Nyqvist: Onneksi Kordelin ja Aaltonen eivät tukeneet vain aikansa teollisuutta

[Tapio Onnela]

Sanna Nyqvist kirjoittaa minusta oivaltavasti humanismin merkityksestä tänään HS:n mielipidepalstalla otsikolla:

“Onneksi Kordelin ja Aaltonen eivät tukeneet vain aikansa teollisuutta”

Nyqvistin puheenvuoro liittyy ajankohtaiseen keskusteluun, jossa on kritisoitu yliopistolaitoksen ajautumista rahankeruun seurauksena yritysten lyhytnäköisten etujen palvelijoiksi. Autokaupan etu ajaa alleen sivystyksen ihanteet ja laajemmat perspektiivit.

Nyqvist tuo hienosti esille miten olisi käynyt mikäli suomalaisen sivistyksen suuret mesenaatit eivät suinkaan tukeneet oman aikansa menestyviä yrityksiä vaan satsasivat laajemmin kulttuurin ja sivistysyliopistoon:

Sanna Nyqvist kirjoitti:

Yliopistojen siirtyminen osin yritysrahoitteisiksi näyttää johtavan siihen, mitä ennalta pelättiin: ihmistieteiden, erityisesti humanististen tieteiden, alasajoon.
Yritykset haluavat kohdistaa lahjoituksensa omille aloilleen, ja Oulun yliopiston varainkeruun johtajan mukaan toiveita kuunnellaan herkällä korvalla (Yle Uutiset 23.11.).

Tutkimukseen ja yliopisto-opetukseen panostamista ei kuitenkaan voi tehdä vain tämän päivän tarpeista ja vaatimuksista käsin. 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneet Alfred Kordelin ja Emil Aaltonen olivat merkittäviä suomalaisia liikemiehiä, jotka testamenttasivat omaisuutensa tieteen ja kulttuurin hyväksi. Entä jos he olisivat kohdistaneet varansa omille aloilleen, esimerkiksi höyrysaha- ja kenkäteollisuuden tutkimukseen? Ne olivat kannattavia bisneksiä aikanaan. Mikä olisi lahjoitusten merkitys nyky-Suomessa? Hyvä sijoittaja tietää, että nykyiset vahvat yhtiöt ja alat eivät takaa tuottoa tulevaisuudessa.

Sama pätee tieteeseen. Suomalainen tiede voi menestyä vain monialaisena ja moniarvoisena. Humanistisilta aloilta valmistuu osaavia ja kielitaitoisia ihmisiä, jotka pystyvät vaativaan merkitysten analyysiin ja ongelmien ratkaisemiseen. Humanistinen tutkimus tukee kulttuurin ja yhteiskunnan kehittymistä. Suorittavat ja tuottavat alatkin tarvitsevat uudistuakseen ja säilyäkseen aloja, jotka analysoivat, selittävät ja ymmärtävät.

Höyrysahat ovat kadonneet ja kenkien valmistus siirtynyt lähes kokonaan halpamaihin. Onneksi rahoja ei sijoitettu niihin. Jatkuvaan kulutukseen ja kasvuun perustuva maailmankuva muuttuu, kun ympäristön rajat tulevat vastaan. Mitä meille jää sen jälkeen?

Humanistiset alat koskevat ihmisyyden perustaa, kieltä ja kulttuuria. Ne tarjoavat keinoja ymmärtää ja uudistaa maailmaa. Humanistiset alat eivät ole itsestäänselvyys, vaan niitä täytyy edistää, vaalia ja tutkia. Ne ovat tulevaisuuden selviytymisstrategia.

Sanna Nyqvist, Helsingin Sanomat 25.11. 2010

[Vetehinen]

Ymmärrän että Kordelinin ja Aaltosen sahoilla ja kengillä ansaittujen varojen sijoittaminen suomalaisen kulttuurin tukemiseen on hyvä ja hieno asia. Toivottavasti sama jatkuu muiden yritysten ja yksityishenkilöiden toimesta.

Valitettavasti Sanna Nykqvistin kirjoitus ei ole oikein omiaan edistämään asiaa.

Kultuuriin kuuluu myös kaupallisuus, talous ja teknologia eikä vain humanismi. Palkallaan humanistikin elää.

Humanistisilta aloilta valmistuu osaavia ja kielitaitoisia ihmisiä, jotka pystyvät vaativaan merkitysten analyysiin ja ongelmien ratkaisemiseen.

Mitä vaativia ongelmia humanistit ovat ratkaisseet? Kysyn tuota suuresta uteliaisuudesta, tietääkseni mitä humanisti pitää suurena ongelmana ja sen ratkaisuna.

Suorittavat ja tuottavat alatkin tarvitsevat uudistuakseen ja säilyäkseen aloja, jotka analysoivat, selittävät ja ymmärtävät.

"Suorittavien ja tuottavien" alojen edustajat osaavat itse analysoida, selittää ja ymmärtää omia alojaan. Ei siihen tarvita "suorittamattomia ja tuottamattomia" humanisteja.

Humanistiset alat koskevat ihmisyyden perustaa, kieltä ja kulttuuria. Ne tarjoavat keinoja ymmärtää ja uudistaa maailmaa.

Mitä konkreettisia keinoja maailman uudistamiseen humanisteilla on tarjolla?

[Toni Selkala]

Mielestäni suomalaisessa humanismi-keskustelussa on erikoinen pohjavire: Humanismin tulee todistaa konkreettisin esimerkein hyödyllisyytensä samanaikaisesti kun vaikkapa teoreettisen matematiikan hyödyt nähdään annettuna. En tiedä pyrkiikö nimimerkki vetehinen toimimaan paholaisen asianajajana keskustelussa ja siten herättelemään talviunilla uinuvia humanistikarhuja, mutta siinä määrin harhaileva ja hapuileva hänen kritiikkinsä on, että katson velvollisuudekseni vastata.

