Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin

[Emma-Liisa]

Mutta kun tässä pitää minun mielestäni lähteä siitä, mitä Paavolainen kirjoitti 1938. Sitä ei ole voitu muokata mihinkään suuntaan. Onko mitään "lähdekriittistä" syytä, jonka vuoksi pitäisi epäillä Paavolaisen "väärentäneen" Synkkään yksinpuheluun jotain sellaista, minkä hän jo 1938 oli kirjoittanut?

Kai niitä syitä löytyy, menneisyyden kaunistelu, oman oikeassa olemisen korostaminen jne.. tätä on tietysti vaikeaa arvioida, jos alkupeäräisiä merkintöjä ei ole tallella. Minkähän vuoksi hän ne halusi hävittää?

Eihän Paavolainen väärentänyt sitä, että hän 1938 ennusti nuo kaksi rintamaa. Hän vain (tietoisesti tai tiedottomasti) muisti juuri tuon ennustuksen ja unohti kaikki muut aikoinaan lausumansa. Jos sota olisi kehittynyt toisin, hän olisi muistanut jonkin toisen mielipiteensä.

Tämä ei ole vain Paavolaiselle ominaista, vaan yleisinhimillistä. Esim. USA:ssa tutkittiin (muistaakseni kertoi Manchester Presidentin kuolemassa Kennedyn murhan jälkeen, kuinka moni muisti äänestäneensä tätä presidentiksi 1960 - ja luku oli paljon suurempi kuin todellisissa vaaleissa.

[skrjabin]

Tämä ei ole vain Paavolaiselle ominaista, vaan yleisinhimillistä. Esim. USA:ssa tutkittiin (muistaakseni kertoi Manchester Presidentin kuolemassa Kennedyn murhan jälkeen, kuinka moni muisti äänestäneensä tätä presidentiksi 1960 - ja luku oli paljon suurempi kuin todellisissa vaaleissa.

Juu, tuo on vaalitutkimusten yleinen, jo vuosikymmeniä tiedetty ongelma, johon ei liity mitään erikoista dramatiikkaa: ihmiset muistavat äänestäneensä vaikka eivät sitä tehneetkään, muistavat äänestäneensä voittajaa vaikka ääni meni häviäjälle, muistavat äänestäneensä nykyisten preferenssien mukaan, vaikka eivät siten äänestäneetkään jne. Nämä korostuu JFK:n kaltaisissa tapauksissa.

[nylander]

Eihän Paavolainen väärentänyt sitä, että hän 1938 ennusti nuo kaksi rintamaa. Hän vain (tietoisesti tai tiedottomasti) muisti juuri tuon ennustuksen ja unohti kaikki muut aikoinaan lausumansa. Jos sota olisi kehittynyt toisin, hän olisi muistanut jonkin toisen mielipiteensä

Mitä muita Paavolaisen sodan aattona Ristissä ja hakaristissä tästä nimenomaisesta asiasta esittämiä mielipiteitä tulee mieleesi?

(Risti ja hakaristi on teoksissa Kolmannen valtakunnan vieraana ja Lähtö ja loitsu pitkään kypsytellyn ajatusprosessin loppusynteesi.)

[Emma-Liisa]

Eihän Paavolainen väärentänyt sitä, että hän 1938 ennusti nuo kaksi rintamaa. Hän vain (tietoisehttp://agricola.utu.fi/keskustelu/search.php?search_id=egosearchsti tai tiedottomasti) muisti juuri tuon ennustuksen ja unohti kaikki muut aikoinaan lausumansa. Jos sota olisi kehittynyt toisin, hän olisi muistanut jonkin toisen mielipiteensä

Mitä muita Paavolaisen sodan aattona Ristissä ja hakaristissä tästä nimenomaisesta asiasta esittämiä mielipiteitä tulee mieleesi?

Tarkoitan nyt Paavolaisen aatteellista heiluntaa välirauhan aikana, esim. suunitelmaa perustaa "fascistinen" lehti Helvi Hämäläisen kanssa.

Toistan, että on ihan inhimillistä muistaa valikoivasti: omista toimista yleensä hyvät puolet ja muiden toiminnasta huonot.

