Jaahas. Vai Antti Juntusta lähdetään nostamaan keskushahmoksi.
Antista löytyy EK-Valpon henkilömappi Kansallisarkistosta. EK-Valpo rekisteröi Antin liikkeitä vuodesta 1922 vuoteen 1943. Antti on käynyt mutkan Yhdysvalloissa, joissa ilmeisesti sai kansalaisuuden, mutta Valpon tietojen mukaan menetti sen. Kävi Neuvostoliitossa, palasi ja vietti kiertolaisen elämää vuoroin vapaalla, vuoroin kunnalliskodeissa yms. hoitolaitoksissa.
Antti saarnasi sangen omituista yhdistelmää (alkeellista) kommunismia ja tuomiopäivää ennustavaa kristillisyyttä. Ymmärrettävistä syistä hän kiinnitti huomiota etenkin talvisodan aikaan ja hänet otettiinkin turvasäilöön tammikuussa 1940.
Lainaus Antin omilla leimasimillaan painamasta lehtisestä Viipurin läänistä ilmeisesti vuodelta 1938:
”Porvari SortaJa Luoka
Olete Herra Jeesusta
Vastan Sotassa KUN
Sotitte Komunistia Vas
Porvari Sortaja Luoka
Olette
Raamatussa Ennustet Peto
Peton Merkki
ON Suojeluskunnan M
Peton Nimenä
PorwArin Äànestäjä
Peton Kuva Kumar
Porvarin,,ÄänesteJe
HerrA
HukuTii SorTO LUOK
Hallituksen Ekyqtisse
Näin Sanoo Herra
Antti Juntusen Kautta”
Vaikka ns. korpikommunismilla ja kristillisillä herätysliikkeillä olikin yhteisiä kannattajia ja niiden opetuksissa oli paljon samaa, en silti lähtisi tekemään avainhenkilöä Suomussalmen talvisodan aikaisiin tapahtumiin Juntusen Antista. Ennemmin kääntäisin kasvoni Aarne Hulkkosen puoleen.
Aarne oli mies, joka loikkasi Neuvostoliittoon, kävi punaupseerikurssin ja palasi Suomeen. Asettui asumaan Suomussalmen Juntusrantaan parin kilometrin päähän valtakunnanrajasta ja ryhtyi elämään ns. normaalia elämää. Avioitui ja kävi töissä. Työ kaupan palveluksessa pakotti Aarnen kiertelemään ympäri Suomussalmea sotaa edeltävinä vuosina ja pitämään yllä yhteyksiä laajoihin ihmisjoukkoihin. Talvisodan syttyessä joku hoksasi, että rajan pinnassa asuu punaupseerikoulutuksen saanut mies. Aarnea lähdettiin pidättämään, mutta sattuman oikusta hän vältti partion ja pakeni Neuvostoliittoon. Täällä hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Vienan Kemiin, jossa sai kuolemantuomion, jonka täytäntöönpanoa hän odotti sodan viime päiviin asti. Haastattelunsa mukaan elämän karmein päivä oli, kun hän kansanarmeijan asepuvun saatuaan valmistautui lähtemään Suomen vastaiselle rintamalle, mutta saikin kuulla, että rauha on solmittu.
Hulkkosen haastattelu Kansanarkistossa on ikävän puutteellinen, sillä haastattelija ei ole pahemmin kaivellut tapahtumien taustoja. Hulkkonen vain kertoo mitä on halunnut kertoa ja niinpä kertomus katkeaa pakoon talvisodan kynnyksellä ja jatkuu vuodesta 1941. Pidätys ja kuolemantuomio on kerrottu lehtihaastatteluissa. Jatkosodan aikaisesta toiminnasta ei ole mainintoja, mutta Valvontakomission mukana mies Suomeen palasi.
Talvisodan alkuvaiheessa huomiota Suomussalmella kiinnittää nimenomaan yhteistoiminnan nopeus ja järjestelmällisyys. Tietysti sitä selittää se, että 163. Divisioonan mukana oli kansanhallituksen ja kansanarmeijan orgaaneja, joita esim. Suojärvellä ei ollut. Siitä huolimatta yhteistyöelimet syntyvät tavattoman nopeasti ja niitä jopa perustetaan oma-aloitteisesti. Myös kertomukset kansantuomioistuimista ovat jotakin, joka puuttuu Suojärveltä kokonaan, samoin astuminen vihollisen sotalaitoksen palvelukseen.
Kimmo Rentola on väitöskirjassaan kuvannut, kuinka kommunistien sisäpiirillä oli sodan alkaessa yleisohjeena siirtyä Pohjois-Suomeen. Syytä ei kukaan ole kertonut tai tiennyt ja Hertta Kuusinenkin pyörähti nopeasti takaisin Etelä-Suomeen, mutta kuitenkin. Mikäli Suomussalmen toimintaa on etukäteen organisoitu, epäilisin ennemmin toimintaan koulutuksen saanutta Hulkkosta kuin saarnaaja Juntusta.
Mutta odotetaan varsinaista kirjaa ensin. Kustantajan mainoksen perusteella on paha ryhtyä tutkimusta hutkimaan.