Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Kuva: Baltian maat yhdistänyt ihmisketju elokuussa 1989. Mielenosoitus muistutti Molotov-Ribbentrop sopimuksen 50-vuotispäivästä, ja oli ensimmäisiä isoja Neuvostomiehityksen vastaisia mielenilmauksia Baltiassa. Kuva Raivo Tiikmaa, Viron radion arkisto. Viron Ajaolomuuseumin näyttely,Good-bye, Charlie! 20 Years since the Fall of Communism in Europe

Ensi viikolla tarkastettavassa väitöskirjassa tuodaan esille vähän uudenlainen näkökulma Suomen ja itsenäistyvän Viron suhteisiin 1980-90 luvuilla.

Heikki Rausmaan väitöskirjassa: "Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon": Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991 tuodaan esille, että Suomessa onnistuttiin salaamaan vähän liiankin hyvin se tosiseikka, että Viroa tuettiin itseasiassa hyvinkin paljon, mutta salassa:

Väitöskirjan otsikko on suora sitaatti presidentti Mauno Koivistolta. Tällaisen vastauksen kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen sai vuoden 1989 alussa, kun hän kysyi Koiviston mielipidettä Viron avustamiseen opetusministeriön ja Tuglas-seuran kautta. Suomen ulkopoliittinen johto oli tehnyt periaatepäätöksen suomalais-virolaisen yhteistyön tiivistämisestä jo marraskuussa 1988, heti Viron suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Päätöksen syntyyn vaikuttivat Virosta keväästä 1988 alkaen tulleet yhteistyöpyynnöt sekä suomalaisten, niin rivikansalaisten kuin poliitikkojenkin, voimakkaat Viro-sympatiat. Sisällöllisesti yhteistyö tarkoitti Viron avustamista ja sen pyrkimysten tukemista.

Suomen kansallisten etujen kuitenkin katsottiin vaativan Gorbatshovin uudistuspolitiikan tukemista sekä hyvien suhteiden ylläpitoa Moskovan kanssa Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttuminen olisi ollut ristiriidassa näiden kanssa. Muodollisesti ongelma ratkaistiin siten, että Gorbatshovin pyrkimyksiä tuettiin poliittisesti ja Viron pyrkimyksiä käytännön yhteistyöllä.

Suomen kaksitasoiseen ulkopolitiikkaan sisältyi kuitenkin selkeä ristiriita. Sen häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta. Valtio myös vältti suoraa osallistumista Viron avustamiseen. Kuvaava esimerkki oli Viron ulkoministeriön Helsingin tiedotustoimisto, jonka toiminnan Suomen valtio rahoitti. Toimiston virallinen nimi oli Viron kulttuuripiste ja sen toimintarahat kierrätettiin Tuglas-seuran kautta.

Useimpien suomalaisten eduskuntapuolueiden suhtautuminen Viron pyrkimyksiin oli samanlainen kuin valtionkin: puolueet tekivät yhteistyötä virolaispuolueiden kanssa ja avustivat niitä, mutta toiminta pidettiin pääosin poissa julkisuudesta.

Viro sai Suomen valtiolta ja muulta julkishallinnolta sekä suomalaispuolueita apua oman valtionsa rakennustyöhön enemmän kuin mistään muualta. Kyseessä oli tosiasiallisesti Viron itsenäistymiskehityksen tukeminen ja siten apu oli sisällöltään mitä poliittisinta. Avun salaamisessa onnistuttiin liiankin hyvin ja siksi suurelle yleisölle jäi kuva Suomen viileästä suhtautumisesta Viron itsenäistymispyrkimyksiin. Tämän tutkimuksen perusteella voi väittää, ettei tuo kuva vastaa todellisuutta.

* Uutinen Agricolassa

* Heikki Rausmaa: "Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon": Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991

Tuplaklikkauksen poisto.

Palauttanette juttuni.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Noi voi sun hiiskatti! Otin talteen sen tekstin, poistin toisen kahdesta identtisestä tekstistä ja tarkistin, että toinen, samanlainen teksti oli tällä sivulla tallessa. Koska oli, en säästänyt poistamaani. Ja näköjään sinä, Pelho, teit saman samaan aikaan tai hetkistä myöhemmin!

Sunnuntaihesari julkaisi huhtikuussa 1984 Janne Virkkusen ja Nenne Hallmanin kokosivun jutun ”Ystävyyden ontot kulissit”.

Jutussa arvioitiin varsin kriittisesti Suomi-Neuvostoliitto-Seuran keskusjohtokunnan ja puhemiehistön miehittäneen maan poliittisen eliitin toimia.

1970-ja 80-luvuilla maan useiden hallitusten jäsenten enemmistö kuului seuran johtoon. Silloinen seuran puhemies, Martti Miettunen, vitsailikin julkisesti, että he voivat järjestää samalla valtioneuvoston istunnotkin seuran kokouksissa.