[nylander]

Olen vaan muistavinani, että hän olisi niputtanut "pakanalliset" NL:n ja Hitlerin Saksan samaan "aateryhmittymään"

Itse muistelen (olematta asiasta varma), että juuri uskontokysymyksen suhteen Paavolainen teki olennaisen eron Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan välillä. Kolmannen valtakunnan vieraana -teoksessa näkyy, kuinka voimakkaasti Paavolainen korosti "Uuden Saksan" uuspakanallista luonnetta. Neuvostoliiton marxilaiseen dogmiin kuului tietenkin valtiollinen ateismi. Sen sijaan en muista, että Paavolainen olisi luonnehtinut NL:a pakanalliseksi; pakanallisuuteenhan kai liittyy aina jonkinlainen transsendenttinen ulottuvuus kuten natseilla (eritoten Himmler ja Rosenberg johtotähtinä ) kiinnostus germaanisiin muinaisjumaliin, "Wotaniin" ym.

Miten Paavolainen sitten sai (jos yleensä sai) ryhmiteltyä ateistisen Neuvostoliiton "ristin" puolelle "hakaristia" vastaan? Tulkitsen Ristin ja hakaristin loppulukua niin, että Paavolainen kuitenkin näki Neuvostoliitossa periaatteellisine egalitarismeineen jonkinlaista "kehityspotentiaalia" kristillisen etiikan suuntaan; kristillisistä dogmeista ei tietenkään voinut olla kyse, ja niiden suhteen Paavolainen itse lienee aina ollut jokseenkin ellei täysin välinpitämätön. (Stalin tosin solmi muistaakseni 1943 jonkinlaisen "konkordaatin" ortodoksisen kirkon kanssa, mutta se on tapana selittää taktiseksi eleeksi sodan ahdingon keskellä.) Kansallisosialismi puolestaan tunnetusti jo lähtökohdiltaan edusti ihmisten jyrkkään eriarvoisuuteen perustuvaa ideologiaa.

Edellä sanottu voi kieltämättä kuulostaa irvokkaalta Stalinin ajan Neuvostoliiton "reaalisosialismin" taustaa vasten nähtynä. Mutta Paavolainen ajattelikin laajoin, maailmanhistoriallisin kaarin.

[Emma-Liisa]

Itse muistelen (olematta asiasta varma), että juuri uskontokysymyksen suhteen Paavolainen teki olennaisen eron Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan välillä. Kolmannen valtakunnan vieraana -teoksessa näkyy, kuinka voimakkaasti Paavolainen korosti "Uuden Saksan" uuspakanallista luonnetta. Neuvostoliiton marxilaiseen dogmiin kuului tietenkin valtiollinen ateismi. Sen sijaan en muista, että Paavolainen olisi luonnehtinut NL:a pakanalliseksi; pakanallisuuteenhan kai liittyy aina jonkinlainen transsendenttinen ulottuvuus kuten natseilla (eritoten Himmler ja Rosenberg johtotähtinä ) kiinnostus germaanisiin muinaisjumaliin, "Wotaniin" ym.

Kaikenlaista toki oli, mutta mahtoiko Wotan vaatia seuraajiltaan mitään ja oliko hänellä mitään eettsiä ohjeita? Olennaista oli, että täyttymys piti saavuttaa tässä maailmassa. Jopa niin että Kolmas valtakunta olisi "ikuinen".

[Tapio Onnela]

Selasin iltasella hetkisen aikaa jäännöseräkirjakaupasta joskus mukaan lähteneen Ristin ja hakaristin uusintapainoksen (2005) loppulukuja

"Kristillinen teologia on bolsevismin isoäiti", sanoo Spengler. Räikeämmin ja kärjistetymmin ei kristinuskon ja yhdenvertaisuusaatteen yhteenkuuluvaisuutta ei voi määritellä kuin natsismin biologinen rotuaristokraatti tuolla lauseella tekee. Nykyinen tilanne on opettanut näkemään asiat aivan uudella tavalla: kristinuskoista johtaa suora linja renes[s]anssin, humanismin, valistusajan, Ranskan vallankumouksen, liberalismin ja sosialismin kautta suoraan Neuvostoliitton - josta ei kuitenkaan tullut kristillis-demokraattista ihannevaltiota!
- -
Tämä on meidän aikamme "suuri linja"! Vastakkain seisoo kaksi rintamaa. Toinen on diktatorinen, kollektiivinen, biologis-pakanallinen ja nationalistinen - toinen demokraattinen, yksilöllinen, kristillis-humanistinen ja kansainvälinen. Vastakkain eivät enää seiso punainen ja musta, vaan valkoinen ja musta rintama

Tässä (ja jo itse kirjan nimeen puristettuna) on ainakin hahmollaan (suurin linjoin ja suurin muutettavin) meikäläisittäin ainutlaatuisen teräväkatseisen havainnoijan vastaus vuodelta 1938 niille, jotka yhä nykyäänkin ihmettelevät (ja harmittelevat?) sitä, miksi 22.6.1941 heti syntyi suuri Hitlerin Saksan vastainen koalitio.

