Talvisodasta

[jsn]

Aikakauden yleiseksi geopoliittiseksi ajattelutavaksi oli jo ehtinyt muodostua, etteivät pienet valtiot ole elinkelpoisia.

No jaa, eipä Baltiankaan hallinta estänyt Saksaa hyökkäämästä sitä kautta.

Tietysti maitse on helpompaa hyökätä kuin meritse. Helpoin reitti Stalinin sotilaalliseksi kukistamiseksi lienee kulkenut kuitenkin suoraan Moskovaan tasankoa pitkin Valko-Venäjän kautta.

Tässä keskustelussa on hieman unohtunut se, että liitettyään Baltian maat Neuvostoliitto suoritti myös pieniä rajansiirtoja vuoden 1945 alussa. Muutokselle ei oikeastaan koskaan ollut selviä perusteluita.

[Emma-Liisa]

Tony Judtin ja Timothy Snyderin keskusteluista julkaistun kirjan Thinking the twentieth century loppupuolella keskustellaan toisesta Irakin sodasta, jolla näyttäisi olevan enemmän yhteyttä talvisotaan kuin Kuuban ohjuskriisillä, joka selvisi ei-sotilaallisin menetelmin: ensinnäkin "ehkäisysota" mikä kansainvälisen oikeudessa silmissä on laiton ja toiseksi valheet, joilla sotaa perusteltiin (olemattomat ydinaseet vrt. neuvostopropaganda Suomen "sodanuhkasta" ja Mainilan laukaukset).

Aiemmin kirjassa on Dreyfusin jutun yhteydessä puhuttu "pienestä totuudesta" joka perustui konkreettisiin tosiasioihin (oliko D. oli syytön vain syyllinen) ja "suuresta totuudesta" (D:n syyllisyydellä tai syyttomyydellä ei ollut väliä, koska kyseessä oli armeijan Ranskan kunnia).

NL:n historiantulkinnat edustivat lähes sen loppuun asti jälkimmäistä: tosiasioilla ei ollut väliä, koska totuus (että NL toimi aina oikein) tiedettiin etukäteen.

[Heikki Jansson]

Edellämainitussa Tanner -kirjassa on Erkkoa vähemmän mairitteleva episodi. Eduskunta kokoontui 30.11. illalla Vallilan työväentalolle ja mm. Erkko antoi tilanneselostuksen.

"Istunnon jälkeen Tanner huomautti Erkolle siitä, että tämä selostuksessaan Moskovan neuvotteluista oli sanonut valtuutetuilla olleen valtuudet "ratkaista, mitä vaatimuksia he katsoivat voivansa hyväksyä". Tanner kiisti tämän. Heiltähän oli viime hetkessä kielletty enempien myönnytysten tekeminen.

Erkko joutui hämilleen luvaten korjata lausuntoaan pöytäkirjaan. Lupaustaan Erkko ei kuitenkaan pitänyt."

Kiitos, erittäin mielenkiintoista, etten sanoisi varsin tarkkanäköistä raportointia. Historia rakentuu pienistä detaljeista!


Muistaakseni Tanner mainitsee samasta episodista kirjassaan ”Olin ulkoministerinä talvisodan aikana” , mutta kun tämä kirja ei kuulu hyllyssäni olevaan käsikirjastoon (olen vastikään saanut sen hankittua itselleni, mutta se on vielä toimittamatta) niin voisiko joku vaikka tarkistaa muistikuvani (onko vaikkapa nimim. skrjabinilla vielä ehkä hallussaan ko. Tannerin kirja?). En ole aiemmin pannut riittävästi painoa tuolle myös Tannerin mainitsemalle episodille, sikäli kuin muistikuvani Tannerin maininnasta siitä, on oikea).

Tannerin huomautus on nähtävä sitä taustaa vastaan, että tämä oli itse oli neuvottelijana Moskovassa ja oli siten yhdessä toisen pääneuvottelijamme eli Paasikiven, kanssa osaltaan vastuussa noista neuvotteluista. Tanner ilmeisesti havaitsi, mainitsemasi episodin yhteydessä, että Erkko yritti laistaa vastuunsa esittämällä väärän todistuksen eduskunnalle ja oli täten aiheuttanut vastoin ilmeistä velvollisuuttaan väärän merkinnän julkiseen asiakirjaan. Tanner vaati tuolloin tietenkin todellisen asianlaidan julkituomista (josta olisi myös seurannut, että Tannerin omat paperit olisivat puhtaat). Mistään pöytäkirjasta ei tietääkseni näet ilmennyt mitään siitä, että Erkko oli lähettänyt sähkeen ilman muun hallituksen tietoa, sikäli kun tietoni, jotka vielä toistaiseksi perustuvat huhupuheeseen, pitävät paikkansa.

