Lahden historiapäivillä Matti Klinge arvosteli Juhani Suomen Mannerheim-kirjaa, mistä Risto Jussila kirjoittaa kriittisessä Historian ystävässä 1/2016 s. 3:
http://www.historianyst.fi/sites/defaul ... 1_2016.pdf
Emeritusprofessori Matti Klinge käytti yllättävän kovaa kieltä käsitellessään Suomalaisilla historiapäivillä Mannerheim-myyttiä. Hän nimittäin syytti professori Juhani Suomea Mannerheimin solvaamisesta.
Klinge kertoi vastikään lukeneensa vuoden 1944 elo–syyskuun tapahtumista sekä Stig Jägerskiöldin mittavasta Mannerheim-elämäkerrasta ja muutama vuosi sitten ilmestyneestä Suomen Mannerheim-kirjasta. Hän oli 100-prosenttisesti Jägerskiöldin tulkintojen takana.
Suomi arvostelee kirjassaan Mannerheimia vitkuttelusta noina tärkeinä viikkoina. Klingen mielestä Suomen olisi pitänyt ymmärtää vanhan miehen yksinäisyyttä ja kuolemanpelkoa. Hänen näkemyksensä mukaan Mannerheim-ajatteli, että antaa ajan tehdä tehtävänsä.
Klinge pitää myös viisasteluna muistuttaa, ettei Mannerheimilla ollut suoritettuna yleisesikuntaupseerin kurssia. Hän muistutti, että jo paljon aiemmin Mannerheim oli ensimmäisen maailmansodan aikana toiminut vastuullisissa tehtävissä johtamassa suuria joukkoja.
Klingen näkemystä voi kummastella historiantutkimuksen kannalta. Kärjistettynä sen mukaisesti tutkija ei saisi kertoa havaintoaan, että joku – tässä tapauksessa Mannerheim – oli vitkutellut päätöksenteossa. Sen sijaan hänen pitäisi korostaa asian inhimillisiä puolia. Toki nämä inhimilliset puolet saattavat selittää tapahtunutta.
Historiallisen aikakauskirjan 2/2016 välissä tuli myös Historian ystävä 2/2016, jossa Klinge vastaa ja Suomi taas vastaa Klingelle. Lehteä ei ole vielä netissä, joten lyhyt selostus:
Matti Klinge:
- Risto Jussila antaa vääristyneen kuvan siitä, mitä MK sanoo päiväkirjassaan
Pinaatti ja Saint-Simon, erityisesti ettei Mannerheimin 'vitkuttelua' saisi MK:n mielestä ylipäänsä kritisoida. MK katsoo kritisoineensa nimenomaan sitä, "ettei Suomi ymmärrä 'vitkuttelun' eli siis rauhanneuvotteluihin ryhtymisen hidastelun merkitystä": "ettei se ollut viisasta niin kauan kuin tilanne Narvan rintamalla ja muualla oli 'auki', eikä Puna-armeija ollut saavuttanut tai saavuttamassa varmaa voittoa. Siihen saakka Saksa olisi vielä voinut yrittää, Lapista ja Norjasta, miehittää Suomen tai osan siitä. Vielä aselevon jälkeen saksalaiset pyrkivät Suomen kimppuun, kuten maihinnousuyrityksessä Suursaareen."
- Sisäpoliittinen peruste: "ennen Saksan alkavaa tappiota tällä pohjoisrintamalla myös kotimainen tyytymättömyys olisi voinut puhjeta aseelliseen toimintaan ja mahdollisen saksalaisen hyökkäyksen kannattamiseen. Armeija osoitti sitten lojaalisuutensa hallituksensa hallituksen ratkaisulle, mutta siitä ei ollut etukäteen varmuutta." Seuraa ilmeinen lapsus: "Suomen armeijahan seisoi voittamattomana Syvärillä."
- "Suomi esittää Mannerheimin 'vitkuttelun' marsalkan oikuttelun, väsymyksen turhautumisen näkökulmasta. Marsalkka ymmärsi kuitenkin, että hänen täytyi kestää, koska hän personofoi Suomen valtion ja armeijan koko olemassaolollaan ja pelkällä olemassaolollaan antoi jatkuvuutta ja legitimiteettiä vaikeiden päätösten saamisesta hyväksytyksi nimenomaan armeijan piirissä."
- Suomi ei lainkaan ymmärrä, että "Mannerheim oli sairas, yksinäinen ja onneton, ja silti hän halusi noudattaa velvollisuuttaan", vaan korostaa vanhan marsalkan heikkouden yksityiskohtia ja suorastaan ilkkuu niitä.
- Suomessa ei ollut Edvin Linkomiehen hallituksen erottua uudessa kansainvälisessä tilanteessa ollut muita valtion johtajaksi kelpaavia, kun "sotilasvaltaakaan ei voinut jättä tyhjäksi". Paasikivi tuli kuvaan vasta myöhemmin "ja suuren epäluulon kauan saattelemana".
- Jägerskiöld on kirjassaan kuvannut asian hyvin.