Paavolainen ei tässäkään ole kovin selkeä, hän vyöryttä impressioitaan ajasta, toki kiinnostavasti mutta myös sekavasti. Mikä ehkä on sitten kuitenkin tavallaan hänen ansionsa ja seikka joka tekee kirjoituksista kiinnostavia nykypäivän lukijan kannalta, joka tietää mitä sitten ”oikeasti tapahtui”.

Minusta tuosta katkelmasta ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, jonka mukaan Paavolainen olisi ”nähnyt” vuonna 1938 ilmestyneessä teoksessa demokraattisen lännen ja Neuvostoliiton koalition natsi-Saksaa vastaan. Eli, että Neuvostoliitto olisi nähty tässä samassa linjassa jossa ovat ”demokraattinen, yksilöllinen, kristillis-humanistinen ja kansainvälinen.”

Tuossahan hän nimenomaan toteaa: ”Neuvostoliittoon - josta ei kuitenkaan tullut kristillis-demokraattista ihannevaltiota!”

Sama käsitys vahvistuu kun tutkiskelee Paavolaisen ”Risti ja hakaristi” teosta. Useassa kohtaa hän tekee rinnastuksia totalitaarisiin valtioihin (Saksaan, Neuvostoliittoon ja Italiaan) ja hakee samankaltaisuuksia niiden välillä.
Tämä näkyy mm. kuvituksessa, jota Paavolainen monesti käyttää teoksissaan ilman sen kummempia selostuksia antaen kuvien puhua puolestaan. (Risti ja hakaristi, sivu 244:

Sitten on tietysti tekstissä lukuisia viittauksia diktatuurimaiden samankaltaisuuksiin kuten vaikkapa tämä sivulta 343.

[Emma-Liisa]

Timo Vihavainen omisti kirjassaan Stalin ja suomalaiset (1998) yhden luvun Paavolaiselle ja tämän näkemykselle NL:sta. Vihavainenkin käsittelee tuota kahta rintamaa:

Mutta millaiseen Prokusteen vuoteeseen Neuvostoliitto olisi pitänyt tunkea, jotta se olisi tullut osaksi valkoista rintamaa, menettänyt diktatorisen, kollektivistisen, pakanallisen ja vieläpä nationalistisen luonteensa?

Vaikka tuosta luettelosta korjaisi pakanallisen ateistiseksi, niin muita adjektiiveja ei kai voi kiistää. Vai voiko NL:oa todella kuvata yksilölliseksi? Demokraattinen ja humanistinen se oli lähinnä omasta ja myötäjuoksijoiden mielestä. Kansainvälisyyskin oli käytännössä muuttunut neuvostoisänmaallisuudeksi, vain muiden maiden kommunistien piti olla kansainvälisiä siten, että olivat NL:lle solidaarisia.

Vihavainen kysyy myös: ”Entäpä Suomi – kummassa rintamassa se taisteli?” ja myöhemmin selvemmin: ”Missä oikein oli Suomen paikka tuossa rintamassa?” jonka voisi kääntää, miten Suomi sijoittui noiden arvojen kentälle. Nationalistinen se varmasti oli, mutta entäpä muissa suhteissa? Ja ennen kaikkea: verrattuna NL:oon.

Vihavainen jatkaa:

Vaikuttaa siltä, että suomalainen kirkonkylä oli Paavolaisen mielestä demokratian rintamassa taistelevan Neuvostoliiton vastapuolella. Paavolaiselta merkittävänä älykkönä olisi kyllä odottanut enemmän analyysia siitä, missä määrin Suomessa tuolloin yleisesti tunnustetut kristilliset arvot olivat ’kristillishumaanien arvojen kanssa ristiriidassa.

