Suomettumisen syövereissä

[Veikko I Palvo]

1920-luvun kuluessa maahan muodostui tilanne, jossa työväenliike taisteli porvarillisen demokratian julistamien oikeuksien puolesta laittomuutta ja vapauksien riistoa vastaan. Merkittävältä osalta väestöä rajattiin kansalaisoikeudet ja mahdollisuus vaikuttaa laillisesti yhteiskuntajärjestyksen kehitykseen. He saivat osakseen mielivaltaa ja laittomuutta, eivätkä valtiopäiväjärjestyksen määräykset suojelleet edes kaikkien kansanedustajien oikeuksia.

Epäilemättä on totta, että porvarilisen demokratian periaatteista, perusoikeuksista ja jopa laiesta ei piitattu. Toisaalta Tauno Saarela kirjoittaa tutkimuksessaan Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923-1930, että SKP kuitenkin "tarkoitti kansalaisoikeuksia vaatiessaan lähinnä omia oikeuksiaan ja selitti supistavansa valtaan päästyään porvariston oikeuksia."

Suomessakin vaivihkaa välirauhansopimuksen 1944 jälkeen perustettu SKP oli sitä mieltä, että kaikki ei-kommunistinen oli natsimielisyyttä ja Neuvostoliiton vastaista.
Ja
tasavallan suojelulain perusteella 1930 lakkautetun sosialistisen vaaliliiton Eino Pekkala laati keväällä 1947 esityksen rikoslain 14. luvun muuttamisesta ollessaan oikeusministerinä veljensä Mauno Pekkalan hallituksessa.
Ja
eduskunta säätikin muutoksen rikoslakiin. Sen mukaisesti vieraan valtion julkinen halventaminen niin, että Suomen suhteet vieraaseen valtioon vahingoittuivat, tuli rangaistavaksi ja syyte oli mahdollista nostaa jos vieraan valtion hallitus sitä pyysi tai Suomen presidentti niin määräsi. Ensimmäisen kerran uutta rikoslain pykälää sovellettiin 1949 Paasikiven määrätessä nostettavaksi syytteen Radikaalin Kansanpuolueen Ernesti Hentusta vastaan tämän arvosteltua Neuvostoliittoa puolueensa "Totuuden torvi-lehdessä."
Ernesti
oli jo 1947 vangittu turvasäilöön, josta kirjoitteli valituskirjelmiä ilmaisten käsityksensä: "Jos kommunistipuolue, jossa on 28 000 rekisteröityä pässiä, saa yksin huseerata mielin määrin panemalla vastustajiaan turvasäilöön ja lehdet lakkautettaviksi, ei se ole rauhansopimuksen toteuttamista."

Kommunisteille
"Hentusen hulinat" olivat tietenkin oivia järjestövoiman testaustilaisuuksia, vaikka SKP ja SKDL olivat nekin ylenkatsoneet Ernestin yhteistyötarjouksia.
Ja
valvontakomission Savonenkov Suomeen suurlähettiläänä 1.1948 palattuaan toimi kuten välirauhansopimuksen jälkeenkin toimittaen mm. syyskuussa 1948 ulkoministeri Enckellille muistion. Savonenkov sanoi saaneensa tietää Laihialla toimivien ampuma- ja metsästysseurojen järjestävän ja harjoittavan sotilaallisluontoista toimintaa, käyttivät Savonenkovin mukaan hajoitetulle fasistiselle järjestölle rakennettua erityisvarusteltua ampumarataakin.
Tutkimuksissa kävi selville Laihialla toimivan kaksi ampumaseuraa: Laihian Eränkävijät ja Jokikylän Ampumaseura Paukku.
Asia on saanut alkunsa SKDL:n Kansan Äänessä 20.8.1948 julkaistusta uutisesta: http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-elama ... -1.1350712 Laihian suojeluskunta toimii jälleen.
Pravdassakin
kirjoitettiin rauhansopimuksen rikkomuksesta Laihialla ja skdl teki välikysymyksen yrittäessään kaataa hallituksen. SKP-skdl näyttää Laihiankin tapauksessa toimineen yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa?

