Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Vuoden arkistoteko 2009 Päivi Hovi-Wasastjernalle ja Berndt von Frenckellille

Frenckellin kirjapaino Oy:n arkiston pelastaminen ja luovuttaminen Elinkeinoelämän keskusarkistoon Mikkeliin ja sen saattaminen tutkimuksen käyttöön on merkittävä kulttuuriteko.

Arkistojen päivän toimikunta palkitsi sekä aloitteentekijän Päivi Hovi-Wasastjernan että aineiston luovuttajan Berndt von Frenckellin.

Frenckellin Kirjapaino Oy oli vanhin suomalainen kirjapaino. Kirjapaino perustettiin 1642 Turun akatemian yhteyteen ja se siirtyi Frenckellin suvulle noin sata vuotta myöhemmin. Se oli 1700-luvulla vahva kulttuurivaikuttaja painaen Suomen ensimmäistä sanomalehteä sekä myöhemmin muun muassa ensimmäisen Kalevalan ja monia Runebergin teoksia. Myöhemmin yrityksessä painettiin muun muassa osakekirjoja ja postimerkkejä. Sittemmin paino keskittyi yritysten painotuotteisiin, muun muassa vuosikertomuksiin ja muihin yritysjulkaisuihin.

Viimeinen toimitusjohtaja, Berndt von Frenckell, oli yhdeksättä polvea Frenckelleitä yrityksessä. Arkisto oli vaarassa unohtua. Kaikkiaan aineistoa 1800-luvun lopulta alkaen tuli Elkaan 48 hyllymetriä. Arkistossa on muun muassa kirjeenvaihtoa, tilikirjoja, kortistoja, luetteloita ja malleja tehdyistä painotöistä. Arkisto otti talteen myös muutaman kalkkikivestä tehdyn painolaatan. Elka haki aineiston Fagervikin kartanon vanhasta meijerirakennuksesta ja Espoon Suomenojalta.

Arkistojen päivän toimikunta jakoi lisäksi yhden kunniamaininnan:

Kunniamaininta myönnettiin Matti Lakiolle elämäntyöstä arkistoalan hyväksi. Lakio käynnisti Elkan Elinkeinoelämän keskusarkiston toiminnan ja kehitti sen nykyiseen laajuuteen. Hiljattain eläkkeelle jääneen Lakion aikana Elka on kehittynyt merkittäväksi elinkeinoelämän arkistojen sijoituspaikaksi.

Arkistojen päivän teemana 2009 on UNOHDUS. www.narc.fi/arkistojenpaiva

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”