Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Maanantaina 18.4.2011 aukeaa Turun tuomiokirkossa yleisölle näyttely Viimeinen ehtoollinen, jossa kolmen nykytaiteilijan tulkinnat viimeisestä ehtoollisesta kilvoittelevat kävijöiden huomiosta samaa aihetta käsittelevän, Robert Wilhelm Ekmanin kirkon pääkuoriin maalaaman freskon kanssa.

Viimeinen ehtoollinen -taidenäyttelyn järjestää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Näyttelyä ovat tukeneet taloudellisesti myös Turku 2011 -säätiö,Turun arkkihiippakunta, Kirkkohallitus ja Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto. Näyttely on osa kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.

Viimeinen ehtoollinen -näyttely on avoinna Turun tuomiokirkossa 18.4.–31.7. 2011 joka päivä klo 9–20 ja siihen on vapaa pääsy.

http://www.ts.fi/turku2011/uutiset/213649.html

Kun astuu sisään kirkkoon, havaitsee välittömästi etuoikealla jotain, joka houkuttelee katsomaan lähempää. Askeleet johdattivat minut suoraan Agricola-kappeliin, jossa sijaitsee Pauno Pohjolaisen massiivinen kaksiosainen veistos. Se sai kaltaiseni ateistinkin hiljentymään ja istahtamaan penkille miettimään. Se ei ole vain kirkkoon tuotu taideteos, vaan kuin puuttuva palanen, joka on löytänyt oikealle paikalleen.
Keskimmäiseen tilaan johtaa matala oviaukko. Kun ovesta kumartuu sisään, pääsee lähelle Andy Warholin teoksia. Ne pysäyttävät jo pelkällä maineellaan ja erikoisuudellaan.
Francine LeCrercqin teokseen pääsee konkreettisesti käsiksi, osaksi. Jakamaan viimeistä ehtoollista, piirtämään jälkensä.

Vaikka näyttely onkin pysäyttävä ja se saa kirkkoon kuulumattomankin ihmisen istahtamaan kirkonpenkkiin miettimään ja hiljentymään, uskoisin että näyttelyssä on paras hetki käydä silloin kun tanssiteatterin lavarakennelma on purettu. Tyhjänä se on vain iso näköeste, ei sovi yhteen kirkon ja näyttelyn arkkitehtuurin kanssa.

Näyttelyn kirja ”Viimeinen ehtoollinen The Last Supper in Turku Cathedral” on taidokas yhdistelmä taiteentutkimusta, teologiaa ja ties mitä. Perttu Ollila kirjoittaa älykkäästi, ilman akateemista arastelua hengellisen aiheen äärellä ja myös ilman minkään sortin jeesustelua. Kirjan lukemisen jälkeen näyttelyyn on ihan pakko mennä uudestaan.