Kultuuriin kuuluu myös kaupallisuus, talous ja teknologia eikä vain humanismi.

Mistäs tietänet mitä kulttuuriin kuuluu, kertoiko teknologia sulle sen? Ettei vain olisi niin, että näkemyksesi kulttuurista kaiken kattavana ihmisyhteisöä muokkaavana tekijänä on parjaamasi humanismin aikaansaannosta. Tiedät varmasti mainiosti sen, että kulttuuri tarkoitti varsin pitkään vielä 1900-luvullakin vain ja ainoastaan ns. korkeakulttuuria ja vasta myöhempi humanistis-teoreettinen työ auttoi meidät näkemään kaiken inhimillisen toiminnan vaikutuksen arkeemme oli tuo toiminta kuinka vähäpätöiseltä vaikuttavaa tahansa. Kun siis sanot kulttuuriin kuuluvan jotain, tulet samalla myöntäneeksi humanismin merkityksen yhteiskunnallisen keskustelun määrittäjänä. Kiistääkään et oikein voi, koska toisaalta humanismista nousee esiin pahamaineinen kolmannen poissuljetun laki, joka loogisesti estää olemasta kaikkea vastaan.

Mitä vaativia ongelmia humanistit ovat ratkaisseet?

Humanistiseen traditioon eivät kuulu totuudet, mikä ehkä osin sumentaa ratkaisuja. Kaikki tuntevat Newtonin siksi, että hän sanoi jonkin olevan jollakin tavoin ja vaikka hän myöhemmin tarkastellen olikin osin väärässä kaikki pitävät hänen saavutuksiaan suurena. Tällainen on tiedon kumulaatioon perustuvan luonnontieteen luonne. Ihmistieteissä ei vastaavaa kumulaatiota ole olemassa ja siksi vaikkapa demokratia ei tule koskaan ratkaistuksi vaikka sen ovatkin luoneet ihmistieteilijät. Samalla tavoin vaikkapa nykyiset konekäännösohjelmat ovat humanistisen tutkimuksen aikaansaannosta, mutta ne eivät ole millään muotoa täydellisiä. Koska humanismi tutkii ihmistä, me tiedämme tietomme rajat ja puutteet. Luonnontiede voi sanoa löytäneensä geenin, joka selittää alkoholismin, mutta sosiologia ei voi tarjota kuin sosiaalisen kentän, jossa vaikuttavien voimien ja faktorien voidaan katsoa olevan alkoholismin taustalla useassa tapauksessa. Näistä ratkaisuista ensimmäistä pidetään oikeana, jälkimmäistä vain lämpimikseen puhumisena vaikka se saattaisi kyetä todellisuudessa paremmin selittämään alkoholismin.

"Suorittavien ja tuottavien" alojen edustajat osaavat itse analysoida, selittää ja ymmärtää omia alojaan. Ei siihen tarvita "suorittamattomia ja tuottamattomia" humanisteja.

Osaavatko? Puhun varsin usein suorittavan veljeni kanssa erään matkapuhelinyrityksen toiminnasta ja ainakin hänen mukaansa juuri nämä taidot suorittavilta ja tuottavilta yksilöiltämme puuttuvat. Suomessa osattiin kyllä kehittää kosketusnäyttö matkapuhelimiin kymmenen vuotta ennen amerikkalaisia, mutta koska kukaan ei ymmärtänyt eikä analysoinut tuotteen arvoa se päädyttiin hylkäämään. Pelkkä tekniikka ei siten ollutkaan riittävä selitys sille, miksi jokin kiinnostaa ihmisiä. Esimerkiksi psykologien ja tietotekniikkaosaajien yhteistyö parempien käyttöliittymien luomiseksi tulisi olla arkipäivää, mutta sen sijaan Suomessa pauhataan humanismin lakkauttamisesta, jotta tulevatkin osaajat voisivat hortoilla pimeässä etsimässä Sampoaan. Vaikkapa siinä yliopistossa, josta Aalto-yliopisto mallia haki, opetetaan kielitiedettä insinööreille -- ja tulokset puhunevat puolestaan.

Mitä konkreettisia keinoja maailman uudistamiseen humanisteilla on tarjolla?

Jos suorittajalta kysytään mitä maailma on, se lienee konkreettisesti kosketeltava todellisuus, joka koostuu empiirisesti havaittavista objekteista. Tätäkin maailma kiistatta on, mutta jotta voisimme edes puhua maailman muuttamisesta meidän tulee hyväksyä humanistinen perusolettama objektien maailman ulkopuolisesta ilmiöiden maailmasta. Humanistisen tutkimuksen tarkoituksena on ohjata suorittajat huomaamaan ilmiöitä, kuten vaikkapa ilmastonmuutos. Valitettavasti otsikoissa seikkailevat ilmastonmuutostaistelun(kin) heeroksina mittauksia tekevät luonnontieteilijät, vaikka varsinainen työ asenteiden muuttamiseksi -- maailman muuttamiseksi -- oli aivan toisten ansiota. Samoin kaikkien yhteiskunnallis-sosiaalisten muutosten kohdalla, joissa harvoin taustalla on suorittaja mittareineen. Itse mittauksen tekeminenhän harvoin suurta innovaatiota osakseen vaatii, mutta nähdäksemme mitä on mitattava tulee jonkun ensin kysyä onko vallitsevassa tavassamme ajatella järkeä. Harvoin tämän ensimmäisen kysymyksen esittäjänä toimii suorittaja.

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[Vetehinen]

Kultuuriin kuuluu myös kaupallisuus, talous ja teknologia eikä vain humanismi.

