Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Mihin ajankohtiin missäkin maassa tai maanosassa sijoittuu ratkaisevan suuruinen muutos suhtautumisessa sotaan? Nykyään länsimaissa ainakin suhtaudutaan sotaan niin, että semmoinen jotenkin saatetaan jossain tilanteessa hyväksyä, mutta sodan aiheuttaessa tappioita sitä ei enää hyväksytäkään.
Aikaisemmin tappioita pidettiin sodassa itsestään selvänä asiana, ja julkisessa suhtautumisessa tappioita jopa ylistettiin....

[quote="ollijii"]Mihin ajankohtiin missäkin maassa tai maanosassa sijoittuu ratkaisevan suuruinen muutos suhtautumisessa sotaan? quote]


On jotensakin huvittavaa lukea useinkin sotaisiksi ja toisten asioihin sekaantuviksi sanottujen amerikkalaisten mielipiteitä vanhan mantereen oloista ja lähihistoriasta. Isovanhempamme lähtivät Euroopasta pakoon sotia ja vainoja ja "elintilojen laajentamisia."
Ensimmäisessä maailmansodassa eurooppalaisia piti auttaa rauhaan ja auttaa nälkäisiä pakolaisia sodan jälkeen. "Ei koskaan enää", sanottiin vanhalla mantereella. Mutta
uudet ideologiat, Hitlerit, Stalinit ja Mussolinit saivat aikaan toisen maailmansodan, holocaustit ja keskitysleirit ja gulag-leirit. Ja maailmansotien välillä eristäytyneenä olleen Amerikan piti taas auttaa ne rauhaan ja avustaa nälkäisiä pakolaisia Euroopassa.
"Ei koskaan enää", sanoivat eurooppalaiset jälleen.
Mutta mitä tapahtuikaan balkanilla ?
Ja nyt Euroopassa on "monikulttuurisuudella" luotu terrorismille tukialuetta ja eurooppalaiset miettivät mitä pitäisi tehdä.
-------
Oikeutetun sodan ja epäoikeutetun sodan ideologian romahtamisen voisi kenties katsoa olevan merkittävä muutosajankohta suhtautumisessa sotaan ?

Veikko Palvo

Uusi sotahistoria on Suomessa verraten uusi tutkimusalue, toteaa Ville Kivimäki - Ihminen sodassa-kirjan toimittaja Tiina Kinnusen kanssa. Kirjan toimittajat sanovat, että sotaa on vasta nyt alettu tutkia uudesta näkökulmasta ja uusi sotahistoria nostaa esiin sotaan liittyvät myytit, tunteet ja väkivallan: http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2006/10 ... 220417.htm Tiina Kinnusen mukaan historiantutkimus on ollut yksipuolista myös siksi, että tutkimus on keskittynyt maanpuolustuskorkeakouluun ja sotahistoriaa tutkinut joukko on ollut hyvin yhtenäinen. Meillä ei haluta ymmärtää sotaa laveammin, Kivimäki toteaa.
Tämä uusi näkökulma näyttäisi kuitenkin tuottavan "Huhtiniemi- mysteereitä" vastapainoksi sotahistoriantutkimukselle ?
Perinteiselle, lähdetietoihin perustuvalle.

Ihminen sodassa-kirjan lähdetietoina on SKS:n 1973 keräämä Korsuperinne-muistotieto, 1994 kerättyä muistitietoaineistoa, 700 varusmiesten kirjoituskilpailuun 1970-luvulla lähetettyä kirjoitusta mm. aiheesta millaista on tappaa ihminen. Tuntemattomassa Rokka vastaa samaan täydennysmiehen kysymykseen: "Mie en tiedä kun minä olen ampunut vain vihollisia"
Uuden näkökulman kirjassa kirjoitetaan myöskin muistelmissa sanotun tahallisesti ammutun ohi, lieneekö siinä kyse Tuntemattoman Rahikaisesta, joka mättään takana turvassa laukoo taivaalle. Hietanen huutaessa "älä taivaalle lauo", Rahikainen vastaa: "älä, älä, mikä sinä luulet olevasi."
Rahikaisen ja Rokan tyylisiä lienee ollut paljonkin ja se on kerrottu jo vaikkapa Tuntemattomassakin, ei siihen "uutta sotahistoriaa" näyttäisi tarvitun ?

