Yhdysvalloissa historian oppikirjan voi kirjoittaa kuka tahansa
Lähetetty: 28.11.10 09:27
Yhdysvalloissa pääpaino historian oppikirjoissa on niiden soveltuvuudessa koulujen opetussuunnitelmiin, eikä niiden kirjoittajien akateemisessa ammattitaidossa. Virginialaisissa kouluissa käytetystä historiankirjasta nousi kohu sen esitettyä tulkinnan, jonka mukaan tuhansia mustia sotilaita taisteli etelävaltioiden puolella sisällissodassa. Suomessa oppikirjabisnes on pitkälti kustannusyhtiöiden hallinnassa.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa The Washington Postin juttu aiheesta.
Virginian osavaltiossa käytetty historian oppikirja Our Virginia: Past and Present on herättänyt paljon keskustelua Yhdysvalloissa. Kirjassa väitetään tuhansien mustien taistelleen konfederaation eli orjuutta tukeneiden etelävaltioiden puolella sisällissodassa 1861–1865. Kirjan kirjoittaja Joy Masoff ei ole ammattihistorioitsija, mutta hän on julkaissut aiemmin oppikirjoja ja lastenkirjoja.
The Washington Postin uutisoimassa jutussa Masoff kertoo löytäneensä lähteitä kyseisestä historiallisesta myytistä lähinnä Internetistä. Useat näistä lähteistä ovat The Sons of the Confederate Veterans -järjestön tuottamia. Järjestö, jonka jäsenet ovat konfederaatiosotilaiden miespuolisia perillisiä, on jo pitkään pitänyt yllä käsitystä mustista konfederaatiosotilaista. Washington Postin mukaan historian tutkijat pitävät lähes yksimielisesti järjestön lähteitä historiaa virheellisesti tulkitsevina. Virginian yliopiston historioitsija Ervin Jordanin mukaan lähdemateriaalia muutamista konfederaation puolella taistelleista mustista on kirjeissä ja sanomalehtiteksteissä.
Our Virginia -oppikirja on jakanut mielipiteitä myös osavaltion sisällä: osa piirikunnista aikoo jatkaa kirjan käyttöä opetuksessa, kun taas monissa piirikunnissa se on hylätty opetuskäytöstä. Kirjan hyväksyi kolmesta ala-asteen opettajasta muodostunut komitea, joista yksikään ei ole ammattihistorioitsija. Kirjojen hyväksyminen koulukäyttöön vaatii luvan opettajien ja asiantuntijoiden muodostamilta arviointikomiteoilta.
Keskustelussa on noussut esiin kysymys, voiko kuka tahansa kiinnostunut kirjoittaa koulun oppikirjan ja saada sen opetuskäyttöön. Yhdysvaltalaisen verkkolehden Slate uutisessa kerrotaan, että oppikirjan voi kirjoittaa asiaan kouluttamaton henkilö; useimmissa osavaltioissa koulutuslautakunta määrittää ohjenuorat kirjoja, mutta ei kirjoittajan pätevyysvaatimuksia, varten. Tilaukset oppikirjojen kirjoittamiseen tulevat useimmiten kustantajien taholta, jotka valitsevat työryhmän kirjoja työstämään. Ala-asteen historian oppikirjoissa tekijöitä voi olla myös vain yksi asiantuntija. Jos kustantajien palkkaamissa työryhmissä käytetään muita kirjoittajia, heiltä ei vaadita mitään tiettyä pätevyyttä: niin tohtorintutkinnon suorittanut tutkija kuin kelvollisen kirjoitusnäytteen antanut lukio-opettaja kelpaa.
Suomessa oppikirjat syntyvät useimmiten kustantajien tilauksesta työryhmissä. Kustantajat tuntevat aihepiirien asiantuntijat, joita haluavat projekteissa käyttää. Suuri osa suomalaisista oppikirjoista tulee isommilta kustannusyhtiöiltä. Laissa määrätään vain peruskoulun kirjojen osalta niiden maksuttomuus opiskelijoille, päätöksen tietyn kirjan käytöstä tekee opettaja ja koulu kustantajien markkinoinnin perusteella. Historian oppikirjat perustuvat Titta Hujakan pro gradu -työn mukaan pitkälti yleisteoksille: liian ristiriitaisia historian tulkintoja ei mukaan haluta ottaa, vaan tarkoituksena on löytää sopiva yleinen linja.
Lähteet:
Slate: Who gets to write public-school history books?, 22.10.2010
The Washington Post
- Virginia 4th-grade textbook criticized over claims on black Confederate soldiers, 20.10.2010
- Loudoun schools remove textbook over claim about black Confederate soldiers, 24.10.2010
- Disputed Va. textbook wasn't reviewed by history experts, 21.10.2010
Suomen tietokirjailijat ry:n tietopaketti aloitteleville oppikirjantekijöille
Titta Hujakan pro gradu “Historianopetus politiikan ristiaallokossa – Talvi- ja jatkosodan kuva lukion historian oppikirjoissa toisen maailmansodan jälkeen”
Yle Kuningaskuluttaja: Lukiolaiset oppikirjabisneksessä kustantajien armoilla, 30.3.2006