Tataarin sotilasvala
Lähetetty: 19.10.09 13:39
Viime viikolla järjestettiin Varsovan yliopistolla puolalaisten ja suomalaisten historiantutkijain seminaari, mihin myös allekirjoittanut otti osaa, kuten tuosta linkitetystä ohjelmasta voi havaita. Käsittelin esitelmässäni vuosien 1919-1921 Puolan ja Neuvosto-Venäjän sotaan osallistuneita suomalaisia vapaaehtoisia, etupäässä Kaarlo Kurkon muistelmien valossa. Aiemmin olen kirjoittanut samasta aiheesta myös artikkelin puolalaiselle Tygodnik Powszechny-viikkolehdelle. Aihettahan on kotimaassamme sivunnut myös Mirko Harjula taannoisen Venäjän sisällissotaan osallistuneita suomalaisia käsitelleen kirjansa yhteydessä.
Seminaarin esitelmistä muokataan mahdollisesti myös akateemiset artikkelit ja niitä voisi käsitellä täälläkin, mutta tässä odotellessani ajattelin monikulttuurisella päällä ollessani kirjoittaa samaan aiheeseen välillisesti liittyvästä toisesta asiasta, nimittäin Puolan armeijassa Neuvosto-Venäjän vastaisiin taisteluihin osallistuneista tataarisotilaista. Vuonna 1919, Neuvosto-Venäjän aloitettua sotatoimet vuotta aiemmin itsenäistynyttä Puolaa vastaan, järjestäytyi myös Puolan tataarivähemmistö puolustamaan kotiseutuaan bolševikkien hyökkäykseltä. Huhtikuussa 1919 Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän tataarit perustivat erityisen Tataarien Keskuskomitean (Centralny Komitet Tatarów Polski) ja asettuivat vakaasti ylipäällikkö Józef Piłsudskin puolelle taistelussa puna-armeijan hyökkäystä vastaan. Ohessa valkoisen kotkan ja puolikuun koristama Puolan Tataariliiton lippu:
Ratkaisu oli luonnollinen, sillä tataaripoliitikko ja Puolan sosialistipuolueessa vaikuttanut itsenäisyysaktivisti Iskander Mirza Huzman Beg Sulkiewicz oli lukeutunut Piłsudskin ystäviin ja kaatunut vuonna 1916 taistellessaan Itävalta-Unkarin armeijan yhteyteen perustetussa puolalaisessa legioonassa tsaarin-Venäjää vastaan. Tällä kertaa nyt Neuvosto-Venäjän uhkaa vastaan kokoontuneet rajaseutujen vapaaehtoiset tataarisoturit pestautuivat Puolan armeijan yhteyteen perustettuun uuteen "Mustafa Mirza Achmatowiczin ratsurykmenttiin" (Pułk Tatarskich Ułanów im. Mustafy Achmatowicza), joka sai nimensä keisari Napoleonin vuoden 1812 sotaretkeen osallistuneen tataaripäällikön mukaan. Neljänsadan ratsumiehen vahvuisen rykmentin päällikköinä toimivat eversti Maciej Mustafa Bajraszewski, majuri Dawid Janowicz-Czaiński ja luutnantti Kerim Achmatowicz. Yksikkö koostui kolmesta ulaanieskadroonasta, konekiväärieskadroonasta ja pioneerijoukkueesta.
Sodan aikana tataarirykmentti osallistui kunnialla Kiovan-retkikuntaan, Varsovan puolustukseen kenraali Tuhatševskin johtaman puna-armeijan suurhyökkäyksen aikana sekä lopulta puolalaisten onnistuneeseen vastaiskuun takaisin Valko-Venäjän rajoille. Sodan jälkeen rajaseutujen ikiaikainen tataariyhteisö jakautui eri kyläkuntien jäätyä toisilleen vihamielisten Puolan, Liettuan ja Neuvostoliiton alueille. Puolan alueelle jääneet tataariyhteisön jäsenet - osapuilleen kuusituhatta henkeä - pysyivät uskollisina historialliselle emämaalleen, ja jatkoivat lojaalisti palvelustaan Puolan tasavallan asevoimissa.
Asevelvollisuutensa Puolan tataarinuorukaiset suorittivat tuolloin Puolalle kuuluneeseen Vilnaan sijoitetussa 13. ratsurykmentissä. Puolan armeijan suurimaamina toimi tataarien huomattava uskonoppinut Ali Ismail Woronowicz, ja tataarisotureilla oli oma islamilainen sotilasvalansa, jonka he vannoivat isänmaalleen:
Przysięgam Panu Bogu Jedynemu być wiernym Ojczyźnie mej, Rzeczypospolitej Polskiej, chorągwi wojskowych nigdy nie odstąpić, stać na straży Konstytucji i honoru żołnierza polskiego, prawu i Prezydentowi Rzeczypospolitej Polskiej być uległym, rozkazy dowódców i przełożonych wiernie wykonywać, tajemnic wojskowych strzec, za sprawę Ojczyzny mej walczyć do ostatniego tchu w piersiach i w ogóle tak postępować, abym mógł żyć i umierać jak prawy żołnierz polski. Bereetjum Mine Allachivy Veresulini illeclezine a hetdeteum minel masiurkine BilWałłagi, Tałłagi, Amin.