Mistäs tietänet mitä kulttuuriin kuuluu, kertoiko teknologia sulle sen? Ettei vain olisi niin, että näkemyksesi kulttuurista kaiken kattavana ihmisyhteisöä muokkaavana tekijänä on parjaamasi humanismin aikaansaannosta.

Voi ollakin, mutta tuo sinun tulkintasi ei näy Nyqvistin kirjoituksessa, vaan siinä on pimemminkin esillä ajatus, ettei kultuuriin kuulu muuta kuin humanismi.

Mitä vaativia ongelmia humanistit ovat ratkaisseet?

Humanistiseen traditioon eivät kuulu totuudet, mikä ehkä osin sumentaa ratkaisuja.

Jos ratkaisut ovat liian vaikeita kuvattavaksi, niin kerro mikä on ongelma, jonka humanistit ovat ratkaisseet.

"Suorittavien ja tuottavien" alojen edustajat osaavat itse analysoida, selittää ja ymmärtää omia alojaan. Ei siihen tarvita "suorittamattomia ja tuottamattomia" humanisteja.

Osaavatko? Puhun varsin usein suorittavan veljeni kanssa erään matkapuhelinyrityksen toiminnasta ja ainakin hänen mukaansa juuri nämä taidot suorittavilta ja tuottavilta yksilöiltämme puuttuvat. Suomessa osattiin kyllä kehittää kosketusnäyttö matkapuhelimiin kymmenen vuotta ennen amerikkalaisia, mutta koska kukaan ei ymmärtänyt eikä analysoinut tuotteen arvoa se päädyttiin hylkäämään.

Kyllä ne olivat ihan niitä sinun ja Nyqvistin alentuvasti tarkoittamia "suorittavia ja tuottavia", jotka kosketusnäytön tekivät.

Mitä konkreettisia keinoja maailman uudistamiseen humanisteilla on tarjolla?

Jos suorittajalta kysytään mitä maailma on, se lienee konkreettisesti kosketeltava todellisuus, joka koostuu empiirisesti havaittavista objekteista. Tätäkin maailma kiistatta on, mutta jotta voisimme edes puhua maailman muuttamisesta meidän tulee hyväksyä humanistinen perusolettama objektien maailman ulkopuolisesta ilmiöiden maailmasta. Humanistisen tutkimuksen tarkoituksena on ohjata suorittajat huomaamaan ilmiöitä, kuten vaikkapa ilmastonmuutos. Valitettavasti otsikoissa seikkailevat ilmastonmuutostaistelun(kin) heeroksina mittauksia tekevät luonnontieteilijät, vaikka varsinainen työ asenteiden muuttamiseksi -- maailman muuttamiseksi -- oli aivan toisten ansiota.

Ilmastomuutokseen liittyy politiikkaa ja luonnontiedettä. Jälkimmäistä on ymmärrettävä, jotta voi sanoa jotain järkevää ilmastomuutoksen perusteista ja mahdollisista seurauksista.

Politiikkaa on se ilmastomuutoksen asennemuokkaus. Se on markkinointia, jossa humanistit voivat hyötyä "suorittajien" markkinointiosaamisesta.

Kysyin kuitenkin konkreettisia keinoja, joita humanisteilla on käytettävissään ja vastasit päämäärällä.

Humanistien on pystyttävä vastaamaan oman alansa kysymyksiin.

Humanistien arvostusta ei edistä muiden alojen edustajien halventaminen ja mollaaminen kuten vihjaus, että vain humanisti pystyy abstraktiin ajatteluun.

[Tapio Onnela]

Jos ratkaisut ovat liian vaikeita kuvattavaksi, niin kerro mikä on ongelma, jonka humanistit ovat ratkaisseet.

No sanotaan nyt vaikka, että kun historiaa käytetään poliittisiin tarkoituksiin on erinomaisen tärkeää, että sellaiset yritykset, kuten vaikka historian vääristeleminen ja anakronististen väitteiden esille tuominen kielipoliittisessa keskustelussa osoitetaan vääräksi. Kun väitetään, että valkoisen terrorin tai ruotsalaisten osuus vuoden 1918 tapahtumissa olisi pääosin motivoinut kielipolitiikka on hyvä, että moiset selkeät virheet korjataan. Ihan lähihistoriasta ja Euroopasta kyllä löytyy surullisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun historia otetaan aseeksi etnisten konfliktien lietsomisessa.

Ja tähän sopii hyvin taas tämä Markon Tikan kommentti:

Tietysti poliitikoilta ja ay-johtajilta lipsuu suusta punaisia ja valkoisia, mutta tutkijoita – ainakin minua – etoo aina ja välittömästi, kun poliitikot käyttävät historiaa hyväkseen. Siitähän näissä poliitikkojen, ay-johtajien ja muiden veitikoiden julkisissa puheissa on aina kyse, ei historian tutkimuksesta, eikä historian tutkijoiden luomista tulkinnoista.

[Vetehinen]

Jos ratkaisut ovat liian vaikeita kuvattavaksi, niin kerro mikä on ongelma, jonka humanistit ovat ratkaisseet.

No sanotaan nyt vaikka, että kun historiaa käytetään poliittisiin tarkoituksiin on erinomaisen tärkeää, että sellaiset yritykset, kuten vaikka historian vääristeleminen ja anakronististen väitteiden esille tuominen kielipoliittisessa keskustelussa osoitetaan vääräksi. Kun väitetään, että valkoisen terrorin tai ruotsalaisten osuus vuoden 1918 tapahtumissa olisi pääosin motivoinut kielipolitiikka on hyvä, että moiset selkeät virheet korjataan. Ihan lähihistoriasta ja Euroopasta kyllä löytyy surullisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun historia otetaan aseeksi etnisten konfliktien lietsomisessa.

