Antti Kurjen spontaaninoloinen esitystapa antaa aihetta eritellä hänen puheenvuorojaan ihan lause lauseelta:
KanttiS111 kirjoitti:Luulen että tämän keskusteluketjun tarkoitus on leimata kaikki asiallista keskustelua Suomen ja suomalaisten historiasta hakevat huuhaa/pseudotiedefanaatikoiksi. mikäli tieteelllinen tutkimus ei ota huomioon erilaisia mahdollisuuksia joita ei pysty todistamaan täysin faktoiksi, tupakka ei aiheuta syöpää ja aspartaami on terveellistä.
Ensin täytyy sanoa, että ei. Tämän ketjun tarkoitus ei ole asiallisen keskustelun leimaaminen huuhaaksi. Päinvastoin, tarkoituksena on erotella asiallinen keskustelu ja huuhaateoriat toisistaan. Tieteellinen tutkimus ottaa huomioon erilaisia mahdollisuuksia, ja niistä keskustellaan tuon tuostakin. Sen seurauksena moni lupaavalta kuulostanut idea on huonoksi huomattu ja haudattu. Muuten tiede ei tiedettä olisikaan. Huuhaatieteelle on tyypillistä se, että jos jokin voi periaatteessa olla mahdollista, se esitetään varmana faktana. Jos se ei periaatteessakaan ole mahdollista, se esitetään huuhaateorioissa myös faktana. Tieteestä sen sijaan huuhaahemmot tapaavat esittää paikkansapitämättömiä väitteitä.
fakta on se, että kaikki mediassa kirjoitettu ei ole totta.
Tismalleen näin.Virheetöntä mediaa ei ihminen kykene tuottamaan, ja hurjimmissakin fantasioissa täytyy edes muutaman tosiasian olla oikein. Mikä ei suinkaan poista sitä tosiasiaa, että joissain medioissa virheitä ja jopa valheita on enemmän kuin toisissa.
Historia perustuu kirjattuun perimätietoon.
Ei perustu. Perimätiedolla on oma osuutensa kaikissa historiantutkimuksen lähdeaineistoissa, mutta ei kovin suuri.
Politiikka on kompromissejä. evoluutio huolehtii siitä että aina tulee jotain uutta ja elämä jatkuu siihen asti kunnes se loppuu. :)
Epäilemättä.
Käsittääkseni keskusteluryhmän tarkoitus on keskustella historiasta ja tämän topikin aihe on tavastia. Käsittelen omissa kirjoituksissani vapaalla otteella omia sukututkimuksen ja paikallishistorian opiskelun kautta saamiani tietoja ja jossain määrin oletuksia. kaikkia faktoja ei ole ja osa ns. Faktoista on esitetty jollekkin taholle edullisesti.
Tähän asti kuulostaa erinomaiselta. Tosin tiettyä kurinalaisuutta kaipaan kovasti.
monen mielestä asioista pitäisi kuitenkin pystyä keskustelemaan avoimesti ja myös huomioida tieto jota tieteellisellä tutkimuksella ei välttämättä koskaan pystytä täysin varmistamaankaan.
Edelleen erinomaista. Näin myös tieteellisessä historiankirjoituksessa tehdään. Paitsi että kun jokin tieto on epävarma, se epävarmuus myös kerrotaan.
on suorastaan typerryttävää huomata että historia tieteenä ei edes pyri etsimään totuutta vaan toistaa voittajan sanelemia mantroja. :)
On typerryttävää lukea tällaista. Väite siitä, että "historia tieteenä" ei pyrkisi totuuteen, ei ole totta. Väite siitä, että historia tieteenä toistaisi voittajan sanelemia mantroja ei sekään ole totta. Tämän voi itse kukin helposti huomata perehtymällä historiatieteelliseen kirjallisuuteen.
Maamme alkuperäisväestö ei liene enään kovin vankassa voimassa ja ymmärrettävähän se on, että valloittajan otteilla maahamme tunkeutunut väki aikanaan huolehti omasta asemastaan rahan ja vallankäytön mukanaaan tuomin etuisuuksin.