Välirauhansopimuksen 21. artikla siirtyi jokseenkin sellaisenaan Pariisin rauhansopimuksen 8. artiklaksi ja siihen sisältyi mm. edelleen määräys Neuvostoliitolle ja muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielisen propagandan kieltämisestä.
Taipei Times kirj. 2010 suomettumisen alkaneen yya-sopimuksen solmimisesta, mutta olisikohan jo välirauhansopimus ollut suomettumispolitiikan "laillinen perusta" ja
eräs peruste vuoden 1948 yya-sopimusneuvotteluillekin?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Kyllä viraan vallan loukkaamisesta saatettiin tuomita jo aiemmin. Esim. Vasabladetin päätoimittaja Edvin Sundqvist julkaisi keväällä 1939 kirjoituksen Hitleristä, jonka Saksan lähetystö koki loukkaavana. Kesällä 1940 hovioikeus tuomitsikin Sundqvistin tuottamuksellisesta esta painovapauden väärinkäyttämisestä kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.

Myös elokuvien ennakkosensuurin ohjeiden vuonna 1939 muutettu 11. pykälä kieksi hyväksymästä elokuvaa, jossa (3) toisia kansoja tarkoituksellisesti loukataan (5) esitetään jotain sellaista, joka on omiaan vahingoittamaan maan puolustusta, heikontamaan kansamme puolustustahtoa, huonontamaan valtakunnan suhteita ulkovaltoiihin tahi vaarantamaan maamme puolueettomuutta. (kurs. minun)

[Emma-Liisa]

Sattuneesta syystä luin hakuetosta Kotimaisia sotakirjailijoita (BTJ KIrjastopalvelu 2001). Lauri Haataja esitteli Jussi Talven ja kertoi kiintoisan epidosdin tämän päätoimittajavuosilta Uudessa maailmassa.

Kekkonen oli kirjoittanut myllykirjeen (UM 9.5.1975) jossa moitti nimimerkki Taisto Virtasen kirjoitusta Toverien kalliit neuvot. joka käsitteli Moskovan lakko-ohjeita SKP:lle, valheeksi ja naapurisuhteet vaarantavaksi. Kekkonen kuitenkin tiesi omien kanaviensa perusteella, että tiedot olivat oikeita.

Tämä kieltämättä on hyvä esimerkki "syvästä valheelisuudesta" - tosin ei sen kummoisempi kuin Rytin radiopuhe 26.6.1941.

[historioija]

Kekkonen oli kirjoittanut myllykirjeen (UM 9.5.1975) jossa moitti nimimerkki Taisto Virtasen kirjoitusta Toverien kalliit neuvot. joka käsitteli Moskovan lakko-ohjeita SKP:lle, valheeksi ja naapurisuhteet vaarantavaksi. Kekkonen kuitenkin tiesi omien kanaviensa perusteella, että tiedot olivat oikeita.

Kuka "kanava" kertoi Kekkoselle, että tiedot olivat oikeita? Olisikohan presidenttien tiedonsaanti aukotonta ja virheetöntä? Toisaalta, jos Kekkonen ei tiennyt asiasta, ei hän voinut tietää puheita valheeksikaan. Venäläisten puheet olivat luultavasti hienovaraisia, joten paljon riippuu niiden tulkinnasta.

Pitäisi tuntea molemmat kirjoitukset, ennen kuin uskaltaisin lausua näkemykseni tästä välikohtauksesta. Kekkosen kovasanainen vastaus löytyy kyllä täältä: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1
Onkohan tuossa aitoa ja rehellistä tuohtumusta? Kyllähän todistamattomat vihjailut kiukuttavat itsekutakin.

Muistetaan vielä, ettei kaikenkarvaisten nimimerkkien sanomisiin luoteta - todisteitakin vaaditaan - ja meitä kohdellaan monesti ja yleensä aiheesta kovakouraisesti jopa täällä Agricolassa...