Pelkäät keskustelun Suomen sisällissodan aikaisista rotuopeista ja kielipolitiikasta aiheuttavan etnisen konfliktin?

Kysyin minkä ongelman humanistit ovat ratkaisseet.

[Jussi Jalonen]

Voi ollakin, mutta tuo sinun tulkintasi ei näy Nyqvistin kirjoituksessa, vaan siinä on pikemminkin esillä ajatus, ettei kultuuriin kuulu muuta kuin humanismi. Humanistien arvostusta ei edistä muiden alojen edustajien halventaminen ja mollaaminen kuten vihjaus, että vain humanisti pystyy abstraktiin ajatteluun.

Kirjoituksen ydin taisi kommentoijalta mennä hieman ohitse. Mikä on sinänsä omituista, koska se on tuotu julki jo Tapio Onnelan toistamassa otsikossa.

Kirjoituksessa ei mielestäni ole missään vaiheessa havaittavissa "kulttuurin" monopolisoimista yksinomaan humanismille, saati sitten muiden alojen edustajain halventamista. Kirjoituksen sanoma on pelko siitä, miten tieteen moniarvoisuus ja monialaisuus saattavat nykyoloissa kadota.

Tekstin teema on tarkoituksella otettu jo menneisyydestä, ja huomautettu miten Kordelin ja Aaltonen olivat liikemiehinä kyllin avarakatseisia ja kaukonäköisiä testamentatakseen varallisuutensa yleensä kaiken tieteen sekä kulttuurin hyväksi. He eivät rajoittaneet varojensa käyttöä yksinomaan vain niiden teollisuudenhaarojen tutkimukseen, joilla he olivat varallisuutensa ansainneet. Voi tietysti olla, että he tekivät lahjoituksensa vain siksi, koska katsoivat sen tuovan itselleen statusta ja hyvää mainetta, mutta moniko nykypäivän sijoittaja tai liikemies ajattelee asiaa edes sillä tasolla? Tässä suhteessa menneisyyden ja nykypäivän välillä tuntuisi olevan selvä kontrasti.

Samalla tekstissä on muistutus siitä, miten yksisilmäinen usko oman aikamme menestyviin teollisuudenhaaroihin voi kostautua tulevaisuudessa, ja muistutetaan takavuosien liikemiestenkin ymmärtäneen, etteivät höyrysahat ja kenkätehtaat voineet säilyä ikuisesti.

Otetaan kärjistetty esimerkki, ja oletetaan, että Suomen yliopistolaitoksessa tosiaankin tapahtuu humanististen tieteiden alasajo. Tämä voi olla seurausta toisaalta rakenteellisista ja rahoitussyistä, mutta toisaalta siihen voi vaikuttaa myös tieteenalain oma sisäinen dynamiikka; humanistiset tieteenalat kärsivät hyvin monessa maamme yliopistossa klikkiytyneestä konservatismista, missä suurin este tutkimuksen etenemiselle ja uusille avauksille on sisäsyntyinen, taantunut laitoseliitti. Suomi on pieni maa ja yliopistot niin ikään pieniä, joten kateus, nepotismi, reviiriajattelu ja muu vastaava ovat täällä paljon korostuneempia. Näkisin itse tämän vähintäänkin yhtä suurena uhkana humanistisille - sekä tietysti yhteiskuntatieteellisille - aloille kuin jonkin oletetun rahoituskriisin. Näillä tieteenaloilla siis on runsain mitoin aihetta myös itsekritiikkiin, mutta nyt eksyn hieman asiasta.

Mutta oletetaan tosiaan, että näin käy; maamme yliopistojen humanistinen tutkimus kutistuu, näivettyy ja katoaa. Samaan aikaan investoinnit kanavoituvat välitöntä ja nopeaa hyötyä hakevaan tieteellistekniseen tutkimukseen. Koska tulosta ja käteistä pitää saada äkkiä, rahoitus kanavoituu korostetusti siihen tutkimukseen, joka tukee nimenomaan sillä hetkellä kukoistavaa bisnestä...

... kunnes tapahtuu jotain, joka vie pohjan tätä tieteellisteknistä tutkimusta tukevilta ja rahoittavilta teollisuudenaloilta. Kyseessä voi olla mitä tahansa. Voi tapahtua jossain muualla tehty uusi läpimurto, mikä tekee nämä vanhaa tekniikkaa soveltavat alat tarpeettomiksi. Kenties uusi talouskriisi vie pohjan investoinneilta. Tai ehkä kotimainen tutkimus vain yksinkertaisesti häviää kilpailussa.

Mitä sen jälkeen jää jäljelle? Miltä pohjalta ryhdytään rakentamaan yliopistolaitosta uudelleen, kun humanistinen tutkimus on ajettu alas, ja tieteellistekninen tutkimus on rampautunut? Mitä tapahtuu sille kulttuurille?

Kirjoituksen sanoma ei ollut mikään humanismin nostaminen jalustalle ylitse muiden, vaan nimenomaan se, että yliopistolaitos ei voi seisoa vain yhdellä jalalla.

Yleisesti ottaen sellaiset valtiot ja maat, joissa on päätetty satsata vain kovaan ja raakaan teknologiaan eivät ole menestyneet kovinkaan hyvin. Yhdysvaltain etelävaltiot keksivät ensimmäisinä panssarilaivat, torpedot ja sukellusveneen, siinä missä natsi-Saksa kehitti suihkukoneet ja ohjukset. Edellisessä valtiossa ei pahemmin humanistisen tutkimuksen varaan rakentuvia yliopistoja ollut, ja kaikki toimi vain yhden teollisuudenhaaran ehdolla. Jälkimmäisessä valtiossa taas poltettiin kirjoja. Molemmat maat ovat kadonneet menneisyyteen ja niistä voi lukea tätä nykyä historiankirjoista, joita tietysti laativat niiden humanististen tieteiden asiantuntijat.