Veikko Palvo

Veikko Palvo kirjoitti:Tiina Kinnusen mukaan historiantutkimus on ollut yksipuolista myös siksi, että tutkimus on keskittynyt maanpuolustuskorkeakouluun ja sotahistoriaa tutkinut joukko on ollut hyvin yhtenäinen. Meillä ei haluta ymmärtää sotaa laveammin, Kivimäki toteaa.

Jaa,a. Varmaan voi noinkin sanoa, jos ei asiaa tunne.
Sotahistoriallinen Tutkimuslaitos ( vuodesta 1971 Sotatieteen laitos) perustettiin vuonna 1952. Siihen kuului mm. sotahistoriallinen toimisto, joka oli perustettu muistaakseni jo Talvisodan alussa. Se teki ja teetti sotahistorian perustutkimusta mm. moniosaiset viime sotien historiat. Sen lisäksi sotahistoriaa tietysti tutkittiin muuallakin. Kyse oli kai lähinnä kiinnostuksesta, rahoituksesta ja kyvykkyydestä. Ei puolustusvoimilla mitään monopolia ole ollut.

Maanpuolustuskorkeakoulu perustettiin useista sotilasopetuslaitoksista ja sotatieteen laitoksesta 1992. MPKK:n seitsemästä ainelaitoksesta yksi on Sotahistorian laitos. Sen päätehtävä on opetus, eli tuoda menneiden sotien opit nykypolvelle sopivin osin. Henkilöstö tekee myös sotahistorian tutkimusta erikseen ohjatuissa projekteissa ja mm. väitöskirjatöinä. MPKK on siis korkeakoulu ja tekee tutkimuksia kuten muutkin.

Jostain syystä on haluttu luoda mielikuvaa sotahistorian tutkimuksesta armeijan yksinoikeutena. Otin tuosta hyllystäni 1982 julkaistun "Suomi sodassa" teoksen, joka on minusta tasokas edellen. Kirjoittajia on 17. Heistä on kahdeksan sotilaita, kahdeksan siviiliä heistä kaksi naisia ja yksi kapteeni/ maisteri. Julkaisija on Valitut Palat. On selvää, että edelleenkin puhtaat sotilaalliset tapahtumat eli operaatiot, taistelut, organisaatio jne ovat pääasiassa sotilaiden hallitsemia. Muita on kyllä tullut yhä runsaammin ja hyvä niin.

Mitä tulee näihin "Huhtiniemiin", niin näkyy olevan markkinointisyistä tarpeen painottaa uuden teoksen ilmestyessä sitä, että se tuottaa "uutta" tietoa ja nimenomaan aiemmin salattua ja vaiettua. Jos siihen liittyy ammattitaidottomuus, niin tulos voi olla surullinen. Usein näkyy olevan, että sotatoimien kannalta toisarvoisena pidetty asia nostetaan arvoon arvaamattomaan eli sellaiseen tärkeyteen, johon sen ei katsottu tapahtuma-aikana kuuluneen. Tällainen on valtiollisten poliisien yhteistyö Pohjois-Suomessa.

On tietysti aivan paikallaan, että sotaa tutkitaan muutenkin kuin taistelujen kannalta tai ylipäänsä vain puhtaasti sotilaiden tekemisten osalta.

ollijii kirjoitti:Mihin ajankohtiin missäkin maassa tai maanosassa sijoittuu ratkaisevan suuruinen muutos suhtautumisessa sotaan? Nykyään länsimaissa ainakin suhtaudutaan sotaan niin, että semmoinen jotenkin saatetaan jossain tilanteessa hyväksyä, mutta sodan aiheuttaessa tappioita sitä ei enää hyväksytäkään.

Luulisinpa, että tässä ratkaisevaa on aika. Kun sodasta alkaa olla tarpeeksi kauan, siihen suhtautuminen alkaa muuttua vähemmän realistiseksi.