[Emma-Liisa]

Kuka "kanava" kertoi Kekkoselle, että tiedot olivat oikeita? Olisikohan presidenttien tiedonsaanti aukotonta ja virheetöntä?

SKP:ssa oli tiedonantajia sekä Supolla että SDP:tä lähellä olevalla "Puskalan putiikilla".
(Eikö historioija on lukenut Kimmo Rentolan teosta Vallankumouksen aave. joka käsittelee Beljakov-kriisiä 1970?).

"Aukotonta ja virheetöntä" ei tiedonsaanti ole koskaan, mutta Kekkonen oli tiedustelumiehenä tottunut jo nuorena tietojen analysointiin.

[Emma-Liisa]

Onkohan tuossa aitoa ja rehellistä tuohtumusta? Kyllähän todistamattomat vihjailut kiukuttavat itsekutakin.

Samalla tavallahan Kekkonen kiihtyi Virolaisille "juhannuspommista".

Noi ylipäänsä on eri asia loukkaantua, mutta on eri asia valtionpäämiehen asemassa ruveta kaventamaan sananvapautta. Kannattaa verrata Paasikiveen, joka jouduttuaan 40-luvun lopussa jouduttuaan luovuttamaan virolaisia huomautti arvokkaasti NL:n suurlähettiläälle, joka valitti lehtien kirjoittelusta, että Suomessa on sananvapaus.

Toki Kekkonen kaikessa hilajisuudessa toimi NL:osa vastaan integroimalla suomalaiset kommunistit. (Ja varmaan suurin osa heistäkin pyrki vain parantamaan omia elinolosuhteitaan., joissa parantamisen varaa tosiaan oli. Vaikea on mujutenkin uskoa, että vallankumous olisi 70-luvulla onnistunut.)

Muistetaan vielä, ettei kaikenkarvaisten nimimerkkien sanomisiin luoteta - todisteitakin vaaditaan - ja meitä kohdellaan monesti ja yleensä aiheesta kovakouraisesti jopa täällä Agricolassa...

Tässä "todisteena" on historiantutkija Lauri Haataja.

[historioija]

[quote="Emma-Liisa"
Tässä "todisteena" on historiantutkija Lauri Haataja.[/quote]
Mutta minä kun en ole kovin selvillä varsinkaan uudemman historiantutkimuksen saavutuksista, joten joudun tässä kysymään lähempiä tietoja kyseisen todistajan todistuksesta.

[nylander]

[quote="Emma-Liisa"
Tässä "todisteena" on historiantutkija Lauri Haataja.

Mutta minä kun en ole kovin selvillä varsinkaan uudemman historiantutkimuksen saavutuksista, joten joudun tässä kysymään lähempiä tietoja kyseisen todistajan todistuksesta.[/quote]
-------------------------

Minulla ei ole mitään tietoa tästä nimenomaisesta "kyseisen todistajan todistuksesta". Sen sijaan pari yleisempää huomiota itse "todistajasta":

Kimmo Rentola kirjoitti tutkimuksensa kenen joukoissa seisot. Suomalainen kommunismi ja sota 1937 - 1945 (1994) ensimmäisessä luvussa mm. seuraavaa:

Sodanjälkeisen ajan tutkimus sai sysäyksen, kun SKP:nn vuoden 1944 jälkeisen ajan arkiston pääosa samoin kuin Paasikiven arkisto 1985 avattiin käyttöön ja Paasikiven päiväkirjat julkaistiin. Silloiset tutkijat paneutuivat ns. vaaran vuosiin. Kunnioituksesta Lauri Hyvämäkeä kohtaan Lauri Haataja (1988) ei kuitenkaan yltänyt uuden tiedon tulkintaan.

