Täyttä kaasua Pyynikillä
Lähetetty: 05.10.11 15:15

Tamperelaisen museokeskuksen Vapriikin sivuilla on marraskuun alussa avautuvan Täyttä kaasua Pyynikillä näyttelyn sivut ja tänään aloittanut blogi, joka ennen avajaisia kertoo näyttelyn rakentamisesta.
Marjo Meriluoto aloittaa ensimmäisen postauksensa
Minusta historia on parhaimmillaan tarinoita ihmisistä ja paikoista. Se on tullut taas selkeästi esiin Täyttä kaasua Pyynikillä -näyttelyä kootessani. Pyynikinajot on suomalainen ja tamperelainen legenda. Se on jäänyt lähtemättömästi mieleen niin ajojen järjestäjille ja kilpailijoille kuin runsaslukuiselle yleisöllekin. 1950-luvulla syntyneet työkaverit kertovat makkaran kärystä kirpeässä syyspäivän auringonpaisteessa, moottoripyörien korviahuumaavasta pärinästä, vatsaa kouraisevasta jännityksen tunteesta ja ohikiitävistä hurjapäistä sankareista kiiltävien moottoripyörien selässä.