Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Mitä vuosista 1939-45 voi oppia? -ketjussa on ollut puhetta vaihtoehdoista.

Kävin juuri katsomassa Koivusalon Pohjantähden. Mielestäni Linna (puhun nyt romaanista) pohjustaa hyvin henkilöidens'ä valinnat niin luonteen, sosaalisen aseman kuin aikakudenkin suhteen. Esimerkiksi:
- Janne Kivivuori on luonteeltaan kylmä, järkevä ja laskelmoiva - hän pysyy irti kapinasta. Akseli taas on kuumaverinen, uskoo oikeuteen ja puskee läpi vaikka väkisin ja niinpä hän lähtee kapinaan.
- Koskelan perhe on työteliäs ja kuinniallinen ja pystyy suunnitelmallisuuteen. Laurilan Anttoo ei pärjää muille ja jää toiseksi suunsoitossakin (talkoot joita Koivusalo ei näytä). Maagisesti Anttoo tulkitsee pellolla olevan kivenkin Töyryn tarkoituksellisesti kiusaksi.
- Akselissa on väkivaltaisuutta (tappelu koulussa), mutta se pysyy sanallisten uhkausten tasolla. Laurilan Uuno taas ei pysty hillitsemään väkivaltaisuuttaan (hän onkin jo ollut tapon takia linnassa).

Niall Ferguson osoittaa vakuuttavasti (The war of the world), että Chamberlain teki Münchenissä 1938 väärän päätöksen, jonka seurauksena Englanti joutui vuotta myöhemmin sotaan paljon heikommista asemista. Kuitenkin voidaan hyvin ymmärtää, että Chamberlainin kaltainen mies kammosi sotaa.

Emma-Liisa kirjoitti:Kävin juuri katsomassa Koivusalon Pohjantähden.

Tästäkin voisi tehdä oman ketjunsa, mutta pakko sanoa omakin mielipide, kun asia puheeksi tuli: luvattoman kehno filmatisointi.

Sisällissota- ja vankileirikohtauksissa oli loppua kohti paikka paikoin edes jotain omintakeisuutta ja ideaa, mutta muuten elokuva oli täysin alle keskitason jopa Koivusalolta. Puoleenväliin asti oli sellainen olo, kuin olisi katsellut lyhennettyä versiota vanhasta Laineen filmistä uusilla näyttelijöillä ja ilman kertojaääntä. Timo oli mennyt siitä, missä aita oli matalin, ja välillä siitäkin, missä se oli kaatunut; jopa kuvakulmat olivat monessa kohtauksessa täysin identtiset vanhaan elokuvaan nähden. Henkilöhahmoja ei pahemmin nimeltä esitelty, joten romaania lukematon kaiketikin sai välillä ihmetellä kuka on kuka. Muutamien roolihahmojen, kuten vaikka Leppäsen Aunen, merkitys oli vesitetty ja alasajettu siinä määrin, että Koivusalo olisi saman tien voinut leikata heidät kokonaan pois kässäristä, eikä filmi olisi siitä sen pahemmin kärsinyt; paremminkin tilaa olisi jäänyt sen varsinaisen ydinkertomuksen syventämiselle. Mutta ilmeisesti Ulvilan aikamiespoika ei rohjennut olla aivan niin radikaali.

Mitä taas valintoihin ja vaihtoehtoihin tulee, eräs omista suosikkihahmoistani on romaanissa aina ollut tässä(kin) elokuvassa dramatisoimatta jäänyt Susi-Kustaa, joka tekee valintansa aidon yksilöllisesti, täysin ulkomaailmasta piittaamatta.