Suurin vaara Suomelle näytti Paavolaisen mielestä löytyvän Neuvostoliiton sijasta kuitenkin ehkäpä asevelihengestä, työväenliikkeen ja suojekuntien ja koko kirkonkylähengen konseksuksesta – Paavolaista kauhistutti esimerkiksi Suomen sosialidemokraatin kirjoitus kirkosta ja työväenliikkeestä. Tämä on sinänsä outoa, kun hän arvioi ymmärtävänsä sosialismin ja kristinuskon perimmäisen yhteyden. Ehkäpä suomalainen sosialidemokratia oli liian proosallinen sosialismin edustaja ja Suomen kirkko myös liian degeneroitunut kristillisyyden edustaja kelvatakseen tuon yhteyden ilmenemismuodoksi.

[JariL]

"Saappaat, oli aika jolloin hän (Paavolainen) ihaili saappaita." Eikö Helvi Hämäläinen kuvannut jossakin vaiheessa Paavolaisen suhdetta sekä natsismiin että kommunismiin em. sanoilla viitaten siihen, että tämä ihaili jonkin aikaa totalitarismia ylipäätään?

[Emma-Liisa]

"Saappaat, oli aika jolloin hän (Paavolainen) ihaili saappaita." Eikö Helvi Hämäläinen kuvannut jossakin vaiheessa Paavolaisen suhdetta sekä natsismiin että kommunismiin em. sanoilla viitaten siihen, että tämä ihaili jonkin aikaa totalitarismia ylipäätään?

Kuten jo aikoinaan sanoin, Paavolainen innostui kaikesta udesta, jota hänestä oli hienoa esitellä ensimmäisenä suomalaisille.

Tämä piirre näkyy erityisesti keskustelukirjassa Pidot tornissa, jossa Paavolainen intoilee, että uutta kulttuuria luovat parhaillaan vain Natsi-Saksa ja NL. Muut eivät yhtään innostu, paitsi Matti Kurjensaari jälkimmäisestä.

Kiintoisaa kyllä, Nadezhda Mandelstam kirjoitti muistelmissaan Ihmisen toivo, miten NL:ssa riitti argumentiksi "vanhanaikaisuus".

Tässä on opetusta nykyajallekin.

[nylander]

Huomasin, että Kanava-lehdessä (4/2014) näkyy olleen arvostelu Ville Laamasen väitöskirjasta. Lainaan tähän arvostelun loppukappaleen:

Toisaalta yksi Synkän yksinpuhelun perusteemoja on peräisin jo Rististä ja hakarististä: kun kristinusko pelkistetään etiikaksi, ennen kaikkea tasa-arvoksi, vastakkain ei ollut "fascismi" ja "bolsevismi" vaan pakanuus ja kristinusko [,] "diktatorinen, kollektiivinen, biologis-pakanallinen ja nationalistinen" musta rintama ja "demokraattinen, kristillinen ja kansainvälinen" valkoinen rintama.

Ota siitä sitten selvää.

[Emma-Liisa]

Ville Laamanen (VL) oli luennoimassa Olavi Paavolaisesta (OP) Lahden kansanopistossa 11.6.2014 historian kesäseminaarissa. Seuraavassa vastauksia yleisön kysymyksiin (K):

K: Kuinka paljon OP korjasi Synkkää yksinpuhelua?

VL: Kirja perustui pitkälti autenttisiin merkintöihin. Toimitti kirjan viimeisen tilanteen mukaan. Oli huolissaan mitä valvontakomission tekisi hänelle. Kirjoitti jotakin uudelleen. Oli ihan järkevää ko. oloissa.

K: Entä etsimisen (josta luennossa oli puhuttu) poliittinen vastuu?

VL: OP koki, ettei ole poliittista vastuuta. Ihanteena sitoutumatomuus. Lapuanliikkeen aikana sanoi, että voi kun voisi tulla pois kaapista ja liittyä vasemmistoon, mutta ei kuitenkaan halunnut.

Panu Rajala oli sanonut VL:lle, että OP:lle olisi sodan jälkeen ollut paikka kommunistien joukossa, mutta hän ei halunnut. Suhteessa Hertta Kuusiseen painottui kulttuuri.

OP palasi 1936 kiinnostuneena Natsi-Saksasta ja olisi halunnut kirjoittaa aiheesta. Lauri Viljanen antoi OP:n kirjeitä Erkolle, joka totesi: "täysi natsi". Artikkeleita ei julkaistu.