Ilmeisesti Erkko oli, ainakin sanotun huhun mukaan, lähettänyt sähkeen 9.11.39. jossa oli tämän surullisenkuuluisa ohje ”keskeyttänette neuvottelut” neuvottelijoillemme Moskovaan itse omavaltaisesti ja muun hallituksen selän takana ja sen tietämättä ottaen näin itse vastuun tapahtumasta, joka oli osoittautuva itsenäisen Suomen suurimmaksi poliittiseksi ”munaukseksi” ja jonka seuraukset olivat samana aamuna ilmenneet kaikessa karmeudessaan. - Tätä ”munausta” nyt tännekin kirjoittavat ns. ”isänmaalliset” - itse asiassa isänmaansa vastaisesti toimivat - yrittävät puolustaa. Nyt ei enää puolusteta henkeen ja vereen vain jotakin yhden hallituksen politiikka vaan myös sen erään yksittäisen ministerin, Eljas Erkon henkilökohtausta töppäystä ja lainvastaista toimintaa (mahdollisesti rikosta – vääärän merkinnän aiheuttaminen julkiseen asiakirjaan on rikoslain mukaan rikos) – jonka tämä yritti jo itse (ehkä häveten sitä) häivyttää julkisuudelta - on välttämättä puolustettava jottei näiden valeisänmaallisten oma uskosta - tekisi mieleni sanoa heidän uskonnosta - aiheutuva erehdys ilmenisi foorumilla taikka muutoin.

Syynä oli, mikäli huhu pitää paikkansa, arvelisin, aiemmin jo käyttämäni kuvannollisen esityksen mukaan, lattialle istuutuneen kiukustuneen nelivuotiaan kontrolloimaton viha: Erkko tahtoi itse huolehtia siitä että, maksoi mitä maksoi, muillekin ilmenisi että hänen ikioma bluffiteoria piti paikkansa - vaikka kuka tahansa muu olisi epäröinyt syöstä maatamme sotaan – luottaen vain omaan inhimillisyyden vuoksi välttämättä rajoittuneeseen harkintaan. Samaisena aamuna (30.11.39) kun kertomasi episodi tapahtui oli ilmennyt kaikessa karmeudessaan, ettei bluffiteoria ollutkaan pitänyt paikkansa ja että Erkko oli hävinnyt "nokituksensa" Stalinin kanssa 10-0.

Erkko yritti kaiketi hävittää tuona päivänä tiedon sähkeestä kaikista mahdollisista paikoista, joissa se voisi vuotaa laajempaan tietoon, kun taas Tanner - tarkalleen samasta syystä – tahtoi tuon tiedon ilmenevän kaikista niistä asiakirjoista, joissa sen pitikin olla. Tanner ei ilmeisesti turhanpäiten maininnut episodista muistamani mukaaan kirjassaan – Tanneriakin mahtoi Erkon tiedon pimittämisyritys vietävästi suututtaa. Tanner oli näet, arvelisi kuka tahansa, omasta mielestään oikeutettu vaatimaan että se henkilö joka oli antanut Paasikivelle ja Tannerille(kin) käskyn, jota näiden vastoin omaa käsitystään tuli nodattaa ja jota nämä myös noudattivat kantoi myös vastuun sittemmin virheelliseksi osoittautuneesta käskystä, mutta sitä Erkko ilmeisesti halusi nimenomaan välttää.

Erkko oli, kuten Paasikiven myöhäisemmällä seuraajalla, ent. Kansallispankin pääjohtajalla Jaakko Lassilalla oli tapana sanoa kaiketi ”jäänyt kiinni housut kintuissa". Arveltavasti siksi Erkko yritti harhautustaan eduskunnassa ja sai kun saikin ujutettua eduskuntaan (totuutta vastaamattoman) käsityksen että 'ryssä tuli vaan, me emme voineet sille mitään'. Samaa tietenkin toistettiin kansan keskuudessa ja mm. näin syntyi "talvisodan henki". Se, mikä salattiin, oli miten vähällä sovinto olisi saavutettu. Näin rakennettiin valheelle perustava pohja riidalle itään. - Tottakai 'ryssä' tuli kun hallitus sitä, Erkko etunenässään, politiikallaan ja "muka-tiedottamisella" kansalle sitä pyysi.


Semmottii...

[nylander]

Muistaakseni Tanner mainitsee samasta episodista kirjassaan ”Olin ulkoministerinä talvisodan aikana” , mutta kun tämän kirja ei kuulu hyllyssäni olevaan käsikirjastoon (olen vastikään saanut sen hankittua itselleni, mutta se on vielä toimittamatta) niin voisiko joku vaikka tarkistaa muistikuvani (onko vaikkapa nimim. skrjabinilla vielä ehkä hallussaan ko. Tannerin kirja?). En ole aiemmin pannut riittävästi painoa tuolle myös Tannerin mainitsemalle episodille, sikäli kuin muistikuvani Tannerin maininnasta siitä, on oikea).

