saivat toisen käänteen, ja hankkeista luovuttiin hetkeksi.

Ajatuksesi alkuperä taitaa olla svekomaanisessa liikkeessä. Nimittäin venäläistäminen kohdistui erityisesti Suomen ruotsalaiseen hallintoon.

Tässä yksi katkelma, joka selvittänee asiaa:
Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov (1898–1904) jatkoi samaa linjaa ja piti
tavoitteena edelleen mm. venäjän kielen tuomista ylimpään hallintoon. Kieliasetus
annettiin 1900 ja siinä säädettiin, että venäjästä tulee asteittain senaatin,
keskusvirastojen ja lääninhallitusten virkakieli vuoteen 1905 mennessä. Venäjän
kielen aseman vahvistamisen rinnalla parannettiin suomen kielen asemaa. Vuoden
1902 kieliasetus saattoi päätökseen jo Aleksanteri II:n vuonna 1863 antaman
lupauksen tehdä suomi tasaveroiseksi ruotsin kanssa.
http://www.helsinki.fi/valtiotieteellin ... elut09.pdf

Vuoden 1902 paransi suomen asemaa ja täytti lähes 40 vuotta aikaisemmin tsaarin antaman lupauksen tehdä suomesta ruotsin kanssa tasaveroinen kieli Suomeen.

Tämän nojalla on mahdoton ajatus sanoa, että Venäjän valta merkitsi yksinomaan hyvää suomen kielelle, vaikka toki sen asema parani huomattavasti. Oletuksena oli, että suomalaiset olisivat asteittain alkaneet käyttää venäjän kieltä julkisessa toiminnassaan.

Oletuksena taisi pikemminkin olla, että venäjä korvaisi ruotsin. Yllä olevassa lainauksessa on maininta venäjän tuomisesta ylimpään hallintoon.

Venäjän vallan aikana Suomen suomalaiset saivat ensimmäisen kerran kielellisiä oikeuksia ja paperilla suomesta tuli tasaveroinen kieli ruotsin ohella. Aika oli siis hyvin merkittävää ja varmasti kieliasioilla on suuri merkitys sille, miten suomalaiset ovat kokeneet Venäjän vallan ajan myönteisesti.

Suomalaisten kansallisuusaate onnistui kehittymään ruotsinkielisen hallinnon ja myöhemmin voimistuneen venäläisen kansallismielisyyden puristuksessa.

[Vetehinen]

Suomen suomenkielisen väestön ruotsalaistuttamispyrkimyksiä ei niitäkään ollut.

Tuo ei käsittääkseni ollenkaan pidä paikkaansa.

Jos 1800-luvulla Suomessa halusi kouluun, oli ensin opeteltava ruotsia. Lönrot ja Stenval opiskelivat ruotsia pitkään ja hartaasti ja moneen otteeseen, voidakseen päästä varsinaiseen kouluun ja yliopistoon ja onnistuivat pyrkimyksissään aikuisina miehinä. Samaan aikaan Suomen ruotsalainen hallinto perusti ja ylläpiti ruotsinkielisiä kouluja ja jos osasi ruotsia, pääsi tietenkin pienin ponnistuksin ja nuorempana opiskelemaan.

1800-luvulla oli käytännössä pakko ruotsalaistua jos halasi opiskella ja virkaa.

Fennomaanien vastustajia ei voi niputtaa "ruotsalaisiksi", vaan heitä oli osapuilleen kolmeen junaan: ensinnäkin vanhakantaiset konservatiivit, kuten esim. Casimir von Kothen, vastustivat kaikkea vanhan säätyjäön murentamista ja sitä mukaa sekä fennomaaneja että svekomaaneja.

Kothen oli kouluhallituksen johtaja.

Tässä tarinaa Helsingin normaalikoulun suomenkielisestä osastosta:
Kun perustettiin normaalikoulu, tuli siitä ruotsinkielinen ja oli vaikea saada sen rinnalle suomenkielistä osastoa. 1867 senaatti myöntyi 1. luokan perustamiseen ja seuraavana toinenkin, mutta 1869 kolmannen perustamislupa evättiin. Seurauksena muutamat yksityiset pyysivät lupaa omilla rahoillaan ylläpitää kolmatta luokkaa ja sitten kaikkia niin, että koulu tulisi täysluokkaiseksi. Tähän suostuttiinkin ja koko Suomi otti koulun omakseen ja hankki sille tarpeelliset varat. Tsaari määräsi 1870 että kolmas luokkakin on ylläpidettävä valtion varoilla.