Lauri Haataja oli siis 1988 julkaissut kirjan Demokratian opissa. SKP, vaaran vuodet ja Neuvostoliitto. Haatajan kirjassa kiinnittää huomiota mm. se, että hän esittää maaliskuun 1945 eduskuntavaalien tuloksen SKDL:lle pahana "pettymyksenä" [!]. Saksalainen Hermann Bayer-Thoma puolestaan totesi vuonna 1990 ilmestyneessä väitöskirjansa suomennoslyhennelmässä Vasemmisto ja vaaran vuodet, ettei Haatajan kirja täyttänyt vaatimusta SKP:n 1980-luvulla avautuneiden arkistojen perusteellisesta hyödyntämisestä. Ja kun sitten Kimmo Rentola 1997 julkaisi tutkimuksensa Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947 - 1958, hän oli pudottanut Haatajan kirjan kokonaan lähdeluettelostaan.

[Veikko I Palvo]

Haatajan kirjassa kiinnittää huomiota mm. se, että hän esittää maaliskuun 1945 eduskuntavaalien tuloksen SKDL:lle pahana "pettymyksenä" [!].

SKDL lienee ollut Kominternin 1935 kansanrintamaopin mukainen. Nimen Suomen Kansan Demokraattinen Liitto kirjoitetaan syntyneen SKP:n Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon toimesta ja myöskin A. Zhdanovin sanotaan olleen nimeäjänä.
SKDL:äänhän olisi Zhdanovin ja SKP:n odotusten mukaan ilmeisestikin pitänyt olla tulijoiden ja loikkareiden tungosta, sekä tietysti äänivyöry maalisvaaleissa 1945.
Ja
kun näin ei tapahtunutkaan, niin lieneehän se ollut Zhdanoville ja SKP:lle pettymys?

Kommunistit nimittivät Rafael Paasion I hallitustakin ( 27.5.1966 - 22.3.1968 )
"kansanrintamahallitukseksi", koska siinä olivat 18 vuoden tauon jälkeen kommunistitkin. Kekkonen oli saanut SDP:n "hovikelpoiseksi", Väinö Leskinenkin oli käynyt Moskovassa kumartamassa ja kääntänyt takkinsa.

Jukka Seppinen, Urho Kekkonen - Suomen johtaja, Ajatus 2004 s. 660 alk.:
Kekkonen ja kommunistit 1970 luvulla- otsikolla:
"Kekkonen oli toteuttanut sotien päättymisestä alkaen ´ kommunistiystävyyttään´ omista valtapoliittisista laskelmistaan käsin ajatellen voivansa ´kesyttää´ nämä yhteiskuntaan rakentamalla ns. kansanrintama. Siinä hän ei ollut oikeassa, kansanrintaman opillinen tehtävä oli edeltää kommunistien vallanottoa ja tätä SKP ja NKP yrittivät toteuttaa. Kekkonen oli näissä laskelmissa odottamattoman paha kanto."

"Kekkonen oli siis pohjimmiltaan kommunisminvastainen, eikä ollut muuttunut tältä osin vuosikymmenien saatossa, vaikka oli ryhtynyt kommunistien kanssa monenlaisiin operaatioihin. Kekkosen suhdetta kommunisteihin voisi kuvailla vaikka opportunistiseksi hyväksikäyttämiseksi, joka kyllä sai ajoittain yhteiskunnalle vaarallisia piirteitä.
Kommunistit yrittivät yhtä lailla ulosmittaamaan Kekkosesta tukensa hinnan korkoineen."

Mutta SKP:n 40-v.juhlatkin kaatuivat 8.1967 Saarisen tuomioon NL:n aggressiolle prahassa. SKP hajosi saarislaisiin enemmistöläisiin ja sinisalolaisiin stalinisteisiin ja NKP tuki vuosikausia vähemmistöä.
Saarinen ei liene halunnut stalinistista Suomea, vaikka aito kommunisti olikin käyttäen lakkoasettakin. Sinisalo lienee haaveillut yleislakosta?
Ja
marxilainen tulkinta maailmanmenosta näyttäisi yllättäneen Kekkosen, mikä vahvistaisi Kekkosen porvarillista perusasennetta?

