Kissojen historiaa
Lähetetty: 18.04.11 08:04
Kirjoittaja kaisu
Näin aikoinaan kissojen historiaa käsittelevän dokumentin. Dokumentissa pohdittiin, että noitavainojen seurauksena tapettiin paljon kissoja ja tällä oli ruton leviämiseen vaikutuksia kun eivät enää olleet syömässä rottia.
Onkohan tässä mitään perää?
Re: kissojen historiaa
Lähetetty: 18.04.11 16:44
Kirjoittaja jsn
On siinä jotakin perää.
Google-kirjoista löytyy ainakin osa Donald Engelsin kiinnostavasta teoksesta Classical Cats.The Rise and Fall of the Sacred Cat (1999).
Sen mukaan kissojen surmaaminen oli kuitenkin vain yksi osasyy Mustaan surmaan, ei koko selitys, jos kohta merkittävä. Aasian kaupan vähentyminen vähensi kaupunkien asukkaiden määrää, mikä puolestaan pienensi rottakantoja. Kun mustarotta tuli, se valtasi itselleen nopeasti alaa, koska sillä ei ollut kilpailijoita.
Tärkein syy epidemioille oli kuitenkin huono hygienia. Jos olisi noudatettu 1900-lukulaisia sääntöjä, ei tauti olisi levinnyt.
Aiemmin kissat olivat pyhiä ja arvostettuja eläimiä, ilmeisesti kirkolla oli osansa kissojen vainoamisessa, koska pyrki kitkemään vanhoja kultteja.
Kissoja kohtaan osoitettu julmuus kuului 1700-1800-luvulle asti kansan syvien rivien huvitteluun. Vasta 1700-luvulta alkaen yläluokka alkoi kohdella kissoja lemmikkeinä. Julmuus kissoja kohtaan oli usein protestointia tätä kohtaan.
Re: Kissojen historiaa
Lähetetty: 06.11.12 23:07
Kirjoittaja anne.lukana
Hei,
vaikka viestisi on vanha, niin kissojen historiasta tuli mieleen aivan äskettäin julkaistu teos:
Keinänen Minna & Nyman Harri 2012. Kissojen Suomi. Katit historian poluilla. SKS.
Kirjassa on kerrottu kansantajuisesti kissojen historiaa eri näkökulmista, kuten maatiaiskissan, taidekissan ja lemmikin näkökulmista.