Juhani Suomi:
- JS sanoo nimenomaan selittäneen Mannerheimin ratkaisuja rintamatilanteella, joka motivoi lykkäämään tätä päätöksiä - mutta vain tietyn ajan
- Kun Aleksanteri I moitti niitä, jotka olivat "pettäneet Euroopan asian", Talleyrand vastasi: "Se on päivämääräkysymys, Sire!" Vrt. Mannerheim: yksi ainoa asia ei selitä hänen "vitkutteluaan". "Suomenlahden etelärannikon merkitys alkoi haalistua jo Mannerheimin presidentiksi valinnan aikoihin, jolloin kenraaliluutnantti Paavo Talvela tiedotti Saksan päämajasta, että Saksan Pohjoinen Armeijaryhmä kykenisi vastahyökkäykseen aikaisintaan syyskuussa ja että sitä ennen ei rintaman kestämisestä ollut minkäänlaisia takeita. Talvelan mukaan saksalaisilla ei selvästikään ollut rahkeita miehittää Ahvenanmaata.
- "Pämajan ulkomaanosasto kertoi, että Baltiassa ja Lapissa palvelevat saksalaisupseerit olivat saaneet käskyn lähettää tavaransa Saksaan. Ruotsin sotilaslähteistä kuultiin jo elokuussa Lapissa olevien saksalaisyksiköiden olevan vetäytymässä koti Norjaa. Elokuun jälkipuoliskolla Saksan Pohjoisen Armeijakunnan mahdollisuudet puuttua Suomen ratkaisuihin olivat marginaaliset. Mannerheim itse kertoi 8. elokuuta saksalaisten valmistautuvan evakuoimaan ja korosti, ettei Suomen Suomessa ollut enää saksalaisten organisoiman vallankeikauksen vaaraa. Ulkoministeri ja Päämajan tiedustelupäällikkö esittivät jo 23. elokuuta eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle äärimmäisen pessimistisen tilannekatsauksen eivätkä jättäneet kansanedustajia epätietoisiksi sodan lopputuloksesta."
- Johtopäätös: Saksan vaara ei pidätellyt Mannerheimia enää presidenttikauden alussa. Hän itse tunnusti myöhemmin, että Suomen olisi pitänyt tehdä rauha aiemmin, koska Saksalla ei ollut riittävästi joukkoja Suomen valtaamiseen.
- Mannerheimia pidättelivät muut syyt. Vaikka on korostettu hänen kylmää suhtautumistaan Saksaan, "runsaan kolmen vuoden aseveljeys oli vaikuttanut häneenkin." Tapasi usein ja monia saksalaisvaikuttajia ja korosti heille sympatioitaan. Halusi Saksaa kohdeltavan "hienovaraisesti ja kaikilta osin korrektisti." Sen sijaan vältti ottamasta kantaa rauhanpyrkimyksiin ennen Keitelin vierailua. Senkin jälkeen lykkäsi ratkaisua, "koska oman tunnustuksensa mukaan halusi vielä odottaa ja nähdä, 'onnistuuko Saksa uudessa voimainponnistuksessaan'."
- Lisäksi toimintaa ohjasi "halu välttää jäämästä historiaan hävinneenä sotapäällikkönä", minkä takia "lykkäsi ratkaisua ja antoi tavallaan suursodan kululle ratkaisuvallan siitä, mihin suuntaan Suomi tulisi kallistumaan". Sukulainen, lähettiläs Georg Gripenberg tulkitsi Mannerheimin puheet taistelujen lopettamisen vaikeudesta niin, että tämä pohti yhä taistelujen jatkamisen mahdollisuutta. Vielä välirauhan solmimisen jälkeen kysyi Tannerilta, olisiko SDP saatavissa taistelujen jatkamisen tueksi.
- Klinge väite, että JS:n selittää M:n vitkuttelua "tämän oikuttelulla, väsymyksellä ja turhautumisella", on JS:N mielestä perätön. Sen sijaan myöntää kiinnittäneensä huomiota M:n luonteeseen, jota "lukuisten todistajien mukaan hallitsivat neuvottomuus, horjuvuus, kyvyttömyys tehdä päätöksiä sekä ainainen omasta jälkikuvasta huolehtiminen, mikä johti 'ikävien' päätösten kartteluun. Tämä teki hänestä vaikutuksille alttiin, mitä sodan jatkamista ajavat lähivaikuttajat tietoisesti hyödynsivät."
- "Viimeisenä esteenä" syvä epäluulo ja kasvanut pelko bolsevikkeja kohtaan. "Pelot korostuivat, mitä lähemmäs ratkaisuja ajauduttiin." Ei lopulta ottanut vastuuta välirauhansopimuksesta.
- MK lyö "vyön alle" väittäessään JS:n "pysähtyvän Mannerheimin heikkouden yksityiskohtiin ja suorastaan ilkkumiseen". JS sanoo käyttäneensä samaa metodia kuin Kekkos-kirjassa: lainaa terveydentilasta kertoessaan ensisijassa lääkäreiden lausuntoja ja toissijaisesti lähipiiriä, joka oli tekemisissä päivittäin. Kekkosen kohdalla syytettiin "peittelystä". M:n kohdalla "solvaamisesta vaikka metodi sama. Tosiasia: lääkärit antoivat jo alkusyksystä 1944 arvion että M:lta puuttuivat fyysiset ja psyykkiset edellytykset hoitaa virkaansa.
- Loppuisku: jos Jägeskiöld (sukulaismies) kuvannut asiat "jo hyvin", pitäisikö jatkosodan kohdalla pitäytyä Arvi Korhosen teokseen?