DocPoint festivaalilla Aho & Soldania ja Flahertyä
Lähetetty: 26.01.10 11:21

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint alkaa tänään ja kestää tammikuun loppuun. Festivaali juhlii merkittävän kotimaisen dokumenttien tuotanotoyhtiön Aho & Soldanin pioneerityötä suomalaisen dokumenttielokuvan hyväksi. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 85 vuotta yhtiön perustamisesta. Merkkivuoden kunniaksi nähdään yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAn kanssa toteutettu laaja Aho & Soldan -retrospektiivi.
IInsinööri Heikki Ahon ja valokuvaaja Björn Soldanin yhtiö Aho & Soldan
oli merkittävin suomalaisia dokumentteja valmistanut yhtiö 1930-luvulta lähtien. Aho & Soldan oli 1930-luvun johtava teollisuuselokuvien valmistaja, suuren laman jälkeisen nousukauden elokuvallinen kuvaaja. Yhtiö aloitti lyhyillä kulttuurifilmeillä, jatkoi kokeilevilla luontofilmeillä ja viimein pitkillä dokumenteilla. Työt huipentuivat kolmeen elokuvaan: Suomen puu- ja paperiteollisuus, Suomen maatalous sekä Raudanjalostusta Suomessa. Yhtiö teki myös matkailuelokuvia, kuten kuulut Suomi kutsuu elokuvat 1932-1940, sekä paljon tilaus ja järjestöelokuvia. Yhtiö osallistui sodan aikaiseen uutis- ja elokuvapropagandan tuotantoon. Soldan toimi mm. sodanaikaisten ja jälkeisten Finlandia-katsausten käynnistäjänä.

AHO & SOLDAN 1 – Lajien kirjo

AHO & SOLDAN 2 – Claire Aho

AHO & SOLDAN 3 – Kansakunta
* Aho & Soldan -retrospektiivi
* Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin artikkeli Aho & Soldaninsta
Toinen kiinnostava DocPointissa esitettävä vanhempien dokumenttielokuvien sarja on dokumenttielokuvan pioneerin Robert Flahertyn tuotantoa esittelevä sarja, jossa esitetään mm. Flahertyn
Industrial Britain vuodelta 1931 ja Twenty-Four Dollar Island vuodelta 1927.
Flahertyn tallentamat matkat ulottuivat napajäätiköiltä Samoan saarille ja elefanttipojan matkassa Intiaan.
Tribuuttisarja: Robert J. Flaherty
* Antti Alasen artikkeli Robert J. Flahertystä