Saamelaisten asema Suomessa ei tosiankaan ole kovin hyvä. Viime vuosikymmeninä se on kuitenkin merkittävästi parantunut, vaikkei sinne pohjoiseen ole rahaa ja valtaa juuri valunutkaan.
Huolehti omasta asemastaan. tosiasiahan on, että maatamme voi pitkälle verrata esim. Britanniaan, jossa useat heimot asuttivat maata ja jossa esim uskonnot näyttelevät vahvaa roolia. Syrjäisessä ja vähälukuisessa maassamme tosin ei ilmeisesti ollut aivan yhtä korkea "sivistyksen" taso. samoilla mekanismeillä tosin se aateli toimi täälläkin. maata annettiin kruunun suosikeille ja rahalla pääsi yliopistoihin ja luostarikouluihin.
Noinhan se oli kaikkialla.
tosiasiassa niitä aitoja suomalaisia kyykytettiin kruunun ja sen vasallien toimesta melko rajusti siihen asti, että populaatio sekoittui riittävästi. normaaliproseduuri roomalais/katolilais/gootti/aateli perinteessä. :) tästä lienevät historiantutkijat samaa mieltä.
Ei, suurimmassa osassa Ruotsin valtakuntaa etnisiä suomalaisia ei kyykytetty yhtään sen pahemmin kuin etnisiä ruotsalaisiakaan. Värmlannissa, Jämtlannissa ja Taalainmaassa näin kyllä tapahtui, mutta ei muualla, ei etenkään Suomessa. Inkerissä ja Pohjois-Karjalassa sen sijaan suosittiin suomalaisia ja sorsittiin inkeroisia, vatjalaisia ja venäläisiä. Saamelaisia toki sorrettiin. Mutta mikä kumma on "roomalais/katolilais/gootti/aateli perinne"?
suomalaisista pitäisi tehdä kattava ja koko kansan käsittävä geneettinen tutkimus ja samalla tutustua paremmin ,maan tapoihin ja kansan sekä kulttuurien kehittymiseen.
Noiden asioiden kanssa eri alojen tutkijat ovat ahertaneet jo kauan. Tuloksiakin on runsaasti saatavilla.
Suomen historian peilaaminen euroopan politiikkaan, sen historiaan ja kansojen muodostumiseen antaa täysin uuden kuvakulman paljasjalkaiselle vanajanjokilaaksolaiselle ja jos venäjätrolliksi ja pseudotieteeksi haukutaan, niin kyllä on omissa tiedoissa parantamisenvaraa. t: Antti Tapio Kurki, Vanajatrolli Hämäläisten maasta ja turengin kylästä. ;)
Suomen historian peilaaminen muun maailman historiaan on tosiaan varsin antoisaa ja kiehtovaa. Sitä se on siksikin, että kuten mihin hyvänsä muuhunkin tieteen, taiteen tai vaikkapa tekniikan alaan perehdyttäessä, kukaan ei koskaan ole täysinoppinut. Aina tulee vastaan uusia tosiasioita ja uusia hypoteeseja, ja aina kun sitä alkaa luulla itsestään liikoja, jostain ilmaantuu jotain, joka palauttaa tutkijan tai harrastajan maanpinnalle. Ilmaantuu taas uusia tosiasioita, vanhat tosiasiat saattavat osoittautua luuloiksi, hypoteesit osoittautuvat perusteettomiksi, ja sitten vielä omatkin näkökulmat saattavat oman elämän mukana muuttua. Tällöin on ensisijaisen tärkeätä oppia erottelemaan sekava lööperi asiallisesta tiedosta, huuruiset haaveilut tieteellisistä teorioista ja poliittinen propaganda kriitisestä tutkimuksesta. Kuten ylläolevasta näkyy, Antti Tapio Kurjella on tässä suhteessa vielä opittavaa. Hänen onkin syytä harkita tarkkaan, haluaako hän luopua kokonaan kirjoittamasta tälle palstalle vai luopua tittelistä "trolli" ja kirjoittaa nykyistä huomattavasti kurinalaisemmin, kriittisemmin ja tieteellisen tutkimuksen tuloksiin ensin perehdyttyään?