Sankarihautausmaiden hautauskäytännöt

[Ilmo Kekkonen]

Emma-Liisa sanoo nimittäin, että kuolemaan tuomittu ei päässyt sankarihautaan! Tarkoittaako hän myöskin teloitettuja vai pelkästään tuomion saaneita, en tiedä? Totuus ei ole näin yksiselitteinen. Sankarihaudoissa makaa paljon niitä, jotka eivät sinne kuuluisi ja samalla on paljon kaatuneita, joita ei haudattu sankarihautaan! Se että kirjoitettiin korttiin "Ei sankarihautaan" ei lopulta merkinnyt paljon.

Emma-Liisa pn aivan oikeassa siinä, että kotiseudulle lähetetyn teloitetun arkun päällä oli lappu: ei sankarihautaan. Laitman on oikeassa siinä, että joskus saattoi käydä toisin. Lopullinen ratkaisu hautapaikastahan tehtiin kotiseurakunnassa. Moni teloiotettu oli taistellut vuosia maansa puolesta siinä kuin muutkin.

Ei snakarihautaan-merkintä oli myös niillä, jotkas olivat kuolleet oman käden kautta tai esimerkiksi keskinäisissä rähinöissä tai vaikkapa alkoholin liikakäyttöön. Näissä pätee myös se, että lopullinen ratkaisu tehtiin kotikunnassa. Tiedän tapauksen, jossa lomalla itsemurhan tehnyt haudattiin paikallisen suojeluskuntapäällikön päätöksellä sankarihautaan.

[Ilmo Kekkonen]

Hyvää joulua kaikille!

Ja Ilmo Kekkoselle myöskin!

Tarkoittiko Kekkonen, että jos kirkkoherra tiesi miehen hyväksi sotilaaksi, niin hän antoi haudata sankarihautaan, vaikka ylhäältä olisi tullut toisenlaisen käsky?


Laitman

Jaaha. Hauska nähdä, että en Laitmanin mielestä kuulu "kaikkiin", vaan olen aivan erillinen tapaus... Mutta hyvää joulun jatkoa myös Laitmanille.

Totean nyt - haluamatta mennä liikaa saivarteluun - että nimenomaan korvikeaineiden sisältämän alkoholin takia niitä juotiin, ei siksi, että niitä olisi luultu viinaksi. Toisaalta, ihan puhtaasti liika juominen ( esimerkiksi neljä pulloa pikavauhtia yhteen menoon) aiheutti myös kuolemia.

Todetessani, että "lopullinen ratkaisu hautapaikastahan tehtiin kotiseurakunnassa" tarkoitin, että lopullinen ratkaisu hautapaikasta tehtiin kotiseurakunnassa. Ketkä henkilöt siihen vaikuttivat on sitten toinen asia. Tietysti kirkkoherra oli lopullinen ratkaisija. Ehkä myös seurakunnan luottamushenkilöitä kuultiin. Paikallinen suojeluskuntapäällikkö huolehti sankarihautajaisten sotilaallisesta puolesta. Myös omaisia saatettiin kuulla ynnä rintamatovereita, kuten tiedän tapahtuneen.

Edellä mainitsemani itsemurhaajan sijoittamista sankarihautaan vaativata seveljet. Hän oli ollut hyvä sotilas, mutta ei pystynyt lähtemään takaisin rintamalle, koska otti niin raskaasti hermojensa pettämisen taistelussa. Se selvisi jälkeen jätetystä viestistä.

Vaikeita tapauksia olivat myös sairauksiin kuolleet, jos sairaus ei johtunut suoraan sotapalveluksesta, mutta mies oli kuitenkin armeijan kirjoissa.

[TapioNurminen]

Keskustelu on näemmä siirtynyt taas mielenkiintoisille sivupoluille.