Vaikka ystävyysseuran virallisena toimintakohteena oli myös Eesti (Viro), niin seuran johto ja maan poliittinen eliitti visusti varoivat organisoimasta Eesti-tapahtumia ja ja osallistumaan niihin.

Vuonna 1983 ystävyysseura kutsui suostumuksensa perusteella silloisen tasavallan presidentin Mauno Koiviston seuran kunniapuheenjohtajaksi.

Ohessa kerrottava aktiviteetti oli kiellettyä ja majesteettirikos Suomessa 1970-80-luvuilla.

Kuopiossa toimi vuosina 1972-93 ystävyysseuran ainut rekisteröity nuoriso-osasto (yhdistys).

Nuorten yhdistyksen Eesti-toimet olivat Tehtaankadun ja seurajohdon alituisena huolenaiheena lähes 20 vuotta.

Ystävyysseuran johto onnistui nujertamaan ainoan nuorisoyhdistyksensä vasta vuonna 1993 – pari vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Kun kesällä 1988 Tallinnassa järjestettiin laulujuhlien lavalla kansainvälinen rockbändien konsertti, niin konserttiin osallistuneen sadantuhannen nuoren joukossa oli bussilastillinen kuopiolaisnuoria.
Suomen edustajina konsertissa olivat mm. Leningrad Cowboys, Tero Vaaran Mamba, Juice Leskinen & Grand Slam, Eput ja Pave Maijanen.

Itäsuomalaiset nuoret saivat vuonna 1968 Suomen ja Neuvostoliiton opetusministeriöiden sopimuksen perusteella oikeuden lääkäriopintoihin silloisessa Leningradissa ja sen Pavloville nimetyssä 1. lääketieteellisessä instituutissa. Suomalaisnuoret menestyivät opinnoissaan hyvin ja perustivat myös oman yhdistyksen etujärjestökseen.

Tämä Leningradin suomalaisopiskelijoiden Medisiinariseura esitti jo vuonna 1971 suomalais-venäläisen opiskelijavaihdon käynnistämistä ja lisäämistä perustamalla Suomeen suurimmille paikkakunnille Suomi-Neuvostoliitto-Seura ry:n yhteyteen itsenäisiä rekisteröityjä nuoriso-osastoja. Ystävyysseuran johto oli nihkeä hankkeelle. Vain Kuopioon perustettiin ja rekisteröitiin vuonna 1973 itsenäinen SN-Seuran nuoriso-osasto vastoin keskusseuran puhemiehistön nimenomaista kieltopäätöstä.

Nuoret luonnollisesti panivat Kuopiossa tuulemaan. Vuosina 1973-93 SN-Seuran Kuopion nuoriso osasto ry:n kautta peräti 37 kuopiolaisnuorta opiskeli Moskovassa, Pietarissa, Tallinnassa, Kiovassa ja Vitebskissä. Osa heistä suoritti korkeakoulututkinnon ja valmistui lääkäriksi, maisteriksi tai kielenkääntäjäksi.

Kuopion nuoriso osasto luonnollisesti järjesti matkoja Neuvostoliittoon (ja Eestiin), hoiti pihkovalaisten nuorten perhemajoituksia, organisoi venäjän opiskelua Kuopion kouluissa, järjesti kymmeniä kielikursseja yksin ja Yleisradion kanssa sekä loi todellisia nuorten ystävyyssuhteita sadoissa ystävyysilloissa. Yhdistyksen jäseninä oli 20 toimintavuoden aikana 523 kuopiolaisnuorta.

Kesäkuussa 1982 yhdistyksen edustajat olivat mukana venäjän kielen asiantuntijavaltuuskunnassa eduskunnassa tapaamassa edustaja Mikko Ekorreen johtamaa sivistysvaliokuntaa. Toukokuussa 1991 SN-Seuran Kuopion nuoriso osasto osallistui yhdessä Kuopion suomalais-venäläisen leikkikoulun kannatusyhdistys r.y:n edustajien kanssa maamme noin 130 eri kielileikkikoulujen kattojärjestön, Suomen vieraskielisen varhaiskasvatusliiton, perustamista valmistelleen työryhmän työhön sekä itse perustavaan kokoukseen hotelli Puijonsarven auditoriossa Kuopiossa.

Ystävyysseuran nuoriso-osasto järjesti Kuopion torilla vuonna 1980 rokkikonsertin tunnuksella "SNS rokkaa". Torilla esiintyivät silloiset kuopiolaiset nuorisobändit.

Tästä tekosestaan kuopiolaisnuoret saivat SN-Seuran arvovaltaiselta puhemiehistöltä sapekkaan kirjeen, jossa väitettiin nuorten häpäisseen tilaisuudellaan ystävyysseuran nimen.

Käytännössä SN-Seuran silloinen johto erotti tämän maan ainoan nuoriso-osaston jäsenyydestään ja lopetti kokonaan oman nuoriso-toimintansa ”jälkisuomettuneessa” organisaatiouudistuksessaan vuonna 1993.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA