
Seuran kunniajäseneksi kutsuttiin metsänhoitaja Juhani Huittinen, joka on toiminut monipuolisesti seuran tarkoitusperien hyväksi sen perustamisesta asti 1994. Seuran hallituksessa ja erityisesti puheenjohtajana 2006-2010 hän on aktiivisesti kehittänyt seuran toimintaa ja sen yhteisöllisyyttä. Huittisen puheenjohtajakaudella seura on vakiinnuttanut paikkansa metsähistorian harrastuksen ja tutkimuksen edistäjänä Suomessa ja osana metsähistorian seurojen pohjoismaista yhteistyötä.
Metsähistorian Seuran ansioplaketit myönnettiin professori Matti Kärkkäiselle ja FM Pekka Virtaselle. Matti Kärkkäinen on toiminut monipuolisesti metsän ja puun tutkimuksessa, opetuksessa sekä käytännön metsätalouden ja metsäteollisuuden palveluksessa. Kärkkäisen kirjallinen tuotanto on mittava, ja sisältää artikkeleita, kantaa ottavia populaarikirjoituksia, tutkimuksia sekä käsi- ja oppikirjoja.
Pekka Virtanen on folkloristi ja metsäkulttuurin tuottelias monitoimimies, jolla on laajat yhteydet alan tutkijoihin ja muihin toimijoihin. Virtanen on tehnyt monia kymmeniä metsäkulttuuria käsitteleviä artikkeleita, kirjoja ja näyttelykäsikirjoituksia. Vuosina 1991-2006 Pekka Virtanen toimi näyttelyamanuenssina Suomen Metsämuseo Lustossa, ja sen jälkeen vapaana tutkijana, kirjoittajana ja kuraattorina.
Metsähistorian Seura ja Suomen Metsänhoitajaliitto myönsivät pro gradu -palkinnon VTM Terhi Reiterälle Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 2010 hyväksytystä talous- ja sosiaalihistorian alan tutkielmasta Kämpän kotihengetär vai hyvä jätkä? Pohjois-Suomen kämppäemännät ja sukupuolen merkitys kämppäelämässä 1945-1975. Tutkielmassaan Reiterä käsittelee miehisen metsätyön historian kannalta mielenkiintoista aihetta, savotoilla työskennelleitä naisia. Reiterä valottaa aihetta monipuolisesti ja tasapainoisesti niin aikalaiskirjallisuuden, naisten oman muistitiedon kuin myös metsätyömailla työskennelleiden miesten näkökulmasta. Analyysi tuo mielenkiintoisella tavalla esiin metsäkämppien sosiaalisen todellisuuden kämppäemäntien näkökulmasta.
Metsähistorian Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin MMT Tapani Tasanen ja varapuheenjohtajaksi VTT Jaana Laine.
Vuonna 1994 perustettu Metsähistorian Seura edistää laaja-alaisesti ja monitieteisesti metsähistorian ja -perinteen tutkimusta, tallennusta ja harrastusta. Seura toimii metsähistorian tutkijoiden ja harrastajien sekä metsäalan ammattilaisten verkostona.
* Metsähistorian Seura
* Terhi Reiterä: Kämpän kotihengetär vai hyvä jätkä? Pohjois-Suomen kämppäemännät ja sukupuolen merkitys kämppäelämässä 1945-1975