Kiina teemailta Radio Suomessa 4.12 klo 18. Kuulijat voivat soittaa!
Lähetetty: 30.11.12 13:27
Kiina on ajankohtainen nyt monellakin tapaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100-vuotta keisarinvallan murtumisesta ja Kiinan muuttumisesta tasavallaksi. Kiinaan on myös juuri valittu uusi johto, josta toistaiseksi tiedetään aika vähän. Lähivuosina Kiinan ennustetaan myös nousevan maailman suurimmaksi yksittäiseksi kansantaloudeksi, joten sen taloudellinen ja poliittinen merkitys kasvaa koko ajan.
Radio Suomessa tiistaina 4.12 klo 18-20 puhutaan Kiinasta monelta eri kantilta ja asiantuntijat vastaavat studiossa kuulijoiden kysymyksiin Kiinan historiasta, kulttuurista, taloudesta ja politiikasta ja muustakin mitä kuulijat haluavat kysyä.
Asiantuntijoina studiossa ovat:
Tiina Airaksinen Helsingin yliopiston maailman kulttuurien laitokselta Aasian tutkimuksesta. Hän on perehtynyt erityisesti Kiinan historiaan, politiikkaan ja kulttuurien väliseen viestintään.
Matti Nojonen, joka toimii Aalto yliopistossa tutkijatohtorina ja johtamisen vierailijaprofessorina kiinalaisessa Tongji-yliopistossa Shanghaissa. Hän on perehtynyt erityisesti kiinalaiseen strategiseen ajatteluun, johtamiseen ja talouspolitiikkaan.
Jyrki Kallio, joka on tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa. Hän on perehtynyt erityisesti Kiinan poliittiseen kulttuuriin ja ulkopolitiikkaan. Hän on suomentanut trilogiallisen klassista kiinalaista proosaa ja kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa kungfutselaisuudesta.
Kysymyksiä voi laittaa jo etukäteen: radio.suomi@yle.fi
Katso tarkemmat yhteystiedot Radio Suomen sivuilta.
http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2012/ ... 42402.html