Cheers,

J. J.

Tuoreessa Tieteen kuvalehdessä oli artikkeli tunteen ja järjen käytöstä ratkaisuja tehtäessä. Istui erinomaisen hyvin yksiin omien käsitysteni kanssa. Artikkelissa väitetään - hyvin perustein - että vaikeissa asioissa tunnepohjainen valinta johtaa todennäköisemmin parempaan lopputulokseen kuin järkeily. Perusteena esitettiin vaikeiden asioiden suunnaton määrä mistä seuraa mahdottomuus käsitellä kaikkea informaatiota oikein. Siispä "minusta tämä tuntuu hyvältä" on paras ratkaisu. - Ja minä olen koulutukseltani koneenrakennusalan diplomi-insinööri ja koulutettu tekemään ratkaisuja taskulaskimen avulla. Tosin kyllä tuo tunnepohjainen valintamekanismikin tuli opinnoissa esiin.

Suurissa asioissa - sodan ja rauhan kysymyksissä - valinta loogisesti ja oikeassa ollen, kuuluu sarjaan "mahdotonta". Talvisodan alla oli matemaattisesti aivan varmaa, että Suomi luhistuu muutamassa viikossa. Samoin oli mahdotonta, että Saksa voisi kukistaa Ranskan muutamassa viikossa; sen edessä ollut länsivaltain sotavoima oli numeroiden valossa voimakkaampi ja lisäksi vastassa oli sen aikaisen sotatekniikan mahtavin luomus, Maginot-linja. - Toki on totta, että tilastollisesti Jumala on sen puolella, jolla on eniten tykkejä.

Historiassa tehtyjä päätöksiä arvioitaessa puuttuu täysin tieto siitä, mitä vaikutuksia toisenlaisella päätöksellä olisi ollut. Kaaosteorian klisee perhosen siivestä ja pyörremyrskystä on minun silmissäni pätevä. Kuinka arvioida tekijää, joka toisenlaisella päätöksellä olisi tullut esiin, mutta joka tapahtuneessa historiassa jäi tyystin tuntemattomaksi?

Historiaa tarkasteltaessa on erinomaisen hyödyllistä pohtia sitä, olisiko joku toinen vaihtoehto ollut parempi. Se kasvattaa valinnantekoon liittyvää ymmärrystä ja on uusien päättäjien käytettävissä uutena työkaluna.

Sen sijaan on erittäin kyseenalaista kritisoida aikalaisia (Chamberlain) väärien päätösten tekemisestä. Menneisyyttä koskeva looginen päättelyketju kun on luotettava vain yhden portaan verran. Elävässä elämässä niitä portaita on kuitenkin tuhansia. - Päätösten taustalla ollut etiikka on sitten oma lukunsa (Hitler).

Elokuvaa en ole nänyt. Sorry.

Emma-Liisa kirjoitti: Niall Ferguson osoittaa vakuuttavasti (The war of the world), että Chamberlain teki Münchenissä 1938 väärän päätöksen, jonka seurauksena Englanti joutui vuotta myöhemmin sotaan paljon heikommista asemista. Kuitenkin voidaan hyvin ymmärtää, että Chamberlainin kaltainen mies kammosi sotaa.

