Sivu 1/1

Kuolemaan liittyviä tarinoita ja historiaa Turun linnassa

Lähetetty: 06.05.11 13:47
Kirjoittaja Maria Kallio

Karin Boyen kuolema-aiheinen piirustus taiteilijan nuoruusvuosilta. Kuva: Karin Boye.

Turun linnan Isossa linnantuvassa avataan 6. toukokuuta "Kuu paistaa, kuollut ajaa" -näyttely. Se esittelee kuolemaa tarinoissa ja vastaa kysymyksiin siitä, miten kuoleman eriarvoisuus ja poikkeava kuolema ovat näkyneet historian saatossa.

Kansanperinteessämme on runsaasti kuolemaan liittyviä tarinoita. Kertomuksia on olemassa niin kuolemanjälkeisestä elämästä, taivaasta ja helvetistä, kummittelevista vainajista kuin hautausmaanväestäkin. Myös tunnetut murhamiehet elävät edelleen tarinoiden kautta. Näistä esimerkkinä mainittakoon eteläpohjalainen puukkojunkkari Matti Haapoja, jonka tekemistä murhista ja hurjista karkumatkoista kirjoitettiin laajasti aina lehdistöä myöten.

Kuoleman eriarvoisuutta kuvastaa muun muassa se, miten rikkaan ja köyhän kaupunkilaisen hautaustavat erosivat toisistaan. Näyttelyssä on esillä Turun tuomiokirkkoon 1682 haudatun professorin, Turun Akatemian ensimmäisen kirjastonhoitajan Axel Kempen komea hautavaatetus. Sitä voi verrata Turun keskustan ns. Julinin tontin hautausmaalta löydettyyn tuntemattoman naisen hautaukseen. Kysymykseen poikkeavasta kuolemasta vastataan toisaalta sodissa surmansa saaneiden sotilaiden, toisaalta lapsensurman näkökulmasta. Mitä on jäljellä keskiajan taistelukentälle jääneestä ja mitä toisen maailmansodan rintamalla kaatuneesta sotilaasta? Minkälainen oli lapsensurmaan syyllistyneen äidin kohtalo ja hänen tuomionsa täytäntöön panevan pyövelin työ?

Mitä kuolleet kertovat? Eri tieteenalojen edustajat ovat osallistuneet kaivauksissa löytyneiden vainajien tutkimiseen. Nykyisen Turun kaupungin keskustassa sijainneen, 1300–1500-luvuilla toimineen Pyhän hengen talon yhteydessä oli hautausmaa (ns. Julinin tontti). Sieltä esiin kaivetuille vainajille on tehty mm. luu- ja hammasanalyyseja. Näyttely esittelee myös tätä tutkimustoimintaa.


Lähde:

"Uusi näyttely Kuu paistaa, kuolema kulkee, aukeaa Turun linnassa" (Turun museokeskus)

Lisätietoja:

Turun historiaa Wikipediassa

Axel Kempe Wikipediassa

"Mördaren i Helsingfors är Matts Haapoja"-uutinen Wasa Tidning 14.10.1890. (Historiallinen sanomalehtikirjasto)