Ainakin itähämäläisessä Joutsassa haudattiin kaikki sodan aikana menehtyneet sotilaat sankarihautaan. Mukana ovat niin itsemurhan tehneet, pakkasnesteeseen kuolleet, omien vartiomiesten ampumat kuin vihollistulen uhreiksi joutuneetkin. Sankarihaudassa ovat myös asevelvollisina sairastuneet, jotka eivät rintamapalvelusta koskaan nähneetkään. Yksi mies puolestaan teki itsemurhan heti rintamalle jouduttuaan (oli käsittääkseni leskiäidin ainut poika, kun toinen poika oli kaatunut jo talvisodassa).

Tällainen hautauskäytäntö oli mielestäni ainut tasapuolinen, koska muuten seurakunta ja suojeluskunta olisivat joutuneet tekemään erittäin hankalia rajanvetoja siitä, kuka sankarihautaan pääsee ja kuka ei.

Ilona Kemppainen kirjoitti tästä teemasta väitöskirjassaan. Sankarivainajan kuoleman ei tarvinnut välttämättä olla erityisen "sankarillinen".

[Ilmo Kekkonen]

Tällainen hautauskäytäntö oli mielestäni ainut tasapuolinen, koska muuten seurakunta ja suojeluskunta olisivat joutuneet tekemään erittäin hankalia rajanvetoja siitä, kuka sankarihautaan pääsee ja kuka ei.

Tuo on varnamaan hyvä periaate, mutta kyllä siitä oli poikkeuksia. Sankarivainajan sai nimittäin omaisten pyynnöstä sijoittaa myös perhehautaan. Silti nimi saatettiin kaivertaa sankarihautausmaan muistomerkkiin. Sairaustapauksissa oli kaikenlaista käytäntöä. Tiedän erään siviiliksi siirretyn ja keuhkotautiin kuolleen Talvisodan rintamamiehen olevan sankarihaudassa ja toisen samaan tautiin ennen rintamakomennusta sortuneen perhehaudassa, vaikka oli armeijan kirjoissa.

Pitää muistaa, että sankarihautausmaita oli kai noin 500, joten käytännöt sotavuosien aikana vaihtelivat. Alun perin sankarihautoihin oli tarkoitettu vain varsinaisesti rintamalla taistelussa kaatuneet tai muuten suoraan sodan
( esimerkiksi pommitusten) uhreiksi katsottavat.

[pekkaroponen]

Pitää muistaa, että sankarihautausmaita oli kai noin 500, joten käytännöt sotavuosien aikana vaihtelivat. Alun perin sankarihautoihin oli tarkoitettu vain varsinaisesti rintamalla taistelussa kaatuneet tai muuten suoraan sodan
( esimerkiksi pommitusten) uhreiksi katsottavat.

Onko tosiaan pommituksissa kuolleita siviilejä haudattu sankarihautausmaihin?

[Ilmo Kekkonen]

Onko tosiaan pommituksissa kuolleita siviilejä haudattu sankarihautausmaihin?

Kuten olen todennut ( kai jo moneen kertaan) sankarihautausmaat oli ensisijaisesti tarkoitettu taistelussa kaatuneille sotilaille.

En ole missään sanonut niihin haudatun siviilejä, oli kuolinsyy mikä tahansa. Sen sijaan kotiseudulla pommituksessa ( esimerkiki Porvoo) surmansa saaneita sotilaita on haudattu sankarihautoihin.

[MM]

Savon Sanomat omisti loppiaisena kaksi sivua Kuopion talvisodan pommituksille. Lehdessä mainitaan: "Kuopiossa 3.2.1940 pommituksessa kuolleet haudattiin yleisestä käytännöstä poiketen sankarihautausmaahan."

Tuon päivän pommituksessa kuoli välittömästi 48 ihmistä ja myöhemmin sairaalassa 3. Suurin tuho tuli Snellmanninkatu 18 kaivettuun sirpalesuojaan tulleesta osumasta, jossa kuoli 14 ihmistä.