Väinö Tanner: Olin ulkoministerinä talvisodan aikana. Toinen painos. Tammi / Helsinki 1950 s. 159 -160:

Istunnon päätyttyä [Vallilan työväentalolla] huomautin Erkolle, että hänen selonteossaan oli ollut kohta, joka ei ollut totuudenmukainen. Hän oli sanonut jotenkin siihen tapaan, että Moskovan neuvotteluissa mukana olleilla valtuutetuilla oli ollut valtuudet ratkaista, mitä vaatimuksia he katsoivat voivansa hyväksyä. Se ilmoitus ei pitänyt paikkaansa, koska meiltä viime hetkessä kiellettiin enempien myönnytysten tekeminen. Erkko joutui hiukan hämilleen. Hän lupasi pöytäkirjaan korjata lausuntoaan. Eduskunnan painetussa pöytäkirjassa tämä kohta näkyy saaneen seuraavan muodon: "Viimeisessä kokouksessa ilmoitettiin, että haluttiin käsitellä kysymystä kokonaisuutena ja olisi Suomi voinut ajatella mahdollisesti hiukan pitemmällekin menevää ratkaisua, jos Neuvostoliitto omasta puolestaan olisi katsonut voivansa suostua luopumaan Hangon tukikohdasta ja Saarenpäästä. Suomen valtuutetuilla oli tässä suhteessa oikeus mennä vieläkin pitemmälle, kuin mitä aikaisemmin on mainittu. Heillä oli myös oikeus keskustella Inon alueesta."

[Emma-Liisa]

"Istunnon jälkeen Tanner huomautti Erkolle siitä, että tämä selostuksessaan Moskovan neuvotteluista oli sanonut valtuutetuilla olleen valtuudet "ratkaista, mitä vaatimuksia he katsoivat voivansa hyväksyä". Tanner kiisti tämän. Heiltähän oli viime hetkessä kielletty enempien myönnytysten tekeminen.

Epäilemättä Erkko yritti tässä luikerrella vastuusta - joskin se olisi tuskin onnistunut, koska hallituksen ja kai eduskunnan jäsenetkin hyvin tiesivät, ettei neuvottelijoilla ollut valtuuksia.

Sinänsä valtuudetkaan eivät olleet olennaisia, koska eduskunnassa olisi tarvittu perustuslainsäätämisjärjestys eli 5/6 kiirelliseksi julistamista varten ja sitten 2/3 (uusia vaaleja tuskin olisi asian takia pidetty).

ohje ”keskeyttänette neuvottelut”

Ihan kieliopillisesti potentiaali sisältää ehkä-sanan, mutta luultavasti tässä on kyse kohteliaisuusmuodosta (vrt. Churchill aloitti määräyksensä "präy"-sanalla).

Sinänsä kuitenkin asian korostaminen ajaa sivuraiteille. Mitä ihmeen hyötyä neuvotteluista olisi ollut, jos mitään myönnytyksiä ei olisi tehty kummaltakaan puolelta? Ei siis ole mitään syytä olettaa, että pelkkä neuvottelujen jatkaminen olisi estänyt NL:oa hyökkäämästä?

[Heikki Jansson]

Sinänsä valtuudetkaan eivät olleet olennaisia, koska eduskunnassa olisi tarvittu perustuslainsäätämisjärjestys eli 5/6 kiirelliseksi julistamista varten ja sitten 2/3 (uusia vaaleja tuskin olisi asian takia pidetty).

Kun viimeksi, kysyessäni miten oli mahdollista, että hallituksemme olisi suostunut, siihen että Kuokkalan mutka olisi luovutettu, mikä olisi vaatinut saman määräenemmistön kuin muutkin rajajärjestelyt, oli selityksesi että

Kuokkalan mutkan oikaiseminen ei vaatinut Mannerheim-linjan katkaisua eli ei huonontanut Suomen strategista asemaa. ( viewtopic.php?f=10&t=4303&start=47 )

Kerropa nyt, hyvä Emma-Liisa, mistä lainkohdasta olet tuollaisen tulkinnan vetäissyt? Minusta oli niin, että:

kysymykseen vaadittavasta määräenemmistöstä ei kiinnitetty huomiota, koska esitetyn rajajärjestelyn vastustuksen ei suinkaan arveltu tulevan eduskunnasta,

Eduskunnassa olisi kaiketi kuvitellun hallituksen vakavan esityksen taakse saatu vaadittava määräenemmistö - siksi voitiin luvata Kuokkalan mutkan oikaisua, eikä johtuen jostain "strategisesta asemasta", josta horiset. Tietysti se olisi edellyttänyt, että hallitus olisi ajanut asiaa, mutta kun hallitus ei edes tehnyt esitystä (selvää on ettei hallitus olisi saanut mitään enemmistöä ylipäätään, mikäli hallitus olisi tehnyt vain jonkin vale-esityksen tms.) Erkko sinänsä pelkästään ylimielisesti arveli, että 'Neuvostoliitto bluffasi'. Ei kukaan ole vaatinut, että hallituksen olisi pitänyt olla eduskunta, vaan että hallituksen olisi pitänyt edes yrittää ajaa suomalaisten asiaa tekemällä tarvittaessa esityksen.