(Käännös suomeksi, päätteenä olevan tataarinkielisen tekstin osalta varsin vapaasti tulkaten, verkkolähteistä löytyvien vinkkien varassa:)
Vannon ainoalle Jumalalle olevani uskollinen isänmaalleni, Puolan tasavallalle, en koskaan hylkääväni sen sotalippuja, vaalivani perustuslakia ja puolalaisen sotilaan kunniaa, tottelevani lakia ja tasavallan presidenttiä, noudattavani uskollisesti esimiesteni määräyksiä ja varjelevani sotilassalaisuuksia, taistelevani isänmaani puolesta viimeiseen hengenvetoon asti, jotta voisin elää ja kuolla kuin todellinen puolalainen sotilas. Sen vannon Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen, elämäni, Jumalan nimeen, Amen.
Tataarisotilaat pitivät valansa. Saksan ja Neuvostoliiton hyökättyä Puolaan syyskuussa 1939 enin osa Puolan armeijan tataarisotilaista palveli idässä, osallistuen Vilnan 13. ulaanirykmentin 1. tataarieskadroonan riveissä hajanaisiksi jääneisiin puolustuksellisiin sotatoimiin Neuvostoliittoa vastaan. Evesti Bajraszewski ja majuri Janowicz-Czaiński jäivät sotavangeiksi, ja saivat surmansa NKVD:n teloittamina. Katynissa murhattujen puolalaisupseerien joukossa oli tataarirykmentin upseereita, ja monet kuolivat Siperian vankileireillä. Leon Najman Mirza Kryczyński, muuan Puolan tataarien kulttuurisista johtajista, joutui puolestaan Gestapon murhaamaksi.
Henkiinjääneet tataarisotilaat liittyivät kenraali Władysław Andersin vuonna 1941 Neuvostoliitossa perustettuun uuteen puolalaiseen armeijaan, joka evakuoitiin Lähi-Idän kautta Pohjois-Afrikan rintamalle, mistä eteneminen jatkui aikoinaan Italiaan. Tobrukissa, Monte Cassinossa ja Anconassa saksalaisia vastaan käydyissä taisteluissa puolalaisten tataarisotilaiden kenttäimaamina palveli Emir El-Muemin Bajraszewski, joka oli myös Lontoossa toimineen Puolan pakolaishallituksen nimittämänä Puolan muslimien suurimaami.
Allah Akbar.
Cheers,
J. J.
Seminaarin esitelmistä muokataan mahdollisesti myös akateemiset artikkelit ja niitä voisi käsitellä täälläkin, mutta tässä odotellessani ajattelin monikulttuurisella päällä ollessani kirjoittaa samaan aiheeseen välillisesti liittyvästä toisesta asiasta, nimittäin Puolan armeijassa Neuvosto-Venäjän vastaisiin taisteluihin osallistuneista tataarisotilaista. Vuonna 1919, Neuvosto-Venäjän aloitettua sotatoimet vuotta aiemmin itsenäistynyttä Puolaa vastaan, järjestäytyi myös Puolan tataarivähemmistö puolustamaan kotiseutuaan bolševikkien hyökkäykseltä. Huhtikuussa 1919 Puolan, Liettuan ja Valko-Venäjän tataarit perustivat erityisen Tataarien Keskuskomitean (Centralny Komitet Tatarów Polski) ja asettuivat vakaasti ylipäällikkö Józef Piłsudskin puolelle taistelussa puna-armeijan hyökkäystä vastaan. Ohessa valkoisen kotkan ja puolikuun koristama Puolan Tataariliiton lippu:
Ratkaisu oli luonnollinen, sillä tataaripoliitikko ja Puolan sosialistipuolueessa vaikuttanut itsenäisyysaktivisti Iskander Mirza Huzman Beg Sulkiewicz oli lukeutunut Piłsudskin ystäviin ja kaatunut vuonna 1916 taistellessaan Itävalta-Unkarin armeijan yhteyteen perustetussa puolalaisessa legioonassa tsaarin-Venäjää vastaan. Tällä kertaa nyt Neuvosto-Venäjän uhkaa vastaan kokoontuneet rajaseutujen vapaaehtoiset tataarisoturit pestautuivat Puolan armeijan yhteyteen perustettuun uuteen "Mustafa Mirza Achmatowiczin ratsurykmenttiin" (Pułk Tatarskich Ułanów im. Mustafy Achmatowicza), joka sai nimensä keisari Napoleonin vuoden 1812 sotaretkeen osallistuneen tataaripäällikön mukaan. Neljänsadan ratsumiehen vahvuisen rykmentin päällikköinä toimivat eversti Maciej Mustafa Bajraszewski, majuri Dawid Janowicz-Czaiński ja luutnantti Kerim Achmatowicz. Yksikkö koostui kolmesta ulaanieskadroonasta, konekiväärieskadroonasta ja pioneerijoukkueesta.
