Emma-Liisa kirjoitti:Vaikka en yhdykään Haavikon tulkintaan M:n nerokkuudesta kesällä 1944, niin voi kysyä, olisiko niitä "turhia" kaatuneita tullut vielä enemmän, jos reservi olisi ollut Knanaksella valmiina ja sitä olsii käytetty aiemmin.
Tällaisen näkemyksen ovat esittäneet myös everstiluutnantti Petteri Jouko Kylkiraudassa 2/2011 ja entinen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund kirjassaan
Värikkäät kenraalit. Hägglund kirjoittaa Einar Vihmaa koskevassa luvussa seuraavasti: ”[T]ämä Suomen sodanjohdon, ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ja hänen operatiivisen apulaisensa päämajamestari Aksel Airon, karkea strateginen virhe (joukkojen pitäminen Itä-Karjalassa) koitui lopulta onneksemme. Kaikki joukot eivät jääneetkään tulijyrän alle Kannaksella. Korpirintamalta voitiin siirtää vereksiä voimia Kannakselle”.
On mielestäni täysin selvää, että molemmat upseerit yrittävät jostain syystä selitellä asian parhain päin. Ammattisotilaina he totta kai ymmärtävät, etteivät lisäjoukot, sikäli kun niitä olisi Itä-Karjalasta aikaisemmin tuotu, olisi minnekään tulijyrän alle joutuneet. Eihän reserviyhtymiä olisi Valkeasaareen yhteen läjään niputettu. Ne olisivat luonnollisesti olleet taaempana, esimerkiksi Viipurin seudulla, kuten Ps.D. Eihän pääasemassakaan tulijyrän alle joutunut oikeastaan kuin JR 1. Naapurirykmentti JR 58 ja naapuriyhtymä 2.D pystyivät viivyttämään täysin järjestäytyneesti ilman mitään jyräyksiä. Juju Itä-Karjalan yhtymien aikaisemmassa siirrossa olisi tietenkin ollut se, että niillä olisi silloin ollut enemmän aikaa valmistautua puolustustehtäväänsä. Nyt esimerkiksi 3.Pr ja 4.D joutuivat taisteluun miltei suoraan kuljetuksesta, ja 20.Pr:lla oli noin vuorokausi aikaa valmistautua omaan taisteluunsa Viipurissa. Samoin olisi "Ihantalan ihmeessä" ratkaisevaa osaa näytellyt tykistö ollut aikaisemmin paikalla hajottamassa venäläisten hyökkäysryhmityksiä.
Se, että kaksi fiksua ammattisotilasta argumentoi näin heppoisesti, kertoo mielestäni jotain suhtautumisesta Mannerheimiin. Kriittinen suhtautuminen häneen on mitä ilmeisimmin edelleen jossain määrin vaikea paikka. Jotain kertoo mielestäni myös se, ettei edelleenkään, kun 60 vuotta on kulunut ylipäällikön kuolemasta, Mannerheimistä sodanjohtajana ole tehty tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta. (Lasse Laaksonen on jo tosin sivunnut teemaa päämajan henkilösuhteita koskeneella tutkimuksellaan). On oikeastaan aika käsittämätöntä, että päämajan historia odottaa edelleen tutkijaansa. Sehän on aivan keskeinen teema sotahistorian tutkimuksessa.
Syitä tutkimattomuuteen voi vain arvailla. Yksi selitys saattaa olla aiheen kiusallisuus. Uskon, että jokainen vähänkin syvemmältä jatkosodan historiaa tutkinut on oivaltanut, että Mannerheim oli jo aika lailla pudonnut kehityksen kelkasta. Vanha ratsuväenupseeri ei enää ollut perillä modernin sodankäynnin asettamista vaatimuksista. Ikäkin painoi, eikä ylipäällikkö enää välttämättä kyennyt ymmärtämään esimerkiksi joukkojen siirtoihin liittyviä aikavaatimuksia.
Aivan kuin sodankin aikana, on Mannerheim edelleen, myös tämän päivän Suomessa, muiden yläpuolelle nouseva miltei myyttinen hahmo. Häntä tarvittiin aikoinaan johdattamaan Suomen kansa läpi vaikeiden päätösten, ja tämä tuntuu yhä siinä tavassa, millä häneen suhtaudutaan. Marski on edelleen omassa luokassaan, ja ilmeisesti osittain tämän vuoksi hänen toimintansa nimenomaan sodanjohtajana on jäänyt vaille tutkimusta.
Emma-Liisa kirjoitti:Ilmari Turja yritti Mannerheimin jalustalta pudottamista näytelmässä Päämaja, joka käsittelee juuri kesää 1944, mutta kävikin niin, että Jalmari Rinne varasti shown.
Joel Rinne todellakin varasti shown, mutta mielestäni kyllä toisessa merkityksessä. Hän on mielestäni valkokankaan ja näyttämön vakuuttavin marski jo pelkästään yhdennäköisyyden vuoksi. Näyttelijäsuoritus on siis mainio, mutta ainakin TV-elokuvassa (näytelmää en ole ikäni puolesta voinut nähdä) Mannerheimin sodanjohtotaitoja ei juurikaan ylistetä. Leffasta saa pikemminkin sellaisen kuvan, että ylipäällikkö on välillä pihalla kuin lumiukko. Epäilen, että tämä tulkinta Mannerheimista ei välttämättä ole kovin kaukana totuudesta. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, oliko Halstilla jotain tekemistä näytelmän ja elokuvan käsikirjoituksen kanssa. Hänellähän tunnesti oli yhteistyötä Turjan kanssa. Halstin muistelmien II-osasta on löydettävissä tiettyä kritiikkiä päämajan toiminnan suhteen, ja ainakin elokuvan näkemys marskista tuntuu tässä suhteessa jotenkin tutulta.