Sinun muka-käsityksesi että sen aikainen perustuslakimme olisi tehnyt poikkeuksen mikäli muutos ei olisi, sanontaasi lainaten, ”huonontanut Suomen strategista asemaa” on minun arvioni mukaan tempaistu ikiomasta hatustasi, josta arvelet voivasi vapaasti vetäistä tarvittaessa faktat. Mitään lainkohtaa jonka mukaan määräenemmistö olisi vaadittu vain mikäli esitetty muutos ei olisi ”huonontanut Suomen strategista asemaa” ei ollut olemassakaan eikä sellaista ole Suomessa milloinkaan ole ollut voimassa, ei silloin eikä myöhemminkään – katso, juristit perustavat yleensä tulkintansa lainkohtiin eikä Sinun tavoin ”vapaalle kuvittelulle”. Niin, kerropa tosiaan, mihin lainkohtaan perustat käsityksesi, että määräenemmistöä ei olisi vaadittu mikäli esitys ei olisi ”huonontanut Suomen strategista asemaa” - muuten syntyy, ainakin minussa, käsitys, että kysymyksessä on keksimäsi hatusta tempaistu hätävalhe, eikä mistään lain tulkinnasta.

Kysymys, mikä muutos olisi (ja mikä ei) ei ollut tuolloin liioin esillä missään historian tuntemassa keskustelussa koko maassa. Se on Sinun jälkikäteen keksimä selitys. Muut seikat olivat keskusteltavina.

Se, mikä olisi ollut eduskunnan kanta olisi selvinnyt aikanaan mutta vain mikäli hallituksen asiaa koskeva esitys olisi viety edes eduskuntaan, mutta kun ei viety. - Hallituksessa hillui ihailemasi Erkko, joka päätti itse asiat jopa hallituksenkin selän takana ja vähät välitti eduskunnasta jota tämä sitten informoi valheellisesti pyrkiessään vierittämään vastuun omista tekemisistään - jotka hän salasi - neuvottelijoidemme niskaan. Hallitus ei milloinkaan tehnyt mitään esitystä eduskunnalle vaan pyrki puolestaan vetäytymään eduskuntamme selän taakse, seikka jolle Neuvostoliiton puolesta neuvottelevat pelkästään tekivät hyväntahtoista pilaa. Minusta olisi ollut parempi, että neuvottelijoillemme olisi annettu valtuudet eikä pakottaa heidät esittämään, että hallituksemme kyllä suostuisi, mutta että Suomen eduskunnassa oli muka häirikkövähemmistö, jota Moskova joutui nyt tottelemaan, niin kuin hallituksemmekin. Näiden pilastakin Suomessa sitten löydettiin kuviteltuja uhkauksia. No, Erkko olisi tietysti löytänyt uhkauksia mistä tahansa.

Pysytään edes faktoissa eikä mennä vapaaseen kuvitteluun, Emma-Liisa!

Semmottii...

[Jussi Jalonen]

Se, mikä salattiin, oli miten vähällä sovinto olisi saavutettu. Näin rakennettiin valheelle perustava pohja riidalle itään.

Se nyt tuskin on kellekään mikään yllätys, että Suomen hallitus oli syksyllä 1939 samanlainen kuin yleensäkin; täynnä keskenään riiteleviä epäpäteviä ministereitä, joilla oli naivi luottamus kansainvälisen oikeuden loukkaamattomuuteen.

Vaatii kuitenkin joltistakin uskonloikkaa ryhtyä selostamaan, "miten vähällä sovinto olisi saavutettu" ja että marraskuussa 1939 oli ikuinen kunniallinen rauha suuren itänaapurin kanssa aivan typerien suomalaisten käsien ulottuvilla. Muistaakseni oli Kuusisen hallituskin jo suunnitteilla neuvottelujen viimeisen kierroksen aikana.

Pitää toki myöntää, että yleistietoni on tässä joltisenkin puutteellinen, joten en rohkene väittää enempää vastaan. Etenkin, kun kyseessä on Heikki Jansson, tuo talvisotatutkimuksen kiistaton enfant terrible, jonka paradigmaa mullistavat kannanotot ovat jo ravisuttaneet kansalliskiihkoonsa vajonneen suomalaisen tutkijakentän lukkiutuneita käsityksiä ytimiin asti. Mietin tässä vain, olivatkohan ne Neuvostoliiton hallitusta oikeudellisessa vastuussa pitäneet venäläiset tutkijatkin vaarallisia äärioikeistolaisia rasisteja. Baryšnikov siis tietysti poislukien.