Kysyin minkä ongelman humanistit ovat ratkaisseet.

Kysymyksesi on aika typerä, koska itsestäänselviä esimerkkejä on niin paljon. Täällähän on käsittääkseni jo viitattu esimerkiksi soveltavaan kielitieteeseen, mikä on humanistinen ala, ja mikä on ollut avuksi sellaisilla aloilla kuin puheterapiassa ja informaatiotieteissä. Edellinen on lääkinnällistä kuntoutusta, jälkimmäisellä taas on suora yhteys suoraan tieteellistekniseen tutkimukseen.



Best,

J. J.

[Vetehinen]

Samalla tekstissä on muistutus siitä, miten yksisilmäinen usko oman aikamme menestyviin teollisuudenhaaroihin voi kostautua tulevaisuudessa, ja muistutetaan takavuosien liikemiestenkin ymmärtäneen, etteivät höyrysahat ja kenkätehtaat voineet säilyä ikuisesti.

Noin tietenkin on.

Kaupallisten alojen ja taloustieteiden edustajat ovat tienneet "aina", että teknologiat ja teollisuudenalat kehittyvät. Hehän kehittävät niitä itse.

Mutta oletetaan tosiaan, että näin käy; maamme yliopistojen humanistinen tutkimus kutistuu, näivettyy ja katoaa. Samaan aikaan investoinnit kanavoituvat välitöntä ja nopeaa hyötyä hakevaan tieteellistekniseen tutkimukseen. Koska tulosta ja käteistä pitää saada äkkiä, rahoitus kanavoituu korostetusti siihen tutkimukseen, joka tukee nimenomaan sillä hetkellä kukoistavaa bisnestä...

... kunnes tapahtuu jotain, joka vie pohjan tätä tieteellisteknistä tutkimusta tukevilta ja rahoittavilta teollisuudenaloilta. Kyseessä voi olla mitä tahansa. Voi tapahtua jossain muualla tehty uusi läpimurto, mikä tekee nämä vanhaa tekniikkaa soveltavat alat tarpeettomiksi. Kenties uusi talouskriisi vie pohjan investoinneilta. Tai ehkä kotimainen tutkimus vain yksinkertaisesti häviää kilpailussa.

Voi toki käydä niin, että teknologia kehittyy tehden vanhat teknologiat tarpeettomiksi tai taloudet sortuvat talouspoliittisiin virheisiin.

Teknologit ja taloustietelijät pyrkivät ratkaisemaan noita ongelmia.

Mikä rooli humanisteilla on estää kuvaamiesi uhkakuvien toteutuminen?

Kirjoituksen sanoma ei ollut mikään humanismin nostaminen jalustalle ylitse muiden, vaan nimenomaan se, että yliopistolaitos ei voi seisoa vain yhdellä jalalla.

Humanismin arvostuksen nostamiseksi on minusta humanistien parempi hyväksyä, että arvokasta työtä tehdään myös muilla aloilla, kuten kaupallisella ja tekniikan aloilla.

Nyqvistin viittaukset "suorittaviin ja tuottaviin" aloihin jotka eivät muka analysoi, selitä ja ymmärrä on nurkkakuntainen.

Kaupalliset, taloustieteelliset, luonnontieteelliset ja teknologiset alat analysoivat, ymmärtävät ja osaavat selittää.

[H Salonen]

On toisaalta myös niin, että ns humanisit eivät ilmeisesti - jostain syystä - pärjäää 'lääkäräiden, juristien yms. kanssa.

Miksikö: no enhän tietysti tiedä

Näin vain on. Ja miksei, nämähän avaavat mahdollisuuksia.

Tev Petsku

[Jussi Jalonen]

Mikä rooli humanisteilla on estää kuvaamiesi uhkakuvien toteutuminen?

Taas uusi non sequitur-kysymys.

On aika absurdia kuvitella, että yliopistolaitos tai yhteiskunta yleensäkään sellaisena kuin me sen tunnemme kykenisi elämään tai tulemaan toimeen ilman humanistisia tieteitä tai yhteiskuntatieteitä. Mikäli esimerkiksi historiaa ei tutkita sen alan ammattilaisten toimesta, jäisi menneisyyden selittäminen mahdollisesti sellaisten yksilöiden vastuulle kuin Matti E. Simonaho tai vaikka sinä, sellaisin seurauksin mitä Tapio Onnela tuossa edellä jo tuli esittäneeksi. Mikäli vastaavasti ammatillista kulttuurientutkimusta tai yhteiskuntatutkimusta ei olisi, olisi ihmisten tyydyttävä hakemaan tietonsa jostain ^^^-forumilta, ja seuraukset olisivat sitä mitä sopii odottaakin. Ei ole sattumaa, että lähes kaikki poliittiset radikaaliliikkeet pyrkivät akatemiaan hampaansa iskiessään aina ensiksi käymään historiantutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden kimppuun.

Mikäli humanistisia tieteitä ei tutkittaisi ja mikäli tietoa ei näiltä aloilta tuotettaisi, koostuisi tämä kansakunta seinähulluista vouhottajista, jotka paremman puutteessa uskoisivat ties minkälaisiin höyrypäisiin selityksiin menneisyydestä ja nykyisyydestä. Voi olla, että he tuottaisivat edelleen todella rautaista tekniikkaa, mutta kuka nyt sellaisessa maailmassa haluaisi oikeasti asua?

