Sivu 1/1

Museovirasto tekee kesällä arkeologisia kenttätöitä Hangosta Muonioon

Lähetetty: 08.07.11 09:49
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museoviraston uuden Arkeologiset kenttäpalvelut -yksikön ensimmäinen kenttätyökausi on käynnistynyt vilkkaana. Yksikkö tekee inventointeja, esitutkimuksia, kaivauksia ja valvontoja kaikkialla Suomessa. Eteläisin kenttätyökohde on tänä vuonna Hangossa ja pohjoisin Muoniossa. Tutkimukset käsittävät kaikki aikakaudet mesoliittisesta kivikaudesta aina toiseen maailmansotaan asti. Työkohteet sijaitsevat hyvin erityyppisissä ympäristöissä – maaseudulla, luonnonympäristöissä, kaupunkien keskustoissa ja veden alla.

Yksikkö tekee Museoviraston budjettirahoituksella pieniin yksityisiin rakennushankkeisiin liittyviä kaivauksia. Pääosa yksikön töistä on muinaismuistolain 13 ja 15 §:n perusteella tilauksesta tehtäviä kenttätöitä, jotka liittyvät johonkin suurempaan rakennus- tai maankäyttöhankkeeseen.

Nastolan Herneniemessä on parhaillaan käynnissä laajan kivikautisen asuinpaikan kaivaukset. Haminan Rykmenttikentällä tehdään koko kesän ajan kaivauksia, joissa on löytynyt mm. kirkon paikka ja lasten hautoja. Porin keskustassa on juuri aloitettu kaupunkiarkeologiset kaivaukset. Haminan ohikulkutien linjauksella dokumentoidaan parhaillaan historiallisen ajan röykkiöitä. Hangon Länsisatamassa on alkamassa vedenalaisten muinaisjäännösten inventointi. Heinä-elokuussa inventoidaan myös alueita Lapissa.

Museovirasto järjestää Laitilassa heinäkuussa kahdeksannen kerran kaksi viikkoa kestävät kaikille kiinnostuneille avoimet tutkimuskaivaukset viikinkiaikaisessa kalmistossa.

Museoviraston budjettirahoituksen ulkopuoliseen rahoitukseen perustuvia laajempia tutkimusprojekteja on käynnissä kaksi: Salpalinjan inventointi itäisessä Suomessa sekä Vrouw Maria veden alla -hanke, jonka tutkimussukelluksia tehdään parhaillaan Saaristomerellä.

Luettelo Museoviraston arkeologisista kenttätöistä, kaivauksista ja inventoinneista, vuonna 2011 on viraston verkkosivuilla osoitteessa http://www.nba.fi/fi/arkeologiset_kenttatyot2011

Luettelossa ovat mukana työt, jotka ovat varmistuneet tähän mennessä. Osa kenttätöistä on jo tehty, osa on parhaillaan käynnissä ja osa tehdään vasta myöhemmin kesällä tai syksyllä. Luetteloa päivitetään kesän kuluessa.

Lisätietoja antaa yli-intendentti Marianna Niukkanen, marianna.niukkanen@nba.fi, p. 040 128 6201

Arkeologiset kenttäpalvelut http://www.nba.fi/fi/arkeologiset_kenttapalvelut