Olisikohan Fergusonin jälkiviisautta, Englannin sotaan joutumisen heikommista asemista voisi kyseenalaistaa. Olisihan Hitler ollut pysäytettävissä Saksan miehittäessä 1936 Reininmaan - jälkiviisaudella todetusti. Ranska ja Englanti hyväksyivät miehityksen vaieten. Ulkoministeri Anthony Eden oli "kuninkaallisena sinetinvartijana" 1935 Moskovassa neuvottelemassa Stalinin ja Molotovin kanssa, NL:n ulkoasiainkomissaarina oli tuolloin Litvinov ja NL:n Englannin lähettilään Maiskinkin on kirjoitettu olleen neuvotteluissa mukana. Yleisesti lienee ollut mielissä ww1-aik. verinen asemasota Ranskan maaperällä, Stalininkin mielessä on ollut sama asetelma Bohlen Teheranin muistioistakin päätellen. Stalin on Teheranissa jyrkin sanoin tuominnut ranskalaiset ja Ranskan, joka romahti 1940. Engl. ulkoministeri Curzon oli jo 12/1919 piirtänyt kartalle Puolan itärajan ja Molotov - Ribbentrop-sop. jälkeen puna-armeija 1939 eteni Curzon-linjalle. Sattumaako, Englanti joka tapauksessa julisti sodan vain Saksalle.
WW1:n seurauksena syntyneistä uusista Venäjä/NL:n puskurivaltioista ei näytetä paljoakaan piitatun. Toteamuksena toteutuneista historian tapahtumista.
Ulkoministerinä Eden ei halunnut Englannin sekaantuvan Espanjan sisällissotaan, jossa Stalin, Hitler ja Mussolini ensimmäisen kerran ottivat mittaa toisistaan. Munchenin aikaan Eden oli eronnut, palaten 5/1940 Churchillin ulkoministeriksi. Eden erosi 1956 Suezin kriisin seurauksena, mutta 1935 alkaen Eden näyttäisi edustaneen Englannin ulkopolitiikan jatkuvuutta ?

Veikko Palvo

Veikko Palvo kirjoitti:

Emma-Liisa kirjoitti: Niall Ferguson osoittaa vakuuttavasti (The war of the world), että Chamberlain teki Münchenissä 1938 väärän päätöksen, jonka seurauksena Englanti joutui vuotta myöhemmin sotaan paljon heikommista asemista. Kuitenkin voidaan hyvin ymmärtää, että Chamberlainin kaltainen mies kammosi sotaa.

Olisikohan Fergusonin jälkiviisautta, Englannin sotaan joutumisen heikommista asemista voisi kyseenalaistaa. Olisihan Hitler ollut pysäytettävissä Saksan miehittäessä 1936 Reininmaan - jälkiviisaudella todetusti.

Reininmaahan oli Saksan osa.

Kyllä Fergusonilla on vahvat perusteet:
- jos Hitler olisi 1938 hyökännyt Tshekkoslovakiaan, hän olisi tarvinnut siihen lähes kaikki Saksan divisioonat. Vain rippeitä olisi jäänyt Puolaa ja Ranskaa vastaan. Saksa oli tuolloin siis kolmelta taholta ympäröity, ja Tshekkoslovakialla oli lisäksi vahvat rajalinnoitukset.
- Saksan armeijan upseerit epäilivät täydellä syyllä Hitlerin suunnitelmia ja osa suunnitteli vallankaappausta. Tämä oli tietenkin vain mahdollisuus, mutta seuraava reaalinen tuli vasta, kun Saksan sotaonni kääntyi.
- Paitsi että Hitler sai Tsekkolovakian asetehtaat, hän käytti muutenkin seuraavan vuoden paljon tehokkaammin kuin Englanti ja Ranska

Jussi Jalonen kirjoitti: Muutamien roolihahmojen, kuten vaikka Leppäsen Aunen, merkitys oli vesitetty ja alasajettu siinä määrin, että Koivusalo olisi saman tien voinut leikata heidät kokonaan pois kässäristä, eikä filmi olisi siitä sen pahemmin kärsinyt; paremminkin tilaa olisi jäänyt sen varsinaisen ydinkertomuksen syventämiselle. Mutta ilmeisesti Ulvilan aikamiespoika ei rohjennut olla aivan niin radikaali.

Kyllähän Aune kuuluu ydinkertomukseen sikäli, että hän näyttää Akselista aivan toisen, vähemmän sankarillisen puolen, ja ennen kaikkea siksi, että hänen poikansa Valtu näyttää, mitä Ilmarin geeneistä tulee heikoissa olosuhteissa. Ja talvisodan ensimmäisenä sankarivainajana jhän sito yhteen ylhäiset ja alhaiset.