Tämä tietysti ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö ammattilainenkin voisi ns. seota päästään. Johan Bäckman suoriutui sentään peräti dosentiksi asti. Mutta noin yleisesti ottaen ammattimainen tutkimus ehkäisee jo olemassaolollaan suhteellisen tehokkaasti moisten lieveilmiöiden valtavirtaistumista.

Tällä hetkellä mielestäni suurin ongelma on humanististen tieteiden harjoittajien vetäytyminen norsunluutorniin. On oireellista, että jopa historiantutkimuksessa tuotetaan nyttemmin sellaista tutkimusta, mitä kykenee sisältönsä puolesta lukemaan vain toinen tutkija, jos hänkään. Tällä alalla pitäisi olla selvä asia, että akateeminen opinnäyte voi olla parhaimmillaan myös populaariteos; näiden ei siis tarvitse olla toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, ainakaan omasta mielestäni.

Humanismin arvostuksen nostamiseksi on minusta humanistien parempi hyväksyä, että arvokasta työtä tehdään myös muilla aloilla, kuten kaupallisella ja tekniikan aloilla.

Onko joku kiistänyt tätä asiaa? Vai haluatko tuolla kommentillasi tylyttää humanisteja muuten vain?

Nyqvistin viittaukset "suorittaviin ja tuottaviin" aloihin jotka eivät muka analysoi, selitä ja ymmärrä on nurkkakuntainen.

Lähinnä tässä taitaa olla kyse omasta valikoivasta lukutaidostasi. Humanistisillakin aloilla muuten suoritetaan ja tuotetaan.


Best,

J. J.

[Veikko Palvo]

On toisaalta myös niin, että ns humanisit eivät ilmeisesti - jostain syystä - pärjäää 'lääkäräiden, juristien yms. kanssa.

Miksikö: no enhän tietysti tiedä

Näin vain on. Ja miksei, nämähän avaavat mahdollisuuksia.

Tev Petsku

Historian harrastelijana allekirjoittaneesta vaikuttaa siltä, että esimerkiksi väittely siitä, oliko Suomessa 1918 Vapaussota, Sisällissota, Kapina vai oliko kyseessä osa Venäjän Sisällissotaa, vallankumousta on varsin niukasti hyödyllistä.
Korkeintaan tuon väittelyn voisi katsoa palvelevan nykyhetken poliittisia tarkoitusperiä.
Mutta Venäjän haasteista, mahdollisista kehityssuunnista jne. tehdään tutkimuksia niukanlaisesti ilmeisesti siksi, että se liittyy YYA-aikaan ja se näyttäisi olevan tutkimukselle arka aihe.
Samoin Kylmän sodan aikaisesta Länsi-Euroopan ja EU:n historiasta kehityssuunnista ja haasteista näytettäisiin kirjoitettavan niukasti?
Ehkä osin samoista syistä.
Ja koska lähes kaikki EU-maat olivat ja ovat ja kaikki merkittävät EU-maat ovat edelleenkin myöskin NATO-maita.

Meillä näytettäisiin usein yhä ns. sillanrakentajina "tasapainoiltavan idän ja lännen välissä", vaikka EU:hun on liityttykin?
Olisikohan niin, että historia ja nykyhetki ja siltä pohjalta tulevaisuuden kehityssuunnat yhdistetään liian varovaisesti?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Mikä rooli humanisteilla on estää kuvaamiesi uhkakuvien toteutuminen?

Taas uusi non sequitur-kysymys.

Non sequitur on sinulle kai tärkeä asia.

Irroitit kysymykseni asiayhteydestä. Yksinäinen kysymys saattaa vaikuttaa non sequitur, mutta se pitää liittää asiayhteyteensä.

Mikäli esimerkiksi historiaa ei tutkita sen alan ammattilaisten toimesta, jäisi menneisyyden selittäminen mahdollisesti sellaisten yksilöiden vastuulle kuin Matti E. Simonaho tai vaikka sinä, sellaisin seurauksin mitä Tapio Onnela tuossa edellä jo tuli esittäneeksi.

Vuoden 1918 sisällissotaa, rotuoppeja ja kielisotaa ovat tutkineet mm Lars Westerlund ja moni muu (venäläissurmat), rotuoppeja Aira Kemiläinen ja moni muu, kielisotaa Pekka Kalevi Hämäläinen ja moni muu.

He ovat humanisteja.

Itse en ole varsinaisesti tutkinut mitään, vaan kaikki on humanistien tekemää tutkimusta, johon nojaan ja josta teen havaintoja.

Annan lähteitä heidän ja muiden töistä.

Onnela syytti, että kirjoitukset humanistien tutkimusten tuloksista voi aiheuttaa etnisen konfliktin. Pitäisikö humanistien tutkimukset haudata Onnelan ja Jalosen mielenrauhan vuoksi?

Mikäli humanistisia tieteitä ei tutkittaisi ja mikäli tietoa ei näiltä aloilta tuotettaisi, koostuisi tämä kansakunta seinähulluista vouhottajista, jotka paremman puutteessa uskoisivat ties minkälaisiin höyrypäisiin selityksiin menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Onneksi tutkitaan ja kiitos esimerkiksi kuuluu yllä mainitsemille ja mainitsemattomille rohkeille ja ennakkoluulottomille humanisteille.

Otan esille asioita, joista keskustelua Onnela ja ilmeisesti jotkut muutkin humanistit näyttävät pelkäävän.

Humanismin arvostuksen nostamiseksi on minusta humanistien parempi hyväksyä, että arvokasta työtä tehdään myös muilla aloilla, kuten kaupallisella ja tekniikan aloilla.

Onko joku kiistänyt tätä asiaa? Vai haluatko tuolla kommentillasi tylyttää humanisteja muuten vain?

