Kirjaston uutuushyllystä tarttui mukaan Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseura 2016 julkaisema teos
Muuttuvien tulkintojen Viipuri, jonka toimittajiksi nimiösivu ilmoitti Anu Koskivirran, Pentti Paavolaisen ja Sanna Supposen. Luin kirjaa valikoiden poimien vain minua erityisesti kiinnostaneet artikkelit. Yksi niistä oli Teemu Keskisarjan vuoden 1918 sotaan liittyvä "Ernst Löfström (1865 - 1937): unohdettu Viipurin valtaaja", joka siis otsikkonsa mukaisesti keskittyi valkoisten Itäarmeijan komentajaksi nimitetyn kenraalimajurin toimintaan Viipurin huhtikuisen valtauksen vaiheissa sekä hänen ja Mannerheimin väliseen antagonismiin.
Keskisarjan tekstiä lukiessa silmään sattuivat seuraavankaltaiset ilmaisut Keskisarjan joskus "värikkääksi" luonnehditusta kielenkäytöstä: "Uupuneiden ja demoralisoituneiden punikkien lyömisestä tuskin oli epäilystä" (s. 197). - "Valkoisten ei täytynyt punikkien tavoin huutoäänestää päälliköistään" (s. 199). - "Se ei haitannut mitään, onnettomat punikit olisivat epäilemättä antautuneet jopa Rappen örinöiden mukaisesti" (s. 205).
Näitä lukiessa mielessä alkoi jonkinlaisena muistiinnousemana soida 1960- ja 1970-luvun vaihteen yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kuumentuneina vuosina silloisena "retrona" unohduksesta esiin vedetyt punaisten ja valkoisten muinaiset mielennostatuslaulut, ne joissa mm.Jussi Raittinen lauloi levylle ja kasetille "Tammisaaren yliopiston" kouliman punavangin kokemuksia:
"
Muistan ajan mennehen, kun kiväärit ne paukkui /
kun herrat meitä ampuivat ja punikiksi haukkui."
Dosentti Keskisarjan (ja ehkä teoksen toimittajienkin?) mielestä Suomen vuoden 1918 kansalaissodan toinen, hävinnyt osapuoli siis ansaitsee edelleenkin "punikkien" jo aikalaisten hyvin halventavaksi kokeman nimityksen. Valkoisten varalle Keskisarjalla ei artikkelissaan ole mitään vastaavia epitettejä; päinvastoin heitä koskeva teksti on ylevää, ja esim. Löfströmin kohtaloa Keskisarja säälittelee Mannerheimin ja Ignatiuksen "työpaikkakiusaamisen" uhrina. - Aivan sattumasta ei liene kyse, koskapa myös Anna Kortelaisen toimittamassa teoksessa
Avojaloin. 20 tositarinaa Karjalan kannakselta (Gummerus 2015) viipurilainen punapäällikkö Juho Latukka saa keskisarjalta osakseen vastaavantyyppisen ikäväntuntuisen letkautuksen (muistinvaraisesti; kirja ei nyt ole käytössäni).
Agricolan kirja-arvosteluista huomasin, etten taidakaan olla ajatuksineni aivan yksin. Siksi onkin syytä puhua suulla suuremmalla; näin tutkijatohtori Ulla Ijäs 22.9.2016 arvioidessaan puheena olevaa kirjaa
Muuttuvien tulkintojen Viipuri:
Dosentti Teemu Keskisarja tutkii artikkelissaan Ernst Löfström (1865–1937): unohdettu Viipurin valtaaja Mannerheimin kollegaa ja vihamiestä Ernst Löfströmiä. Keskisarjan kieli on värikästä, mutta viimeistään toimittajat olisivat voineet siivota siitä sellaiset värittyneet ilmaisut kuin ”…demoralisoituneiden punikkien lyömisestä tuskin oli epäilystä.” Sisällissodan tapahtumista on väännetty peistä historiantutkimuksen kentällä vuosikymmeniä ja nykyisellään sodan osapuolen nimittäminen punikeiksi on varsin kyseenalainen valinta. Mannerheimin nimen eteen lipsahtanut von -etuliite voidaan katsoa painovirheeksi toisin kuin punikki, joka ilman lainausmerkkejä ei kytkeydy edes mahdolliseen Löfströmin kielenkäyttöön tai muuhun aikalaisviestintään. Tieteen sanavalinnat heijastelevat helposti tutkimusajankohdan kielenkäyttöä tai kaikuja nykypäivän kielestä, mutta rutinoituneena kirjoittajana Keskisarja olisi voinut helposti välttää tämän sudenkuopan niin halutessaan.