Veikko Palvo

[historioija]

Jos nyt tutkitaan vaikka Urho Kekkosen politiikkaa tai valtakautta yleensäkin, niin voisin kuvitella, että useimmilla tutkijoilla on jo työhön ryhtyessään tietty tavoite. Se saattaa olla jonkun, vaikkapa Kekkosen maineen puhdistaminen tai sitten sen ryvettäminen, jotta hänen vastustajansa nousisivat vastaavasti kunniaan. Tutkija koettaa sitten pysyä objektiivisena tai peittää lähestymistapansa vinouden. Mutta samalla hän pitää huolen siitä, että hänelle itselleen tärkeät näkökohdat tulevat esille edes rivien välissä. Ne voivat olla epäolennaisuuksia tai jopa harhaanjohtavia.

Arvostelmien lausuminen asioista ja ilmiöistä on suhteellisen vapaata ja vaaratonta, koska asioita voidaan katsoa monesta näkökulmasta, eikä läheskään kaikesta ole kiistämätöntä tietoa. Kekkosen ajastakaan ei siis koskaan löydettäne lopullista totuutta.

Tietysti voi sanoa, että johonkin muuhun verrattuna se oli sellaista ja tällaista, vaikkapa "suomettuneisuutta". Mutta tietämättä jää, oliko muu käytännössä mahdollista tai olisiko se ollut edullisempaa. Eli onko historian viisaus pelkkää jälkiviisautta? Harvapa tutkija näet pystyy asettumaan tuonaikaisten vastuullisten johtajien asemaan.

Tutkia ja keskustella toki voi, mutta minusta ei kenenkään kannata esiintyä profeettaana ja oikean tiedon haltijana. Ja medialle on syytä painottaa sitä, että minun tulokseni ovat vain eräs lisä tietouteemme. Tosin media joka tapauksessa kertoo normaaliin tapaansa taas kerran, että nyt on totuus vihdoin löydetty. - Voihan se välillä löytyäkin, mutta silti on aina syytä muistaa, että joku voi myöhemmin löytää vielä vahvempia, mutta ehkä päinvastaisia todisteita ja lähteitä.

[Emma-Liisa]

Jos nyt tutkitaan vaikka Urho Kekkosen politiikkaa tai valtakautta yleensäkin, niin voisin kuvitella, että useimmilla tutkijoilla on jo työhön ryhtyessään tietty tavoite. Se saattaa olla jonkun, vaikkapa Kekkosen maineen puhdistaminen tai sitten sen ryvettäminen, jotta hänen vastustajansa nousisivat vastaavasti kunniaan. Tutkija koettaa sitten pysyä objektiivisena tai peittää lähestymistapansa vinouden. Mutta samalla hän pitää huolen siitä, että hänelle itselleen tärkeät näkökohdat tulevat esille edes rivien välissä. Ne voivat olla epäolennaisuuksia tai jopa harhaanjohtavia.

Varmaan tällainen on hyvinkin mahdollista, ja nimenomaan Kekkosen kohdalla liiankin yleistä. Mutta lukijan on yleensä helppo tämä huomata.

Historiantutkimuksesta ei kuitenkin voi puhua, jos löytää sen mitä etsii, vaan vasta silloin, jos jokin löytö saa muuttamaan alkuperäisen kysymyksenasettelun.

Arvostelmien lausuminen asioista ja ilmiöistä on suhteellisen vapaata ja vaaratonta, koska asioita voidaan katsoa monesta näkökulmasta, eikä läheskään kaikesta ole kiistämätöntä tietoa. Kekkosen ajastakaan ei siis koskaan löydettäne lopullista totuutta.

Löysitkö tämän "koottujen kliseiden kirjasta"?

Mutta tietämättä jää, oliko muu käytännössä mahdollista tai olisiko se ollut edullisempaa.

