Gizan pyramidien rakennusajankohdan määritys herättää keskustelua Egyptissä
Lähetetty: 19.10.09 14:27
Gizan pyramidien rakennusajankohdan kiistelty määritys herättää keskustelua Egyptissä
Abdel-Halim Nur El-Dinin johtaman tutkimusryhmän mukaan Gizan suurimman pyramidin rakennustyöt aloitettiin 23. päivänä elokuuta vuonna 2470 ennen ajanlaskun alkua. Tutkimus on kuitenkin herättänyt paljon keskutelua Egyptissä, sillä Gizan kuvernööri olisi valmis siirtämään Gizan juhlapäivän elokuun 23. päivään, mutta Egyptin johtava arkeologi taas tyrmää tutkimuksen täysin.

Gizan suuret pyramidit Kuvan lähde
Nur El-Dinin johtama tutkijaryhmä päätyi kyseiseen päivään laskelmilla, jotka perustuvat Sothis-tähden (nykyinen Sirius) historialliseen ilmestymiseen. Tähti ilmestyi joka vuosi suunnilleen samaan aikaan tulvakauden alkaessa. Egyptiläiset myös aloittivat suurten rakennustensa, kuten hautojen ja temppeleiden rakentamisen tulvakauden alussa. Tulvakausi aloitti egyptiläisten vuoden ja oli suotuisaa aikaa, kun tulvavesi toi tuoretta maata turvaten alueen hedelmällisyyden. Ryhmän mukaan faarao Kheops (Khufu) nousi valtaan vuonna 2470 ennen ajanlaskun alkua. Tuona vuonna Sothis ilmestyi heinäkuun 17. ja 19. päivän välillä. 35 päivän kuluttua tästä alkoi tulvakausi, eli pyramidin rakentaminen olisi alkanut 23. päivänä elokuuta.
Tutkimus sai kuitenkin heti osakseen kritiikkiä. Chicagon Adler planetaarion astronomi Mark Hammergren myöntää, että Sothis ilmestyi joka vuosi melkein samaan aikaan, mutta sääolosuhteet saattoivat aiheuttaa sen, että tähti huomattiin vasta päiviä myöhemmin. Giza Antiquitiesin johtaja Mahmoud Afifi on lisäksi epäileväinen faarao Kheopsin hallintokauden alkamisajankohdasta. Ongelmia aiheuttavat egyptiläiste tapa aloittaa ajanlasku alusta jokaisen faaraon valtakauden alussa. Faaraoita myös saatettiin poliittista syistä pyyhkiä kokonaan pois hallitsijaluetteloista. Joidenkin tutkijoiden arviot Kheopsin hallintokauden alkamisesta sijoittuvatkin jopa 139 vuotta aikaisemmaksi kuin Nur El-Dinin ryhmän arviot.

Faarao Kheopsia esittävä patsas Kuvan lähde
Pyramidikeskustelulla yhteiskunnallisia vaikutuksia
Elokuussa Gizan kuvernööri Saeed Abdul Aziz ehdotti, että vuosittainen Gizan juhlapäivä siirrettäisiin maaliskuun 21. päivästä elokuun 23. päivään pyramidin rakentamisen aloittamisen kunniaksi. Egyptin johtava arkeologi Zahi Hawass tyrmää tutkimuksen oikeellisuuden tyystin. Hänen mukaansa yhtään tekstiä, josta voisi päätellä pyramidin rakennusajankohdan, ei ole säilynyt. Hawass kiistää myös sen, että rakennustyöt olisi aloitettu tulvakauden alussa, sillä silloin ei perinteisesti tehty työtä. Hawassin mukaan Kheopsin hallintokauden pituuttakaan ei ole ainakaan vielä kyetty määrittämään tarkasti. Arkeologisten todisteiden ja kirjallisten lähteiden määritykset hallintokauden pituudelle vaihtelevat 30-33 vuoden välillä.
Uutinen on vaikuttanut myös poliittiseen keskusteluun, sillä Egyptin kulttuuriministeri Farouk Hosni kehoitti Gizan kuvernööriä olemaan innostumatta liikaa juhlapäivän siirtämisestä, ja hankkimaan lisätodisteita tutkimukselle. Al Youm Al Sabe -lehti tulkitsi Hosnin toiminnan poliittiseksi peliksi. Hosni hakee virkaa Unescon johdosta, johon päästäkseen hän tarvitsee juutalaisten ääniä. Juutalaiset uskovat esi-isiensä rakentaneen pyramidit, joten Hosni ei lehden mukaan halunnut suututtaa israelilaisia tukemalla uutta tutkimusta.
Kairon museon entisen johtajan Mamdouh El-Damati mielestä tutkimustulos ei ole kuitenkaan täysin tuulesta temmattu. Hänen mukaansa on väärin väittää, ettei kukaan voisi määrittää pyramidien rakentamisen aloittamisen tai niiden valmistumisen ajankohtia.
Lähteet:Archaeology Daily News,
Governor stirs controversy over Great Pyramid of Giza, 7.9.2009
Talking Pyramids: News and information on the Pyramids of Egypt,
Exact Date of the Grat Pyramid Scorned
Al-Ahram Weekly On-line,
Happy clappy day
National Geographic News,
Exact Date Pinned to Great Pyramid’s Construction?, Andrew Bossone, 21.9.2009