Tottakai 'ryssä' tuli kun hallitus sitä, Erkko etunenässään, politiikallaan ja "muka-tiedottamisella" kansalle sitä pyysi.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen suivaantuneena siitä, että Suomen ulkoministeri ei ollut tiedottanut neuvotteluista yksityiskohtaisesti maansa kansalaisille? Tämä on kyllä paras toistaiseksi näkemäni versio perinteisestä "katsokaa nyt miten se huora oli pukeutunut" -selityksestä.

[Tapio Onnela]

Otan osaa keskusteluun vähän runnollisemmin uuden vuoden kunniaksi:

Musiikki Daniil ja Dmitri Pokrass
Sanat Anatoli D'Aktil (Frenkel)

Männiköt jyrkänteillä kihartuvat,
Rajan näköpiiri kapea.
Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar,
Kirkkaiden järvien koristama.

Panssarit jyräävät metsään leveitä aukkoja,
Lentokoneet lentävät pilvien yllä,
Syksyn apea aurinko
Sytyttää tulen pistimiin.

Olemme olleet veljiä voittojen kanssa,
Ja taas kerran kannamme taistelun kautta
Isoisien kulkemia teitä pitkin
Punatähtistä mainettamme.

Paljon valheita on näinä vuosina kasattu,
Jotta olisi hämätty Suomen kansa.
Avaahan nyt meille luottavaisena
Leveän portin kumpikin puolisko!

Eivät pellet eivätkä heikkopäiset kynäilijät
Pysty enää hämmentämään sydäntänne.
Monesti on teiltä riistetty kotimaanne,
Tulimme palauttamaan sen teille.

Tulemme auttamaan tekemään selvää,
Maksamaan roimasti häpeästä,
Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar,
Kirkkaiden järvien koristama.

Elokuu 1939

Esittää LSP:n Puna-armeijan laulu- ja tanssiyhtye A.Anisimovin johdolla
Leningradin äänilevytehdas

Tuo kappalehan löytyy tuolta mainiolta Heninen sivustolta,
jossa kerrotaan, että levytys olisi ELOKUULTA 1939, mihin mahtanee tuo tieto perustua?

[Emma-Liisa]

Tottakai 'ryssä' tuli kun hallitus sitä, Erkko etunenässään, politiikallaan ja "muka-tiedottamisella" kansalle sitä pyysi.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen suivaantuneena siitä, että Suomen ulkoministeri ei ollut tiedottanut neuvotteluista yksityiskohtaisesti maansa kansalaisille? Tämä on kyllä paras toistaiseksi näkemäni versio perinteisestä "katsokaa nyt miten se huora oli pukeutunut" -selityksestä.

Onhan tuossa HJ:n vuodatuksessa muitakin huvittavuuksia. Kuten että hallituksen olisi pitänyt viedä eduskuntaan huipputärkeä esitys olematta varma, että se siellä hyväksytään. Ihan normaalioloissakin moisesta seuraa epäluottamuslause ja hallituksen ero. Miten sitten sellaiseen olisi uskallettu syksyllä 1939, jolloin kansan yhtenäisyys oli vaivoin saavutettu?

Ylipäänsä HJ kuvittelee, että ihmiset simsalabim voivat vauhtaa päähänsä ne ajatukset ja periaatteet joita hänellä itsellään on vuosikymmeniä myöhemmin. Häneltä on unohtunut se Marxin lause, että ihmiset kyllä tekevät historiaa, mutta tekevät sen annetuissa olosuhteissa.

[Emma-Liisa]

Se, mikä salattiin, oli miten vähällä sovinto olisi saavutettu. Näin rakennettiin valheelle perustava pohja riidalle itään.

Vähällä? Kun kyseessä oli pohjimmiltaan periaatteiden ja maailmankatsomusten välinen ristiriita. Ja nehän muuttuvat yleensä vain suurten tapahtumien paineesta (vrt. M-R-sopimuksen ja myöhemmin 1956 ja 1968 vaikutus osaan kommunisteista).

Mitä valheisiin tulee, niin talvisodan kohdalla niistä oli vastuussa kyllä ihan toinen osapuoli. Tämä käy selvästi ilmi esim. Nyrki Tapiovaaran kirejistä (lainannut Matti Rinne teoksessa Yksitoista Tapiovaaraa

”Olen tätä kirjoittaessani välillä kuunnellut Moskovan radion selostuksia ja ne ovat saaneet minut uskomaan - olen niitä kuunnellut jo aikaisemmin, että tässä sodassa on kysymys myös-kin, häviääkö toinen suuri jalusta, jolle eurooppalainen sivistys on rakentunut: Tieteellisen todenmukaisuuden käsittelyn pyrkimys. Tämä ajatuskaan ei ole pelkästään radioselostuksen aiheuttama, vaan yhä uudestaan kaikki, mitä tulee Venäjältä ja Saksasta vaikuttaa minusta niin sietämättömän vääristellyltä, että peloittaa ajatella maailman, sivistyksen ja ihmisen kohtaloa niiden voiton jälleen."

