Periaatepäätös arkistolaitoksen keskusarkiston perustamisesta Mikkeliin hyväksytty
Lähetetty: 16.12.10 10:36
Opetusministeri Henna Virkkunen hyväksyi torstaina periaatepäätöksen arkistolaitoksen keskusarkiston perustamisesta Mikkeliin. Suunnitelmasta teki esityksen selvitysmies Erkki Aho vuoden 2010 alussa. Keskusarkistoon sijoitetaan arkistolaitoksen ns. passiiviaineistoa, eli aineistoa, jonka käyttö on vähäistä sekä digitoitua paperiaineistoa. Tavoitteena on, että keskusarkisto olisi valmis vuoden 2017 - 2018 vaihteessa.
Sijoitusta Mikkeliin puoltaa paikkakunnan arkistoalaan, sähköiseen arkistointiin ja digitointiin liittyvä osaaminen. Alueella sijaisevat Mikkelin maakunta-arkiston lisäksi myös Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin teknologiakeskus Miktech sekä Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus.
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 16.12.2010