Kiasmassa pohdittiin digitoitujen aineistojen tulevaisuutta. Kuva. Wikimedia Commons.
Kiasmassa järjestettiin tiistaina Digiajasta ikuisuuteen -seminaari, jonka ajatuksena oli pohtia kysymystä: Mitä kulttuurista kannattaa säilyttää? Seminaarin taustalla oli Digifoorumin asiantuntijaryhmä, joka tunnetaan Digiwiki-verkkopalvelun ylläpitäjänä. Paikalla oli läsnä niin museoiden, arkistojen kuin kirjastojenkin edustajia ja päivän aikana kuultiin useita esityksiä sekä instituutioiden että niiden käyttäjien näkökulmasta.
Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm Kansalliskirjastosta oli huolissaan pienten organisaatioiden mahdollisuuksista pysyä mukana digitointihankkeissa. Ilman määrätietoista politiikkaa ja rahoitusta päällekkäisyydet eri palveluiden välillä kasvattavat kustannuksia monien tavoittamattomiin. Toisaalta on mietittävä erilaisia rahoitusmalleja, joissa osa kustannuksista voitaisiin saada takaisin digitoitujen aineistojen käyttäjiltä. Ekholm tarjosi esimerkkinä saksalaista dokumenttipalvelua Subitoa. Ekholmin lisäksi instituutioiden näkökulmaa olivat esittelemässä Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen etenemisestä sekä Elina Anttila Museoviraston Museo 2015 -hankkeesta. Museokenttä on havahtunut luomaan omaa yhtenäistä tietokantaansa, jonka avulla muun muassa museo-objektien tutkiminen tulisi digitaalisesti mahdolliseksi. Kaikille projekteille yhteistä taitaa olla epävarman taloustilanteen luomat paineet. Hyvistä suunnitelmista huolimatta totetus riippuu pitkälti nimenomaan rahasta.
Kulttuuriperinnön tallentamisesta sekä aineistojen järjestämisestä taiteilijan näkökulmasta kertoivat muusikko Ilpo Saastamoinen sekä taiteilija Erkki Pirtola. Pirtolan tuhannet videonauhat odottavat edelleen digitointia ja kokoelman luettelointia. Osa aineistosta löytyy jo Valtion taidemuseon hallusta, mutta taiteilijalla itsellään on suuri rooli aineiston käsittelyssä. Esityksestä kävi hyvin ilmi, kuinka suuri merkitys aineistojen tuottajilla ja kerääjillä on varsinaisessa digitoinnissa ja sen suunnittelussa. Ilman heidän panostaan aineistojen hyödyntäminen kokonaisuudessaan osoittautuisi varmasti hankalaksi.
Perttu Rastas, Erkki Pirtola
Seminaarin lopussa järjestetyssä paneelikeskustelussa tutkija Antti-Ville Kärjä, ohjaaja Jouko Aaltonen, arkistonjohtaja Jessica Parland-von Essen sekä kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi pohtivat mikä kulttuurista joutaa roskakoriin. Keskustelussa nousi esiin huoli kulttuurialojen tulevaisuudesta sekä valtavien aineistomäärien katoaminen tutkimuksen ulottumattomiin. Kysymys ei siis niinkään ollut mitä pitäisi heittää roskiin, vaan miten säilyttää mahdollisimman paljon aineistoja myös tulevaisuutta ajatellen.
Paneelissa: Antti-Ville Kärjä, arkistonjohtaja Jessica Parland-von Essen, elokuvaohjaaja Jouko Aaltonen, ja toimittaja Aleksis Salusjärvi.
Seminaarin ehkä tärkein viesti oli kuitenkin se, että digitoitujen aineistojen pitäisi olla mahdollisimman helposti käyttäjien ulottuvilla. Aineistojen laaja hyödyntäminen takaa niiden pysymisen käyttökelpoisena myös jatkossa. Tällöin säilyy myös tutkijoiden ja lähdeaineiston välinen vuorovaikutus.