[Emma-Liisa]

HJ tietää kyllä, kun vähän pysähtyy ajattelemaan, että yleinen mielipide oli vielä paljon enemmän myönnytyksiä vastaan kuin hallitus tai eduskunta. Joten neuvotteluja ei ylipäänsä olisi voitu edes käydä, jos NL:n vaatimukset olisi heti kerrottu. Puhumattakaan että kyseessä on yleinen diplomattinen käytäntö.

Molotovhan NL:n vaatimukset sitten paljasti. Mutta eipä tainnut tulla Helsinkiin yhtään lähetystöä, joka olisi kehottanut ne hyväksymään. (Tosin siinä vaiheessa Pienviljelijä, Soihtu ym. oli kai jo lakkautettu.)

Vertailu Viroon osoittaa, että nimenomaan salailu oli keino tehdä myönnytykset. Tosin vain sillä edellytyksellä, että maassa olisi ollut autoritaarinen hallitus, jonka ei olisi tarvinnut välittää eduskunnasta eikä yleisestä mielipiteestä ja joka olisi ilmoittanut asiat tapahtuneiksi.

[Jussi Jalonen]

Tässä on edelleenkin se perinteinen kysymys siitä, oliko Neuvostoliitolla aikomuksena esittää Suomelle yhtään enempää vaatimuksia kuin mitä syksyllä 1939 neuvotteluissa esitettiin. Jansson tässä antaa rivien välistä varsin selvästi ymmärtää, että ei ollut, ja piste.

Tämän historiatulkinnan mukaan sovinto, pysyvä sovinto, oli todella lähellä, aivan Suomen hallituksen käsien ulottuvilla, mutta tämä historiallinen mahdollisuus ratkaista epäluottamus naapurisuhteissamme menetettiin. Ratkaisevaa on, että se menetettiin yksinomaan ulkoministeri Erkon typeryyden tähden. Voi, kunpa Erkko olisi vain ymmärtänyt paremmin sekä poliittisen tilanteen että Stalinin psykologian. Tällöin varmastikin sota olisi vältetty -- ja Neuvostoliitto sekä myös Saksa olisivat jättäneet Suomen rauhaan toisen maailmansodan aikana.

Paljonpuhuttu kapitalistinenkin tiedemies luultavasti on valmis myöntämään, että Suomen hallituksen toimissa syksyllä 1939 oli havaittavissa varsin lapsellistakin tuudittautumista kansainvälisen oikeuden tarjoamaan suojaan. Silkka typeryys ja myrkyttyneet henkilösuhteet ministerien välillä olivat todennäköisesti arkipäivää, kuten vielä nykyäänkin tässä maassa. Tunnettu tosiasia on, että poliitikko on tyhmä kuin saapas, ja erityisesti suomalainen poliitikko on melkoinen pässinpää. Eittämättä tällä kaikella oli vaikutuksensa siihen, missä merkeissä politiikkaa tuolloin tehtiin. Siinä mielessä Suomen hallitusta voi pitää paljosta vastuussa syksyllä 1939, kuten nyt vaikkapa siitä, että Neuvostoliiton hyökkäysaikeisiin ei kaikesta huolimatta sittenkään haluttu uskoa.

Tosin on kyllä hankala nimetä hallitusta vastuulliseksi siitä, että maahan hyökättiin, tai että "totta kai ryssä tuli, kun hallitus sitä pyysi" (sic, © Heikki Jansson). Useimmilla kun nyt kumminkin taitaa olla se typerä käsitys, että vastuun kantaa hyökkäävä osapuoli. Hyökkäyssodalla toki voi olla lieventäviä asianhaaroja, mutta naapurivaltion poliittisen johdon höpsöys yhdistettynä oman valtion diktaattorin vainoharhaisuuteen ei oikein taida riittää sellaiseksi.

