Urho Kaleva Kekkonen ja Haminan vallit v. 1918
Lähetetty: 01.12.11 17:56
Tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen muisteli heinäkuussa 1981 ”Vuosisatani”-kirjaansa vuoden 1918 omakohtaisia tapahtumia.
Kekkonen selosti, miten 22.5.1918 kainuulaiset sijoitettiin Haminaan:
”Kävelin kerran Haminassa tyhjähköllä torilla, kun näin, että sotilasjoukko kuljettaa keskellä kymmenkuntaa siviilihenkilöä. Sotilaiden johtajana oli komppaniamme päällikkö, jääkäri Taskisen nimellä tunnettu mies, joka oli ollut Kajaanissa syksystä 1917 saakka vapaaehtoisten kouluttajana.
Nähtyään minut Taskinen komensi minut miesryhmään. Matkamme jatkui Haminan valleille. Siviilimiehet pantiin riviin. Nyt vasta oivalsin, että kyseessä oli kuolemantuomion täytäntöönpano. Taskinen määräsi minut antamaan ampumiskäskyn. Olin niin hermostunut, että en muista, oliko minulla kivääri vai ei.
Mutta sen olen muistavina, että en ampunut. Kai siinä mainittiin teloitettavien nimet, mutta missä kuolemantuomiot oli langetettu, sitä ei kuulutettu.
Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin häädellyt sitä pois mielestäni.”
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja ministeri Ele Alenius ovat kumpikin tahollaan muistelleet pientä tapahtumaa Malmilla punaisten haudalla keväällä 1968. Päiväkirjassaan 19.5.1968 Kekkonen kertoo käyneensä laskemassa seppeleen Vainajien muistopäivänä Hietaniemen sankaripatsaalle ja Malmilla vuoden 1918 punaisten haudalle:
”Kun olin Malmilla laskenut seppeleen, tuli luokseni ministeri Ele Alenius, joka sanoi ’Entisen punakaartilaisen poikana esitän vilpittömän kiitokseni’.”
Alenius kertoo muistelmissaan olleensa ymmällään siitä, miten voimakkaasti Kekkonen oli liikuttunut hänen Malmin punaisten haudalla esittämästä kiitoksesta. Myöhemmin Alenius kertoi Tv-haastattelussa Kekkosen liikutuksen saavan luontevan selityksensä Kekkosen traumaattisesta teloituskokemuksesta Haminassa.
Juuri ennen sairastumistaan Kekkonen muisteli meille näin:
”Milloin minulla on ollut vaikeuksia, epäonnea, vastoinkäymisiä tai mielipahaa, on mieleeni noussut voimakkaana tämä Haminan tapahtuma kuin painajainen. Voin ehkä jo tässä vaiheessa sanoa, että moneen minun yleisestä mielipiteestä joskus hyvinkin kauas vasemmalle päätyneeseen kannanottooni on ratkaisevassa määrin vaikuttanut tuo onneton päivä Haminassa.”
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia