TAHITI - Taidehistoria tieteenä -verkkolehti 4/2012 ilmestynyt
Lähetetty: 20.12.12 17:27

Vuoden viimeinen TAHITI-lehti on ilmestynyt.
Joulukuun numeron 4/2012 pääkirjoituksessa Katve-Kaisa Kontturi pohtii taidehistorian tieteenalan nykytilaa syksyn konferenssisuman näkökulmasta: mistä keskustellaan vilkkaasti, mikä vetää kuulijoita?
Vuoden viimeisessä numerossa on myös kaksi tieteellistä artikkelia: Hanna
Hokkasen artikkeli kertoo taideteoksen attribuoimisesta erään Venny
Soldan-Brofeldtin maalaamaksi osoittautuneen työn kautta. Eleonora
Lanzan artikkeli puolestaan käsittelee öljyväriluonnosten asemaa
Italian taiteessa 1500-luvulta 1700-luvulle.
Lisäksi Lars Berggren kertoo kuulumisia CIHA-konferenssista Nürnbergistä
kesältä 2012 Kentältä ja arkistosta -osiossa.
Väitökset-osiossa on kaksi tuoretta lektiota joulukuulta 2012: Roni Grenin lektio ja Katja Fältin lektio Kirkkomaalaukset,
työryhmät ja visuaalinen tuotanto keskiaikaisessa Turun hiippakunnassa
vuodesta 1430 vuoteen 1540.
Edellä mainittujen lisäksi Asko Mäkelä pohtii kolumnissaan taidehistorian metodikenttää ja Juhana Lahti arvioi Ulla Pohjamon Oulun Hietasaaren muutosta käsittelevän väitöskirjan Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä – Oulun Hietasaari.
Tässä TAHITIn numerossa on myös ensimmäistä kertaa Dossier: Selected papers
of Tahiti 4 -Conference: Empiria In Art History, ja se sisältää neljä
konferenssin esitelmiin pohjautuvaa artikkelia.
TAHITI-lehti