Jatkoa: mielestäni eniten kärsivät Annan ja Jannen luonnekuvat. Annasta puuttui hurskastelu ja siten ristiriita Oton kanssa, Janne oli liiankin silkoinen ja sosiaalinen kohoaminen näkyi vain vaatetukesta lakkoneuvottelusta.

Ei filmi täysin kelvoton ollut verrattuina Koivusalon edellisiin. Esim. Sibeliuksesta puuttui draaman kaari täysin. Tässä sen antoi historia, joskin jotenkin miedonnettuna. Huomasin näet ulos tultuani, ettei ollut itkenyt, vaikka kirjaa lukiessa ja Laineen Pohjabntähteä katsellessani olen itkenyt joka kerta - viimeistään siinä vaiheessa kun Jussi kiertää pyytämässä armoa.

Tämä on aika merkillistä, sillä onhan Laineen Pohjantähden alkuosa toivottoman vanhanaikaista kerrontaa. Mutta kun tapahtumat alkavat vyöryä, niin se tuntuu jotenkin aidolta. Ja ennen kaikkea vaikuttaa tunteisiin.

Huumoriakin oli Koivusalolla vähemmän. Ei ollut Koskelan talkookohtausta, eikä Preetiä sanomassa paronin ruumiin löydettyä että nyt tarvittaisiin poliisikoira.

Kapeutettuja henkiökuvia oli myös Halme, josta puuttui naurettavuus, joka Linnalla on selvä ja vasta teloituskohtauksesta puuttuu. Samoin tietty naiivius, jonka takia hän ei oikein näe, mihin hänen aatteensa voivat johtaa, ja kun se selviää paronin murhan kohdalla, hän käy läpi sielunkriisin.

Töyryjen ja Lauriloiden konflikti sen sijaan oli kuvattu hyvin.

Koivusalo (samoin kuin radiosovitus ja myös Laine) on näköjään kuvannt Koskelan Aklustin ja Laurilan Elman romanssin niin, että myös Aku oli tosissaan. Linna kuitenkin huomauttaa, että Akulla oli tietty vastenmielisyys, koska Lauriloita kartettiin myös "punaisten" piirissä. Muistaakseni jo Eila Pennanen uskoi, ettei romanssi olisi johtanut avioliittoon, koska kylän arvoasteikossa Koskelat olivat moraalisesti kunnon väkeä ja Laurilat eivät. Juha Silala viittaa Sisällisssodan psykohistoriassa samaan.

(Huomio: jos ette ole vielä katsoneet Koivusalon "Pohjantähti"-filmiä ja haluatte yllättyä, niin älkää lukeko pitemmälle.)

Emma-Liisa kirjoitti:Kyllähän Aune kuuluu ydinkertomukseen sikäli, että hän näyttää Akselista aivan toisen, vähemmän sankarillisen puolen, ja ennen kaikkea siksi, että hänen poikansa Valtu näyttää, mitä Ilmarin geeneistä tulee heikoissa olosuhteissa. Ja talvisodan ensimmäisenä sankarivainajana hän sito yhteen ylhäiset ja alhaiset.

Niin, romaanissa. Sekä tietysti myös Laineen vanhassa filmissä, missä Aune oli keskeinen, hyvin ohjattu, hyvin dramatisoitu ja ennen kaikkea erinomaisesti näytelty roolihahmo, jolla tosiaan oli myös merkitystä tarinan etenemisen kannalta.

Koivusalon filmatisoinnissa näyttelijävalinta Aunen rooliin oli varmastikin hyvä, mutta roolihahmo oli kässärissä ja dramatisoinnissa vesitetty ja marginalisoitu siinä määrin torsoksi, ettei sillä tuntunut olevan enää mitään merkitystä tarinan kannalta. Aune oli vain statisti, ja sitä myötä Akselin lemmenseikkailu oli täysin yhdentekevä ja päälleliimatun oloinen; samoin Ilmarin.

