Pro gradu asevelvollisuuden ja aseistakieltäytymisen käsittelystä Sana ja miekka- sekä Rauhaa kohti -lehdessä vuosina 1924-1931
Lähetetty: 08.03.13 12:58
Antti Nyqvist: Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931.
Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Kulttuurihistoria.
Tiivistelmä:
Pro gradu -tutkielma käsittelee asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920–1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain.
Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen
armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tarkastelemalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielma pyrkii selvittämään, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin.
Tutkielma tarkastelee aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Pro gradussa käsitellään kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta sekä lähestytään vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta.
Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka.
Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina.
Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä
arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen
määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa
uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite
suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin
moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana.
Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalitihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla.
Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.
Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Kulttuurihistoria.
Tiivistelmä:
Pro gradu -tutkielma käsittelee asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920–1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain.
Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen
armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tarkastelemalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielma pyrkii selvittämään, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin.
Tutkielma tarkastelee aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Pro gradussa käsitellään kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta sekä lähestytään vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta.
Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka.
Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina.
Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä
arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen
määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa
uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite
suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin
moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana.
Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalitihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla.
Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.