1871 Kothen esitti senaatille, että koulun ensimmäinen luokka lakkautettaisiin ja senaatti suostui Kothenin ehdotukseen. Käytännössä ruotsalaisen hallinnon teko, lopettaisi koko suomalaisen koulun ajan myötä, mutta suomalaiset yksityiset keräsivät varat kouluun vuosikausia.

Kuten tuosta esimerkistä näkyy, oli Suomen hallinto suomalaisvihamielinen ja Venäjän tsaari oli suomalaismyönteinen.

[jsn]

"Hyvä tsaari" kyllä tulee pelastamaan meidät, kunhan saa kuulla mitä vääryyksiä herrat ovat meille tehneet. Toivotaan parasta. Näin toivoivat nekin, jotka 1899 veivät Suurta adressia Nikolai II:lle. Tsaari ei ottanut heitä vastaan, mutta pyysi välittämään tiedon, ettei ole heille vihainen. Hänkin luotti kansansa hyvyyteen ja siihen, miten tsaarin ja kansan välillä vallitsi erityinen side. Tämä side ei sentään kestänyt mitä tahansa.

[Klaus Lindgren]

Vetehiselle: toki koululaitos oli ruotsinkielinen aina 1860-luvulle asti, vaan se koski ainaostaan sitä hyvin pientä osaa kansasta, muutama prosentti väestöstä, joka kouluja kävi, siis säätyläisten lapsia ja Lönnrotin kaltaisia rahvaanlapsia, jotka nousivat säätyläistöön. Kansan valtava enemmistö sai kaikessa rauhassa olla suomenkielistä, ja suomeksihan papitkin heille saarnasivat ja hallinnollisia määräyksiä julkaistiin suomeksi aina kun tarve vaati. Jyväskylän lyseo perustettiin 1850-luvulla, Norssi 1860-luvulla ja 1870-luvulla sitten Kuopion ja Hämeenlinna lyseot muuttuivat suomenkielisiksi, joten sekin ruotsalaistaminen loppui siihen.

von Kothen suhtautui tosiaan suomenkieliseen opetukseen hyvin nihkeästi, mutta on hyvä muistaa, että hän inhosi svekomaaneja ihan yhtä lailla – hänelle kaikki demokratiaan, säätykiertoon tai muuhun sellaiseen viittavat asiat olivat kauhistus.

[Vetehinen]

"Hyvä tsaari" kyllä tulee pelastamaan meidät, kunhan saa kuulla mitä vääryyksiä herrat ovat meille tehneet. Toivotaan parasta. Näin toivoivat nekin, jotka 1899 veivät Suurta adressia Nikolai II:lle. Tsaari ei ottanut heitä vastaan, mutta pyysi välittämään tiedon, ettei ole heille vihainen. Hänkin luotti kansansa hyvyyteen ja siihen, miten tsaarin ja kansan välillä vallitsi erityinen side. Tämä side ei sentään kestänyt mitä tahansa.

1800-luvun lopussa venäläinen kansallismielisyys oli jo noussut ja sen vaikutukset näkyivät Suomessakin.

Vuonna 1861 Lauri Pelkonen Kuopiosta, Samuli Sairanen Säämingistä ja M. Junttila ja N Marttila Limingalta kävivät Venäjän tsaarin luona valittamassa suomen kielen syrjäytettyä asemaa. He pyysivät, että suomen kieli otettaisiin opetuksen, oikeudenkäytön ja hallinnon aloilla käyttöön ja tsaari lupasi auttaa.

Suomenkielisen oli turvauduttava ulkomaalaiseen saadakseen oikeudet, joita nykyään pidämme itsestään selvinä ihmisoikeuksina. Suomen suurruhtinaskunnan oma ruotsinkielinen hallinto ei oikeuksia antanut suomalaisille vaan toimi ihmisoikeuksien saamisen esteenä.

Hallintokulttuuri periytyy laeissa, toimintatavoissa ja opituissa ja opetetuissa asenteissa sukupolvesta toiseen.

Väitän että 1800-luvun ruotsinkielisen hallinnon kulttuuri väheksyä ja halveksia suomenkielistä väestöä ja sen oikeuksia näkyy nykypäivän valtion ja kuntien hallinnossa.

1800-luvulla haettiin apua Venäjän tsaarista, mutta nykyään Suomen valtion ihmisoikeusloukkauksiin haetaan apua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, jossa Suomen valtiolla lienee Euroopan ennätys tuomioiden määrässä.

[Vetehinen]

Jyväskylän lyseo perustettiin 1850-luvulla, Norssi 1860-luvulla ja 1870-luvulla sitten Kuopion ja Hämeenlinna lyseot muuttuivat suomenkielisiksi, joten sekin ruotsalaistaminen loppui siihen.

Schild alkoi puuhata suomenkielistä koulua Jyväskylään vuonna 1841, mutta läänin kuvernöörit eivät puoltaneet hanketta. 1856 iisalmelaiset pyytävät suomenkielistä koulua, mutta senaatti kieltäytyy. Vuonna 1857 pitäjien edustajat päättivät pyytää yläalkeiskoulun perustamista ja senaatti pyysi lausunnon Porvoon tuomiokapitulilta, joka lausunnossaan vaati, että koulu on oltava kaksikielinen. Perustettu koulu ei siis ollut suomenkielinen koulu, vaan kaksikielinen.

Ouluun perustettiin yksinomaan suomeksi opettava Oulun lyseo, mutta sen opetuskieleksi määrättiin myöhemmin ruotsi. Hallinto ruotsalaisti tässäkin tapauksessa ja toimi suomalaisia vastaan, jonka seurauksena suomalaiset perustivat yksityisen suomenkielisen koulun.

Koska ruotsalaiset vastustivat koulujen perustamista, perustivat suomalaiset yksityiset lyseot 1879 Viipurissa, Turussa ja Porissa ja vuonna 1880 Vaasassa ja Lappeenrannassa ja 1881 Tampereella.

Koulujen perustaminen kesti vuosikymmeniä ja vuosikymmeniä Suomen ruotsinkielinen hallinto esteli.

Perttelin kuntakokouksen pöytäkirjan ote koskien suomenkielisen koulun perustamista:

"Samoin kuin mykän äidin äänettömästi, mutta kipiällä sydämellä täytyy jättää lapsensa toisten suulla ja kielellä opetettavaksi, on myös Suomen suomalaista kansaa, muukalaiskielisen orjana, jo satoja vuosia vaadittu turvaamaan outokielisiin oppilaitoksiin herrasäädyille ja ruotsinkielisille voitoksi, mutta suomenkielisille sanomattomaksi vahingoksi"

Kokous päätti perustaa yksityisin vapaaehtoisin lahjoin täydellisen suomenkielisen lyseon Turkuun 1879.

1800-luku on ollut suomalaisten kansalaisoikeustaistelun vuosisata.

[Derkku]

Hallintokulttuuri periytyy laeissa, toimintatavoissa ja opituissa ja opetetuissa asenteissa sukupolvesta toiseen.

Väitän että 1800-luvun ruotsinkielisen hallinnon kulttuuri väheksyä ja halveksia suomenkielistä väestöä ja sen oikeuksia näkyy nykypäivän valtion ja kuntien hallinnossa.

Mielenkiintoinen ajatus, täytyy sanoa että en ihmettelisi jos hypoteesissasi olisi perää.

Eräs tapa koittaa hypoteesin paikkansa pitävyyttä olisi varmastikin vertailla suomalaista ja ruotsalaista lakimieskuntaa. Lakimieskuntaa sen vuoksi että molempien maiden lainsäädäntö sekä koulutusjärjestelmä on erittäin samankaltainen. Tästä huolimatta Suomi saa moninkertaisen määrän langettavia tuomioita EIT:stä Ruotsiin verrattuna vaikka huomioon ei oteta maidemme väkiluvun eroja.

Tilastotietoa tuomioista löytyy vaikkapa EIT:n vuosikirjasta:

http://www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/D5 ... T_2008.pdf

[Klaus Lindgren]