Tietysti voi olettaa, että Suomen kannalta sota syttyi pahimmalla mahdollisella hetkellä, ja että tässä mielessä ulkoministeri Erkkoa tulee moittia huonosta tilannetajusta. Mikäpä ettei. Olisiko myöntyväisempi asenne neuvotteluissa ehkä viivästyttänyt selkkausta siten, että Suomi olisi voinut kohdata hyökkäyksen suotuisampana ajankohtana ja paremmin varustautuneena? Tämähän on tietysti jälkiviisautta, joten siihen voi aina vastata samanlaisella jälkiviisaudella. Oletetaan huvin vuoksi, että Suomen ja Neuvostoliiton keskustelut olisivatkin päättyneet kompromissiin alueluovutusten tai aluevaihdon merkeissä syksyllä 1939. Millaiset mahdollisuudet Suomella olisi ollut vastustaa Neuvostoliiton vaatimuksia keväällä tai kesällä 1940? Talven 1939-1940 aikana Suomi sai länsivalloilta edes jossain määrin apua ja tukea, mutta missä määrin tätä tukea olisi voinut odottaa tilanteessa, jolloin Ranska olisi ollut romahtanut ja Iso-Britannia olisi käynyt taistelua olemassaolostaan Saksan kanssa?

Tähän voi tietysti esittää sen vastakysymyksen, että minkä vuoksi Neuvostoliitto olisi esittänyt Suomelle lisävaatimuksia, jotka olisivat voineet joka tapauksessa aiheuttaa sodan? Juurihan täällä Heikki Jansson on selkeästi ja kouriintuntuvasti osoittanut, että Neuvostoliiton vaatimuksiin myöntyminen olisi tuonut rauhan, ja uusia vaatimuksia ei olisi esitetty. Mutta miksi ihmeessä niitä ei olisi esitetty? Aivan kaikkien muidenkin naapurivaltioiden kohdalla näin tapahtui. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen lisäpöytäkirjassa Suomi mainittiin yhdessä itämerenmaiden kanssa valtiona, joka kuului Neuvostoliiton etupiiriin kokonaisuudessaan. Kyse ei ollut vain yhdestä rajaseudun provinssista, kuten Romanian kohdalla.

Voi miettiä sitäkin, miksi Jansson tässä ei halua pohtia asiaa sen pitemmälle. Hänelle syksyn 1939 neuvottelut olivat menetetty mahdollisuus, jossa Suomen hallituksen ja ulkoministerin härkäpäisyys sysäsivät kansakunnan turmioon. Tarjolla olisi kuitenkin ollut kultainen kompromissi Stalinin kanssa, joka aivan varmasti olisi tarjonnut Suomelle paljon tapahtunutta historiaa ihanamman tilaisuuden välttää sota, sen vaatimat uhrit ja kaupan päälle vielä suomettuminen. Mutta sen yksityiskohtaisemmin ei Jansson sitten fantasiaansa tohdi luonnostella. Mikäli joku vihjaa, että vuonna 1939 solmitut kompromissit Stalinin kanssa eivät erityisemmin tuottaneet suosiollisia lopputuloksia niitä kokeilleille valtioille, niin hän on äärioikeistolainen ja kiihkokansallinen rasisti. Yritin tässä nyt siis tiivistää ketjussa aiemmin käytyä keskustelua.

Janssonilla tietysti itsellään ei varmasti ole mitään poliittisia motiiveja tämän vuodesta toiseen jatkuneen talvisota-fetissinsä takana. Otaksun, että hänellä on vain jonkinlaiset henkilökohtaiset motiivit, rohkenisinko luonnehtia niitä vaikkapa moraaliseksi velvoitteeksi. Kaiketikin kyse on siitä, että talvisota on niin ärsyttävä sota. Jatkosota on paljon mukavampi, koska tuolloin Suomi soti selkeästi natsien liittolaisena harrastaen yhtä sun toista valonarkaa, ja tietysti myös Suur-Suomi-ideologia oli pinnalla. Siihen liittyy paljon kaikkea miellyttävän ristiriitaista. Mutta talvisota, voi luoja, se kertakaikkisen vastenmielinen talvisota. Se yksi sota, jossa Suomi ihan oikeasti oli hyökkäyksen kohde, ja jota kaikenlaiset ällöttävät kiihkoisänmaalliset yksilöt muistelevat vuodesta toiseen sentimentaalisesti helskytellen ja historiaa valkopesten.

Pakkohan tästä sodasta on jotain keksiä, että saisi noiden oksettavien oikeistolaisten turvat tukkoon. Kuten vaikka sen, että se oli itse asiassa täysin vältettävissä. Koska totta kai Suomen hallitus, tuo rikollinen kansanpetturien joukko, julkeassa typeryydessään meni itse provosoimaan mainitun sodan, joka oli siis täysin turha. Mutta tätähän eivät uusisänmaalliset tahot umpimielisessä sokeudessaan suostu myöntämään.

En minä tietysti Janssonia tästä moiti. Ei hänen puuhastelunsa yhtään sen kummallisempaa tai moitittavampaa ole kuin kaikkien niiden puolihullujen, jotka alkavat kirkua kurkku suorana stalinistia siinä kohtaa, kun joku kehtaa vihjaistakin Suomen olleen aktiivinen osapuoli jatkosodan syttymisessä -- ja näitä tapauksia on istunut vaikutusvaltaisissa asemissa. Myönnettävä totta kai on sekin, että verrattuna näihin tahoihin edustaa Jansson näine omine tulkintoineen maassamme aivan ehdotonta vähemmistöä. Tavallisemmat yksilöt voivat olla puolestaan hieman kyllästyneitä molemman laidan historiasotureihin.

