Mikko Häröstä Euroopan neuvoston Kulttuuriperinnön ja maiseman johtokomitean puheenjohtaja
Lähetetty: 07.05.10 11:15
Museoviraston rakennushistorian osaston rakennuskulttuuriyksikön yli-intendentti Mikko Härö on valittu Euroopan neuvoston Kulttuuriperinnön ja maiseman johtokomitean (CDPATEP) puheenjohtajaksi komitean yleiskokouksessa Strasbourgissa 4.-5. toukokuuta 2010.
Euroopan neuvosto on hallitusten välinen poliittinen järjestö, johon kuuluu 47 eurooppalaista maata. Se perustettiin vuonna 1949. Suomi on ollut Euroopan neuvoston täysjäsen vuodesta 1989 lähtien. Euroopan neuvoston perustehtävänä on demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion vahvistaminen. Neuvostolla on yli 180 jäsenmaita sitovaa yleissopimusta. Lisäksi neuvosto antaa jäsenmaidensa politiikkaa ja lainsäädäntöä ohjaavia suosituksia, joita on useita satoja. Kulttuuriperintöön liittyvät Euroopan neuvoston yleissopimukset koskevat arkeologista kulttuuriperintöä, rakennusperintöä ja maisemaa. Euroopan neuvosto kehittää kulttuuriperintöpolitiikkaa erityisesti Kaakkois-Euroopassa ja Kaukasuksella.
Euroopan neuvoston sopimuksia ja toimintoja valmistellaan kansainvälisissä asiantuntijaryhmissä, joiden työtä johtokomiteat johtavat. Kulttuuriperinnön ja maiseman johtokomitean työ liittyy mm. sopimusten monitorointiin ja toimeenpanon tukeen, European Heritage Net -kulttuuriperintöverkoston ylläpitoon ja kehittämiseen sekä sopimuksiin liittyvään konferenssi-, seminaari- ja julkaisutoimintaan Euroopan eri puolilla. Johtokomitean puheenjohtajan toimikausi on 1+1 vuotta.
Lisätietoja: yli-intendentti Mikko Härö, puh. (09) 4050 9493, 050 364 7863, mikko.haro@nba.fi
Euroopan neuvoston verkkosivut http://www.coe.int
Euroopan neuvoston verkkosivujen kulttuuriperintösivut http://www.coe.int/T/DG4/CultureHeritage/Default_en.asp
Kulttuuriperinnön ja maiseman johtokomitean verkkosivut
http://www.coe.int/t/dg4/cultureheritag ... ult_en.asp