Salvador Allende (1908-1973).
Heinonen, Linda: "Chilen kansa ei ole yksin" - Suomalaisen Chile-solidaarisuusliikkeen nousu Chilen vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen
Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, historia.
Tiivistelmä
Tutkielman kohdeilmiönä on suomalainen Chile-solidaarisuusliike, joka syntyi Chilen syyskuun 1973 sotilasvallankaappauksen jälkeisinä päivinä. Vallankaappauksessa sosialistipresidentti Salvador Allende sai surmansa ja vallan otti kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta. Chileen perustettiin diktatuuri, jossa puolueet ja ammattiyhdistyslaitos kiellettiin ja sensuuri astui voimaan. Sotilashallituksen aikana, vuosina 1973–1990, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja murhattiin poliittisista syistä. Suomalainen Chile-solidaarisuusliike – osana kansainvälistä solidaarisuusliikettä – vastusti Pinochetin hallintoa, paljasti ihmisoikeusrikoksia ja tarjosi niin moraalista kuin materiaalistakin tukea Chilen vasemmisto-oppositiolle. Koskaan aikaisemmin ei Suomessa oltu toimittu yhtä määrätietoisesti kansainvälisen solidaarisuuden nimissä.
Keskeinen tutkimuskysymys on: minkä vuoksi Chilen vallankaappaus sai Suomessa huomattavan paljon yhteiskunnallista huomiota ja miksi maahan syntyisolidaarisuusliike Chilen opposition puolesta? Tutkimuskysymykseen etsitään vastausta kolmesta näkökulmasta: tarkastelen (1) solidaarisuusliikkeen syntysuhdannetta ja edellytyksiä, (2) 1960- ja 1970-lukujen yhteiskunnallista liikehdintää, sen erityispiirteitä ja kansalaisten kehitysmaatietoisuuden kasvua sekä (3) Chile-solidaarisuustoimintaa ja -toimijoita keskeisen solidaarisuusjärjestön, Suomi-Chile-seuran, viitekehyksessä. Kysymyksenasettelua ja mielenkiintoa suuntaavat Sidney Tarrow’n erittelemät liiketutkimuksen peruskäsitteet:kollektiivisen toiminnan mahdollisuusrakennejaprotestijakso.Martti Siisiäisen hahmottelema suomalainen 1960-luvun protestijakso (1966–1979) luo tutkielmalle ajallisen kehyksen.
Chile-solidaarisuusliikkeen synnyn edellytyksiä erittelen tutkimuskirjallisuuden avulla. Itse solidaarisuustoiminnan osalta keskeinen lähdeaineisto on Kansan Arkiston Suomi-Chile-seuran asiakirjat sekä jäsenlehtiChilen Puolesta, joka tarjoaa tietoa paitsi Chilen yhteiskunnallisesta tilanteesta myös solidaarisuustyön tavoitteista ja keinoista. Toimijanäkökulmaa ja solidaarisuustoiminnalle annettuja merkityksiä tarkastelen keväällä 2012 laatimani tutkimuskyselyn vastauksien (11 kappaletta) pohjalta.
Tutkielma osoittaa, että suomalaisen Chile-solidaarisuusliikkeen syntyä edelsi monitasoinen yhteiskunnallinen murros. Elinkeinorakenteen muutos, kaupungistuminen ja koulutuksen massoittuminen loivat edellytyksiä poliittis-ideologiselle suunnanmuutokselle ja yhteiskunnalliselle liikehdinnälle. Erityisesti vuoden 1966 kansanrintamahallituksen synty sekä presidentti Urho Kekkosen tuki vahvistivat vasemmistolaisten liikkeiden asemaa. Samaan aikaan kansainväliset suhteet laajenivat monella tasolla ja globaali protestihorisontti avautui: opiskelijat radikalisoituivat, yhden asian liikkeitä perustettiin ja uusia kollektiivisen toiminnan tapoja omaksuttiin. Ne loivat perustaa myös Chile-solidaarisuusliikkeen synnylle.
Yleisen ilmapiirin muutoksen lisäksi myös kehitysmaat nousivat julkiseen keskusteluun, ja Tricont-ryhmän ja Vietnamin sodan vastustuksen myötä kolmannen maailman ongelmia tarkasteltiin yhä useammin anti-kapitalistisessa ja anti-imperialistisessa tulkintakehyksessä. Monille solidaarisuusliikkeen toimijoille Chilen vallankaappaus ja Allenden syrjäyttäminen näyttäytyivätkin Yhdysvaltojen edustaman ”imperialismin” sekaantumisena itsenäisen valtion asioihin – ei siis ihme, että vallankaappaus herätti pettymystä, surua ja vihaa, joka kanavoitiin tehokkaaksi solidaarisuustoiminnaksi.
Keinoiltaan suomalainen Chile-solidaarisuustoiminta oli monipuolista: se tarjosi kaikille, tai ainakin lähes kaikille, toimintamahdollisuuden. Tutkielmassa käy ilmi, että suomalaisen Chile-solidaarisuusliikkeen menestys perustui ennen muuta Suomi-Chile-seuran kykyyn mobilisoida solidaarisuustoimijoita kautta maan. Suomen Rauhanpuolustajien verkostojen avulla sekä vahvan kansandemokraattisen ja kommunistisen liikkeen, mutta myös muiden poliittisten suuntauksien tuella, Suomi-Chile-seura kasvoi järjestöllisesti ja jäsenmäärällä mitattuna merkittäväksi solidaarisuusjärjestöksi. Chile-solidaarisuustoiminta loi laajoja yhteistyön verkostoja, mutta se ei kuitenkaan kyennyt tasoittamaan vasemmiston sisäisiä ristiriitoja, jotka heijastuivat käytännön solidaarisuustyöhön.