Mitä koulujen perustamiseen tulee, niin kyllä, konservatiivinen hallintokoneisto esteli suomenkielitsen koulujen perustamista vielä 1860-luvullakin, ja ihan tosi kielitaistelua käytiin 1870-luvulla ankarasti. Näiltä osin on ihan totta, että fennomaanit taistelivat kielellisten kansalaisoikeuksien puolesta ja muut vastustelivat tai ainakin jarruttivat. Vaan vuonna 1885 senaatin kirkollistoimikunnan päälliköksi tulikin herra Yrjö-Koskinen, siis nykyistä opetusministeriä vastaavaan virkaan, ja johan alkoi suomenkielisiä kouluja syntyä entistä nopeammin – jos kohta myös ruotsinkielinenkin kouluverkosto laajeni voimakkaasti samaan aikaan. Ja ennen kaikkea on karkea yksinkertaistus niputtaa tuon ajan kielitaistelun osapuolet "suomalaisiin" ja "ruotsalaisiin", vaikka Yrjö Koskinen ja Agathon Meurmanin näin tekivätkin – heidän tietoinen päämääränsä oli luoda rintamajakoja itsensä ja muiden välille, siis silkka politiikan teko. Tosiasiassa svekomaanit ja liberaalit kiistelivät keskenään enemmän kuin fennomaanien kanssa ja vanhoillinen konservatiivieliitti paheksui näitä kaikkia kolmea.

Mitä taas virkamiehistön mahdolliseen "ruotsalaiseen" ja "suomalaisia" halveksivaan perintöön tulee, niin se virkamiehistö alkoi "suomalaistua" voimakkaasti jo 1800-luvun lopulta alkaen, kun suomenkielisen koulun käyneet miehet (naiset eivät vielä virkoihin päässeet) alkoiovat tulla virastoihin. Suomen kieli dominoi voimakkaasti maan julkista elämää ja koko valtionhallintoa jo itsenäisyyden alusta alkaen, joten tältä osin Vetehinen tuntuu olevan noin sata vuotta myöhässä. Aitosuomalaisuus vielä tehosti tätä suomenkielisyyttä maailmansotien välisenä aikana.

[Derkku]

Mitä taas virkamiehistön mahdolliseen "ruotsalaiseen" ja "suomalaisia" halveksivaan perintöön tulee, niin se virkamiehistö alkoi "suomalaistua" voimakkaasti jo 1800-luvun lopulta alkaen, kun suomenkielisen koulun käyneet miehet (naiset eivät vielä virkoihin päässeet) alkoiovat tulla virastoihin. Suomen kieli dominoi voimakkaasti maan julkista elämää ja koko valtionhallintoa jo itsenäisyyden alusta alkaen, joten tältä osin Vetehinen tuntuu olevan noin sata vuotta myöhässä. Aitosuomalaisuus vielä tehosti tätä suomenkielisyyttä maailmansotien välisenä aikana.

Totta, mutta itse ymmärtäisin asian siten että ruotsinkielisen virkamieskunnan asenne suomenkielisiä alamaisia kohtaan on voinut olla erityisen ylimielinen kielimuurin vuoksi ja uudet suomenkieliset virkamiehet ovat kenties osin perineet saman asenteen ja siirtäneet tätä jälkipolville eteenpäin, ts. virkamies on virkamies ja kansalainen hallintoalamainen. Myöhemmin virkamieskunnan hallintoalamaisasennetta lienee tehostanut kommunismin todellinen ja koettu uhka 1918-1944. Esimerkiksi Kemppinen viittaa blogissaan tuomareiden käsityksiin isänmaallisista vaikuttimista tuomion lieventämisperusteena.

(Näin sivuhuomautuksena Kemppisen sotahistoriallinen argumentointi ei ole kovin korkeatasoista mutta oikeushistorian alalla näkökulmat vaikuttavat olevan teräviä ja hyvin perusteltuja, mikä toki voi myös johtua allekirjoittaneen huonosta perehtyneisyydestä alaan.)

[jsn]

Entäpä venäläisen virastokulttuurin vaikutteet? Tsaarinajan hallinto tunnetaan tehottomuudestaan ja yrmeydestään, mutta ylivoimaisesti ennen muta korruptoituneisuudestaan. Korruptio päti alueellisesti ja paikallisesti, Pietarin keskushallinnon hyvät aikeet vesittyivät usein maakuntaan mentäessä.

Moni Suomessa palvellut oli palvellut myös Venäjällä, mm. keskusvirastojen johdossa oli huomattavan paljon entisiä upseereita, kuten senaatissakin. Eikö ylimielinen, ruotsalaisesta nykyperinteestä niin kovin paljon poikkeava perinne voisi yhtä hyvin periytyä myös täältä? Mm. tasavallan ulkoministeriöön suodattui vanhan Pietarin valtiosihteerinviraston henkeä.

