100-vuotiasta suomalaista sarjakuvaa juhlitaan vuonna 2011
Lähetetty: 14.01.11 11:09

Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlavuoden ohjelma koostuu näyttelyistä, julkaisuista, festivaaleista, juhlallisuuksista ja muista sarjakuvatempauksista sekä sarjakuvan kulttuuripoliittista asemaa parantavista toimenpiteistä. Suurnäyttelyt avautuvat helmikuussa Kansalliskirjastossa, syksyllä Postimuseossa ja Designmuseossa ja juhlintaa jatketaan Designpääkaupunkivuoteen 2012 nykysarjakuvataiteen näyttelyllä Kiasmassa. Nostamme esiin ja palkitsemme historiallisia tekijöitä, hahmoja ja julkaisuja – ennen kaikkea tuomme suomalaisen sarjakuvan historiaa ja nykypäivää suuren yleisön tietoisuuteen. Ilosanomaa viedään ulkomaillekin kansainvälisillä kirjamessuilla ja kiertonäyttelyillä.
Vuosi 2011 on hyvä ajankohta rakentaa perusta suomalaisen sarjakuvan tulevaisuuden turvaamiselle ja sen historiallisen perinnön säilyttämiselle. Vuoden aikana tehdään konkreettisia toimenpiteitä sarjakuvan ja kuvituksen aineellisen historian tallentamiseksi, edistetään sarjakuvakoulutuksen tilannetta kotimaassa sekä otetaan kantaa alan rahoitustilanteeseen. Juhlavuoden toiminnot tähtäävät tulevaisuuteen, kotimaisen sarjakuvan kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseen.
Juhlavuosi on valtakunnallinen, näkyvyydessään monipuolinen ja monitaiteellinen. Taustaorganisaationa toimii Sarjakuvan tiedotuskeskus ry joka sijaitsee Sarjakuvakeskuksella. Toteutuksesta vastaa juhlavuoden pääsihteeri ja asiantuntijatyöryhmä.
Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Lisätietoja:
Laura Lyhykäinen
juhlavuoden pääsihteeri
Sarjakuvan tiedotuskeskus ry
Hämeentie 150
00560 Helsinki
Puh 050 503 4422
laura.lyhykainen@sarjakuvaseura.fi
Juhlavuoden tapahtumia voi seurata osoitteessa http://www.sarjakuvaseura.fi