Tässähän ei ole kyse ulkopolitiikasta vaan pikemmin tietystä Kekkosen luonteenpiirteestä, joka sai hänet toimimaan eri tavalla kuin Paasikivi. Joten tarkoittanet, onko ihminen luonteensa "vanki"?

[historioija]

Minulla ei ollut mitään henkilökohtaista kosketusta Kekkoseen, enkä ole varsinaisesti tutkinut hänen politiikkaansa. Painotankin vain yleisesti historiantutkimuksen tehtävän hankaluutta ja jossakin mielessä jopa mahdottomuutta: totuutta sen yhteydessä ei kannata mielestäni korostaa.

Ajatellaanpa vain omaa henkilökohtaista historiaamme. Jos sitä ruvettaisiin ehkä kymmenien vuosien kuluttua tutkimaan nykyaikana sinänsä runsaiden lähteiden ja muistelujen perusteella, niin kuinkahan todenmukainen siitä voisi asiatietojenkaan, saati toiminnan ja etenkään ajattelun ja motiivien perusteella tulla? Kuinka hyvin ulkopuoliset voisivat päästä perille kaikesta, jota suurelta osin olemme tietoisesti varjelleetkin yksityisenä tai meille epäedullisena?
Lähteistö olisi joka tapauksessa vajavainen ja sen ymmärtäminen ja tulkitseminen hyvin altis väärinkäsityksille, tietyissä tapauksissa jopa tarkoitukselliselle vinouttamiselle. Jos kohta oma subjektiivinen näkemyksemmekään elämästämme ei ole "totuutta", niin ulkopuolisella tarkastelulla on silläkin omat ongelmansa.

Jos minulta jotakin on kliseiden kirjasta, niin se ei tule sieltä ainakaan suoraan, joskin ainahan jää luetusta ja kuullusta vaikutteita. Minulla on tapana pohdiskella syntyjä syviä periaatteessa omin päin.

[Emma-Liisa]

Ajatellaanpa vain omaa henkilökohtaista historiaamme. Jos sitä ruvettaisiin ehkä kymmenien vuosien kuluttua tutkimaan nykyaikana sinänsä runsaiden lähteiden ja muistelujen perusteella, niin kuinkahan todenmukainen siitä voisi asiatietojenkaan, saati toiminnan ja etenkään ajattelun ja motiivien perusteella tulla? Kuinka hyvin ulkopuoliset voisivat päästä perille kaikesta, jota suurelta osin olemme tietoisesti varjelleetkin yksityisenä tai meille epäedullisena?
Lähteistö olisi joka tapauksessa vajavainen ja sen ymmärtäminen ja tulkitseminen hyvin altis väärinkäsityksille, tietyissä tapauksissa jopa tarkoitukselliselle vinouttamiselle. Jos kohta oma subjektiivinen näkemyksemmekään elämästämme ei ole "totuutta", niin ulkopuolisella tarkastelulla on silläkin omat ongelmansa.

Tämä kaikkihan on pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Oletko siis sitä mieltä, ettei historiaa kannata lainkaan tutkia?

[historioija]

Tämä kaikkihan on pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Oletko siis sitä mieltä, ettei historiaa kannata lainkaan tutkia?

Ei ainakaan kannata siitä keskustella, jos kaikki on itsestäänselvyyttä tai halutaan sellaiseksi leimata. Jos vielä itse historiakin on itsestäänselvää, niin eihän sitä tarvitse tutkiakaan.
Sanoisin, että kaiken tutkimuksen on tunnustettava rajansa. Ehkä historiatieto olisi tosiaan arvioitava uudelleen. Esitänkin, että suoritettaisiin koetutkimuksia nykyhetken asioista historiantutkimuksen menetelmin ja lähtein. Verrataan tuloksia sitten tosiasioihin, jotka ovat nykyhetkessä kaikkien nähtävissä.

[Veikko I Palvo]

Tämä kaikkihan on pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Oletko siis sitä mieltä, ettei historiaa kannata lainkaan tutkia?