K: Oliko OP:ssa annos takinkääntäjää?

VL: Oli. Paitsi ettei ollut sovittanut päälleen tiettyä takkia. On vaikea saada kiinni ilmauksesta jonka olisi perunut.

Opportunimia oli. Jarno Pennasen kanssa yritti päästä kansallissosialistien piireihin. Natsi-Saksa ja NL olivat tuolloin liittolaisia. Sodan jälkeen vasemmistolainen kulttuuri.

Halusi olla voittajan puolella ja oikeassa.

K: Suhde suomalaisiin kirjailijoihin, erityisesti Kiilaan.

VL: Oli suhteita joka suuntaan. Suhteista Kiilaan ei tiedä.

[nylander]

K: Oliko OP:ssa annos takinkääntäjää?

VL: Oli. Paitsi ettei ollut sovittanut päälleen tiettyä takkia. On vaikea saada kiinni ilmauksesta jonka olisi perunut.

Opportunimia oli. Jarno Pennasen kanssa yritti päästä kansallissosialistien piireihin. Natsi-Saksa ja NL olivat tuolloin liittolaisia. Sodan jälkeen vasemmistolainen kulttuuri.

Halusi olla voittajan puolella ja oikeassa

Nykyään tuntuu olevan muotia (mm. Laamanen väitöskirjassaan) alleviivaten korostaa Paavolaisen "natsisympatioita" välirauhan aikana. Varmaan jotain sensuuntaista voinut ollakin, mutta näyttö toistaiseksi melkoisen epämääräiseltä tuntuvalla pohjalla, ennen muuta Helvi Hämäläisen jälkikäteiset väitteet. Hämäläisellä taas selvä motiivi, joka ilmeni jo Säädyllisessä murhenäytelmässä: eroottinen "ressentimentti" (käyttääkseni erään historianprofessorin sopivissa yhteyksissä väläyttämää hienoa sanaa).

Jostain syystä unohtuu mainita, että Paavolainen seurasi välirauhan aikana myös Vapaata Sanaa, jota kuutosten ryhmä oli alkanut julkaista. Lehteä luettuaan hän virkahti Kurjensaarelle: "Siellähän se meikäläisen paikka olisi, mutta... kun en voi..." (Sit. Kurjensaari 1975; Jaakko Paavolainen 1991.) Kurjensaari kommentoi 35 vuotta myöhemmin: "Ei voinut, koska olisi joutunut kommunistien kirjoihin. Ja jos olisi joutunut kommunistien kirjoihin se olisi merkinnyt eristämistä ja toimintamahdollisuuksien lakkaamista, käytännöllisesti katsoen vankilaa, vaikka olisi liikkunut vapaanakin."

Itse kuutosillehan häkki todella heilahti hyvin pian sen jälkeen, kun Suomi oli "joutunut" uudelleen sotaan.

[Emma-Liisa]

K: Oliko OP:ssa annos takinkääntäjää?

VL: Oli. Paitsi ettei ollut sovittanut päälleen tiettyä takkia. On vaikea saada kiinni ilmauksesta jonka olisi perunut.

Opportunimia oli. Jarno Pennasen kanssa yritti päästä kansallissosialistien piireihin. Natsi-Saksa ja NL olivat tuolloin liittolaisia. Sodan jälkeen vasemmistolainen kulttuuri.

Halusi olla voittajan puolella ja oikeassa

Nykyään tuntuu olevan muotia (mm. Laamanen väitöskirjassaan) alleviivaten korostaa Paavolaisen "natsisympatioita" välirauhan aikana. Varmaan jotain sensuuntaista voinut ollakin, mutta näyttö toistaiseksi kovin heiveröisellä pohjalla, lähinnä Helvi Hämäläisen jälkikäteiset väitteet.

On dokumentti aikeesta (tai fantasiasta) perustaa Hämäläisen kanssa "fascistinen aikakauslehti". Sekin lienee ollut tuulenhaistelua. Keväällä 1941 kansallissosialismi oli muotia.

Hämäläisellä taas selvä motiivi, joka ilmeni jo Säädyllisessä murhenäytelmässä: eroottinen "ressentimentti" (käyttääkseni erään historianprofessorin sopivissa yhteyksissä väläyttämää hienoa sanaa).