Ruotsalainen kulttuuri ei 1700-luvulla vielä ollut sellaista jollaiseksi se muotoutui 1800-luvun pitkän ja rauhallisen demokratisoitumiskehityksen myötä. Suomesta taas kehkeytyi ruotsalaisen hallintokulttuurin ulkomuseo, joka omaksui paljon Venäjältä ja saksalaisesta Baltiasta.

Eikö kyse sitten mitenkään voi olla Ruotsin ja Venäjän ristisiitoksesta, vaan on aina joko tai? Selvästi väittelyn pyrkimyksenä on rakentaa jonkinlaisia rintamalinjoja ruotsalaisuutta vastaan, josta meidän pitäisi päästä eroon. Näinköhän?

Mm. Suomen armeijan henkistä ilmastoa on usein pidetty preussilaisen (jääkäriupseerit) ja venäläisen (tsaarinupseerit) risteytyksenä. Simputustraditio on suoraa perua venäläisestä. Voi tuntua kipeältä joutuessaan myöntämään, ettei ns. aitoa suomalaista hallintoperinnettä juuri löydykään, lainoja vain.

[Jussi Jalonen]

Mm. Suomen armeijan henkistä ilmastoa on usein pidetty preussilaisen (jääkäriupseerit) ja venäläisen (tsaarinupseerit) risteytyksenä. Simputustraditio on suoraa perua venäläisestä.

Ei se niin yksinkertaista ole. Siinä vaiheessa kun Suomen sotalaitosta ryhdyttiin 1920-luvulla puristamaan uuteen kuosiin, haluttiin tehdä pesäero myös "preussilaiseen" perinteeseen. "Simputuksen" ja "santsauksen" käytännöt esitettiin monasti aivan yhtä lailla "preussilaisen kurin" negatiivisina ilmentyminä, ei pelkästään venäläisenä perintönä.

Saksalaistenkin perinteiden pois siivoamisessa olivat aloitteentekijänä itse asiassa monet jääkärit - mikä ei tietysti ole mitenkään ihmeellistä, kun pitää mielessä, että he olivat omakohtaisesti kokeneet "preussilaisen kurin", eikä kaikilla heistä ollut kovinkaan rakkaita muistoja sen suhteen. Jääkäriluutnantti (sittemmin eversti) Heikki Nurmio kirjoitti 1918 kriittiseen sävyyn, miten saksalaiset olivat opettaneet ryhmänjohtajiksi koulutettaville suomalaisille jääkäreille "etääntymistä sekä eristäytymistä" rivimiehistä. Tyypillistä kyllä, Nurmion piikki suuntautui nimenomaan ruotsinkielisiin aliupseereihin ja upseereihin (ja paljolti ihan hyvästä syystä).

Selkeän pesäeron "preussilaiseen" perinteeseen tekivät sotilaspedagogi Hannes Anttila, kadettikoulun pomo Heikki Nurmio ja sotaväen päällikkö Aarne Sihvo. Vuosikymmenen lopussa oltiin jo täyttä vauhtia muovaamassa aitosuomalaista sotilasperinnettä. Saksalaista perinnettä ei tuomittu yleensä avoimesti, mutta esimerkiksi Anttilan epäsuorat viittaukset "korpraalihenkeen" ja "hirmuvääpeleihin" sekä Nurmion varoitukset "kouluttajan liiallisen töykeästä esiintymisestä" tekivät kyllä selväksi, mistä pyrittiin eroon.

Tavoitteena oli kolmas tie, suomalainen sotilaskoulutus. Aarne Sihvolla taas oli omakohtaisia kokemuksia Bahrenfeldin rangaistusosastosta, joten tuskinpa hänkään "preussilaista kuria" erityisesti ihaili.

Voi tuntua kipeältä joutuessaan myöntämään, ettei ns. aitoa suomalaista hallintoperinnettä juuri löydykään, lainoja vain.

Se on kärjistys. Kaikki valtiot ovat viime kädessä lainanneet käytäntönsä jostain muualta. Ruotsi sai oman hallintokoneistonsa saksalaiskautena, ja Pietari Suuri otti vastaavasti oman byrokratiansa erääksi malliksi Kaarle XI:n Ruotsin.

Ajan mittaan tältä pohjalta on silti muovautunut leimallisen "ruotsalainen" ja leimallisen "venäläinen" hallintoperinne. Aivan samalla tavoin kuin meidän hallintoperinteemme on suomalainen.


Cheers,

J. J.