Kukaan ei ole suoraan kiistänyt muiden alojen merkitystä 100 %:sti nollaamalla, mutta sinun, Onnelan ja Nyqvistin ja Toni Selkälän kirjoituksissa vähätellään muiden kuin humanististen alojen merkitystä.

Muiden alojen vähätteleminen on vain pahaksi humanistien arvostukselle.

Paras keino nostaa humanismin arvostusta on alkaa arvostaa sitä itse vähättelemättä muita aloja.

Arvostus voi tarkoittaa mm sitä, että arvostaa Lars Westerlundin, Aira Kemiläisen, Pekka Kalevi Hämäläisen ja monen monen muun humanistin työtä ja työn tuloksia.

Nyqvistin viittaukset "suorittaviin ja tuottaviin" aloihin jotka eivät muka analysoi, selitä ja ymmärrä on nurkkakuntainen.

Lähinnä tässä taitaa olla kyse omasta valikoivasta lukutaidostasi. Humanistisillakin aloilla muuten suoritetaan ja tuotetaan.

Humanistisilla aloilla kai suoritetaan ja tuotetaan myös, mutta Nyqvistin kirjoituksen mukaan ei.

En usko, että kaikki humanistit jakava kaikki mitä Nyqvist kirjoitti.

[Toni Selkala]

Nähtävästi esittämäni paradoksaalinen suhde humanismiin ja sen oikeutukseen laajentuu myös kattamaan muiden tieteenalojen oikeutuksen etsimisen. En nyt suuremmin puutu tähän aiheeseen vaan pureudun syvemmin nyt esille nostettuun kysymykseen siitä, mitä humanismilla voidaan saavuttaa, on saavutettu ja tullaan saavuttamaan.

Helpointa näistä kolmesta lienee vastata siihen mitä on saavutettu. Monelle tuntuu tulevan yllätyksenä esimerkiksi se, että empiirisen luonnontieteen loivat humanistiset ajattelijat, jotka vaativat kaikelta tiedoltamme todistettavuutta, joka pohjaa aistiemme toisinnettaviin havaintoihin. Tällaisenaan muotoilu esiintyy vaikkapa Francis Baconin kuuluisassa Novum Organum -teoksessaan vuodelta 1620 kun taasen Galileon Il Saggiatore on vasta vuodelta 1623. Yleisemminkin voidaan kaiketi sanoa, että ajatus siitä ettei kirkollinen maailmanjärjestys ollut yhtä kuin todellisuus on perua eurooppalaisessa ajattelussa juuri teologeilta ja uusista eurooppalaisista yliopistoista, joista yksikään ei opettanut luonnontieteitä, koska moisia tieteitä ei vielä tuolloin ollut olemassa. Toki tällaisten esimerkkien käyttäminen on mielestäni saivartelua, mutta kun ne mainitaan luonnontieteen sankaritaruina esimerkiksi Kuhnin The Structure of Scientific Revolutions -kirjassa niin kaippa ne toimivat myös argumentteina vastaan maailman luonnontieteellistävää näkemystä.

Toinen asettamistani tehtävistä oli sen määritteleminen mitä humanismi voi tarjota tässä ajassa ratkaisuina havaitsemiimme ongelmiin. Koska selvästikään kielitiede tai psykologia eivät olleet hyväksyttäviä vastauksia, pitänee etsiä kauempaa. Historiaan lienee turha vedota, koska päädymme vain ikiaikaiseen relativismi-keskusteluun, eivätkä yhteiskuntatieteetkään kelpaa kun "nehän ovat melkein kuin luonnontieteitä". Ensi alkuun mieleni tekisi vastata tähän arkeologia, mutta luin juuri, että arkeologia haluaa siirtyä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan osaksi, koska se muistuttaa metodeiltaan lähemmin niitä – mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakaan. Aluetta näin rajattuani jäljelle ei ole jäänyt moniakaan tieteitä, joten otetaan esimerkki vaikkapa naistutkimuksesta.

Kun feministinen ajattelu alkoi saada suurempaa merkitystä sotien jälkeisenä aikana, havahduttiin huomaamaan yhteiskunnallisten rakenteidemme syrjivyys. Olimme tieten tai tiedostamattamme tulleet syrjineeksi kaikkia, yhtä lailla miehiä kuin naisia, mutta eritoten vanhuksia ja lapsia. Tämän selkeästi havaittavan tosiasian huomaamiseen tarvittiin kuitenkin humanistinen tiede, joka avasi silmämme huomaamaan tämän. Aivan samoin kuin Einsteinin suhteellisuusteoria auttoi luonnontieteilijöitä huomaamaan valon taipumisen auttoivat vaikkapa ensimmäisen aallon feministien kirjoitukset havaitsemaan sen miten patriarkaalisesti olimme länsimaisen yhteiskuntamme järjestäneet ja miten vähän mahdollisuuksia itsenäiseen elämään olimme naisille jättäneet. Samalla olimme tulleet kaventaneeksi myös miehisyyden alaa kattamaan vain ja ainoastaan rahan ansaitsemisen sekä "miehiset työt", jolloin mies ei saattunut kuvitellakaan iloitsevansa lastenhoidosta. Syrjimme kaikkia ja toisaalta pakotimme itsemme yhteiskunnan asettamaan muottiin, josta emme olleet olleet itse päättämässä vaan, jonka olivat päättäneet meitä edeltävät sukupolvet. Tämän havainnon jälkeen voimme sanoa nyky-yhteiskunnan olevan huomattavasti vähemmän syrjivä, mitä voidaan pitää samalla tavoin inhimmilistä elämää parantavana "keksintönä" kuin vaikkapa matkapuhelinta. Elämänlaatumme on parempaa, kiitos tämän humanistisen tutkimuksen.