Koivusalo olisi tosiaan mielestäni voinut aivan yhtä hyvin leikata Aunen pois kuvioista, mikäli hän ei Leppäsen perheen tytärtä tuon paremmin aikonut käsitellä. Ei se hänen versionsa siitä olisi kärsinyt, paremminkin päinvastoin. Sitä paitsi, eiväthän Kiviojat ja Kankaanpäätkään, saati sitten Töyryn perheen pojat Arvoa lukuunottamatta, tässä filmissä sanottavammin esiintyneet.

Sen sijaan Laurilan Elmaa hän oli käsitellyt hyvin. Ei tosin kovinkaan kekseliäästi; ohjaustyö oli taas lähes täysin Laineelta plagioitu, mutta nuori näyttelijätär oli sekä lahjakas että kiinnostava, ja hänet oli nostettu käsikirjoituksessakin esille tärkeänä naishahmona.

Muutamista harvoista kekseliäistä ja omintakeisuutta osoittaneista kohtauksista voi mainita kohdan, jossa Elina komennetaan puhdistamaan työväentalon käymälöitä. Tätä romaanin kohtaustahan Laineen elokuvassa ei ollut. Mielestäni se oli tässä mainiosti toteutettu, ja käsikirjoittajilta oli luova ja kekseliäs ratkaisu laittaa romaanissa Kylä-Pentin isännän lausumat vuorosanat Yllön isännän pojan suuhun. Nuori Yllö joutui tässä kohtauksessa nokitusten Arvo Töyryn kanssa, ikään kuin suojeluskuntalaisten sisäisiä erimielisyyksiä ja säröjä enteillen. Myös Koivusalon ohjaus tuntui kyseisessä kohtauksessa toimivan kohtalaisen hyvin.

Toinen hyvä ohjaustyö oli teloittajien järkyttyneiden kasvonilmeiden kuvaaminen Halmeen, Koskelan veljesten ja muiden ampumisen jälkeen. Samaten kohtauksessa, jossa kirkkoherran on uuden lainsäädännön vuoksi tunnustettava, että Jussilla on oikeus päättää itse, kenelle pojista torppa jää, täydentävät Koivusalon ohjaus ja Risto Tuorilan roolisuoritus hyvin toisiaan. Ensimmäisen kerran elämässään Jussilla on auktoriteettia vuokraisäntäänsä nähden, ja kaikessa vaiteliaisuudessaankin hän uskaltaa myös tiedostaa tämän valtansa ja oikeutensa.

Mutta nämä ovat tosiaan vain hetkittäisiä onnistumisia muuten rutiininomaisessa, massatuotetulta tuntuvassa elokuvassa. Seuraavassa leffassa Koivusalon on syytä parantaa ja paljon. Tosin vanha "Akseli ja Elina" ei ollut sekään niin onnistunut elokuva, joten rima ei ole sikäli kovin korkealla.


Cheers,

J. J.

Emma-Liisa kirjoitti:Koivusalo (samoin kuin radiosovitus ja myös Laine) on näköjään kuvannt Koskelan Akustin ja Laurilan Elman romanssin niin, että myös Aku oli tosissaan. Linna kuitenkin huomauttaa, että Akulla oli tietty vastenmielisyys, koska Lauriloita kartettiin myös "punaisten" piirissä. Muistaakseni jo Eila Pennanen uskoi, ettei romanssi olisi johtanut avioliittoon, koska kylän arvoasteikossa Koskelat olivat moraalisesti kunnon väkeä ja Laurilat eivät.

Niin, no, toisaalta Akusti oli Koskelan perheessäkin se hulivili ja musta lammas.

Sitä paitsi tuo Pennasen selityshän ontuu pahemman kerran. Akun ja Elman romanssihan olisi voinut jatkua vain jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan, ja niissä oloissahan myös Pentinkulman arvojärjestys olisi mennyt väkisinkin sen verran sekaisin, että moinen avioliittokin olisi ollut jo sosiaalisesti hyväksyttävä...


