nylander kirjoitti: Oltiinko sittenkin pelkkä korhoslainen ajopuu? Kun, kuten Emma-Liisa korostaa, lujasti uskottiin, "että NL romahtaa ja sota on lyhyt", eikö osoittanut tavattoman huonoa harkintakykyä tältä valtiojohdolta, jota on kiitelty rationaaliseksi ja "kylmästi laskevaksi"?
Kuten Ylikangas sanoo, ihminen ei tee erehdyksiä, vaan vasta jälkikäteen huomaa tehneensä erehdyksen.
Ihmisen päätökset eivät koskaan voi olla vain järkeen perustuvia. Paitsi aivovauriopotilailla, joiden päätökset ovat yleensä huonompia kuin "normaali-ihmisten". Tilanne 1940-1 ei ollut normaali, vaan päättäjiinkin vaikutti pelko, toivo, ahneus jne. Ja toki myös ideologia.
Jos kerran NL:n omat tulevan liittolaisen, Englannin, sotilasasiantuntijat uskoivat NL:n romahdukseen, niin voinee tiivistää, että siihen NL selviää sodasta voittajana, uskoivat länsimaissakin lähinnä sitä ideologisesti lähellä olevat.
NL:ssa jopa Stalinin kerrotaan huudahtaneen, että Leninin työ on hukassa. Solzhenitsyn kertoo tavanneensa vankilassa sotateolisuudessa työskennelleen insinöörin. Hän avasi keskustelun kertomalla uskoneensa voittoon heti alusta. Mutta insinööripä tunnusti suoraan, että hän ei ollut uskonut! Solzhenitsyn (joka nuorena oli marxilainen ja ihaili Leniniä ja arvosteli Stalinia) tiivistää jotenkin näin: minä uskoin, koska en tiennyt tosiasioita, insinööri joka oli ollut "voiton arkkitehtejä", ei uskonut, koska tiesi ne liiankin hyvin.
Usko siirtää vuoria, kuten sanotaan - ja yksi ydinjuttu oli (sen lisäksi että tavallinen puna-armeijalainen halusi puolustaa maataan) että sotateollisuus onnistuttiin siirtämään Uralille.
Yksi niistä, joka ei uskonut lyhyeen sotaan, oli Wolf H. Halsti, mutta hän oli vasta kapteeni tai majuri. Nuoremmat upseerit olivat pelanneet sotapelin, jossa oli käynyt ilmi, että jos Wehrmacht lähtee liikkeelle heti kelirikon jälkeen, sillä on mahdollisuus valloittaa Leningrad ja Moskova, mutta että sota ei sittenkään ole vielä lopussa.
Kuten tunnettua, Barbarossa alkoi vasta kuukautta suunniteltua myöhemmin eli 22.6., koska Saksan piti auttaa italiaa Jugoslaviassa.
Ratkaisun avaimet olivat Halstin mukaan länsivalloilla. Esim. The Tootze kertoo (The wages of destruction käsittelee varsinaisesti Saksan taloutta), että länsivaltojen apu ei vielä 1941-2 ollut huomattava vaan puna-armeija saavutti tärkeimmät voittonsa (Moskova, Stalingrad) omin voimin.
nylander kirjoitti: Hitlerin sotakoneistohan joutui tunnetusti jo syksyllä 1941 vaikeuksiin Venäjän mudassa.
Wehrnmacht oli joutunut jo aiemmin vaikeuksiin Kiestingissä, ja jo tästä Mannerheim ilmeisesti teki johtopäätöksiä.
nylander kirjoitti: Ja eikö Itä-Karjalan valtaus ollut uhkapeliä koko Suomen itsenäisyydellä;
Luonnollisesti, mutta Suomen itsenäisyys oli ollut vaarassa 1939-41. Kannattaa muistaa, että jääkärit olivat ottaneet riskin, ja ihmisellä on tapana toistaa sitä mikä onnistuu. No hehän eivät olleet päättäjiä, mutta he esittelivät asiat Mannerheimille. Esittelijä voi vaikuttaa asioihin paljon. Ja jopa Mannerheim oli ottanut riskin tammikuussa 1918 ja oli aina toivonut voivansa kukistaa bolsevismin. "Once in a lifetime"-mahdollisuus.
nylander kirjoitti: siinä vaiheessa ei voitu tietää sitäkään, minkä kannan Stalin tulisi ottamaan Teheranissa joulukuussa 1943....
Eikä sitä tiedetty senkään jälkeen Suomessa muuta kuin Saksan tarjoilemassa muodossa.
nylander kirjoitti: Olen alustavasti silmäillyt Juha Siltalan uutta kirjaa Sisällissodan psykohistoria ehtimättä vielä aloittaa sen systemaattista läpilukemista. Siltala näkyy eri kohdin ottavan käyttöön ns. psyykkisen lohkomisen käsitteen, joka on kyllä tuttu aikaisemmistakin yhteyksistä. Lohkominenhan tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että itsessä oleva paha projisoidaan jäännöksettömästi "toiseen". - Ei voi välttyä ajatukselta, että tässä Suomen vuosina 1940 - 1944 harjoittaman politiikan loputtomassa puhtaaksipesemisessä olisi kysymys jostain samansuuntaisesta ilmiöstä.
Epäilemättä, jos kielletään totaalisti että Suomen valitsi sodan ja unohdetaan esim. Itä-Karjalan miehitys. Kunnallista kyllä, Meinanderkin kuvaa asiaa lähinnä siitä näkökulmasta, mitä hyötyä Suomen tiede sai. Kyllä myös vuoteen 1944 olisi kuulunut myös se, missä tunnelmissa Itä-Karjala jätettiin. Siellähän ei ollut vain suomalaisia sotilaita ja vartijoita, vaan myös opettajia ja terveydenhoitohenkilöstöä. Puhumattakaan siitä että monille sikäläisille naisille oli syntynyt au-lapsia, joiden isä oli suomalainen.
Samanlaista "kieltoa" on uskoa, että jos itse olisi elänyt 1918, olisi ollut parempi. Vaikka Linnan Pohjantähti ei ole historiaa, se näyttää hyvin, miten tunteet veivät kumpaakin puolta ja tilanne eskaloituu.