Viimeinen ja kiistatta vaikein tehtävä on tulevaisuuden ennustaminen. Voimmeko olettaa uusien humanististen ajatusten syntyvän, jotka muokkaavat elämäämme yhtä merkittävällä tavalla kuin vaikkapa feministinen tutkimus tai ilmastonmuutoksen havainnoinut tutkimus (ks. esim. suomalaisessa kontekstissa von Wrightin puhe ympäristöstä Ylen Elävästä Arkistosta 1980-luvulta tai hänen esseensä ympäristön ja talouden suhteesta 1960-luvun lopulta vrt. Suomen talous 2010 -raportti joka tehtiin 1981, jossa ei otettu huomioon ilmastonmuutosta millään tavoin). Kiistatta näin tulee käymään, mutta minkä humanistisen tieteen saavutuksiin havainnot tulevat perustumaan on vain arvailujen varassa. Esimerkiksi mediatutkimuksen kentästä saattaa nousta tai olla jo noussut uusi tapa arvioida ympäröivää mediaa ja sen luomia lainalaisuuksia, jonka penetroituminen kaikille yhteiskunnan tasoille auttaa meitä käsittelemään ja ymmärtämään paremmin media-arkeamme. Varmasti myös käännös- ja kielitieteet tulevat vastaisuudessa tuottamaan entistä soveltuvampia malleja kielille -- ehkäpä lopultakin löytyy se babeliaaninen tertium comparationis, ken tietää. Sitä voi kuitenkin pitää melko lailla varmana, että ilman rahoitusta yksikään näistä tavoitteista ei tule toteutumaan.

Vielä lopuksi haluaisin huomauttaa, etten missään muotoa ole pyrkinyt vähättelemään luonnontieteiden ja teknisten tieteiden saavutuksia tai tarpeellisuutta, kuten nimimerkki vetehinen kirjoittaa. Tämä liittyy alussa toteamaani paradoksiin: En voi puolustaa humanismia ilman, että samalla olen velvoitettu puolustamaan luonnontieteitä, mutta toisin päin tämä ajatuskulku ei nähtävästi ole sovellettavissa. Abstraktia ajattelua ei toki ole kukaan karsinoinut vain humanistien yksinoikeudeksi -- paitsi ehkä luonnontietelijät itse. Esimerkiksi edellä mainitsemani Kuhn kirjoittaa suurimman osan tietelijöistä (tällä viitaten erityisesti luonnontietelijöihin) pitäytyvän normaalitieteen alassa, siten vähät välittäen abstraktioista ja keskittyen nykyisen havainnointivälineistön ja -tarkkuuden parantamiseen. Vaikkapa CERN:in hiukkauskiihdytin on hyvä esimerkki tästä: Uusi uljas kiihdytin ei varsinaisesti muuta teoreettista viitekehystä, jossa toimitaan vaan ainoastaan sitä energiamäärää, jolla yksittäiset atomien osaset voidaan toisiinsa törmäyttää. Tämä ei suoranaisesti vaadi abstraktia ajattelua vaan loisteliaita teknisiä taitoja. Sama toki pätee myös humanismissa, jossa suuri osa tieteen harjoittajista pitäytyy kiinni siinä mitä tiedeyhteisö kullakin hetkellä pitää parhaimpana selityksenä. Siten suuri osa tieteilijöistä ei tule koskaan kyseenalaistaneeksi mitään, mutta tämä ei liene lopultakaan tämän keskustelun aihe eikä varmasti perustelu makkaratehtailijoiden, autokauppiaiden tai hampurilaiskeisareiden "toiveille".

Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä

[Jussi Jalonen]

Kukaan ei ole suoraan kiistänyt muiden alojen merkitystä 100 %:sti nollaamalla, mutta sinun, Onnelan ja Nyqvistin ja Toni Selkälän kirjoituksissa vähätellään muiden kuin humanististen alojen merkitystä.

Odottelen tässä kiinnostuneena, minkä muiden kuin humanististen alojen merkitystä vähättelevän kohdan kirjoituksistani pystyt osoittamaan.

Onnela syytti, että kirjoitukset humanistien tutkimusten tuloksista voi aiheuttaa etnisen konfliktin. Pitäisikö humanistien tutkimukset haudata Onnelan ja Jalosen mielenrauhan vuoksi?

Asian vierestä puhuminen ja epärelevanttien kysymysten esittäminen näemmä jatkuu.


Best,

J. J.

[Tapio Onnela]

Onnela syytti, että kirjoitukset humanistien tutkimusten tuloksista voi aiheuttaa etnisen konfliktin. Pitäisikö humanistien tutkimukset haudata Onnelan ja Jalosen mielenrauhan vuoksi?

En "syyttänyt", et ilmeisesti vain tainnut yhtään ymmärtää mistä oli puhe. Eli siitä, että jos meillä ei olisi ammattimaista tutkimusta joka selittää menneisyyttä tieteellisin menetelmin, helppoheikit voisivat onnistua esim etnisten konfliktien lietsonnassa, tai perustelmaan vaikkapa kielipolitiikan muuttamista keksityillä ja kyseenalaisilla perusteilla.

Otan esille asioita, joista keskustelua Onnela ja ilmeisesti jotkut muutkin humanistit näyttävät pelkäävän.

Konkreettinen esimerkki tästä oudosta väitteestä kiitos.

... mutta sinun, Onnelan ja Nyqvistin ja Toni Selkälän kirjoituksissa vähätellään muiden kuin humanististen alojen merkitystä.

Sanopas nyt missä kohtaa minä olen tuollaista vähättelyä tuonut esille? Sinulla on selvästi taipumus lukea asioita vääristellen, mutta tässä kohtaa muunnat totuutta kyllä hyvin rankasti.