Aivan, mutta Kurjensaarella oli vastakkainen motiivi: ihailu ja ihastuminen.

Paavolainen-tutkija Ritva Hapuli kirjoittaa kokoomateoksessa Paavolaisen paikat (SKS 2003) OP:n suhteista Hämäläiseen ja Hertta Kuusiseen (jälkimmäisestä kirjan Hamlet ystäväni pohjalta), että molemmat luonnehtivat OP:ta Narkissokseksi:

Ilmiriitoja ja sanallisia piikkejä syvemmin Hämäläistä ja Kuusista on haavoittanut välinpitämättömyys, jonka he vaistosivat. Välinpitämättömyys on julmaa, sillä se mitätöi, vähentää toisen olemasaoloa ja merkitystä.

Ilmeisesti OP ei pystynyt läheisiin suhteisiin muiden naisten kuin äitinsä kanssa, mutta sehän ei tietenkään vähennä hänen merkitystään kirjailijana.

Jostain syystä unohtuu mainita, että Paavolainen seurasi välirauhan aikana myös Vapaata Sanaa, jota kuutosten ryhmä oli alkanut julkaista. Lehteä luettuaan hän virkahti Kurjensaarelle: "Siellähän se meikäläisen paikka olisi, mutta... kun en voi..." (Sit. Kurjensaari 1975; Jaakko Paavolainen 1991.) Kurjensaari kommentoi 35 vuotta myöhemmin: "Ei voinut, koska olisi joutunut kommunistien kirjoihin. Ja jos olisi joutunut kommunistien kirjoihin se olisi merkinnyt eristämistä ja toimintamahdollisuuksien lakkaamista, käytännöllisesti katsoen vankilaa, vaikka olisi liikkunut vapaanakin."

Itse kuutosillehan häkki todella heilahti hyvin pian sen jälkeen, kun Suomi oli "joutunut" uudelleen sotaan.

No, sodan jälkeenhän tämä ratkaisu oli avoinna, mutta OP ei valinnut sitä. Kenties ei vain siksi, että se yleisö jolle hän kirjoitti ja jota hän arvosti, oli porvaristo vaan syystä jota VL siteerasi: "kirjailijatyypilläni ei ole mitään mahdollisuutta tulevaisuuden maailmassa."

Ja kuten tiedämme, pitkään SKP:ssä ei ollut sijaa Raoul Palmgrenillekaan.

[Emma-Liisa]

Uudessa Historiallisessa Aikakauskirjassa (2/2014) on Ville Laamasen artikkeli Kulttuuridiplomatiaa Ljubjankan varjossa - Olavi Paavolaisen kohtaamisia Neuvostoliitossa. Se seuraa pääasiassa kirjaa, mutta on joiltakin osiltaan laajempi ja painotuksiltaan erilainen.

Laamanen korostaa OP:n varovaisuutta, koska Stalinin terrori oli tiedossa (esim. SDP:n kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi oli kertonut, ettei suomalaisia kommunisteja voinut 1938 tavata).

Syksyllä 1939 OP toi esitelmässään upseereille esiin, "ettei hänelle matkan aikana esitelty rationaalinen, tieteen ja tekniikan johtajuutta tavoitellut suurvalta ollut vakuuttanut häntä siitä, että 'sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi' johtaisi myönteisiin tuloksiin: Neuvostoliittoa asutti "mallikelpoisen tottelevainen, hermostunut, nautinnonhimoton kansa", jolle oma "hysteerinen älyllisyys" oli koitumassa kohtaksi.

VL ei valitettavasti ota huomioon, että ajankohta on todennäköisesti vaikuttanut OP:n mielipiteeseen tai ainakin siihen, mitä hän saattoi sanoa.

Toisaalta VL lainaa OP:n Ilmari Pimiälle Istanbulista 23.8. lähettämää postikorttia, jossa OP kirjoittaa olleensa "lopullisesti - juuri Venäjän hirveän järkevyyden, asiallisuuden ja 'yhteiskunnallisuuden' takia kyllästynyt länsimaihin", mikä VL:n mielestä sisälsi myös NL:n. Ainoa poikkeus oli itämainen Tbilisi.

Tässäkin voi tietenkin kysyä, kertooko ihminen mitään tärkeää postikortissa.