Ei ainakaan kannata siitä keskustella, jos kaikki on itsestäänselvyyttä tai halutaan sellaiseksi leimata. Jos vielä itse historiakin on itsestäänselvää, niin eihän sitä tarvitse tutkiakaan.

VTT Esa Seppänen on tutkinut UKK-historiaa, hän oli UKK:n adjutanttina 1969 - 1971 ja myöhemmin kymmenkunta vuotta Neuvostoliitossa tavaranvaihtokaupan palveluksessa.
Esa Seppänen,
UKK:n syvä jälki - Perintö vai painolasti, Ajatus 2009 sisällystä mm. otsikoilla:
5. Kenelle kuuluvat historian avaimet: Kun Juhani Suomi aloitti, Ari Uino oli jo aloittanut,
Mauno Koivisto ja Hovila, "Pitäisikö Matti Kekkoselta ottaa pois Orimattilan arkiston avaimet?" Miksi Kalevi Sorsa yritti upottaa Juhani Suomen elämänkertatyön?
6. Kekkosta vastaan ja Kekkosen puolesta. mm. Rautkallion kirjat ja teesit.
Mistä kiistellään kun kiistellään Kekkosesta?

7. UKK 100 - suurta juhlaa, muistomerkkejä ja kirjakuumetta
alaotsikko mm. Sorsalammikko ja muut muistomerkit. Ruhtinas ja kansanmies.

9. Miten on, miten oli, miten olla? -Urho Kekkosta muistellaan Venäjällä. s. 200.
UKK perinneyhdistys ja
Venäjän ulkoministeriön diplomaattiakatemia järjestivät maaliskuussa 2006 Moskovassa symposiumin "Paasikiven - Kekkosen -linja Suomen ja Venäjän suhteissa."
Symposiumi omistettiin Urho Kekkosen presidentiksi tulon 50-vuotispäivälle.
Vladimir Stepanov
esitelmöi: "Mieleemme ovat jääneet ne, jotka osasivat voittaa syvät ristiriidat, pistää nurin kylmän sodan ideologian ja avata tien kansojen väliseen yhteistyöhön ja taata niiden turvallisuuden. Näiden ihmisten joukkoon kuuluu Suomen presidentti Urho Kekkonen."
"Samassa symposiumissa toinen Suomen tuntija, suurlähettiläs Juri Derjabin, kritisoi lukuisia suomalaisia väittämiä ja tulkintoja...( Hannu Rautkallio, Jukka Seppinen....)
Moskovan symposiumissa 2006
julkaistiin venäjänkielinen kirjanen: Urho Kekkonen. Tamminiemi. "Urho Kekkosen testamentin painaminen venäjäksi oli eittämättä tämän muistosymposiumin suurimpia ansioita," kirjoittaa Esa Seppänen.
"Kirja oli olemassa jo 1980, kaivettiin 2006 esiin keskuskomitean raunioista."
Kirjasen
"alkusanoissa Vladimir Fjodorov huomauttaa, että "tällä hetkellä on havaittavissa yrityksiä eri keinoin tärvellä ´Paasikiven - Kekkosen -linjaa ja asettaa kyseenalaiseksi Kekkosen patriotismi.""
"Palautetaan
mieliin, että onnittelukirjeessään presidentti Haloselle presidentti Putin muun muassa kiitti Urho Kekkosen ´kiistämätöntä panosta vakaan ja turvallisen ilman jakolinjoja elävän Euroopan rakentamisen avaintekijäksi nousseen yleiseurooppalaisen prosessin kehittämiseen.´"
"Parlamentskaja gazeta- sanomalehtikin arvioi UKK-symposiumin merkitystä --- ei pidä unohtaa sitä keskeistä tekijää, että naapurit eivät antaydu minkäänlaisten suhdannetekijöiden vaikutuksen alle."

Olisikohan
historia Venäjällä itsestäänselvää? UKK- ja YYA- ajan tulisi jatkua ainakin Moskovan näkökulmasta? Helsingistä katsottuna suomettuneisuuden?

Veikko Palvo