Cheers,

J. J.

Jussi Jalonen kirjoitti: Sitä paitsi tuo Pennasen selityshän ontuu pahemman kerran. Akun ja Elman romanssihan olisi voinut jatkua vain jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan, ja niissä oloissahan myös Pentinkulman arvojärjestys olisi mennyt väkisinkin sen verran sekaisin, että moinen avioliittokin olisi ollut jo sosiaalisesti hyväksyttävä...

Tuskin. Tuo arvojärjestyshän perustui moraaliseen kunnollisuuteen/kunnottomuuteen.

Lauriloilla oli jo alun perin useitakin riippakiviä: vanhin poika vajaamielinen, ja
Uuno tappoi miehen jo rauhan aikana.

Siltala huomauttaa osuvasti, että Koskelat pystyivät siirtämään tarpeen tyydytystä, Laurilat eivät.

Jussi Jalonen kirjoitti: Mielestäni se oli tässä mainiosti toteutettu, ja käsikirjoittajilta oli luova ja kekseliäs ratkaisu laittaa romaanissa Kylä-Pentin isännän lausumat vuorosanat Yllön isännän pojan suuhun. Nuori Yllö joutui tässä kohtauksessa nokitusten Arvo Töyryn kanssa, ikään kuin suojeluskuntalaisten sisäisiä erimielisyyksiä ja säröjä enteillen. Myös Koivusalon ohjaus tuntui kyseisessä kohtauksessa toimivan kohtalaisen hyvin.

Niin, Kylä-Pentit olivat romaanissa isännistä se Koskeloille jo alun perin läheisin perhe(karjan siemen) ja muutenkin maltillinen (myönteinen todistus Akselin oikeudenkäynnissä), joten ei ollut ihme, että Juhani sai sieltä vaimon - näin osoittaen olojen muutosta.

Emma-Liisa kirjoitti: Reininmaahan oli Saksan osa.

Demilitarisoidun Reininmaan miehitys 1936 oli kuitenkin ensimmäinen Versaillesin sopimuksen alueellinen rikkomus. Asevelvollisuus Saksassa oli palautettu 3/1935 ja Britannia ja Saksa olivat solmineet mm. laivastosopimuksen. Italia hyökkäsi Abessiniaan ja 12/1935 Britannia ja Ranska tekivät salaisen sopimuksen Abessinian luovuttamisesta Mussolinin Italialle. Abessinian sodassa oli Suomen Punaisen Ristin ambulanssi.
Espanjan sisällissota alkoi sekin 1935 ja Kansainliitto perusti Puuttumattomuuskomitean, aseidenvientikieltoa Espanjaan olivat valvomassa Suomen ensimmäiset r a u h a n t u r v a a j a t 1937 - 1939 http://www.rauhanturvaajaliitto.fi/lehti/6_02/ekat.htm Puuttumattomuuskomitea yritti valvoa Espanjan valtionpankin kullan huuhtoutumista aseiden maksuna Neuvostoliittoon ja komitean suomalainen jäsen totesi: tärkeintä on antaa julkisuuteen mielikuva siitä, että jotakin tehdään.
Englanti ja Ranska hyväksyivät V e r s a i l l e s i n sopimuksen rikkoutumisen ilmeisestikin b o l s h e v i s m i n uhkan takia, kannatusta ideologialle lienee ollut eniten Ranskassa ? Suomelle tuo aika 1935 - 1936 lienee osoittanut Kansainliiton "tehokkuuden", vaikka Kansainliiton erottamasta NL:sta Suomeen 1939 hyökkäämisen johdosta onkin myöhemmin kirjoiteltu ?
NL:n suurlähettiläs Assmuskin esitti tuohon aikaan NL:n kriisitilanteessa vaativan tukikohtia Suomesta, samat ehdotukset toisti Jartsev/Rybkin.
Vaaran merkkejä on riittänyt, mutta................

Veikko Palvo