Kuva: Baltian yhdistänyt ihmisketju elokuussa 1989.
Panu Raatikainen pohtii kiinnostavasti Voima-lehdessä lain noudattamisen ja sen rikkomisen problematiikkaa kirjoituksessaan: Saako lakia rikkoa? (Voima 9-2013)
Raatikainen tuo esille muutamia esimerkkejä kansalaistottelemattomuuden historiasta Suomessa ja muualla:
Raatikainen tuo esille muutamia historiallisia esimerkkejä muualta maailmasta:Turkulainen poliittisen historian professori Timo Soikkainen on verrannut Greenpeacea Lapuan liikkeeseen sekä punakaarteihin ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola jopa terroristiverkosto al-Qaidaan.
Keskustelussa on unohdettu se, että kansalaistottelemattomuus on osa Suomen historiaa. Sen avulla suomalaiset vastustivat tsaarin Venäjän sortotoimenpiteitä 1900-luvun alussa: vuoden 1902 kutsuntalakoissa suomalaiset kieltäytyivät suorittamasta asepalvelusta Venäjän armeijassa, ja vuoden 1905 lainvastainen yleislakko oli keskeinen tekijä Suomen itsenäistymisprosessissa.
Mitä kansalaistottelemattomuus oikeastaan on? Sillä tarkotetaan avointa ja julkista, vakaumukseen pohjautuvaa toimintaa, jossa jonkin erityisen vahvan moraalisen perusteen vuoksi rikotaan tietoisesti lakia tai lakiin perustuvaa määräystä.
Näiden ja muutamien mustien kansalaisoikeustaisteluun Yhdysvalloissa liittyvien esimerkkien lisäksi hän muistuttaa Neuvostoliiton hajoamisen aikana ilmenneestä kansalaistottelemattomuudesta:Käsitteen kansalaistottelemattomuus (engl. civil disobedience) otti käyttöön yhdysvaltalainen runoilija ja yhteiskuntakriitikko Henry David Thoreau klassikoksi muodostuneessa esseessään Kansalaistottelemattomuus (1848). Hän itse harjoitti kansalaistottelemattomuutta ja vastalauseena orjuudelle ja Meksikon sodalle kieltäytyi maksamasta veroja. Thoreau meni protestinsa vuoksi vankilaan.
Kansalaistottelemattomuudella on ollut suuri merkitys maailmanhistoriassa. Intian itsenäisyyskamppailua Britannian siirtomaavaltaa vastaan johtanut Gandhi sitoutui tinkimättömästi väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen.
Raatikainen toteaa lopuksi:Myös monissa Itä-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton maissa kansalaistottelemattomuus on ollut yleinen toimintatapa. Sen avulla on vaadittu demokratiaa ja pyritty kumoamaan jähmettynyt kommunistinen yksipuoluejärjestelmä.
Esimerkiksi Itä-Saksassa vanha kommunistinen hallinto syrjäytettiin väkivallattoman vastarinnan ja suurmielenosoitusten avulla vuonna 1989. Tšekkoslovakian niin sanottu samettivallankumous syksyllä 1989 kokosi suurmielenosoituksiin satojatuhansia ihmisiä. Lopulta kommunistinen puolue luopui yksinvallastaan, ja maassa järjestettiin demokraattiset vaalit.
Virossa alkoi vuonna 1987 laulava vallankumous, jossa ajettiin neljän vuoden ajan maan itsenäistymistä Neuvostoliiton alaisuudesta. Viimein noin 300 000 virolaista kokoontui Tallinnaan laulamaan kansallislauluja, jotka olivat kiellettyjä.
Kun neuvostopanssarit vyöryivät maahan, virolaiset muodostivat ihmiskilpiä tv- ja radioasemien suojaamiseksi. Lopulta Viro sai itsenäisyytensä ilman verenvuodatusta.
Panu Raatikainen: Saako lakia rikkoa? (Voima 9-2013)Monet historian merkittävistä edistysaskeleista on joka tapauksessa otettu kansalaistottelemattomuuden vauhdittamina: usein yhteiskunta on tottelemattomuuden seurauksena muuttunut ilmiselvästi paremmaksi.
Kansalaistottelemattomuus on joissain tilanteissa selkeästi moraalisesti perusteltua ja oikein. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, ennen kuin lähtee kategorisesti tuomitsemaan sen ja asettuu kaikissa tilanteissa vallitsevan asiantilan puolelle.
Panu Raatikainen on teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa.