Emma-Liisa kirjoitti:Heikki Jansson kirjoitti: Epäluulosi Neuvostoliittoa kohtaan saavutti jo tältä osin mittasuhteet, jotka vastasivat esimerkiksi Eljas Erkon epäluuloisuutta kun tämä muiden kanssa harjoitti Suomen kannalta tuhoisaa talvisotapolitiikkaa 1939.
Erkkohan nimenomaan uskoi. että NL
ei hyökkää. "Epäluuloisiin" kuuluivat sen sijaan Paasikivi ja Mannerheim.
Tiedät vallan erinomaisen hyvin itse, ettei pidä paikkansa että Erkko olisi luottanut Neuvostoliiton politiikkaan, mutta Paasikivi ja Mannerheim olisivat olleet epäluuloisia.
Pohjoismaiden välisessä valtionpäämiesten kokouksessa lokakuun puolivälissä 1939 (johon myös ulkoministerit osallistuivat) ilmeni lopullisesti, että Suomen pyrkimykset päästä yksimielisyyteen yhteisestä pohjoismaisesta puolustuksesta olivat kariutuneet. Erkon maailma mureni, kun siellä viimeistään osoittautui, että kukin pohjoismaa ajoi omaa etuaan omalla tavallaan eikä yhteisestä puolustuksesta tullut mitään. Tosiasia oli siis,
että Suomi oli yksin.Vastapuolena oli suurvalta (myöh. supervalta) Neuvostoliitto. Vähäjärkisempikin ymmärtää, ettei siinä tilanteessa pidä kaivaa verta nenästä. Mutta Erkkopa kaivoi tunnetuin traagisin seurauksin.
Tähän tilanteeseen ei Erkko kyennyt asennoitumaan. Erkko kirjasi palattuaan Helsinkiin kokouksesta - 26.10.39 näkemyksensä - jonka mukaan hän katsoi Neuvostoliiton "diktatuurimaille ominaisella politiikallaan tähtäävän ensin rajoitettuihin päämääriin saadakseen siten asemansa paremmaksi esittää uusia vaatimuksia". Vaihtoehtoja Erkolla ei ollut esittää: "Kun meillä on tämä selvänä edessä, ei meillä ole muuta edessä kuin ottaa tarkka tiukka kanta ja määrätä se raja, jonka yli ei mennä".
Mitään muutakaan ei Erkko tilanteesssa keksinyt. - Erkon tälle näkemykselle (ns. salamiteorialle) ei ole mitään tukea saatavista asiakirjoista tai muista lähteistä, ei Neuvostoliiton eikä Suomen eikä minkään muunkaan, ei sen aikaisista - eikä jälkikäteenkään ole löytynyt mitään. Erkko siis keksi näkemyksen itse ja on myös vastuussa omasta salaliittoteoriastaan. Erkon tämä näkemys ei kyllä mitenkään heijasta mainostamaasi Erkon tuntemaa muka luottamusta Neuvostoliittoon.
Toimintakyvyttömänä
Erkko käyttäytyi tuolloin lokakuussa -39 - kuvaannollisesti puhuen - kuin uhmaikäinen nelivuotias pikkupoika joka istuu lattialla ja tiuskii äänekkäästi - kykenemättä muuta - kiukkuaan. Suomalaisia menehtyi tällaisen pikkupoikamaisen uhman seurauksena 25000, sotainvalideja n. 50000. Lisäksi tulivat muut menetykset, jotka ovat Sinulle muutenkin jo tuttuja. Viipuri menetettiin, samoin Sortavala, Laatokan rannat... koska hallituksemme ei ottanut kuuleviin korviin Neuvostoliiton elintärkeitä (legitiimejä) etuja. Ei siis mikään ihme, että - bolsevikkeja sydämensä pohjasta inhoava Mannerheim - piti hallitusta
puolisokeina aaseina. Hallitukseen ei pidä sentään päästää salaliittoteoreetikkoja. Mutta meilläpä oli Erkko, yksi "puolisokeista aaseista", ja se kismitti Stalinia, joka oli odottanut sentään jotain joustoa Suomen "fasistiselta hallitukselta". Mutta Suomi oli kompromissikyvytön. Kuin pisteeksi iin päälle sitten Erkko lähetti neuvottelijoillemme Moskovaan hallituksen nimissä sähkeen, jossa maininta: "Jollei sopimusta [Suomen] ehdottamalla pohjalla, keskeyttänette neuvottelut." - Senhän jo tiedät muutenkin. Varmaankin olisi ollut parempi, että Erkko olisi "ampunut kuulan kalloonsa" kuten sanottiin. Olisi säästynyt moni suomalainen orpo.
Paasikiven päiväkirjoista ei muistaakseni ilmene mistään kohdasta - ainakaan mitenkään korostetusti - että tämä olisi "epäillyt" erityisesti Neuvostoliittoa jostain "pimeistä suunnitelmista" Suomen varalta. Erkko kylläkin epäili kuten yllä on esitetty. Päinvastoin, Paasikiven linjana tunnettu ulkopolitiikka perustui luottamukseen, ei epäluuloon. Pääasia oli, ettei Suomi muodostunut uhkaksi Neuvostoliiton luoteiskulmauksessa. Mannerheimin muistelmista ei liioin ilmene mitään erityistä uhkakuvaa Neuvostoliitosta.
Totta kai sekä Mannerheim että Paasikivi toisaalta suhtautuivat varauksellisesti Neuvostoliiton esittämään, niin kuin pitikin. Nämä myös kunnioittivat ja pelkäsivät sitä - ja puna-armeijaa - vastustajana. Niin olisi Erkonkin pitänyt tehdä. Cajanderin III hallitus teki raskaimman töppäyksen mikä Suomessa on milloinkaan tehty - mikä jälkikäteen tietysti kiistetään ylistämällä sen sijaan "Suomen puolesta (turhaan) henkensä menettäneitä" ja koska maailmassa "kaikki mikä tapahtuu on parhain päin” (ns. Leibnitzin mantra) eikä Suomi ole voinut tehdä ainoatakaan virhettä ulkopolitiikassaan, kuten Sinäkin valitettavasti tunnut uskovan. No, autuaitahan ovat kuten tunnuttua, myös uskovaiset.
Missä viipyy muuten anteeksipyyntösi? Mollasit minua töykeästi edellisessä kirjoituksessa omasta virheestäsi - etkö todellakaan aio pyytää anteeksi?
Semmottii...
Terv.