Tämä oli juuri se asia mikä Silvennoiselta jäi näyttämättä toteen. Eli se, että yhteistyötä tehtiin nimeomaan ideologisista syistä. Silvennoinen sivuuttaa kokonaan sen, että saksalaiset olivat joka tapauksessa laajentamassa omaa Norjaan rakentamaansa turvallisuuspalvelun toimintamallia omalle rintamaosuudelleen Suomessa (Westerlundin kirjassa "Saksalaisten vankileirit Suomessa" kerrotaan saksalaisten organisaatiosta Norjassa Sonderkommandoineen). Tähän oli loistavat mahdollisuudet, koska saksalaisten joukkojen mukana oli SS-divisioona jonka kyljellä SD pääsi joka tapauksessa maahan. Saksalaiset kertoivat ystävällisesti etukäteen suomalaisille tulostaan (Silvennoisen teoksessa Anthonin, Aaltosen ja tulevan Sonderkommando Finnlandin johtajan tapaaminen). Oli ideologian laita niin tai näin, mitä Valpon johtajien olisi tilanteessa pitänyt tehdä? Jättää saksalaiset huseeraamaan miten tahtovat ilman minkäänlaista kontrollia? Yrittää kieltää toiminta? Aikaa toimintamallin valitsemiseen jäi hyvin vähän, kuten Silvennoisen kirjasta näkyy.Mitä antikommunismiin tulee, niin kysehän oli nimenomaan siitä, mihin se johti: veljeilyyn natsien kanssa, osallistumsiseen näiden kanssa Lapissa rikoksiin ja suunitelmiin, jotka ollisivat tienneet vielä suurempia rikoksia vallatussa Murmanskissa ja Leningradissa.
Silvennoisen kirjassa esitetyn materiaalin perusteella voi esittää hypoteesin, että Anthoni ja Aaltonen valitsivat sellaisen yhteistyön tien, jonka uskoivat antavan mahdollisuuden tarkkailla saksalaisten toimintaa ja joka samalla olisi taannut Valpolle ne tiedot, jotka se halusi saada. Tällaista tietoa oli muun muassa Pohjois-Kalotin alueella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tapahtunut kommunistien toiminta, johon varmasti uskottiin saatavan lisää valaistusta Murmanskin valloituksen yhteydessä. Tämä linja näkyy selkeästi myös siinä, miten Valpo teki yhteistyötä saksalaisten kanssa Baltian alueella. Saksalaisille annettiin heidän tavitsemaansa apua mutta samalla tyydytettiin Valpon omaa tiedontarvetta niin saksalaisten toiminnasta kuin muistakin kiinnostavista asioista.
Silvennoinen taisi muuten itse todeta kirjassaan, että Valpo oli ensimmäinen suomalainen organisaatio joka alkoi ottaa etäisyyttä Saksaan jo vuonna 1942. Miten tämä sopii yhteen ideologisen aspektin kanssa? Oikeampi tulkinta taitaa olla, että Valpo teki juuri sitä työtä mitä tiedustelupalvelut tekevät ja niin tehdessään sille kävi niin kuin tiedustelupalveluille tuppaa käymään: kädet likaantuvat.
Silvennoisen kirjassa esitetyistä tiedoista poiketen suomalaisten pääasiallinen yhteistyökumppani ei ollut SD vaan Abwehr. Abwehrin listalla olivat erityisen korkealla sekä juutalaiset sotavangit että komissaarit. Paradoksaalisesti Abwehr oli todennut molempien ryhmien jäsenet poikkeuksellisen sopiviksi agenttikandidaateiksi mutta saatavuus oli sattuneesta syystä huono saksalaisten ottamien sotavankien parissa. Näitä vankeja Abwehr pyrki saamaan Suomesta Päämajan valvontaosaston kautta. Valpon saksalaisten laskuun suorittamien kuulustelujen tarkoitus oli ilmeisesti sen selvittäminen, oliko sotavanki aidosti kiinnostunut ryhtymään yhteistyöhän vai oliko kyseessä vastustajan tiedustelupalvelun agentti. Jos vanki läpäisi kuulustelun SD siirsi hänet eteenpäin ketjussa, jos ei, hänet ilmeisesti ammuttiin Silvennoisen kirjassa kerrotun mukaisesti.
Pekka Kauppalan "Paluu vankilierien teille" -teos kertoo yllättäen myös siitä, miten suomalaisten saksalaisille luovuttamien vankien kävi ja miten sotkuinen vyyhti oli. Jos lukee Silvennoisen kirjan niin kannattaa lukea myös Kauppalan kirja jottei kuva jää liian yksipuoliseksi. Eikä Westerlundin teoksen lukeminenkaan haittaa, koska jo siitä käy ilmi ettei esim. kaikkia suomalaisten saksalaisille luovuttamia juutalaisia vankeja surmattu kuten Silvennoinen esitti.