Ulla Ijäs:
Viipurin historiankirjoituksen historiaa ja uusia tulkintoja (Agricolan arvostelut 22.9.2016)
Varhemmin tänä vuonna olin kuuntelemassa,kun Teemu Keskisarja esitelmöi meille "suureen yleisöön" kuuluville vuoden 2013
Viipuri 1918 -kirjansa aiheesta. Luentonsa loppupuolella Keskisarja toi julki ankaran tuomionsa Viipurin lääninvankilassa toimeenpannun punaisen terrorin viimeiselle leimahduksen päätekijöille "Jallu" Kaipiaiselle ja häntä "yllyttäneille" lääninvankilan naisasukeille. Luonnollisesti näin, mitäpä sitä raaoista murhaajista muutakaan voi todeta. Sen sijaan hieman ihmettelimme kanssani olleen keskustelukumppanin kanssa esitelmätilaisuudesta poistuessamme sitä, miten ymmärtävän tuntuisesti Keskisarja toisaalta tuntui käsittelevän valkoisten 29. huhtikuuta 1918 P. Annan kruunun vallien välissä toimeenpanemaan, venäläisiin kohdistuneeseen "Suomen historian suurimpaan joukkoteloitukseen" (siis ei "-murhaan"). Esitelmöitsijä tuntui mielestämme pitkälti yhtyvän kenraalimajuri Wilkmanin (ja itse ylipällikönkin?) tapahtuneelle antamaan "siunaukseen": "Ainahan kun suuria töitä tehdään, pikku vahinkoja sattuu" (Wilkman).
Esitelmänsä lopuksi dosentti Keskisarja pohdiskeli (tai oli pohdiskelevinaan) klassista kysymystä siitä, mikä olisi sopivin nimi Suomen 1918 sodalle. Eräänlaisella poissulkevalla metodilla hän pudotteli alas yksi toisensa jälkeen sisällissodan, kansalaissodan ym. nimitykset, vaikka näkikin niissä osatotuuden. Lopputuloksen olimme seurassani olleen henkilön kanssa jo pohdiskelun alkaessa arvanneetkin: se nimitys, joka kattavimmin selittää Suomen vuoden 1918 tapahtumat, on -
vapaussota. Kaatuivathan, argumentoi esitelmöitsijä, sekä valkoiset että punaiset lehtien kuolinilmoitusten mukaan juuri vapauden puolesta! Näin.
***
Dosentti Teemu Keskisarjan haastattelu eräässä aikakauslehdessä jokunen vuosi sitten kiinnitti huomiotani. Siinä toimittaja kertoi aikaisemmin "radikaalina" tunnetun historioitsijan kertoneen muuttuneensa "sinivalkoiseksi" syvennyttyään Suomen viime sotien historiaan.
Suomen itsenäisyyden suuri juhlavuosi lähestyy hyvää vauhtia. Tietääkseni juhlaa valmisteleva toimikunta on valinnut juhlavuoden kokoavaksi tunnukseksi teeman "
Yhdessä". Osaltani arvelisin kuitenkin, että mikäli tulevan 2017-vuoden "
Yhdessä"-juhlinta tapahtuu tässä viestissä kuvaamani "sinivalkoisuuden" merkeissä, ainakin osa tasapuolisuutta harrastavista kansalaisista haluaa pysytellä siitä mahdollisimman erillään.
.