[jsn]

Harmi ettei Heninen-sivustolla olevasta hyökkäyssotaa haikailevasta laulusta ole muita tietoja. Linkkasin saman tänne jo joskus aikaisemmin saman keskustelun käydessä. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetty mitään huomiota, kuinkas muuten, sillä vauhdissa olivat samat aurinkoisten piippumiesten ihailijat kuten nytkin.

Vaikka ei todista mitään diplomatian historiasta, onpahan silti vakuuttava osoitus siitä, että rajan takana oli todellakin rauhantahtoinen hallitus, joka ei koskaan halunnut mitään muuta kuin haluamansa, mitä se sitten ikinä olikaan.

Toinen maailmansota voidaan nähdä Stalinin osalta Leninin työn jatkona, sillä yrittihän Neuvostovaltion ensimmäinen päämies jo vuonna 1920 valloittaa Puolan ja jatkaa sieltä edemmäs Keski-Eurooppaan. Tarton rauhakin rajoineen liittyi tiiviisti tähän kuvioon, sillä kun hyökkäys lyötiin takaisin Varsovan edustalla, Neuvosto-Venäjän tuli kiire rauhoittaa muut rajansa.

[Jussi Jalonen]

Toinen maailmansota voidaan nähdä Stalinin osalta Leninin työn jatkona, sillä yrittihän Neuvostovaltion ensimmäinen päämies jo vuonna 1920 valloittaa Puolan ja jatkaa sieltä edemmäs Keski-Eurooppaan.

No tämä jälkimmäinen osuus ilmeisesti ei taida olla aivan niin yksinkertainen. Bolševikkien hyökkäyksen saavuttaessa Veikselin heinäkuussa 1920 järjestettiin neuvostohallituksen edustajien ja Saksan ulkoministeriön kesken alustavat neuvottelut Berliinissä. Osanottajina olivat Karol Radek ja Trotskin läheinen uskottu Viktor Kopp. Bolševikkien edustajat vakuuttivat saksalaisille, että Tuhatševskin julistuksesta huolimatta puna-armeija tulisi pysäyttämään etenemisensä Saksan rajalle.

Todennäköisesti tämä lupaus piti paikkansa; vaikka puna-armeija Varsovan olisi vallannutkin, niin etenemisestä edemmäksi oli silloisilla voimavaroilla turha haaveilla. Saksalaisten kannalta Puolan murskaaminen tietysti oli vain tervetullut asia, koska se olisi edesauttanut maan irtautumista ympärysvaltain valvonnasta.

Tietynlaisia toiveita siitä, että neuvostojoukkojen eteneminen vaikka vain Saksan rajalle olisi saattanut provosoida vallankumouksen Berliinissä oli tietysti olemassa. Spartakistien kapina ja Baijerin neuvostotasavalta oli tosin murskattu jo 1919, vaikka Hampurissa kommunistit saivat kansannousun aikaiseksi vielä 1923. Mutta muuten taisi Rapallon henki olla jo ilmassa Saksan ja Neuvosto-Venäjän suhteissa. Puolalle ja Galitsialle oli tietysti marionettihallitukset jo valmiina.

[Tapio Onnela]

Harmi ettei Heninen-sivustolla olevasta hyökkäyssotaa haikailevasta laulusta ole muita tietoja. Linkkasin saman tänne jo joskus aikaisemmin saman keskustelun käydessä. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetty mitään huomiota, kuinkas muuten, sillä vauhdissa olivat samat aurinkoisten piippumiesten ihailijat kuten nytkin.

Niin, ilmankos se vaikutti niin tutulta. Minäkin kirjoitin aiheesta myös vuonna 2007:
Neuvostolaulu: "Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar" (12.09.07) tänne foorumille, jossa asiaa sitten pohdittiin tarkemmin ja silloin Kari Kaunismaa mm kirjoitti siitä näin:

Kyllä tämä Suomi-krasavitsa on esitetty aiemmin myös Suomen televisiossa talvisodasta kertovassa dokumentissa. Teksti heijastaa hilpeästi niiden - v. 1937 puhdistusten jälkeen hyvin vähälukuisten - vakoilijoiden raportteja, jotka lähettivät Stalinia miellyttääkseen Suomesta tietoja, joiden mukaan kärsivä, enimmäkseen punainen, Mannerheimin johtaman sotadiktatuurin sortama kansa pelkästään odottaisi RKKA:n (työläisten ja talonpoikien punaisen armeijan) vapauttavan heidät.

Mutta tosiaan mistä lie tuo tieto levyn julkaisuajankohdasta "elokuu 1939"