Sodan aikana tataarirykmentti osallistui kunnialla Kiovan-retkikuntaan, Varsovan puolustukseen kenraali Tuhatševskin johtaman puna-armeijan suurhyökkäyksen aikana sekä lopulta puolalaisten onnistuneeseen vastaiskuun takaisin Valko-Venäjän rajoille. Sodan jälkeen rajaseutujen ikiaikainen tataariyhteisö jakautui eri kyläkuntien jäätyä toisilleen vihamielisten Puolan, Liettuan ja Neuvostoliiton alueille. Puolan alueelle jääneet tataariyhteisön jäsenet - osapuilleen kuusituhatta henkeä - pysyivät uskollisina historialliselle emämaalleen, ja jatkoivat lojaalisti palvelustaan Puolan tasavallan asevoimissa.
Asevelvollisuutensa Puolan tataarinuorukaiset suorittivat tuolloin Puolalle kuuluneeseen Vilnaan sijoitetussa 13. ratsurykmentissä. Puolan armeijan suurimaamina toimi tataarien huomattava uskonoppinut Ali Ismail Woronowicz, ja tataarisotureilla oli oma islamilainen sotilasvalansa, jonka he vannoivat isänmaalleen:
Przysięgam Panu Bogu Jedynemu być wiernym Ojczyźnie mej, Rzeczypospolitej Polskiej, chorągwi wojskowych nigdy nie odstąpić, stać na straży Konstytucji i honoru żołnierza polskiego, prawu i Prezydentowi Rzeczypospolitej Polskiej być uległym, rozkazy dowódców i przełożonych wiernie wykonywać, tajemnic wojskowych strzec, za sprawę Ojczyzny mej walczyć do ostatniego tchu w piersiach i w ogóle tak postępować, abym mógł żyć i umierać jak prawy żołnierz polski. Bereetjum Mine Allachivy Veresulini illeclezine a hetdeteum minel masiurkine BilWałłagi, Tałłagi, Amin.
(Käännös suomeksi, päätteenä olevan tataarinkielisen tekstin osalta varsin vapaasti tulkaten, verkkolähteistä löytyvien vinkkien varassa:)
Vannon ainoalle Jumalalle olevani uskollinen isänmaalleni, Puolan tasavallalle, en koskaan hylkääväni sen sotalippuja, vaalivani perustuslakia ja puolalaisen sotilaan kunniaa, tottelevani lakia ja tasavallan presidenttiä, noudattavani uskollisesti esimiesteni määräyksiä ja varjelevani sotilassalaisuuksia, taistelevani isänmaani puolesta viimeiseen hengenvetoon asti, jotta voisin elää ja kuolla kuin todellinen puolalainen sotilas. Sen vannon Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen, elämäni, Jumalan nimeen, Amen.
Tataarisotilaat pitivät valansa. Saksan ja Neuvostoliiton hyökättyä Puolaan syyskuussa 1939 enin osa Puolan armeijan tataarisotilaista palveli idässä, osallistuen Vilnan 13. ulaanirykmentin 1. tataarieskadroonan riveissä hajanaisiksi jääneisiin puolustuksellisiin sotatoimiin Neuvostoliittoa vastaan. Evesti Bajraszewski ja majuri Janowicz-Czaiński jäivät sotavangeiksi, ja saivat surmansa NKVD:n teloittamina. Katynissa murhattujen puolalaisupseerien joukossa oli tataarirykmentin upseereita, ja monet kuolivat Siperian vankileireillä. Leon Najman Mirza Kryczyński, muuan Puolan tataarien kulttuurisista johtajista, joutui puolestaan Gestapon murhaamaksi.
Henkiinjääneet tataarisotilaat liittyivät kenraali Władysław Andersin vuonna 1941 Neuvostoliitossa perustettuun uuteen puolalaiseen armeijaan, joka evakuoitiin Lähi-Idän kautta Pohjois-Afrikan rintamalle, mistä eteneminen jatkui aikoinaan Italiaan. Tobrukissa, Monte Cassinossa ja Anconassa saksalaisia vastaan käydyissä taisteluissa puolalaisten tataarisotilaiden kenttäimaamina palveli Emir El-Muemin Bajraszewski, joka oli myös Lontoossa toimineen Puolan pakolaishallituksen nimittämänä Puolan muslimien suurimaami.
Allah Akbar.
Cheers,
J. J.